12. sunnuntai helluntaista   Iltakirkko 23.8.1998 Lähetystyöntekijän lähtöjuhla

Ps. 51: 6-14

Virret: 589, 295: 1-3, 442:1-3, 124, 305, 254.

 

Raamatun historiakirjoissa on säilynyt kertomus yhdestä maailman tunnetuimmista seksiskandaaleista. Suuren valtakunnan mahtava kuningas oli ihastunut vieraan miehen vaimoon. Hän ei tyytynyt vain järjestelemään kahdenkeskisiä tapaamisia ihailemansa naisen kanssa. Moniavioisessa yhteiskunnassa hän näki tilaisuuden lisätä tämä tyttö omaan haaremiinsa. Ainoa ongelma tilanteessa oli, mihin toimittaa naisen laillinen aviomies. Hän keksi siihenkin juonen: kutsutaan mies sotapalvelukseen ja järjestetään hänet niin kovaan paikkaan, ettei hän siitä hengissä selviä; sen jälkeen nainen on vapaa. Homma meni tähän asti käsikirjoituksen mukaan. Kaikki pelasi loistavasti. Häpeämätön kuningas otti haaremiinsa naisen, jonka hän oli katalalla juonella hankkinut itselleen. Siihen aikaan ei ollut mediaa eikä ilmeisesti tarpeeksi järjestäytynyttä oppositiotakaan, joka olisi julkistanut kuninkaan yksityiselämässä tapahtuneen hairahduksen. Toisaalta voi olla niinkin, että puskaradio kyllä toimi ja kaikki tiesivät, mitä kuningas oli tehnyt, mutta he ajattelivat, että kuninkaallahan on lähes kaikki valta. Kuningas tekee, mitä tahtoo. Ehkä kuninkaasta voisi ottaa esimerkkiä. Kenellä vain on tarpeeksi röyhkeyttä ja oveluutta, voi tehdä samoin.

Oli kuitenkin yksi mies valtakunnassa, joka ei tyytynyt vain kuuntelemaan juoruja ja levittelemään niitä. Hän oli karismaattinen johtaja, Jumalaan uskova, joka näki tehtäväkseen Jumalan lain saarnaamisen. Asettaen henkensäkin alttiiksi, mutta käyttäen pientä juonta hän ovelasti sai kuninkaan itse langettamaan tuomion itselleen. Hän kertoi esimerkkikertomuksen köyhän miehen karitsasta, jonka rikas mies oli riistänyt itselleen. Kuningas, jonka oli helppo tekeytyä oikeudenmukaiseksi tuomariksi, mikä myös kuului kuninkaan tehtäviin, langetti oitis tuomion häpeämättömälle rikkaalle lurjukselle. Sen jälkeen kajahtivat totuuden julistajan suusta maailmanhistorian ikimuistettavimmat sanat: ”Sinä olet se mies!”  Kuningas oli itse omilla sanoillaan tuominnut itsensä. Kai hän olisi voinut vielä hiljentää totuudenpuhujan leikkaamalla häneltä kaulan poikki, niin kuin tiedetään tapahtuneen eräälle toiselle totuuden puhujalle, mikä tarina sekin on Raamatussa. Ehkä tällä kuninkaalla oli kuitenkin vielä hieman omaa tuntoa ja jumalanpelkoa jäljellä, niin luulen, hän murtui. Ja hän nöyrtyi. Tämän sunnuntain psalmi on liitetty vanhastaan kuningas Daavidiin ajatellen, että psalmi kuvaa juuri kuninkaan katumusta, kun hän tajusi itsensä syylliseksi sekä ihmisten että varsinkin Jumalan edessä.

Psalmin kirjoittaja, olipa hän Daavid tai joku muu, tiedostaa itsensä syylliseksi ennen kaikkea Jumalan edessä. Kun hän tiedostaa itsensä syylliseksi Jumalan edessä, hänelle ei ole kaikkein tärkein kysymys, mitä historiankirjoitus hänestä kirjoittaa. Jos jälkipolvet muistavat hänet kuninkaana, joka ei pystynyt hallitsemaan edes primitiivisiä viettejänsä, kuinka hän sitten voi hallita kokonaista kansaa! Jälkipolvet tulevat nauramaan hänelle ja pitämään häntä mitä halveksittavimpana oliona. Mutta tätä ei kuningas jää nyt miettimään, sillä nyt on tärkeintä se, mitä hänestä kirjoitetaan Jumalan kirjaan. Kun kerran kirjat avataan, niin luetaanko siellä, että aviorikoksen ja murhan jälkeen tämä kuningas teki vielä toisen murhan eikä katunut rikostaan eikä ainakaan pyytänyt sitä julkisesti anteeksi. Tällä kuninkaalla oli vielä sen verran jumalanpelkoa jäljellä, etteivät nyt tärkeintä olleet se, mitä ihmiset hänestä ajattelivat ja mitä historiankirjat hänestä tulevat kirjoittamaan. Nyt oli tärkeintä se, mitä Jumalan kirjaan kirjoitettaisiin. Niinpä kuningas tallentui historiakirjaan inhottavana roistona, joka käyttää valta-asemaansa häpeällisesti väärin eikä pystynyt hillitsemään halujansa, mutta myös kuninkaana, joka tunnusti syntinsä julkisesti ja häpesi sitä. Hän pyysi myös anteeksi Jumalalta. Toisilta vaimoiltaan hänen ei tarvinnut pyytää anteeksi, sillä aikansa ajattelutavan mukaan hän ei ollut rikkonut heitä vastaan.

Vietämme tänään lähetystyöntekijän, Helena Mustakallion lähtöjuhlaa. Liittyvätköhän edellä lausutut ajatukset, joilla on viitekehyksensä tässä ajassa olevassa suuressa mediatapahtumassa, jonka historiankirjoitus on jo alkanut? Lähetystyöntekijä ei ole ensisijaisesti moraalinvartija, jonka tehtävä olisi vahtia kansalaisten vielä vähemmän hallitsijan edesottamuksia. Lähetystyöntekijän tehtävänä on julistaa lakia ja evankeliumia. Hän ei ole kehitysyhteistyöntekijä, jonka toimenkuvaan ei kuuluisi minkäänlaisen jumalallisen viestin välittäminen. Ei, vaan lähetystyöntekijä on aina Jumalan lähettämä. Hänen täytyy viestittää Jumalan sanomaa. Hänen oma elämänsäkin tulisi olla sopusoinnussa julistamansa sanan kanssa, ei siksi, etteikö sana olisi muutenkin ihan hyvä ja kelvollinen, mutta koska se menettää uskottavuutensa, jos julistaja itse ei elä opetuksensa mukaan.

Lähetystyöntekijä julistaa siis lakia ja evankeliumia. Se voi tapahtua monin tavoin ja monin painotuksin. Lähetystyössä olevalla papilla voi esim. olla opetus- ja julistustehtävä, jossa hän sanallisesti tuo esille Jumalan pyhän tahdon ja Jumalan antamalla valtuutuksella julistaa synnit anteeksi. Vallanpitäjien syntejä ei lähetystyöntekijän ole helppo sormella osoitella, jos ei halua saada pian lähtöpasseja maasta tai kukaties päästä jopa hengestään. Mutta hän voi käyttää Raamatun kertomuksia tai muita sopivia kehyskertomuksia opettaakseen julistettavaa totuutta, jotka osuvat mutkan kautta maaliinsa ja saavat ehkä parhaimmillaan ihmisen tuomitsemaan itsensä. Raamatun suuret kertomukset ovat itsessään tosi hyvää materiaalia julistuksen välikappaleena. Julistaja pääsee helpolla, kun ei tarvitse tarttua suoraan asiaan, vaan voi vetäytyä Raamatun taakse, joka on turva ja kilpi. Sana on se kaksiteräinen miekka, joka tekee kipeät leikkaukset.

Sairaanhoitaja tai sairaanhoidonopettaja ei varsinaisesti julista, mutta hän opettaa. Hän voi paljon auttaa varsinkin naisia kertoen erilaisista taudeista ja neuvoen, kuinka niitä vastaan tulee suojautua. Lakia on se, kun sanoo, että vapaat ja avioliiton ulkopuoliset suhteet aiheuttavat vaarallisia tauteja. Seksi on turvallisinta, kun sitä harjoitetaan vain avioliitossa. Afrikassa sen saa sanoa. Afrikassa saa sanoa senkin, että AIDSin voi välttää varmimmin pidättäytymällä avioliiton ulkopuolisista seksuaalisuhteista. Suomessahan sitä ei saa sanoa. Se on täällä tabu. Toki Afrikassa on myös taisteltava turvallisten verensiirtojen ja hygienian puolesta. On havaittava prostituution syyt. Tarvitaan monenlaisia toimenpiteitä, jotta prostituutiota voitaisiin vähentää. Mikään yksittäinen toimenpide tai temppu ei tepsi. Kipeitä totuuksia on julistettava. Sairaanhoitaja suorittaa siinä tärkeää tehtävää. Terveyskasvatus on joskus elämän oman moraalilainkin julistamista.

Sairaanhoitajan tärkein tehtävä on evankeliumin julistaminen. Se tapahtuu useimmiten teoin. On tehtävä ero lain ja evankeliumin julistamisen välillä. Langenneelle ihmiselle ei enää kannata julistaa lakia. Naisten ajautuminen prostituutioon ei tietenkään johdu naisten moraalittomuudesta, vaan huonosta naisten asemasta. Miehet tekevät usein väkivaltaa ja käyttävät esim. palvelijoita seksuaalisesti väärin hylätäkseen sitten heidät. Nainen ajautuu väärille teille. Hän ei suinkaan halua sitä. Hän haluaa ihan tasan päinvastaista. Mutta koska hänelle tehdään väärin, hänestä tulee uhri, joka ei löydä ulospääsytietä ahdingostaan. Yksinäisellä naisella ei ole toimeentuloturvaa. Afrikassa ei ehkä ole Thaimaan kaltaista prostituutiota, jossa tytär toimii perheensä hyväksi. Afrikassa ollaan tässä asiassa vain oman toimeentulon asialla. Huonoille teille joutuneita on autettava. Sairaanhoitaja ei kysele ainakaan akuutissa sairastilanteessa, miksi olet sairastunut, vaan hän tekee diagnoosin ja yrittää tehdä potilaan niin terveeksi kuin on mahdollista ja antaa sitten mahdolliset moraalisetkin jatko-ohjeet. Naisten aseman parantamiseksi on huonoille teille joutuneille naisille ensikoteja ja suojapaikkoja, joissa järjestetään uudelleenkoulutusta ja autetaan uuden elämän ja toimeentulon alkuun. Ainakin Hosainassa Etiopiassa on tällainen. Ongelmana vain on ollut, että kaiken jälkeen uudet työpaikat siirtyvätkin valtaapitävien viranhaltijoiden aviopuolisoille ja sukulaisille, koska huonoille teille joutuneet naiset katsotaan itse syyllisiksi omaan tukalaan ahdinkoonsa. Heitä siis syyllistetään ja heistä tehdään syntipukkeja. Sairaanhoitajat ovat kuin Punainen Risti, joka sitoo elämän taistelun kolhimia haavoittuneita kyselemättä sitä, kuka on syypää ahdinkoonsa. Ihmisten auttaminen, terveydenhuolto, perhesuunnittelu ja sairaiden parantaminen on evankeliumin julistamista kätten töin.

Sinä Helena sanoit kyseleväsi tälle neljännelle työkaudelle lähtösi kynnyksellä, onko tässä mitään järkeä. Edellä sanotun perusteella ei tuntuisi olevan mitään aihetta epäillä työsi mielekkyyttä. Kysymys olisi ennemminkin siitä, jaksatko taas luopua omasta mukavuudenhalustasi ja turvatusta elämästäsi ja lähteä keskelle ihmisyhteisöä, joka kaikki ei suhtaudu lähetystyöntekijöihin myönteisesti, vaan jotkut jopa vihamielisesti. Jaksatko lähteä alkeellisiin olosuhteisiin, kylmään ja sateiseen vuoristoon, tai kuumaan erämaahan, olosuhteisiin, joissa sähkö ei toimi, vesi ei tule kraanasta eikä paljon muualtakaan, ja vessa on likainen kuopan aukko. Televisio, stereot ym. mukavuudet puuttunevat. Jaksatko lähteä ympäristöön, jossa kaikki kommunikaatio toisten ihmisten kanssa tapahtuu enemmän tai vähemmän vieraalla kielellä, yksityisyyden rauha puuttuu. Sopivana ja sopimattomana aikana tulee lähtö sairaskuljetukseen, jonka maksajana olet sinä sen lisäksi, että uhraat aikasi auton kuljettamiseen, vaikka ammattisi on sairaanhoitajan eikä autonkuljettajan.

Työn mielekkyys voi toki tulla kyseenalaiseksi syistä, joita täällä Suomessa on vaikea tajuta. Kun mikään ei muutu vuosien kasvatustyön jälkeen, kun byrokratia sotkee kaiken järkevän suunnittelun, kun voi aina vain auttaa niin pientä osaa ihmisistä - suurin osa jää aina kaiken avun ulkopuolelle, yhden ihmisen työpanos tuntuu niin vaatimattomalta. Vastuullisia kansallisia työn jatkajia on vaikea löytää; lähetystyön tarkoitushan olisi tehdä itsensä tarpeettomaksi.

Ehkä kaiken tämän jälkeen lähetystyön motiiviksi ei jää muu kuin halu toimia Jumalan sanansaattajana kiitollisuudesta. Kiitollisuudesta sen tähden, että Jumala on antanut anteeksi ja ottanut omakseen. Sinun tunnollasi en kuvittele olevan historiankirjoihin kirjoitettavia syntejä. Mutta kiitollisuus siitä, että Jumala armahtaa ihmistä, jonka synnit Jumalan kirjaan kirjoitettuina riittäisivät saattamaan iankaikkiseen kadotukseen, saan sinut lähtemään rakkauden työhön. Jumala, joka on sinut työhön kutsunut, antakoon sinulle myös voimaa hänen tahtonsa toteuttamiseen. Hän johtakoon sinua mielekkääseen ja runsasta satoa tuottavaan työhön.