Pyhän Kolminaisuuden päivä

Lappeen kirkko 3.6.07

Virret: 134, 708,7 26, 129, 123: 5-6, 411: 1- , (227, 228), 728:3.

Evankeliumi

Joh. 3: 1-15

Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen. Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan." Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"  Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.' Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita."

    "Miten tämä kaikki on mahdollista?" Nikodemos kysyi.

Visit of Nicodemus to Christ 1880 John La Farge  synt. 1835, New Yorkissa Kuoli: 1910, Providence, Rhode Island Tunnettu myös nimellä: John Lewis Frederick Joseph La Farge Toiminut myös: Newportissa, Rhode Island; Middletown, Rhode Island Elämäkerta Taidemaalari, ikkunalasimaalausten tekijä, monien tehtäviensä lisäksi koristeli Bostonin Kolminaisuuden kirkon, ihaili japanilaista taiteen muodollisuutta ja kirjasi Aasian matkan vaikutelmansa teokseensa An Artist’s Letters from Japan (Taiteilijan kirjeitä Japanista), 1897. öljymaalaus 42 1/4 x 35 1/8 in. (107.2 x 89.1 cm) Smithsonian American Art Museum Gift of William T. Evans 1909.7.37 http://americanart.si.edu/images/1909/1909.7.37_1a.jpg

    Jeesus vastasi:

    "Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?

Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme. Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika. Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän."

 

Voitaisiin kääntää evankeliumi tämän päivän parafraasiksi. Silloin voisimme puhua Nikosta, joka kuuluu kyllä kristilliseen seurakuntaan, mutta ei ole oikein koskaan käsittänyt, mistä uskossa on kysymys. Rippikoulussa siitä puhuttiin, mutta kun ei tarkoituskaan ollut käydä rippikoulua siinä merkityksessä, että olisi ottanut silloin selvää uskonasioista, vaan ainoastaan suorittaa rippikoulu, jonka toivottiin sujuvan enemmän hauskanpidon kuin totisen sanan tutkimisen merkeissä, niin Nikolle varsinaiset uskonasiat jäivät epäselviksi. Eikä tavaksi tullut käydä kirkossa, paitsi silloin kun oli häät tai hautajaiset tai sellainen juhlapyhä kuin joulu tai joku veteraanipyhä. Silloin saattoi käydä kirkossa. Muuten Nikon usko ei ollut kovin omakohtaista. Eikä hän rohjennut tulla kenenkään papin puheille vielä vähemmän jonkun innokkaan uskontodistajan puoleen. Sellaista hän vierasti kaikkein eniten. Niinpä uskonasiat pysyivät ulkokohtaisina.

Toinen tilanne tuli elämässä eteen sitten, kun lähdettiin lomamatkalle etelään. Siellä oli kaikki toisin. Siellä uskalsi mennä kirkkoonkin, ja siellä olikin vähän eri meininki. Oli jotenkin rentoa ja iloista. Oltiin loma-asuissa ja kirkkoon meno tuntui suomalaisen kansalaisvelvollisuudelta… tai olkoon vaikka –oikeudelta. Niko meni kirkkoon. Se oli sellainen katolinen kirkko, jossa järjestettiin suomalaisia turistijumalanpalveluksia. Väkeä oli kirkon täydeltä. Ei tarvinnut pelätä leimatuksi tulemista. Ei tarvinnut osata edes käyttäytyä kaavan mukaisesti. Sai vain olla rennosti. Olipa aika erikoista, kun luettiin evankeliumia. Siinä kerrottiin, että Jeesuksen luo tuli mies nimeltä Nikodemos. Niko ihan säpsähti. Nikodemos…Niko…ihan kuin minä. Tämä evankeliumin Niko tuli Jeesuksen luo kysymään suoraan, mitä Jeesus oikein opettaa. Jeesuksen persoonassa oli jotain sellaista, mitä Nikodemos ei tahtonut torjua. Hän edusti maansa parlamentissa tiukkapipoisena tunnettua uskontopuoluetta, joka suhtautui epäluuloisesti kaikkeen vieraaseen ja perinteistä ajattelutapaa horjuttavaan opetukseen. Nikodemos ei halunnut julkisesti tunnustautua uskoon, jonka sisällöstä hän ei ollut varma, mutta Jeesuksen henkilökohtainen kohtaaminen vakuutti. Nikodemoksen sydän lämpeni Jeesuksen seurassa. Jeesuksen puhe kahdesta syntymästä ensin vähän ällistytti Nikodemosta, mutta kun hän ymmärsi että Jeesus osasi käyttää hauskaa huumoria puheessaan, asian ydin tuli selväksi.

Turistipappi selvitti ymmärrettävästi Jeesuksen opetuksen kahdesta syntymästä. Näin hän sen kertoi: ”On kaksi syntymää. Ensiksi on tämä luonnollinen syntymä, minkä seurauksena alamme intohimoisesti toteuttaa perustarpeitamme, jotka eivät paljon poikkea eläimen käyttäytymisestä. Sitten on toinen syntymä. Kasteessa meidät otetaan Jumalan lapsiksi. Se ei lapsen kohdalla tietenkään tarkoita vielä elämäntapaan liittyvää muutosta. Mutta ihmisen asema Jumalan edessä muuttuu. Kasteessa tullaan Jumalan lapseksi; kastettu otetaan kuninkaan perheeseen ja hoviväkeen. Kasteeseen sisältyy myös eettinen velvoite: Jumalan lapsen tehtävä on uskoa, toivoa ja rakastaa. Jumalan yhteydessä elävä ihminen on hengellinen ihminen.

Niin kuin on kaksi syntymää, on myös kaksi kuolemaa. Ensin on synnin aiheuttama kuolema. Ihminen, joka ei välitä kasteestaan, vaan elää kuin jumalaton, paatuu ja kuolee synteihinsä. Hän ei välitä Jumalan tahdosta eikä pidä mitään yhteyttä Jumalaan. Hän on hengellisesti kuollut. Toinen kuolema on, sanoisinko ”luonnollinen” kuolema. Elettyään 70-80 vuotta tätä elämää ihminen kuolee, hänet pannaan maahan ja hän maatuu. Joka syntyy kahdesti, hän kuolee vain kerran, mutta joka kuolee kahdesti hän syntyy vain kerran. Eli: joka syntyy myös Jumalan lapseksi ja pysyy Jumalan yhteydessä, hän kuolee vain luonnollisen kuoleman. Mutta joka ei välitä Jumalasta, vaan porskuttelee synnissä ja hukkuu viimein siihen, kuolee vielä toisen kuoleman, sen, joka on meidän kaikkien osa.

On vain yksi elämä. Jumalaan uskovalla yksi elämä alkaa jo täällä maitten päällä ja jatkuu kerran taivaassa. Sille, joka ei usko, ei ole iankaikkista elämää Jumalan luona.” sanoi turistipappi ja piti rukouksen, jossa pyydettiin, ettemme hukkuisi syntiin, vaan pysyisimme kasteen armoliitossa ja toivon mukaan elämämme jatkuisi iäti taivaassa.

Messun jälkeen laulettiin etelän kesässä "Maa on niin kaunis". Se tuntui ihan hassulta, kun sitä oli kotimaassa totuttu laulamaan vain jouluna, mutta laulu oli tuttu ja se tuntui sopivan hyvin tunnelmaan. Se oli samalla pieni todistus suomalaisesta yhteisöllisyydestä, jossa usko oli yhtä luonnollinen osa elämää kuin etelänmaalaisillekin. Niko meni turistipapin luo juttelemaan. Hänen ei tarvinnut mennä juttelemaan yöllä, ja tuskin turistipappi olisi ollut yöllä enää tavattavissakaan. ”En ole mikään uskovainen, mutta oli hyvä olla täällä”, hän sanoi. ”Uskoa ei voi pakottaa eikä puristaa. Jumalan Henki on kuin tuuli. Ihminen ei voi ottaa sitä hallintaansa. Mutta Jumalan tuuli voi puhaltaa ihmiseen uuden elämän Hengen”, sanoi turistipappi.

”Koulussa meille kerrottiin, että intialaisen uskonnon mukaan ei ole vain yksi elämä, vaan jatkuva elämän kiertokulku. Kuoltuaan ihminen syntyy jälleen. Elämä jatkuu. Mitäs sinä siihen sanot?” kysyi Niko. ”Länsimaissa ymmärretään väärin Intian uskontoja. Jälleensyntyminen uskotaan hyväksi asiaksi, elämän jatkumiseksi ainaisessa luonnon kiertokulussa. Intialaiset itse toivovat pääsevänsä pois elämän kiertokulusta, kaiken kärsimyksen ulkopuolella olevaan olotilaan, jonkinlaiseen autuuteen, mutta ei meillä ole hindulaisten ja buddhalaisten kanssa yhteistä kieltä, vaikka jotkin sanonnat muistuttavat toisiaan. Oikeastaan nämä toisiaan muistuttavat sanat sekoittavat, kun niillä tarkoitetaan ihan eri asioita. Intialaisen ajattelun mukaan historia etenee kehässä, niin että oliot syntyvät aina uudelleen vähän eri muodossa. Huonoa elämää viettänyt kärsii tekojensa seurauksista uudessa elämässä. Jos on oikein hyvä, niin tulee lehmäksi. Lehmä on pyhä.”

”En minä ainakaan lehmäksi haluaisi syntyä”, heitti Niko väliin. ”Mieluummin vaikka linnuksi, niin voi lennellä taivaalla ja katsella maisemia. Tai käärmeeksi, niin voisi säikäytellä ihmisiä. Vaikka ei ihan oikeasti. Mieluiten sitä eläisi vain tätä elämää ja siinäkin ikuista nuoruutta, mutta kun se ei käy, niin tietysti toivoisi toista parempaa elämää. Mistä sen tietää, mikä uskonto on oikeassa?” kysäisi Niko. ”No siltä osin tuntuisi tämä kristillinen usko paremmin vastaavan luonnontieteellistä käsitystä, että on vain yksi elämä ja kun ihminen kuolee, niin sitten hän maatuu maaksi jälleen. Iankaikkinen elämä ei ole yhteismitallista tämän maallisen elämän kanssa. Siinä mielessä se ei ole suora jatke tälle elämälle.” täsmensi turistipappi pitämäänsä puhetta.

”Sitä minä vähän oudoksun, että sanotaan elämän olevan ikuista ja taivaassa lauletaan. Ikuisuus tuntuu pitkästyttävältä. Laulaa minä en osaa harpun soittamisesta puhumattakaan. Eikö taivaassa soiteta rumpuja? Niitä voisi vähän yrittää” tuumi Niko. ”Elämä taivaassa ei ole tylsää eikä yksitoikkoista, se laulaminen ja ylistäminen tarkoittaa just sitä, että on niin mukavaa, että ihan laulattaa.  Ja taivaassa annetaan laulunlahjatkin ja soittamisen lahjat, tarpeen mukaan jokaiselle. Siitä ei tarvitse ottaa paineita. Iankaikkinen elämä ei ole oikeastaan ajan pituuden määre, se kuvaa laatua. Iankaikkinen elämä on sellaista elämä, jota Jumala elää. Iankaikkinen elämä on siirtymistä täältä matoisesta maailmasta sellaiseen iloon ja rauhaan, joka on inhimillisen hädän ja tuskan tavoittamattomissa”, näin turistipappi ilmoitti ymmärtävänsä kristinuskon sisältöä, mutta totesi, ettei hän kaikkea ymmärrä eikä kaikkea tarvitse tietää. Uskonasioissa joutuu usein sanomaan, ettei tiedä ja vielä sen jälkeen todeta, ettei kaikkea edes tarvitse tietää.

 ”Eikö Jeesus ole nostettu vähän liian korkealle jalustalle, suoranaisesti Jumalaksi?, kyselee Niko. ”Jeesus on ainakin se henkilö, jonka kautta me ylipäänsä tiedämme jotakin Jumalasta. Muuten Jumala jää hyvin salatuksi. Jeesus paljastaa elävän ja ihmisiä rakastavan Jumalan tämän salaisuuden verhon takaa.” ”Miksi Jumala sitten salli hänen kärsiä väkivaltaisen kuoleman? Jos hän oli Jumala, niin sittenhän Jumala kuoli?” ”Huh, huh, esitätpä sinä vaikeita kysymyksiä. Minä voin kyllä erehtyäkin, jos menen tätä selittelemään. Ajattelen kuitenkin niin, että pahantahtoiset ja kateelliset ihmiset naulitsivat Jeesuksen ristille. Niin ”rakasti” maailma Jumalaa. Mutta Jumalapa rakasti maailmaa siten, että käänsi pahankin hyväksi. Hän herätti Jeesuksen kuolleista.” ”Jeesuksen kuolemalla ei siis ole mitään positiivista merkitystä vai?” ”No, on se, jotta rakastaa niin paljon, että suostuu sen takia vaikka kärsimään. Sen suurempaa rakkautta ei ole kuin että antaa henkensä toisen puolesta.”

Helluntaijakso