4.Pas Hagen kirkko (Etiopia) 22.3.1998

1.vsk  Joh 6:1-15

 

Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.
Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: »Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?» Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: »Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.» Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: »Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?»
Jeesus sanoi: »Käskekää kaikkien asettua istumaan.» Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: »Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.» He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: »Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.» Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.

"Jeesus siunaa leivät" afrikkalaisen digikuvagallerian näkemyksenä. Jesus Multiplies the Loaves, African Mafa. Title: Jesus multiplies the loaves and fish
[Click for larger image view]

Mitä on olla nälissään, siitä on jokaisella kokemusta. Mutta on eri asia sanoa, että olen nälissäni, koska en ole tänään syönyt aamupalaa tai olla nälissään, koska en ole viikkoon syönyt kunnon ateriaa. Vieraillessani Gimbichun raamattukoulussa keskiviikkona oppilaat valittivat nälkää. En tiedä, kuinka monta päivää he olivat olleet syömättä. Kun hiippakunnan evankelioimistyön johtaja oli käymässä Gimbichussa ja tuli puhe oppilaiden nälästä, evankelioimistyön johtaja sanoi koulun opettajille: "Ruokkikaa te heitä." Myös Shinshichon raamattukoulun oppilaat ja Hosainan pappiskurssin oppilaat ovat valittaneet nälkää. Se tarkoittaa: annettu ruokaraha ei riitä.

Olemme saman ongelman edessä kuin Jeesus kerran oppilaineen. Voimme miettiä erilaisia ratkaisuja nälkäongelmaan. Yksi olisi ihme. Toivoisimme ja rukoilisimme, että tapahtuisi sellainen ihme, että taivaasta yhtäkkiä laskeutuisi leipää. Mutta pitäisikö meidän rukoilla, että leipää laskeutuisi joka päivä vähän aamupalalle, hieman runsaammin lounaalle ja illansuussa vielä oikein kunnon päivällinen. Kuinka kauan tämän ihmeen pitäisi jatkua? Raamatunkohdasta emme saa tukea tämän tyyppiselle ihmeelle. Oli kysymys vain kertakaikkisesta tapahtumasta. Halusiko Jeesus vain osoittaa sitä, ettei hän ole välinpitämätön ihmisten ruumiillisten tarpeiden suhteen? Nämä ihmiset olivat kyllä mahdollisesti syöneet jo aamupalan tai ainakin eilisen illallisen. Ei heidän nälkänsä ymmärtääkseni ollut katastrofaalinen. Mutta Jeesuksen mielestä syöminen ajallaan kuului asiaan. Ehkä yhtä paljon kuin hän toivoi itselleen vähän lepoa - piti sitä inhimillisenä perusoikeutena - samalla tavalla hän piti syömistä ihmisen perustarpeena. Hän asetti kuitenkin kansan tarpeet etusijalle oman levon tarpeensa suhteen. Hän etsi ratkaisua nälkään yhdessä opetuslastensa kanssa. Ensimmäinen vaihtoehto - luonnollinen ratkaisu - oli ostaa ruokaa läheisestä kaupungista. Tämän vaihtoehdon toteuttaminen lankesi luonnostaan Filippukselle, joka oli lähikaupungista kotoisin. Evankelista sanoo kuitenkin Jeesuksen esittäneen tämän vaihtoehdon vain koetellakseen Filippusta, siis koetellaakseen Filippuksen alttiutta ottaa osaa nälkäisten ruokkimiseen omakohtaisella vaivannäöllä. Filippuksesta tehtävä tuntui kuitenkin mahdottomalta. Pelkäisin olevani Filippuksen kohtalotoveri tässä testissä. Minä laskisin rahat ja tulisin samaan johtopäätökseen. Saattaisin nähdä koko homman turhaksi; miksi meidän ylipäätään pitää ruokkia nämä ihmiset, "menkööt koteihinsa syömään, sinunhan piti levätä eikä ruveta ruokkimaan ihmisiä."

Toisenlaista suhtautumistapaa edustaa evankeliumissa Andreas. Hän ei tiedä täyttä ratkaisua nälkäongelmaan, mutta ajattelee, että yksi pieni oikeansuuntainen teko on vähintäänkin hyvä alku ihmisten ruokkimiselle. "Ollaan ainakin tehty se, mikä voidaan". Näin hän ajattelee. Tarvittiin vielä kuitenkin yksi tärkeä henkilö, jotta ruokkimisihme voisi tapahtua: yksi ihminen, joka on valmis luovuttamaan eväänsä toisten käyttöön. Minulla on houkutus ajatella, että siellä oli eväitä kyllä yhdellä ja toisella, ainakin mikäli joukossa oli Jerusalemiin pääsiäisjuhlille matkaavia pyhiinvaeltajia. Mutta useimmat eväiden haltijat olivat aikuisia, omastaan puolta pitäviä ja haluttomia minkäänlaiseen jakamiseen. Pieni poika oli lapsen laskelmoimattomuudellaan valmis jakamaan eväänsä. Hän kaiketi ajatteli, ettei hänellä juuri nyt satu olemaan nälkä, niin että antaa mennä vaan. Jeesus teki ihmeensä, joka ainoana ihmeenä mainitaan kaikissa evankeliumeissa näillä edellytyksillä. Hän ei ruvennut muuttamaan erämaan kiviä leiviksi, niin kuin kiusaaja oli kerran hänelle kuiskutellut, eikä hän liioin luonut tyhjästä sanallaan leipiä, niin kuin hän jumalallisella käskysanallaan olisi voinut tehdä osoittaakseen jumalallista valtaansa. Hän käytti ihmisiä apureinaan ja työtovereinaan. En halua tällä sanalla pienentää ihmeen suuruutta, vaan päinvastoin kiinnittää huomiota evankeliumissa esille tuleviin yksityiskohtiin, tehdäkseni oikeutta evankeliumin sanalle. Ihme siinä kaiken kaikkiaan tapahtui. Sitä ei voida kieltää. Evankeliumikertomuksen päätös osoittaa erityisesti ihmeen tapahtuneen. Kansa halusi tehdä Jeesuksen kuninkaakseen.

Mutta ennen kuin menen niin pitkälle, haluan ensin käsitellä nälkäongelmaa ja meidän osuuttamme sen ratkaisemiseen, sitten mahdollista evankeliumiin liittyvää hengellistä selitystä tai opetusta ja viimeksi kansan reaktiota.

Evankeliumin keskeiseksi opetukseksi voi lukea sen, että Jeesus ei pidä oikeutettuna ihmisten kärsimistä nälässä. Ihmisten perustarpeet on tyydytettävä. Jeesus itse opetti oppilailleen rukouksen, jossa hän ei tyytynyt vain luettelemaan hengellisiä rukousaiheita: pyhitetty olkoon sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi. Hän sisällytti rukoukseensa myös meidän inhimillisiä tarpeitamme: anna meille meidän jokapäiväinen leipämme. Uskonpuhdistajamme Martti Luther aivan oikein huomauttaa pienessä katekismuksessaan, että näihin ihmisen jokapäiväisiin tarpeisiin leipänimikkeen alla kuuluu sekä ruoka että juoma, niin myös vaatteet, kengät (Saksassa välttämättömät, lienevätkö Etiopiassa), koti, kontu, pelto, karja, raha, tavara, hurskas puoliso, hurskaat lapset, hurskaat palvelijat, hurskas ja uskollinen esivalta, jopa hyvä hallitus, hyvät ilmat, rauha, terveys, hyvät tavat, hyvä maine, hyvät ystävät, uskolliset naapurit ja muu senkaltainen. Tässä rukouksessa pyydämme Jumalalta joka tapauksessa vain sitä, mikä on välttämätöntä. Emme rukoile lottovoittoa.  Rukoilemme monikon ensimmäisessä persoonassa, tarkoituksella. Pyydämme elämän perustarpeita kaikille, ja sitä riittää kaikille, mikäli tyydymme vain perusturvaan. Mutta jos ahnehdimme, silloin ei jaettavaa riitä kaikille.

Liian ruoan nauttiminen, ahnehtiminen, ei ole hyväksi, tulee väsynyt olo, ja energia kuluu ruoan sulatukseen ja pelkkään olemiseen eikä työhön. Liika ravinto kasaantuu kudoksiin eikä raskasta kehoa jaksa liikutella mihinkään; pitää vain löhötä. Joku tutkija on sanonut, että ihminen myös elää pisimpään, jos on elänyt pienessä nälässä sen sijaan, että on aina ylensyönyt. Hyvinvoivaa ihmistä uhkaavat elintasosairaudet.

Mitään uutta ei liene tässä suhteessa auringon alla. Ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla elettiin Roomassa loisteliaasti. Herkuteltiin riikinkukon aivoilla ja satakielen kielellä. Ruoan lomassa ylenannettiin, jotta jaksaisi ahmia lisää herkkuja. Ruokailut kestivät pitkään eikä välillä herroilla ja rouvilla muuta tekemistä ollutkaan kuin nauttia aistien tuottamista iloista. Työ oli välttämätön paha, joka teetettiin orjilla. Ruoka maksoi paljon siinä kuin muukin ylellinen elämäntapa. Mutta olivatko nämä ihmiset onnellisia ja tyytyväisiä elämään? Eivät, heitä vaivasi aina tyydyttämättömän tarpeen tuska; mitä jännittävämpiä elämyksiä ja nautintoja koettiin, sitä enemmän aina halusi. Aina piti kokea jotain ennen kokematonta. Haluille ei löytynyt rajaa. Roomalainen yläluokka tunsi elämän pitkäveteiseksi ja ikäväksi. Mistään ei jaksanut innostua. Mikään ei tuntunut miltään. Olemisen tarpeet ovat pohjattomat.

Jeesus ei kehota ruokkimaan ihmisen ylellisyystarpeita. Hän kehottaa ruokkimaan vain perustarpeita, tyydytystä tähän olemassa olevaan nälkään, joka on tullut ajallaan. Hän tekee ihmeitään usein meidän ihmisten välityksellä. Jonkun ihmisen täytyy jollain lailla laittaa itsensä alttiiksi ja tehdä jonkinlainen uskonhyppy ennen kuin ihme tapahtuu. Filippus edustaa evankeliumissa ihmistä, joka näkee ruokaongelman jokaisen ihmisen omana kysymyksenä. Veljistä ei tarvitse huolehtia. Jokainen huolehtikoon vain omista leivistään.

Andreas edustaa evankeliumissa Jeesuksen opetuslasta, joka näkee, että "jotain tarttis tehrä". Hän tuntee, ettei Jeesus tyydy siihen, että ihmiset lähetetään tyhjinä pois. Tuomalla pienen pojan Jeesuksen luo Andreas teki ihmeen mahdolliseksi.

Kuka koskaan ennalta tietää, mikä ihme tapahtuu, kun viemme jonkun Jeesuksen luo? Kukaan vanhempi ei etukäteen tiedä, mikä tulee lapsesta, joka on kasvatettu Jumalan pelkoon ja hänen rakkautensa tuntemiseen. Jos pyhäkoulunopettaja vaatimattomalla tavallaan tuo jonkun lapsen Jeesuksen luo, niin kukaan ei tiedä, mitä tämä lapsi voi kerran tehdä Kristuksen ja Hänen kirkkonsa hyväksi.

Kerrotaan vanhasta saksalaisesta opettajasta, joka astuttuaan poikakoulunsa oppilaiden eteen, otti joka aamu pois lakin päästään kohteliaasti ja kumarsi luokalleen. Joku kysyi, miksi hän menetteli niin. Hän vastasi: "Kuka tietää, mitä jostakin pojasta voi tulla jonakin päivänä." Hän oli oikeassa - yhden pojan nimi oli Martti Luther.

Andreas ei tiennyt, mitä hän oli tekemässä tuodessaan pienen pojan Jeesuksen luo. Hän tekonsa mahdollisti ihmeen. Emme siis tiedä, mitä siitä seuraa, kun viemme jonkun Jeesuksen luo. Sitä voisi kokeilla.

Jos pieni poika ei olisi antanut pikkuisia leipiänsä ja mahdollisesti kuivattuja kalapalojansa yleiseen jakoon, olisi historia yhtä suurta ihmetekoa köyhempi. Jeesus tarvitsee sitä, mitä me voimme antaa hänen käyttöönsä. Voi olla, että antimme ovat hyvin vaatimattomat. Ajattelemme, että ne ovat niin pienet, ettei niistä ole hyötyä. Jääköhän maailma jatkuvasti näkemästä ja kokemasta Jumalan ihmeitä vain sen tähden, että me jatkuvasti kieltäydymme antamasta Jumalan käyttöön sitä, mitä meillä on? Se on ihan oikein, että nolottaa antaa niin vähän Jeesuksen käyttöön, mutta sen pitäisi nolottaa vielä enemmän, kuinka paljon jättää antamatta! Vähän on paljon Jeesuksen käsissä ja hänen siunaamanaan.

Jos leipäihmettä tarkastellaan koko Johanneksen evankeliumin 6. luvun valossa, huomataan, ettei ole kysymys pelkästä leivästä, vaan elämän leivästä. Kun syö maallista leipää, niin nälkä tyydyttyy vain hetkellisesti. Jeesus on elämän leipä. Ihmisen Jumalan nälkä, levottoman sielun rauhattomuus ei tyydy ilman elävän Jumalan kosketusta. Ehtoollisessa Jeesus antaa itsensä meille. Hän antaa sellaista leipää, joka tyydyttää sisäisen kaipuumme. Hän yhdistää meidät Jumalaan. Tulemme osallisiksi jumalallisesta elämästä. Ilman Jeesusta jää meiltä aina jotain puuttumaan, vaikka ylensöisimme ja mässäilisimme ja tuntisimme olomme kuinka kylläiseksi tahansa. "Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta." Ehtoollinen on vielä sanaakin enemmän. Se on Herran ruumis ja veri, sinun ja minun puolestani annettu ja vuodatettu.

 

Kansan reaktio leipäihmeeseen oli ihan odotettavissa. Jos joku pystyi toistamaan Mooseksen tekemän mannaihmeen erämaassa, niin siinä olisi Messias, joka voisi johdattaa sorretun kansan vapauteen Rooman ikeestä. Ehkä kansa oli Jeesuksen kiusaajana tässä erämaassa. Jeesuksen vastaus oli kuitenkin sama kuin aiemmassa kiusauksessa: hän kieltäytyi kunniasta. Kun hän kieltäytyi kansan tarjoamasta Messiastehtävästä, hän samalla hyväksyi Jumalan hänelle valitseman Messias-tehtävän, se on johdattaa kansa pois synnin orjuudesta elävän Jumalan yhteyteen. Kansa halusi käyttää Jeesusta omien tarkoitustensa toteuttamiseen. He halusivat hyötyä Jeesuksesta. He eivät kysyneet, miten Jeesus voisi käyttää heitä, vaan mitä hyötyä he saisivat hänestä. Kun hänestä on imetty irti hänestä saatava hyöty, hän saa mennä. Näin juuri kansa menetteli. Voittoisasta Messiaasta he laskivat hyötyvänsä: Jeesuksella oli poweria, hän saattoi tehdä ihmeitä.

Jeesus on yhä edelleen monelle hyvä turva ahdistuksen päivänä ja lohdutuksena surussa. Mutta muuta tilaisuutta hänelle ei annetakaan. Kun Jeesus vaatii meiltä uhrauksia, kun hän haluaa antaa meille tehtävän, silloin käännämme hänelle selkämme ja sanomme, että kiitos, nyt emme enää tarvitse sinun palveluksiasi. Haluamme vain käyttää Jeesusta omien tarkoitustemme välikappaleena, silloin kun hänestä on meille hyötyä. Onko meidän rukouksemme: "Herra anna minulle voimaa tehdä, mitä sinä haluat minun tekevän" vai "Herra, anna minulle voimaa tehdä, mitä minä haluan tehdä"?

Kansa halusi itselleen leipämessiasta, oman hyötynsä, suunnitelmiensa, unelmiensa ja tarkoitustensa toteuttajaa. Haluammeko me Kristuksen lahjoja ilman hänen ristiänsä? Haluammeko me käyttää häntä hyväksemme vai sallimmeko hänen käyttää meitä?

 

Pääsiäisjakso