Konfirmaatiomessun saarna Lappeenrannan kirkossa 31.7.05

 Evankeliumi Luuk. 4: 22-30  

Jeesus sanoi: 

»Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua 'Lääkäri, paranna itsesi!' ja sanotte: 'Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.'» Ja hän jatkoi: »Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.»

Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa

Virret: 811, 704, 135, 314, 813, 236, 512, (507, 221), 514

”Aidan takana ruoho on vihreämpää.” ”Ei pidä mennä merta edemmäs kalaan.” Siinä nykyaikaisia sanan parsia, joiden sisältö on samansuuntainen kuin päivän evankeliumissa Jeesuksen lausumat sananparret: ”Lääkäri, paranna itsesi!” ja ” Ei kukaan ole profeetta omalla maallaan.”

Sananparret kuvaavat alituista jännitettä tutun ja tuntemattoman välillä. Lähipiirissä tunnemme toisemme liian hyvin, olemisesta katoaa hohto. Nainen on kiinnostava niin kauan kunnes hänestä tulee aviopuoliso. Sen jälkeen herää mielenkiinto johon kuhun tuntemattomaan. Lopputuloksenhan me tiedämme. Ei aviopuoliso vaihtamalla paremmaksi muutu. Oudon ja tuntemattoman viehätys luo valheellisen eroottisen jännitteen, jonka seuraukset omaa perhettä ajatellen ovat tuhoisia ja lisäksi kärsivät vielä kumppanit ja heidän perheensä.

Moni matkustaa toisiin, jopa kaukaisiin ja eksoottisiin maihin. Lemin ulkomailla ei ole tullut käytyä, mutta Phuketin lähiseutu on haravoitu metri metriltä. Onko edes kotikaupunki tuttu? Berliinissä on käyty viidessä museossa, mutta Etelä-Karjalan museoon ei ole vielä ehditty tutustua. Urheiluvalmentaja valitaan vaikka Porista, mutta tamperelaisille kelpaa Lappeenrannan valmentaja. Kaivataan ”uutta verta”. Niinpä kai, mutta miten asia siitä muuttuu? Tilastojen valossa ei mitenkään.

Vieras uskonto tuntuu usein nuorista kiehtovalta. Olipa se eksoottinen guru Intiasta, woodoo -kultti Kariabialta, wicca -taikuus ja shamanismi myyttisestä menneisyydestä ja salaperäinen saatananpalvonta, jonka avulla ehkä pääsee paremmin voittajan puolelle. Ne kiinnostavat. Eksoottinen guru näyttämässä mallia mielen ja kehon hallinnasta, uskonto, joka sulkee sisäänsä kaiken sen, mikä markkinoi nuoruutta, terveyttä ja salaperäistä tietoa ja johon sisältyy ehdottoman kuuliaisuuden vaatimus uskonnolliselle auktoriteetille; se tuntuu houkuttelevalta.

Ja ihmettele sitäkin, että suomalainen jumalanpalvelus Mallorcalla ja laulu "Maa on niin kaunis" etelän taivaan alla lempeän lounatuulen puhaltaessa Välimeren rantamaisemassa tuntuu niin ihanalta, vaikka saman voi tehdä kotikirkossa.

Vieraileva saarnaaja saa väen ainakin uteliaisuuttaan kirkkoon, vaikka oman papin saarnat voivat olla paremmin valmistettuja ja juurevammin kotikunnan arkisiin tapahtumiin liittyviä Jumalan sanan sovelluksia.

Rippikoulussa on pyritty pysymään kiinni vanhassa ja tutussa isien uskossa. Ei kuljeta uusien haihatusten perässä eikä perusteta uskoa kreikkalaisen mytologian Prometheus -taruihin. Pysytään siinä uskossa, jota Suomessa on tunnustettu 850 vuoden ajan ja mihin rippikoululainen on lapsena kastettu vanhempien tahdosta ja kummien myötävaikutuksella.

 

Jeesuksen kotikylän väki torjui poikansa opetukset. Oman kylän väki ensin kyllä ihasteli puusepän pojan terävää ja ajankohtaista puhetta, mutta pahastui sitten siihen, että hän – heidän mukaansa - isottelee. Muualla väki parveili Jeesuksen ympärillä, näki hänet suureksi profeetaksi, parantajaksi ja opettajaksi. Oma tuttavapiiri näki hänessä tutun kaverin, joka haihattelee. ”Ja koska he eivät uskoneet häneen, hän ei tehnyt siellä montakaan voimatekoa”, toteaa evankelista Matteus tästä episodista (Matt.13:58).

Puhuja ja taiteilija saavat usein inspiraation kuulijoistaan. Jeesus ei saanut kotikaupunkinsa kuulijoista inspiraatiota. Sanoman hapan vastaanotto ei inspiroinut Jeesusta. Mikä vahinko! He menettivät saamansa hyvän tilaisuuden. Olisi kannattanut käyttää hyvin etsikkoaikansa ja antaa Jeesukselle tilaisuus näyttää, mitä hän voi saada aikaan jo kotikaupungissaan.

Koska hän ei kelvannut kotikaupungissaan, hän ”nosti kytkintä” ja siirtyi vastaanottavaisemmille seuduille. Myöhemmin Jeesus kehotti opetuksissaan seuraajiaan tekemään samoin. ” Jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: 'Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut -- pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!'”

Juutalaisten oma poika, Jerusalemin teologisessa tiedekunnassa oppinsa saanut hurskas fariseus Paavali oli kristityksi käännyttyään ymmällään, kun hänen uskonveljensä suhtautuivat nihkeästi hänen julistamaansa sanomaan. Jokaisessa kaupungissa, mihin hänen matkansa kulkeutui, hän aina aloitti työnsä juutalaisten rukoushuoneelta, synagogasta. Kun väki torjui julistetun ilosanoman, Paavali näki oikeudeksi siirtymisen pakanoiden luo. Ja ihme ja kumma: pakanat ottivat usein evankeliumin ilolla vastaan. He kokivat sen heille lähetettynä pelastusrenkaana, joka antoi heille uuden toivon ja merkityksen elämälle.

Mutta mitä uutta tässä on? Ei mitään. Jeesuskin joutuu toteamaan, että jo Vanhan testamentin profeetat kohtasivat eläessään saman kuvion. Kotiseudun väki hylkäsi profeettojen julistuksen, mutta pakanamaat ottivat pelastuksen sanoman ja sen julistajan ilolla vastaan. Köyhä leski Sarpatissa kohteli hyvin kotiseudullaan kaltoin kohdeltua profeetta Eliaa. Syyrialainen sotapäällikkö parantui vaikeasta sairaudestaan voitettuaan kotiseutuylpeytensä ja noudatettuaan profeetta Elisan ohjetta.

Jeesukseen vihastuttiin siis oikeastaan kahdesta syystä. Ensiksi koska kotikaupungin pojan koettiin puhuvan suulla suuremmalla. Toiseksi koska hän vihjasi pakanoidenkin olevan Jumalan rakkauden kohteita. Se oli Jeesuksen ajan juutalaiselle ajattelulle liikaa. Heidän mielestään he olivat Jumalan omaisuuskansaa, parempaa väkeä Jumalan silmissä. Muut kansat Jumala on luonut vain sytytysaineeksi helvetin tuleen. Mutta Jeesus näyttää julistavan, että Jumala antaa pakanoille etusijan. Se oli ennenkuulumatonta ja pöyristyttävää.

Jeesuksen julistuksessa tulee tässäkin esille sama viesti kuin kertomuksessa laupiaasta samarialaisesta: ei kuuluminen Israelin kansaan takaa Jumalan hyväksymistä, vaan jokaisessa kansassa on otollinen se, joka vastaa hänen puhutteluunsa myönteisesti ja on valmis tekemään hänen tahtonsa.

Maailmanlaajuisesti näyttää nykyään siltä, että kristinuskon painopiste on siirtymässä Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta etelään: Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. Työskenneltyäni lähetystyössä Afrikassa huomasin, etten minä taida olla lähetystyön ’tekijä’, vaan sen vastaanottaja. Kansa rynni kirkkoihin, niin että seinät pullistelivat. Intoa oli joskus enemmän kuin taitoa, mutta saarnamies heilui kuin heinämies intoa puhkuen, kolme kuoroa lauloi kilvan, väen ikärakenne oli alle kolmekymppistä. Monessa kirkossa pidettiin jopa viisi jumalanpalvelusta sunnuntaisin. Siten saatiin kaikki mahtumaan. Evankelisen kirkon jäsenmäärä oli vuonna 1959 20 000, tänään se on yli neljää miljoonaa, ja se on siis Afrikan suurin luterilainen kirkko. Mutta suurimmaksi uskonnolliseksi yhteisöksi roomalaiskatolisen kirkon jälkeen on nousemassa karismaattinen helluntailaisuus. Meillä sitä on pitkään kutsuttu lahkoksi. Mutta totta puhuakseni monissa maissa luterilaisuutta pidetään lahkona niin, että parempi jättää halveksivat leimat pois!

Kehotan siis itse kutakin tunnustamaan Jumalan toiminnan avaruus. Kenelläkään ei ole oikeus omia sitä. Kenellekään ei ole varaa halveksia toisia ja olla omahyväinen. Emme pysty rajaamaan Jumalan toimia.  Mutta siinä olkaamme varuillamme, ettemme anna kristillisen uskon elävän ja parantavan sanoman lipua ohitsemme. Meillä on vielä etsikkoaika. Jumala kutsuu vielä meitä ja antaa meille tilaisuuden ammentaa elämän voimaa Jeesuksen julistamasta armon sanomasta. Usko on elämän kantava voima. Nyt jos koskaan me tarvitsemme sitä, ettemme sortuisi omaisuuden ja rahan palvontaan tai itsekkyyteen emmekä vaipuisi apatiaan ja kyynisyyteen. Jumalan täyttä pelastusta ei tarvitse lähteä etsimään kaukaa, ei vierailta mailta eikä vieraista uskonnoista. Rippikoulu tähtää siihen, että sinä nuori löydät omaksi henkilökohtaiseksi uskoksesi sen saman uskon, jota vanhempasi ja kummisi ovat puolestasi tunnustaneet kasteesi hetkellä. Pelastus on läsnä kirkossa aina silloin, kun täällä julistetaan sanaa ja toimitetaan pyhiä sakramentteja.

Helluntaijakso    Paluu pääsivulle