33Virret: 532: 1-3, 301: 1-4,  263: 4-6.

Kirkastussunnuntai Laitoshartaudet 16.7.02 Sammonkoti ja Kanavakoti (vanhainkoti ja kehitysvammalaitos)

2.vsk    Mark 9:2-8

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.

Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: »Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.» Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.

Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: »Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!» Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

 

Uskaltaisikohan väittää, että merkittävin Jeesuksen kirkastumista kuvaava teos on renessanssitaiteilija Raphaelin (1516-1517) maalaus, joka löytyy Vatikaanista. Se kuvaa myös kirkastusvuoren juurella olevaa maailman hätää, jonne kirkastunut Kristus oppilaineen palaa:

 

Kesäaika on monenlaisten kesäjuhlien aikaan. Televisiossa näytetään milloin rokki-, blues- ja tangokansaa omissa juhlissaan. On tietysti vielä korkeakulttuuria edustavia musiikkijuhlia, kuten Savonlinnassa, Naantalissa, Kuhmossa ja Lemillä. Kaikki näyttävät nauttivan juhlistaan ja varsinkin musiikistaan. He näyttävät melkein vajoavan transsiin, hurmokselliseen tilaan, kuunnellessaan musiikkia ja nauttiessaan suuresta väkijoukosta ja ehkä ystävien seurasta. Nuorten juhlimisessa voi kyllä olla myös ikäviä piirteitä. On esim. runsas alkoholin, jopa huumeiden käyttö. Kun ihminen ei muuten saa rentoa fiilistä, hän ottaa sen kemiallisilla piristeillä. Sellaisen hyvänolon tunteen jälkeen seuraa viiveellä paha kankkunen.

Suurimpia kesäjuhlia eivät ole edellä mainitut musiikkijuhlat, vaan liekö yllätys, hengelliset kesäjuhlat. Lestadiolaisten Suviseuroissa on 80 000 ihmistä, jotka majoittuvat telttoihin ja asuntovaunuihin ja istuvat perheineen seuroissa aamusta iltaan kuunnellen pelkkiä puheita ja laulaen hengellisiä lauluja. Muita suuria juhlia on kaikilla herätysliikkeillä, eikä kirkon lähetysjärjestöjen kesäjuhlatkaan ole mitään pieniä. Samat ihmiset voivat tietysti käydä useilla juhlilla, mutta ilmeisesti hengellisillä kesäjuhlilla kävijöiden määrä nousee 200 000 henkeen. Moni saa siellä uuden innon ja voiman jatkaa elämää. Kokee vaikkapa hengellisesti uudistuneeksi ja synnit anteeksi annetuiksi. On iloinen ja vapaa mieli. Loma tulee silloin hyvin käytetyksi, kun saa uuden voiman ja virkistyy. Moni kokee, että hengellisillä kesäjuhlilla kokee kirkastuskokemuksen, taivaselämyksen, millä nimellä sitä sitten haluaisi kutsuakaan. Sitä kelaa mielessä vielä pitkän aikaa jälkeenpäin. Sitä muistelee ja siitä varmaan kertoo toisillekin, että ”meillä kaikilla oli niin mukavaa”, jolloin osattomiksi jääneet huokaavat: ”oi jospa oisin saanut olla mukana!” Elämän harmaata arkea ei aina meinaa oikein jaksaa. Elämä on kuin erämaavaellusta, yksitoikkoista ja väsyttävää. Täytyy päästä keitaalle, jolloin voi virkistyä. Sellaista tarjoavat mm. hengelliset kesäjuhlat.

Yksien kesäjuhlien nimi on Kirkastusjuhlat. Niitä vietetään joka kesä Heinävedellä Kirkastussunnuntain viikonvaihteessa. Ja kauniissa paikassa Heinäveden kirkolla.

Nykyään ei taideta useinkaan tyytyä siihen, että juhlia, keidashetkiä on harvoin. Nykyajan kiihkeäsykkeinen elämänrytmi ja odottamista karttava kulttuuri haluaa kaikkea hyvää heti. Ja uuden kokemuksen on aina noustava edellistä kokemusta korkeammalle. Tehdään elämysmatkoja ja elämysseikkailuja. Niissä harrastetaan joitain extreme - lajeja, vaikka benji - hyppyjä ja vuorikiipeilyä sekä koskenlaskua. Monelle riittää vaatimattomampikin kokemus, huvipuistossa käynti, jos pitää samalla huolehtia lapsista.  Jos uuden elämyksen pitää aina olla edellisiä voimakkaampi, epäilen, että raja tulee pian vastaan, jolloin mikään ei tunnu miltään. Parempi tapa nauttia huippuelämyksistä kuin kiertää nopeasti mahtavista keinoelämyksistä toiseen, on viettää tavallista tylsää arkea päivät pitkät ja tehdä arkiset työnsä pitkän kaavan mukaan. Sen jälkeen vaatimattomampikin elämys tuntuu järisyttävältä. Ei tarvitse matkata afrikkalaiseen villieläinpuistoon kokeakseen ennen kuulumatonta. Riittäisikö kun kiireinen kaupunkilainen menee maalle lehmiä katsomaan ja näkee kaunista suomalaista suvista maisemaa ilman kalliita teennäisiä höysteitä? Lomamatka Suomessakaan ei ole hassumpi kokemus. Tästä maasta löytyy kaikenlaista maisemaa ja löytyy kolmea kotimaista kieltäkin, jos haluaa ulkomaan eksotiikkaa.

Hengellisellä rintamallakin on muodissa kokemuskristillisyys. Se on ihan omaa sorttiansa. Halutaan ja etsitään hengellisiä kokemuksia ja elämyksiä. Usein niitä puristetaan erikoislaatuisista armolahjoista, kaatumisesta, parantumisesta ja kielilläpuhumisesta. Helluntailaisuutta lähellä olevissa piireissä niistä käytetään nimitystä toinen siunaus. Ensimmäinen on uskoontulo, toisen merkkinä on useimmiten kielilläpuhuminen. Se on voimakas taivaskokemus, tuntee päässeensä askeleen verran Jumalaa lähemmäksi.

Meidän kirkossamme kartetaan melko paljon hengellisten tunteiden ja kokemusten hakemista. Koetaan, että ihminen rakentaa uskoansa omien häilyvien kokemustensa varaan. Vanhassa herännäisyydessä puhuttiin hengellisistä kokemuksista armon vilauksina, millä varmaan tarkoitettiin sitä, että hengelliset kokemukset eivät ole tarkoitettukaan jatkuvasti koettaviksi, vaan hetkellisesti kuin vilaukselta nähtäväksi. Sitten jatkuu hengellisessäkin elämässä arki, ihan tavallinen kilvoitus, kuivaa sanan rieskaa ja toivottavasti myös seurakuntayhteyttä. Monelle yksinäiselle radion päivittäiset hartaudet ovat hengellisen elämän perusravintoa. Ongelmaksi koetaan vain se, että hartaudet ovat sellaista löpinää, että niistä tuntuu puuttuvan Jumalan evankeliumi.

Jeesuksen oppilaat halusivat rakentaa kirkastusvuorelle majoja. Sama pyrkimys tullee ilmi aina siellä, missä Jumalan ilmestyksen paikoille rakennetaan kappeleita ja pyhiinvaelluspaikkoja. Kun kerran Jumala on ilmestynyt aiemmin tässä paikassa, niin tapahtuma varmaan tulee toistumaan. Moni palaa elämässään usein paikkaan, jossa hän on kokenut uskoon tulemisen. Se on pyhän muiston paikka ja pyhä paikka. Samaa ajatusta lienee vielä sekin, että herätysliike organisoidaan. Siitä tehdään pysyvä järjestelmä, joka ajastaan suorastaan museoituu. Herätysliikkeestä tulee perinneliike. Luulen, että tähän viime mainittuun ilmiöön voidaan soveltaa myös Jeesuksen kieltoa majan rakentamisesta. Ei ole tarkoitus, että kirkastusvuorikokemuksesta tehdään pysyvä olotila, Se ei edes ole mahdollista. Oikeaa herätystä ei voi tallentaa ja säilöä. Herätys ilmenee aina vain uutena herätyksenä. Vanhan herätyksen pysyvä lämmittäminen tekee koko herätyksestä lässähtänyttä, ehkä ajan mittaan hieman homeelle haiskahtavan ilmiön.

Kirkastussunnuntain evankeliumi ei anna aihetta ihmisten tunteiden hehkutukselle. Se ei ole raamatunkertomus, jolla voitaisiin perustella hengellisten kokemusten tarpeellisuutta. Pääasia ei siinä olla oppilaiden kokemus, vaan opettajan. Jeesuksen edessä oli harmaata arkea pelottavampi tulevaisuuden näky, ihmisten pilkka, ylenkatse, kärsimys ja risti. Jos Jeesuksessa oli yhtään inhimillisyyttä, niin kuin uskon hänessä olleen, niin häntä arvelutti kysymys, oliko hän nyt menossa oikeaan suuntaan, toimiko hän Jumalan tahtomalla tavalla. Getsemane rukous ”tapahtukoon sinun tahtosi” oli kyllä päivittäin hänen huulillaan, mutta välillä oli itsekin tehtävä ratkaisuja ja valittava suunta. Sen tähden piti aralla mielellä kysellä. Usein Jeesus kyseli Jumalan tahtoa vuorella, se tarkoittaa yksinäistä ja autiota paikkaa, jossa voi hiljentyä, vähintään yön tai ehkä useamman päivänkin. Jeesus otti seuralaisikseen lähimmät oppilaansa. Kaipasiko hän heidän tukeaan vai halusiko hän kouluttaa heitä, mene ja tiedä. Siis kouluttaa rukoushiljaisuuteen. Jeesus kohtasi vuorella näyssä kaksi pelastushistorian merkkihenkilöä, kaksi suurinta VT:n voimahahmoa. Mooses oli Jumalan tahdon välittäjä, voi sanoa, että hän oli koko Israelin uskonnon perustaja, ja Elia merkittävimpänä pidetty profeetta, joka on myös Jumalan tahdon ilmoittaja. Lain antaja ilmoitti, mitä Jumala vaati. Profeetta teki usein samaa, mutta sen lisäksi profeetta ilmoitti, mitä Jumala antaa. Elia oli muuten ensimmäinen ja samalla suurin profeetoista. Suurten Jumalan miesten ilmestyminen Jeesukselle oli vahvistus hänen epäröinnilleen. Jatka eteenpäin sitä tietä, jota olen lähtenyt kulkemaan. Suuntasi on oikea. Totta sekä oikeaa horjumatta puolla. Menneisyyden suurmiesten ilmestyminen Jeesukselle merkitsi, että hän kuului samaan sarjaan. Hän ei ollut vähempi kuin Mooses ja Elia, päinvastoin, hän oli se, johon sekä Mooses että Elia viittasivat, johon heidän toimintansa tähtäsi. Jeesus alkoi vakuuttua siitä, että ristin tie on Jumalan tahdon tie. Pelastushistoria tähtää siihen eikä vain johda siihen onnettomien sattumien summana. Taivaasta myös kuului Jumalan ääni, vastaus Jeesuksen pyyntöön: Sinä olet minun rakas Poikani. Kirkastusvuorikertomus on Jeesus-kertomus ja Jeesus-juhla. Opimme jotain oleellista ja tärkeää Jeesuksesta, emme inhimillisistä kokemuksista.

Jos kuitenkin oppilaiden läsnä ololla oli muukin tarkoitus kuin olla vain Jeesuksen henkisenä tukena, niin silloin voisi sanoa, että he oppivat jotain samaa, mitä Jeesus. Hehän olivat juuri äsken ennen vuorelle nousua kuulleet Jeesuksen synkän arvion omasta tulevaisuudestaan, että hän oli joutuva Jerusalemissa kärsimyksiin ja kärsivä väkivaltaisen teloituskuoleman. Jeesuksen oppilaiden mielestä tällainen tulevaisuus oli selvässä ristiriidassa hänen messiaanisen voittokulkunsa kanssa. Siksi he olivat hyvin sekavassa mielentilassa. Kirkastusvuoren näky oli heille osoitus siitä, että tapahtui mitä tapahtui Jeesukselle, Jumala oli hänet jo korkealle korottanut ja osoittanut hänen merkityksensä. Tulipa risti tai ei, Jumala oli tunnustanut Jeesuksen ainokaiseksi Pojakseen. Näistä apostoleista tuli Jeesuksen todistajia, sen kertojia, mitä he olivat kuulleet ja nähneet. Todistaja on henkilö, joka ensin näkee, mitä tapahtuu. Sen jälkeen hän kertoo ja kuvaa sen tarkkaan siten kuin muistaa asian tapahtuneen. He olivat nähneet kirkastetun Kristuksen ja olivat sitten valmiit ajan koittaessa todistamaan hänestä.

Pietarista ja Johanneksesta tuli Jerusalemin alkuseurakunnan pylväitä, johtajia. Apostolien tekojen alkulukujen mukaan juuri nämä kaksi Kristuksen todistajaa astuivat esiin, kun piti julkisuudessa ottaa vastuu kristillisen seurakunnan edesottamuksista ja Jeesuksen nimeen liittyvistä tapahtumista. Jaakobista tuli ensimmäinen apostolimarttyyri, kun hän sai surmansa Herodes Agrippa I:n mestauttamana. Nämä kolme apostolia olivat pääasiallisesti vastuussa siitä, että todistus ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Herrasta alkoi maailmanvalloituksensa. Alkuapostolit eivät julistaneet vain historiallista opettajaansa, vaan ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa. Kirkastusvuorelta käsin avautui Jeesuksen merkitys. Voisiko sanoa, että kirkastusvuorella hän jo pukeutui ylösnousemusruumiiseensa? Mooses ja Elia olivat Jumalan tahdon ilmoittajia, aikalaistensa yläpuolella olevia Jumalan tahdon välittäjiä, mutta Jeesus oli vielä enemmän. Hän oli Jumalan rakas Poika, johon hän on mielistynyt. Kuulkaa häntä. Jeesus on Jumalan pyhän rakkaustahdon henkilöitymä. Sen vuoksi Jeesus ei jäänyt apostolien julistuksessa profeettojen joukkoon. Apostolit näkivät Jeesuksen yksinään. Kristuksen ainutlaatuisuus on alkukristillisen sanoman ydin.