Kirkastussunnuntai 4.8.2019 (Pöytälaatikkosaarna)

Matt. 17:1-8

Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä: hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko ja hänen vaatteensa tulivat valkeiksi kuin valo.
    Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Herra, on hyvä, että me olemme täällä. Jos tahdot, teen tänne kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.”
    Pietarin vielä puhuessa loistava pilvi verhosi heidät ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt. Kuulkaa häntä!” Kun opetuslapset kuulivat äänen, he heittäytyivät maahan kasvoilleen suuren pelon vallassa. Mutta Jeesus tuli heidän luokseen, kosketti heitä ja sanoi: ”Nouskaa, älkää pelätkö.” Ja kun he nostivat katseensa, he eivät nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

Elämä ei ole aina harmaata arkea eikä tasapaksua puurtamista. Aina välillä on tähtihetkiä. Tällainen oli kirkastushetki Jeesukselle ja hänen oppilailleen, kun he kiipesivät vuorelle. Hetken lumous olisi tietysti voinut johtua upeista maisemistakin, mutta se ei kuitenkaan nyt ollut varsinainen syy. Se, mitä tapahtui, oli ainutlaatuista ja ennen kuulumatonta. Kolme Jeesuksen läheisintä oppilasta näkivät vuorella Mestarinsa taivaallisessa valossa. Hetken hohto moninkertaistui, kun Jeesus kohtasi vuorella näyssä kaksi pelastushistorian merkkihenkilöä, kaksi suurinta VT:n voimahahmoa. Mooses oli Jumalan tahdon välittäjä, voi sanoa, että hän oli koko Israelin uskonnon perustaja, ja Elia merkittävimpänä pidetty profeetta, joka on myös Jumalan tahdon ilmoittaja. Lain antaja ilmoitti, mitä Jumala vaati. Profeetta teki usein samaa, mutta sen lisäksi profeetta ilmoitti, mitä Jumala antaa. Elia oli muuten ensimmäinen ja samalla suurin profeetoista. Suurten Jumalan miesten ilmestyminen Jeesukselle oli vahvistus hänen epäröinnilleen. Jatka eteenpäin sitä tietä, jota olen lähtenyt kulkemaan. Suuntasi on oikea. Totta sekä oikeaa horjumatta puolla. Menneisyyden suurmiesten ilmestyminen Jeesukselle merkitsi, että hän kuului samaan sarjaan. Hän ei ollut vähempi kuin Mooses ja Elia, päinvastoin, hän oli se, johon sekä Mooses että Elia viittasivat, johon heidän toimintansa tähtäsi. Jeesus alkoi vakuuttua siitä, että ristin tie on Jumalan tahdon tie. Pelastushistoria tähtää siihen eikä vain johda siihen onnettomien sattumien summana. Taivaasta myös kuului Jumalan ääni, vastaus Jeesuksen pyyntöön: Sinä olet minun rakas Poikani. Kirkastusvuorikertomus on Jeesus-kertomus ja Jeesus-juhla.

Ei siis pidä ihmetellä, jos Suomen kirkkojen yleisimpiin alttaritauluaiheisiin kuuluu Jeesuksen kirkastumista esittävä maalaus. Kuuluisin Jeesuksen kirkastumista esittävä maalaus lienee Pietarinkirkossa Roomassa. Se ei ole alttaritaulu, vaan sivuseinällä oleva renessanssimestari Rafaelin maalaus (1519-20). Minulla oli tilaisuus vaimoni kanssa vierailla Vatikaanissa vuonna 1979. Pyhälle Pietarille omistetussa kirkossa sai suurimman huomion tietysti nimikkopyhimystä itseään esittävä veistos, jonka varvasta kävivät pyhiinvaeltajat koskettamassa ellei peräti suutelemassa, niin että varpaan kultaus oli kulunut. Näimme myös Rafaelin maalauksen, joka esitti kirkastusvuoritapahtumaa. Pietarinkirkon aukiolla osallistuimme tilaisuuteen, jossa paavi Johannes Paavali II tervehti kirkon eteen kokoontunutta väkijoukkoa. Hän kiersi tervehtimässä ihmisiä, taisi jopa kätellä joitakin. Hän jakoi Rafaelin maalausta esittäviä kuvia, joiden taakse hän oli kirjoittanut omalla allekirjoituksellaan vahvistamansa tervehdyksen (kuva alla).

Jakamalla Jeesuksen kirkastumista esittävää maalausta hän varmaan halusi tähdentää sitä, että tämä on kristinuskon ydinasia. Emme usko vain nasaretilaiseen puusepän poikaan, joka oli hyvä mies ja taitava opettaja ja syntisten ystävä. Uskomme häneen, jonka Jumala on korkealle korottanut ja jossa Jumala itse kantoi syntiemme rangaistuksen. Kirkastusvuorella Kristus sai jo Ylösnousseen Vapahtajan hahmon. Mystinen tapahtuma siis ennakoi ylösnousemusta. Kristus leijailee maan kamaran yllä kuin painottomassa tilassa. Häntä ympäröi valo, jonka vaikutuksesta  hahmon ääriviivat erottuvat selkeästi. Kristus on ristiinnaulitun asennossa joskin ilman ristiä. Käsien asento muistuttaa kuitenkin siitä, että kirkastettu Herra on ristiinnaulittu. Käsien asento voidaan myös ymmärtää siunauksen merkkinä. Ilmeestä päätellen kirkastettu Kristus on voittanut kärsimyksen ja kuoleman.

Kotikirkossamme Lappeenrannassa käy paljon venäläisiä matkailijoita. Kirkko-opas sai vastattavakseen kysymyksen, joka koski kirkkomme lasimaalausta: Miksi Suomessa alttaritaulut esittävät niin usein ristiinnaulittua Kristusta? Kieliongelmakin taitaa asettaa rajat vastaamiselle, mutta voi olla, että asian puolestakin menevät jauhot suuhun. Vastaisin niin, että Suomen kirkossa yleisimpiä alttaritauluaiheita ovat Jeesuksen ristiinnaulitseminen Golgatan kalliolla ja Jeesuksen kirkastuminen. Itse asiassa molemmat kuvaavat samaa asiaa. Nimittäin kertomus Jeesuksen kirkastumisesta esitetään kolmessa evankeliumissa, mutta Johanneksen evankeliumista se puuttuu. Johannes puhuu evankeliumissaan jatkuvasti Jeesuksen korottamisesta ja kirkastumisesta, mutta jättää silti kertomatta kirkastusvuoritapahtuman. Olipa menettely tahatonta tai tahallista Johanneksen puhe kirkastumisesta viittaa aina Jeesuksen ristinkuolemaan. Kesarean Filipissä, kirkastusvuoreksi oletetun Hermon- vuoren juurella Jeesus puhui kuolemastaan ja sanoi oppilailleen: ”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan (Joh. 12:23).””Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän elämäni on tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!” Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen (Joh. 12:27-28). Evankelista-teologi Johannekselle Jeesuksen kuolema näyttää siis olevan hänen kirkastumisensa. Johanneksen kertomus ristiinnaulitsemisesta päättyy Jeesuksen voitolliseen sanoihin: ”Se on täytetty”, Joh. 19:30. Kuolemallaan Jeesus voitti kuoleman.

Pysyäkseni kuitenkin synoptisten evankeliumien kirkastusvuorikuvauksissa ja erityisesti evankelista Matteuksen kuvauksessa kirkastusvuorikokemus näyttää olleen Jeesukselle itselleen uskoa vahvistava kokemus. Torjuttuaan kiusaajan houkutuksen elää vain tavallisen ihmisen elämä, jossa hän välttyisi väkivaltaiselta kuolemalta ja häpeältä, Jeesus saa vuorella kuulla Jumalan tunnustavan hänet ainutlaatuiseksi Pojakseen, suuremmaksi ja merkittävämmäksi henkilöksi kuin Vanhan testamentin suurimmat ja maineikkaimmat voimahahmot. Kirkastusvuorikokemuksen jälkeen Jeesus uskaltaa jatkaa sillä tiellä, jonka hän tietää johtavan ristinkuolemaan.

Kirkastussunnuntai on siis helluntain jälkeisten pyhien kohokohta. Näiden pyhien aiheet sisältävät etupäässä Jeesuksen opetuksia. Kirkastussunnuntai sen sijaan kertoo käänteentekevän tapahtuman Jeesuksen elämästä, tapahtuman, joka vahvistaa Jeesuksen merkitystä. Jeesus hyvänä opettajana on monelle ihmiselle tärkein asia, minkä takia he tunnustautuvat kristityiksi. Se on hyvä ja kannustettava asia. Mutta kirkastusvuoritapahtuma haastaa uskomaan Jeesuksesta vähän enemmän. Ei hän ole vain hyvä opettaja, rabbeista etevin. Hän onkin jopa Moosesta ja Eliaa suurempi Jumalan ilmoittaja. Itse asiassa kirkastusvuoritapahtuma yhdistettynä Golgataan merkitsee Jumalan itsensä astumista Jeesuksen persoonassa uhrikuolemaan, joka merkitsee sovitusta ja lunastusta luomakunnalle. Opetuslapsetkaan eivät kaiken päätteeksi enää nähneet muuta kuin Jeesuksen. Heillekin selvisi viimeistään nyt Jeesuksen merkitys.

Evankeliumissa päähenkilö on eittämättä Jeesus itse. Hän sai Jumalalta merkittävän uskoa vahvistavan kokemuksen. Mutta niin saivat varmaan opetuslapsetkin. Hekin ymmärsivät, että jumalauskon keskuksessa on Jeesus. He kokivat niin taivaallista iloa, että Pietari jopa ehdotti majan rakentamista. Jäädään tänne ja nautitaan tästä taivaallisesta ilosta. Rafaelin maalauksessa näkyy myös kirkastuneen olon vaihtoehto, maailman hätä. Ihmiset ovat hädissään ja peloissaan ja sairaita. Pietarin ehdotus siis sisältää ajatuksen, että ”nauttikaamme me täällä taivaan ihanuudesta, älkäämme palatko enää kärsimyksen ja kaaoksen keskelle.” Pietarilta ei puutu inhimillisyyttä. Kuulostaa jotenkin tutulta. Me etsimme olotilaa, jossa ei tarvitse kuunnella eikä katsella hätää kärsivien vaivoja. Haluaisimme elää auvoisaan onneen eristäytyneinä vuorella tai kenties paratiisisaarella, jotkut metsässä halaamassa puuta tai järven rannalla (ilman hyttysiä). Nauttikaammme onnestamme. "Kell' onni on, se onnen kätkeköön, kell' aarre on, se aarteen peittäköön, ja olkoon onnellinen onnestaan ja rikas riemustansa yksin vaan." Kristillisessä elämässä hengellisten kokemusten etsiminen on suosittua. Välillä näyttää kokonaan unohtuvan Jeesuksen sanat: ”Joka kulkee minun perässäni, hän ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.” No tämähän ei meille kelpaa. Uskon pitää ilmetä autuaallisena hyvän olon tunteena. Siitä on merkkinä armolahjat. Jeesus ei etsinyt kirkastusvuorikokemusta. Se annettiin hänelle. Ja se jäi ainutlaatuiseksi kokemukseksi. Kokemuskristillisyydessä on tunnekristillisyyttä, jossa usko pääsee horjumaan, koska tunteiden varassa oleva usko ei kestä.

Tunteiden sijasta uskon pitäisi perustua Jumalan sanaan ja lupauksiin. Jos haluat kirkastusvuorikokemuksia, sinun ei tarvitse etsiä niitä kaukaa. Jumalanpalvelus on kirkastusvuorikokemus. Kun tunnustat syntisi ja heikkoutesi ja sen, ettei sinussa ole uskoa eikä rakkautta, sinulle julistetaan armonvakuutus, jota myös synninpäästöksi kutsutaan. Ei sinun tarvitse siinäkään tuntea mitään, kun saat armonvakuutuksen, mutta usko se. Tartu kiinni siihen lupaukseen. Raamatunluku ei ehkä vaikuta kirkastusvuorikokemukselta. Se on enemmänkin rukiista sanaa. Mutta muista, että paljosta kakusta jää aina nälkä. Rukiisesta leivästä lähtee nälkä. Kirkastusvuoresta ei voi nauttia, jos on nälkäinen olo. Tarvitaan siis sanaa. Sitä on myös saarna, jossa ruisleipä paloitellaan ja syötetään sopivina paloina. Virret ovat vuoropuhelua Ylösnousseen Herran kanssa. Sävelet tekevät vuoropuhelusta nautinnollisen kokemuksen. Sitä on kirkastusvuori – se on Herran kohtaamista, vuoropuhelua. Ehtoollisenvietto kruunaa kaiken. Ehtoollisaineissa kohtaat ylösnousseen Herran. Ehtoollinen on mysteeri, kuten kirkastusvuorikin. Ei sitä voi selittää. Mutta ehtoollinenkin perustuu Jumalaan sanaan ja lupauksiin. Ehtoollinen on taivaallisen juhla-aterian esimakua. Siinä vastaanotamme syntiemme sovituksen sakramentin.

Kirkkoon ei tehdä majaa. Ei tänne jäädä ainakaan viikoksi kuhnailemaan, vaan messusta lähetetään maailmaan hädässä elävien ihmisten keskelle ja myös omaan arkitodellisuuteen, johon sisältyy työtä ja vaivaa. Messu valmistaa kävijänsä palaamaan arkiseen työhönsä voimaantuneena. En tiedä, oletko koskaan ajatellut messua kirkastusvuorena, johon pääsemme joka viikko. Palaa täältä elämän arkeen Jumalan armon sanan lohduttamana ja kantamana.

Etusivu    Helluntaijakso