25. sunnuntaina helluntaista (pöytälaatikkosaarna)

Luuk. 20: 27-40

Jeesuksen luo tuli sitten muutamia saddukeuksia, niitä, jotka kieltävät ylösnousemuksen. He esittivät hänelle kysymyksen: ”Opettaja, Mooses on säätänyt näin: ’Jos miehen veli kuolee ja tältä jää vaimo mutta ei lasta, miehen tulee ottaa veljensä vaimo ja hankkia jälkeläinen veljelleen.’ Oli seitsemän veljestä. Vanhin heistä otti vaimon ja kuoli lapsettomana. Silloin toinen otti hänet, sitten kolmas, ja vuorollaan kaikki seitsemän. Kaikki he kuolivat jättämättä jälkeensä lapsia. Lopuksi nainenkin kuoli. Kenen vaimo tämä nainen on oleva ylösnousemuksessa? Hänhän on ollut kaikkien seitsemän vaimona.”
    Jeesus vastasi heille: ”Tässä maailmassa otetaan vaimo ja mennään vaimoksi. Mutta tulevassa maailmassa ne, jotka on katsottu ylösnousemuksen arvoisiksi, eivät enää mene naimisiin. He eivät enää voi kuolla, sillä he ovat enkelien kaltaisia. He ovat Jumalan lapsia, ylösnousemuksesta osallisia. Ja sen, että kuolleet nousevat ylös, on Mooseskin osoittanut kertomuksessa palavasta pensaasta. Hänhän sanoo, että Herra on Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala. Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä.”
    Jotkut lainopettajista sanoivat tähän: ”Hyvin vastasit, opettaja.” Silloin ei enää kenelläkään ollut rohkeutta kysyä häneltä mitään.

Kristinusko on ylösnousemuksen uskonto. Tätä uskontoa – vai pitäisikö sanoa uskoa? – ei ole olemassa ilman Kristuksen ylösnousemusta.Uuden testamentin selitysopin professori emeritus Lars Aejmelaeus esittelee kristinuskoa kirjassaan Kristinuskon synty ”alkuräjähdyksenä”. Kristuksen ylösnousemus on kuin uusi luominen, alkuräjähdys. Raamatullinen luomiskertomus ei toki kuva ensimmäistä luomista räjähdyksenä, vaan se on yksi nykyisen luonnontieteen yleisin selitys siitä, miten universumi on saanut syntynsä. Ei Raamatun ensimmäinen luomiskertomus ole mitenkään ristiriidassa tämän ajatuksen kanssa, vaikka muuten raamatullinen maailmanhistorian ajoitus onkin vain mikrokosmoksen mittainen verrattuna nykyiseen aikakäsitykseemme maailman synnyn aikajanasta. Ylösnousemus tuli kuin salama taivaalta, alkuräjähdyksenä, joka erotti juutalaisen uskon pohjalta syntyneen uskon omaksi haarakseen, josta ajan myötä muodostui koko maailman valtauskonto.

Jeesuksen oppilaat eivät odottaneet sitä, että heidän opettajansa ristiinnaulitaan. He odottivat, että Jeesus on uusi Mooses, joka vapauttaa kansansa sortajavallan ikeestä. Sortajavalta oli tässä tilanteessa Rooma muinaisen Egyptin sijasta. Muutamat Jeesuksen oppilaista alkoi jo tehdä diiliä opettajansa kanssa saadakseen parhaat paikat uudessa hallituksessa. Heidän aikomuksensa tuo selvästi esille koko Jeesuksen oppilasjoukon ajatuksen siitä, mihin heidän opettajansa varmaan tähyää. Ristiinnaulitsemisen jälkeen he eivät odottaneet mitään, kaikki toivo oli mennyttä. Heidän uskonsa oli romahtanut. Se oli piste. Mennään taas kalaan. Jatkukoon elämä entisellään. Tähän tilanteeseen tuli outo tapahtuma ja kokemus. Jeesus ei ollutkaan kuollut. Hän ilemstyi oppilailleen ja vakuutti heidät siitä, että näin Jumala on ohjannut asioiden kulkua. Jeesuksen ilmestyminen oppilailleen oli uuden luomisen alkuräjähdys. Syntyi kristinusko, jonka keskeisenä uskona oli, että Jumala on korkealle korottanut heidän viattomana tuomitun opettajansa. Hän ilmestyi oppilailleen monta kertaa ja varmemmaksi vakuudeksi vielä lähetti heidät maailmaan ilmoittamaan, että Hänelle ”on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää ja tehkää kaikki kansat hänen opetuslapsiksensa.”

Oliko juutalaisuudessa uskoa kuolleiden ylösnousemiseen? Jeesuksen aikana oli kaksi uskonnollista ryhmittymää, joilla oli vastakkaiset näkemykset asiasta. Fariseusten mielestä on kuolleiden ylösnousemus, saddukeusten mielestä ei ole. Saddukeusten vanhoillinen pappispuolue oli saanut vaikutteita hellenistisestä skeptisestä ajattelusta, joka piti kuolleen ihmisen uutta ruumiillista elämää mahdottomana. Puolue vetosi myös siihen, ettei Mooseksen kirjoissa eli laissa ole tietoa ylösnousemuksesta. Tekaistulla kertomuksella naisesta, joka olisi ollut naimisissa seitsemän veljeksen kanssa, saddukeukset koettivat tehdä ylösnousemususkon naurunalaiseksi. Jeesus ei lähtenyt mukaan keskusteluun nenäkkäällä nokittelulla, mihin pilkka olisi antanut aiheen. Hän vastasi asialinjalla pyhyen saddukeusten reviirillä, Moosekn kirjoissa. Jumala ilmoitti Moosekselle olevansa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. ”Ei hän ole kuolleiden, vaan elävien Jumala.” Jeesuksen lisäys ”hänelle kaikki elävät” on erittäin merkittävä, sillä siinä on Jeesuksen ylösnousemususkon perustelu. Kuolleet ovat Jumalan mielessä, hänen, joka on kaikki ihmiset luonut. Kuolleet ovat olemassa Jumalalle elävinä, Jumalan muistamina ja tallentamina, joten riippuu vain Jumalan tahdosta, saavatko he vielä uuden ruumiillisen elämän. Tämä Jumala-keskeinen ajattelu on on täysin Vanhan testamentin mukaista. ”Herra lähettää kuoleman ja antaa elämän, vie alas tuonelaan ja nostaa sieltä” (1 Sam. 2:6) Kaikki riippuu Jumalan tahdosta. Kuolleiden ylösnousemus on mahdollista, kun Jumala niin päättää.

Oliko Jeesuksen ylösnousemususko siis farisealaisen puolueen mukaista? Ei aivan. Fariseusten mukaan ruumiillinen elämä jatkuu tulevassa maailmassa. Eräät rabbit tiesivät, että että ne kuolleiden luut, joiden profeetta Hesekiel oli nähnyt yhtyvän uudelleen ruumiiksi (Hes. 37) aloittivat avioelämänkin uudestaan ja saivat lapsia, ja toiset taas uskoivat, että tulevassa maailmassa naiset ovat jatkuvasti raskaina. Jeesus torjui tällaisen kuvittelun: ”Ne, jotka pääsevät toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista, eivät nai eivätkä mene miehelle. He ovat enkelien kaltaisia. Ylösnousemuselämä on aivan toisenlaista ruumiillista elämää kuin nykyinen. Jeesus esitti siis saman ajatuksen kuin apostoli Paavali perusteellisessa selvityksessään ylösnousemuksesta ja ylösnousemusruumiista (1 Kor. 15).

Tulee mieleeni vanha tarina kahdesta munkista, jotka sopivat keskenään, että se, joka ensiksi pääsee ajan rajalle toiselle puolelle, lähettää sieltä jonkinlaisen viestin siitä, millaista siellä oikein on. Kerran koitti päivä, jolloin toinen munkkiveljistä kuoli. Hän ilmestyikin sitten unessa, kuten oli sovittu. ”No, millaista siellä on? Onko siellä samanlaista kuin me kuvittelimme vai toisenlaista (aliter)”, uteli unennäkijä. Vastaus kuului: ”Totaliter aliter – täysin toisenlaista”. Kristillinen tieto kuolemanjälkeisestä elämästä on vähäistä, suorastaan olematonta. Silti me tunnustamme ylösnousemuksen eikä se ole vain meidän uskomme ulkokehällä oleva marginaalinen uskomus, vaan keskeinen uskonkohta, jonka tunnustamme joka pyhä kirkossa: Uskomme ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Uskomme, vaikkemme siitä paljon mitään tiedä. Eihän usko olisikaan uskoa, jos se olisi tietoa. Joku saattaa jättää yhtymättä uskontunnustukseen ajatellen, että siinä on vaikeasti ymmärrettäviä lauselmia, joihin ei voi yhtyä, jos ei voi ihan satavarmasti uskoa siihen. No, se ei ainakaan olisi mikään uskon tunnustus, jos se olisi puhdasta tietoa. Ylösnousemususko on kristinuskolle ykköstuntomerkki. Jokainen kirkkovuoden pyhä on Kristuksen ylösnousemuksen päivä, koska Jumala herätti Jeesuksen kuolleista viikon ensimmäisenä päivänä. Sen lisäksi meillä on kerran vuodessa suuri pääsiäisjuhla, kirkkovuoden ydintapahtuma. Sanotaan, että luterilaisessa kirkossa korostuu ristin pääsiäinen, mutta ortodoksisessa kirkossa ylösnousemuksen pääsiäinen. Kaikki kunnia ortodoksiselle sisarkirkollemme. Mutta meidän ei pidä antaa pääsiäistä kenenkään muun erikoisoikeudeksi. Jos olemme sallineet tapahtua virheen uskon ilmaisemisessamme, virhe on korjattava eikä tyydyttävä siihen, että hoitakoon ortodoksinen kirkko tämän uskon puolen. Jos näin teemme, niin huonosti käy. Paavali sanoo kirjeessään korinttilaisille, että heidän uskonsa on turha, jos siitä puuttuu usko ylösnousemukseen.