1. Suomalainen Rodos? 2. Uusi kaupunki 3. Arkeologinen museo 4. Suurmestarien palatsi
5. Muhamettilaiskortteli 6. Juutalaiskortteli 7. Lindos 8. Saarikierros

Lindos

 

Maanantaiaamuna lähdimme Lomamatkojen järjestämälle puolipäiväretkelle Lindokseen, yhteen suosituimmista Rodoksen matkakohteista. Lindos on Ialissoksen ja Kamiroksen lisäksi Rodoksen kaupunkia vanhempia antiikkisia kohteita. Kahdessa matkaoppaassani oli kuvassa kansikuvana Lindos.  Otettuamme viimeiset matkalaiset Ialyssokselta länsirannalta suuntasimme Rodoksen itärannalle. Saavuimme kävellen alas Lindoksen keskustaan, jonka merkkinä on tämä iso intianviikunapuu, jonka luona on suihkukaivo. Edessä on Akropolis, jonne suuntaamme kulkumme.

Ohitamme Lindoksen (aasi)taksiaseman. Kaikki näyttävät jatkavan matkaa kävellen. Taksi ei kelpaa (6 €). Alkaa nousu rinteelle katua pitkin, johon ei tosiaan aasia suurempi kulkuneuvo sovi. Sitä paitsi nousu tapahtuu mustista ja valkeista vierinkivistä rakennettuja ja kauniisti koristeltuja porrasaskelmia pitkin.  Taidamme olla jo puolivälissä rinnettä. Päästäni oikealle yläviistoon näkyy Kimisis Theotókun (Jumalanäidin taivaaseenottamisen) kirkon torni, johon on tarkoitus tutustua paluumatkalla.  Kuvan ylälaidassa on rakennusrivi tien varrella, johon bussi jätti meidät.

Matkareittimme varrella on pitsiä ja puuvillaa kaupustelevia naisia, muta kukaan ei taida ostaa mitään. Nyt olemme jo näköalapaikalla, josta eteenpäin alkaa maksullinen nousu museoituun Akropolikseen. Tässä on aika kuvata kaunista luontoa, jota elävöittää Välimeri.

Päästäksemme linnavuoren pääkohteeseen kuljemme hellenistisen stoan (katettu pylväskäytävä alla) läpi. Stoa on 87 m pitkä. Se rakennettiin noin 200 eKr. Stoassa oli aikoinaan kauppoja, joissa myytiin uhrilahjoja temppeliin vietäväksi.


Oppaamme Kosti (Konstantin, jolla on tiettävästi suomalainen äiti ja kreikkalainen isä) selostaa linnakkeen historiaa. Edessäni olevan naisen valkean hatun taakse jää osittain kallioseinään hakattu hellenististä kolmisoutua (sotalaivaa) esittävä reliefi. Edessä olevan muurin takana ovat portaat, joiden yläpäässä on ylipäällikön palatsi ja sen vieressä bysanttilaisen Ágios Ioánniksen (Johanneksen) kirkon rauniot.

Pylväskäytävän raunioiden keskeltä voi nousta propylaiaan temppelin sisäänkäynnille. Se koostui omista pylväskäytävistään (Psithyroksen stoa kuvassa), joiden sisällä on Lindoksen Athenen temppeli kallion korkeimmassa merenpuoleisessa kohdassa. Nykyiset rauniot –propylaian pylväät ja sisemmät korokkeet (bemas) – ovat vuodelta 342 eKr. Kleoboluksen rakentama alkuperäinen pyhäkkö tuhoutui tulipalossa 392 eKr., mutta itse temppelin uudelleenrakennus on parhaillaan käynnissä.

Johanniittain rakentamat muurit ovat 1300-luvulta. Niiltä näkee hienosti pohjoiseen Lindoksenlahdelle ja kylään (kuvassa). Näkymä etelään suojaisalle Paavalinlahdelle, minne apostoli Paavali poikkesi ns. kolmannella lähetysmatkallaan vuonna 58 (Ap.t. 21:1). Tarun mukaan salama iski kallioon, johon avautui halkeama, josta Paavalia kuljettanut alus pääsi turvallisesti rantaan. Paikalla on pieni valkoinen kirkko, jossa pidetään erityisesti kastetilaisuuksia.

 

Olemme laskeutuneet takaisin kylään, jossa kuljetaan myyntikojujen reunustamaa käytävää. Pysähdyimme kuitenkin vain kahville, jota joimme mukavan ruokalahtelaispariskunnan kanssa. Tiemme erosivat kuitenkin tässä kohteessa Jumalanäidille omistetun kirkon kohdalla. Pyhäkön lattia on koristeltu kauniilla votsalotó-mosaiikilla. Ikonostaasi ja seinät on koristeltu Gregorius Symiläisen myöhäisbysanttilaisin freskoin.
Paluumatkalla poikkesimme Arkhángelosissa sijaitsevassa oliivintuotantoyrityksessä. Siellä oli oliiviöljyjen esittely maistiaisten kera. Oliiviöljyä piti tietysti ostaa tutustumisen päätteeksi. Matkailuelinkeino edellyttää, että matkalaiset tukevat maan taloutta ja yrityselämää. Oliiviöljy näyttää olevan yksi maan tärkeimmistä tulon lähteistä. Toki asukkaat käyttävät sitä runsaasti omissa kotitalouksissaan. Oliivipuita kasvaa kaikkialla - tuntuu, että ihan villisti. Oliivipuu näyttää menestyvän myös kuivassa maaperässä.

 

Etusivu    Seuraava