3. sunnuntai pääsiäisestä, Lappeen Marian kirkko, 29.4.07

Virret: 105, 475:4, 365: 1-5, 212:3-4, 619: 1- , (623, 547)), 621:5

 Evankeliumi: Joh. 16:16-23

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: »Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen. »Jotkut opetuslapsista kyselivät toisiltaan: »Mitä hän oikein tarkoittaa sanoessaan: 'Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen'? Ja mitä hän tarkoittaa, kun sanoo menevänsä Isän luo?» »Miksi hän puhuu vähästä ajasta?» he ihmettelivät. »Ei hänen puhettaan ymmärrä.»

Jeesus huomasi, että heidän teki mieli kysyä häneltä. Hän sanoi heille: »Sekö teitä askarruttaa, että sanoin: 'Vielä vähän aikaa, ettekä te näe minua, taas vähän aikaa, ja te näette minut jälleen'? Totisesti, totisesti: te saatte itkeä ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Nainen, joka synnyttää, tuntee tuskaa, kun hänen hetkensä koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, äiti ei enää muista kipujaan vaan iloitsee siitä, että ihminen on syntynyt maailmaan. Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät vielä uudelleen, ja silloin teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää. Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään.»

 

Jeesuksen oppilaat olivat ymmärtämättömiä, sanoo päivän evankeliumi. Tarkoitus ei siis ole olla ymmärtämätön. Täällä kirkossakin ollaan sitä varten, että ymmärrettäisiin. Kaikkea ei voi tosin ymmärtää, ainakaan uskonasioissa, mutta yritetään ymmärtää ja ottaa selvää kaikesta, mikäli mahdollista. Ymmärtämättömyyden syynä voi olla vähä-älyisyys, heikkolahjaisuus tai oppimattomuus. Jeesuksen oppilaiden kohdalla ei ollut kysymys näistä vaihtoehdoista, ainakaan tässä tapauksessa. Silloin kun jotain tapahtuu, ei asian merkitystä ja mittasuhdetta vielä tajua. Eikä tiedä, mitä on odotettavissa. Näin on juuri historiassa, ettei historiaa kirjoiteta tämän päivän historiana, vaan vasta kohtuullinen ajallinen perspektiivi auttaa näkemään tapahtumien historiallisen merkityksen. Esimerkiksi Dresdenin Ristinkirkossa ennen muurin murtumista kokoontuneet nuoret eivät tienneet kokoontuessaan, että muutaman vuoden, ehkä jo kuukauden kuluessa, muuri murtuu, Itä-Saksa lakkaa olemasta. Neuvostoliittokin hajoaa ja suuri osa Itä-Euroopan valtioista liittyy Euroopan Unioniin, muutamat niistä jopa Natoon, entisen ajan veriviholliseensa. Dresdenin Ristinkirkossa kokoontuneet nuoret kuitenkin rukoilivat, että pahan valta väistyisi ja vapaus koittaisi. Se tuntui ihan mahdottomalta rukoukselta. Kukaan ei ehkä uskonut sellaista tapahtuvan, mutta toivoi kuitenkin. Se, mitä ei uskonut voivan tapahtua, se tapahtui.

Johannes, evankeliumin kirjoittaja on selvästi voiton puolella, kun vettä on virrannut Jordanista ja vuosikymmenien ajan kaikesta siitä, mitä tapahtui kerran Jerusalemissa ja Golgatalla. Kolme evankeliumiakin oli jo kirjoitettu. Niissäkin on havaittavissa selvää ymmärryksen laajenemista verrattuna aikaisempiin kokemuksiin. Evankelista Johannes pistää kaiken vielä kerran uusiksi. Hän varmasti tuntee aiemmat evankeliumit, muttei jäljittele eikä kopioi niitä. Hän haluaa osoittaa kreikkalaiselle maailmalle Jeesuksen merkityksen Jumalan Poikana. Siinä on suuri ero, kun vertaa, mitä Jeesuksen oppilaat ajattelivat ja ymmärsivät hänestä. Evankelista Johannes ei varsinaisesti paheksu opetuslasten ymmärtämättömyyttä. Hän hyväntahtoisesti hymyilee heille. Jos hän itse on Jeesuksen historiallinen opetuslapsi, hän nauraa itselleenkin. Se, mitä hän ei aikanaan ymmärtänyt, on vuosien saatossa selvinnyt. Ymmärrys on laajentunut. Nyt eletään siinä vahvassa uskossa, että Jeesuksessa aika on vaihtunut. On alkanut uusi elämä. Jeesus ei tosin osoittautunut sellaiseksi Messiaaksi kuin millaiseksi juutalainen ajatttelu oli tottunut hänet ymmärtämään. Jeesus ei osoittautunut maalliseksi sotapäälliköksi, joka nujertaa Rooman vallan sotilaallisesti. Jeesus osoittautui Jumalan lähettämäksi hengelliseksi Vapahtajaksi. Yhteys Jeesukseen siirtää häneen uskovan kadotuksen tieltä elämän tielle. Joka uskoo Jeesukseen, hänellä on iankaikkinen elämä. Iankaikkinen elämä alkaa jo täällä maitten päällä. Uskova näkee, kokee ja ymmärtää uudella tavalla.

 

Apostolien tekojen kirjoittaja kuvaa apostoli Paavalin kääntymistä , niin että Paavali on ensin niin ällikällä lyöty, että hän on ihan sokea, mutta sitten hänen silmänsä avautuvat ja ikään kuin suomut putoavat hänen silmistään. Paavali itse  kuvaa ihmistä, jolla uskon asiat ovat ”täyttä hepreaa” sanoin

”Vatsa on heidän jumalansa ja häpeä heidän kunniansa, ja he ajattelevat vain maallisia asioita” (Fil 3:19). Ensimmäinen ilmaisu kuvaa sitä, että ihminen tyydyttää vain omia tarpeitaan; hän elää¨itselleen. Asia, jossa pitäisi osoittaa häveliäisyyttä ja mistä pitäisi olla noloissaan, siitä onkin tullut kerskailun aihe. Luulenpa, että moni tunnistaa tässä itsensä ajatellessaan nuoruuttaan, jolloin tuli kerskailtua olemattomilla kokemuksillaan ja seikkailuillaan tehdäkseen vaikutuksen  kavereihinsa ja todistaakseen miehisyyttänsä uhoilemalla. Jälkeenpäin sitä häpeää. Eikä se auta, jos kokemukset eivät olleet pelkkää mielikuvituksen tuotetta, vaan todellisia kokemuksia, jossa on lähimmäistä hyväksikäytetty oman miehuuskuntonsa todistamiseen.

Johannes luettelee kristillisen elämän tuntomerkkejä. Ensimmäinen on, että suru kääntyy iloksi. Ilo on kristillisen elämän tuntomerkki. Välillä näyttää siltä, että kristillistä elämää leimaa synkkämielisyys, elämänkielteisyys ja masennus. Maailman elämää – maailma on muuten johannekselainen käsite ja tarkoittaa uskosta vieraantunutta elämäntapaa – leimaa teennäinen, pakonomainen iloisuushaku ja suruttomuus, välinpitämättömyys hengellisestä tilastaan, surun peittäminen iloisen maskin alle. Maailmassa ihminen luulee elävänsä vapaasti, toteuttavan itseänsä itseänsä ja halujansa ja pitävänsä hauskaa. Maailman ihminen kokee, että uskossa kaikki hauska on kiellettyä. Moni maailman elämää maistanut oppii pian kantapään kautta, ettei kaikki hauskaksi sanottu olekaan niin hauskaa; se on tyhjän nauramista, teennäistä iloa. Hilpeistä juhlista poistutaan pian kalpeina hiljaa.Omien halujen toteuttaminen osoittautuu kohtalokkaaksi, koska ihminen ei haluakaan aina sitä, mikä on hyvää ja hyödyllistä.En sano, että kaikilla ihmisillä elämänhallinta pettää, mutta varansa saa pitää, ettei lähde huonoille teille, kun on liikaa salliva itselleen. Nuoret usein sanovat, että aikuisena olisi kivaa, kun saa tehdä, mitä itse haluaa. Moni yrittääkin elää sillä tavalla aikuisuutta, mutta sellaisessa perheessä –jos perhe on kyseessä – on lapsilla aika huonot oltavat. Eihän kukaan pidä heistä vastuullisesti huolta, kun isä ja äiti hurvittelevat, yhdessä tai erikseen. Aikuisuus merkitsee vapaan hauskan pitämisen sijasta vastuullisuutta ja huolehtimista. Se on sidottuna olemista. Lasten takia joutuu pidättäytymään monesta ilosta ja vapaudesta. Lapsettomalla parilla ei tietenkään ole tätä huolta, mutta moni lapseton pari, jos tahtomattaan on sellaiseen joutunut, kärsii suunnattomasti, että jää vaille sitä rikkautta, mitä lapset kotiin tuovat.

Monen hauskanpitäjän elämä päätyy lääkärin tutkimuspöydälle, jossa tulevat tiukat määräykset ja ruokavaliot ja sen päälle uhkaus: jos tahdot elää vielä vähän pidempään, on noudatettava tarkkaa dieettiä. Tupakka ja nautintoaineet pois!

Evankelista Johannes sanoo vapaudesta: ”Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, te tulette todella vapaiksi.” Niin se on, että itsensä vapaaksi luuleva voi  hyvin olla kulutuksen, nautintoaineiden, peliriippuvuuden tai muun orjuuttama. Asia on niin kuin pilakuvassa, jossa nuori tuntee itsensä vapaaksi todeten: ”Hienoa, että kaupat ovat taas auki sunnuntaisinkin, ja kahlitsevat rajoitukset ovat pois!” Hän lähtee kieli suusta roikottaen ravaamaan kohti mielikuvaansa kaulassaan ketju, josta riippuvassa kyltissä lukee: markkinavoimat. ”Täältä tullaan”, huudahtaa mielikuvansa sokaisema shoppailuaddikti (ostovimmainen).

Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan sanoa, että Herran kansalta ei hullutteleminen ja hauskanpito ole kielletty. On vain niin, että hauskanpito maistuu vain tiettyyn rajaan saakka ja järki säilyy päässä tietoisuutena, että tämä ilo ei ole kestävää eikä sitä, mitä varsinaisesti tavoitellaan. Oikea ilo tulee sittenkin siitä, että saan elää Jumalan lapsena ja saan syntini anteeksi armosta. On myös olemassa sanoisinko farisealaista hurskautta, jossa käännytään sisäänpäin ja ollaan vihaisia kaikille niille, joilla näyttää olevan hauskaa, mutta ei uskalleta itse aidosti iloita elämästä. Näin käy, jos toinen uskonkohta ylikorostuu ja unohdetaan ensimmäinen uskonkohta, jonka mukaan Jumala on luonut kaiken meidän iloksemme: taidenautinnot, ystävät, avioelämän, lapset, Lutherin mukaan oluenkin ja juutalaisten mukaan viinin; ne kuuluvat kiitoksella nautittaviin Jumalan lahjoihin, mitä älköön tulkittako kehotukseksi antautua nautintoaineiden vietäväksi. Luther uudisti uskoa siltä osin, että kaikki pingoittava uskonnollisuus jossa hurskauselämällä yritettiin ansaita Jumalan armoa, oli pahasta. Tässä mielessä on ymmärrettävä sekin Lutherin lausahdus, jossa hän kehotti tekemään rohkeasti syntiä.

Herra sanoo: ”teidän sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.” Sitä iloa, jonka Kristus antaa, ei voi riistää. Olosuhteet ja maailmantilanteet muuttuvat, mutta ilo pysyy. Maailman antama ilo on olosuhteista ja ihmisen sisäisestä mielentilasta riippuvaa. Maailman antama ilo on kuin lääkepilleri, jonka vaikutus kestää  sen aikaa, kun pillerin vaikutus virtaa suonistoon. Kun vaikutus lakkaa, ilo on poissa. Kristillinen ilo ei ole riippuvaista herätyskokoustenkaan tunnelmasta, jossa psykologisen ja suggestiivisen vaikuttamisen keinoilla kiihotetaan tunnelmaa. Kristuksen antama ilo perustuu vain ja nimenomaan Herran läsnäoloon. Maailman ilo on vajavaista. Siitä puuttuu jotakin. Kristuksen antama ilo on sellaista, missä iloa edeltävä tuska ja epävarmuus häipyy ja unohtuu. Suru unohtuu niin kuin synnyttävän äidin tuskat. Tämä vertauskuva on peräisin juutalaisesta ajattelusta. Juutalaisessa kulttuurissa ajateltiin messiaanista aikaa edeltävän ajan olevan tuskan aikaa niin kuin synnyttävällä äidillä. Mutta kun messiaaninen aika sitten koittaa, ei vanhoja enää muistella, vaan riemuitaan uudesta ajasta.

”Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään”. Tässä elämässä jäävät monet kysymykset vastausta vaille (virsi 547:3). Moni ongelma jää ratkaisematta. Kuljemme uskossa emmekä näkemisessä. Näemme vain arvoituksen tavoin, näemme armonvilauksia. Uskokin on usein pelkkä odottavaa uskoa. Maailman ihminen elää kuin viimeistä päivää. Koko ajan pelkää sitä, että huomenna ilo on poissa. Kristitty näkee asian juuri päinvastoin: huomenna kaikki on paremmin.  Ajan rajan toisella puolella saamme vastaukset kaikkiin kysymyksiimme. Silloin tietomme on täydellistä.

Pääsiäisjakso    Etusivu