2. sunnuntai helluntaista         Konfirmaatio Lappeenrannan kirkossa 13.6.04

Luuk. 16:19-31

Jeesus puhui tämän vertauksen:

»Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan.

Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: 'Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.' Mutta Abraham sanoi: 'Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.' Rikas mies sanoi: 'Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä - hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.' Abraham vastasi: 'Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.' 'Ei, isä Abraham', mies sanoi, 'mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.' Mutta Abraham sanoi: 'Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.»

 

”Rikas mies jos oisin” lauloi jo viulunsoittaja katolla musikaalissaan kiteyttäen siinä meidän kaikkien toiveen huolettomasta elämästä. Lotolla ja veikkauksella erilaisista vippaskonsteista puhumattakaan tai sitten ihan rehellisellä työllä yritämme päästä käsiksi unelmiin, joissa elatushuolista ei ole murhetta. Saa vain toteuttaa omia mielihalujaan.

Jeesuksen vertauksen rikas mies edustaa unelmiemme täyttymystä. Hän ei nimeä kaipaa, rikas on hänen nimensä. Rikas mies pukeutui purppuraan ja hienoon pellavaan. Hän näytti nauttivan vaatteilla koreilusta. Kuvaus vastaa Raamatun ajan ylimmäisen papin vaatetusta. Sellaiset asut olivat aikanaan äärettömän kalliita. Tavallinen työmies ei voinut kuuna päivänä harkita sellaista vaatehankintaa. Siihen olisi kulunut rahaa 9 kuukauden palkan verran. Meidän palkkatasollamme saataisiin 9 kuukauden palkalla uusi perheauto. Minun on vaikea ymmärtää vaatteilla prameilua, johon minulla ei ole taipumusta, vaikkei rahan puute ole ylellisen pukeutumisen este.  Todettakoon myös, ettei meillä pappi pukeudu kirkolliseen juhla-asuun prameillakseen, vaan se on virka-asu, joka kuvaa jumalanpalvelusta Jumalan kansan juhlana. Päivästä päivään rikkaan miehen elämä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mies oli ahmatti ja herkkusuu nauttien eksoottisia ja kalliita ruokalajeja. Hän herkutteli joka päivä. Tavallisen rahvaan tulotasolla saatettiin herkutella yhtenä päivänä viikossa liha-aterialla edellyttäen, että oli työtä ja ansioita kuutena päivänä. Tämä mies oli laiskan itsensä hemmottelijan perikuva. Lasarus odotteli rikkaan pöydältä putoavia ruokapaloja. Siihen aikaan ei ollut ruokailuvälineitä, vaan ruoka nautittiin sormin. Rikkaiden tapana oli pyyhkiä leivän syrjään sormensa ja heittää tällaiset servietteinä käytetyt leivänpalat koirille. Lasarus kilpaili kulkukoirien kanssa samoista muruista.

Rikkaan miehen puolustukseksi on todettava, että hän oli ihan hyvä ja armollinen herra. Ei hän ajanut kerjäläistä pois nurkistaan eikä kieltänyt tätä nauttimasta jätepalojaan ravinnokseen. Eikä hän ohi kulkiessaan potkinut Lasarusta, minkä hän olisi tehnyt, jos hän olisi ollut julma ja ärsyyntynyt kerjäläisen pilaamasta maisemasta. Rikkaan miehen synti oli siinä, ettei hän kuitenkaan yhtään välittänyt Lasaruksesta. Kerjäläinen oli hänelle pelkkää ilmaa, maisemaan kuuluva loinen kuin kärpänen ikkunassa. Rikkaan miehen mielestä Lasaruksen luonnollinen osa sattui nyt vain olemaan sellainen, että tämä eli kivussa ja nälässä kun taas hän itse sattui olemaan onnekas, syntynyt onnekkaampien tähtien alla, niin että hän saattoi piehtaroida yltäkylläisyydessä. Rikas ei joutunut pahaan paikkaan pahojen tekojensa takia; hän joutui sinne sen takia, että hän vaieten ja säälimättä hyväksyi toisen ihmisen kärsimyksen. Rikas näki maailman kärsimyksen ja hädän, mutta ei tuntenut siitä minkäänlaista tuskaa eikä sääliä. Hän näki nälkäisen ja tuskissaan kärsivän, mutta ei tehnyt asialle mitään. Surkuhupaisaa on, että rikas mies elätteli vielä vaivassa ollessaan mielikuvaa Lasaruksesta palvelijanaan, jonka tehtävä on lievittää hänen tuskiaan.

Lasarus on ainoa Jeesuksen vertausten henkilö, jolla on nimi. Nimi tarkoittaa ”Jumala on minun apuni.” Hän oli kerjäläinen, jonka ihoa peitti märkivät haavat. Lasarus oli niin heikko, ettei hän pystynyt pitämään itsestään loitolla koiria, jotka nuolivat hänen haavojaan. Lasarus on avuttoman ja säälittävän raukan perikuva.

Lasaruksesta on muodostunut oikein käsite. Tällä Raamatun kerjäläisellä, vaikka kyseessä onkin pelkkä kuviteltu henkilö, on pitkä vaikutushistoria.  Lasaruksesta on saanut nimensä lasaretti, sairaala italian kielellä, ja sen suomalainenkin oitis ymmärtää. Historian pitkällä aikajanalla kirkko on enimmäkseen pitänyt huolta sairaista ja kurjista, ennen kuin modernista hyvinvointiyhteiskunnasta on ollut mitään tietoa. Jeesuksen kertomus on tehnyt suuren vaikutuksen. Kristillinen kirkko on tarttunut toimeen köyhien auttamiseksi. Siitä taas sikisi kirja nimeltä Lasaruksesta leipäjonoihin, joka kattavasti kuvaa matkaa Lasaruksesta eteenpäin kaksituhatta vuotta, todeten senkin Jeesuksen sanan todeksi, että ”köyhät teillä on aina keskuudessanne”. Kahtiajako on todellisuutta myös maailmanlaajuisesti. Globaalin ajattelun mukaan tämän päivän rikas on länsi-eurooppalainen tai pohjoisamerikkalainen valkoinen ja köyhä ns. kolmannen maailman asukas, useimmiten 40-60 leveyspiirin väliin sijoittuvalla alueella asuva värillinen. Eriarvoisuus pelkästään yhden kaupungin mittakaavassa havainnollistui viime talven matkallani Namibiaan. Pääkaupungin, Windhoekin, väestö erottuu toisistaan selkeästi ihan maantieteellisesti. Keskellä kaupunkia asuu enimmäkseen valkoinen väestö länsimaisia lomaparatiiseja muistuttavassa ympäristössä. Valkoisten talot on aidattu sähköaidoin ja parhaimmillaan neljä verikoiraa on vaanimassa aidan sisäpuolelle tunkeutujia hammaskalusto iskuun viritettynä. Samankeskisen ympyrän toisessa vyöhykkeessä asuvat värilliset, jotka tulevat kohtuullisesti toimeen. Aita ja koira heilläkin taitaa olla, mutta kevennetyllä kustannustasolla viritetty. Kolmanneksi tulee mustien asuma-alue, missä asumistaso vielä vähän laskee edellisestä ja vartioitavaa on vähemmän. Uloimpana ympyränä ovat uusimmat muuttajat, joiden asumukset ovat tilapäisesti kasattuja peltihökkeleitä. Alueella ei ole rakennettua infrastruktuuria eikä edes lupaa asumiseen, mutta rikkaat miehet suhtautuvat heihin kuitenkin sikäli armeliaasti, ettei heitä poiskaan ajeta, kunhan käyttäytyvät siivosti.

Rippikoulun kehitysmaa-aterioilla olemme jakaneet rippikouluryhmän sattumanvaraisesti kolmeen osaan. 30 hengen ryhmästä kolmelle arvotaan ruhtinaallinen lounas palveluineen ja ylellisine tarjoiluineen. Noin kahdelletoista on ollut tarjolla normaali suomalainen ateria: noutopöytä, josta ehkä herkut puuttuvat, mutta saa ottaa niin paljon kuin haluaa. Jos ei kelpaa, niin omapa on vikansa. Tasan puolet koko ryhmästä jää kuitenkin pelkällä riisille ja vedelle, joka nautitaan sormin, siis vedessä keitetty ja suolattu riisi, ilman ruokailuvälineitä. Kädet tosin pesetetään ennen ruokailua, mikä on kyllä kohtuuttoman ylellistä. Kaikki ruokailevat samassa ruokailutilassa ja näkevät sen, mitä toisille tarjotaan. Hyvälle osalle päässeen ruoka meinaa jäädä kurkkuun, kun ei ole tällaiseen tottunut. Huono-osaiset päästävät suustaan painokielelle ja rippikouluun sopimatonta tekstiä eikä paljon puutu, ettei riisi lennä seinille ja rippikoulunopettajat joudu syytteeseen siitä, että saman hinnan maksaneet leiriläiset joutuvat eriarvoiseen asemaan. Rippikouluryhmän huono-osaisille tämä ruoka ei ole enimmäkseen kelvannut päinvastoin kuin miten maailmassa tapahtuisi: köyhät ottaisivat hanakasti vastaan ruoka-avun, vaikka se olisikin vain riisiä ja vettä.  Tarkoitus on ollut opettaa kantapään kautta, miltä tämä maailman eriarvoisuus käytännössä tuntuu. Ketään ei ole arvottu siihen ryhmään, joka tämän päivän maailmassa on myös edustettuna, se ryhmä, joka ei saa mitään ruokaa, paitsi minkä kaatopaikalta kaivaa. Tässä rippikoulussa vietimme vain kehitysmaakahvit. Emme rohjenneet kokeilla järeämpää opetusta kantapään kautta. Minäkin pääsin taas onnekkaasti luuserien joukkoon. En edes nähnyt, ketkä onnekkaat pääsivät kabinettiin nauttimaan herkuista. Rikkaat jäivät minulle nimettömiksi.

Kertomus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta kuvastaa inhimilliseen kulttuuriin syvästi juurtunutta yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Kautta historian ihmisen toimeentuloa ovat uhanneet hänen henkilökohtaiset vajavaisuutensa kuten sairaudet, mutta myös ulkoiset tekijät, ennen kaikkea erilaiset yhteiskunnallis-sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat.

Ollessani rippikouluikäinen ja siitä eteenkin päin minä olin kiinnostunut enemmän yksilöhurskaudesta kuin sosiaalietiikasta. Vietettyäni kymmenen vuotta lähetystyössä maailman köyhimpiin kuuluvassa maassa – Etiopiassa - minussa kasvoi vaatimus oikeudenmukaisuudesta. Tunsin olevani kävelevä dollarinkuva etiopialaisen silmissä. Kertomusta rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta luin elämäni ensimmäisellä puoliskolla dogmatiikkana, että mihin se rikas joutuu ja millainen paikka se on. Sittemmin olen lukenut tätä Raamatun sanaa etiikkana, eli miten on kohdattava toinen ihminen, joka tarvitsee apuani. Ja tekee mieli sanoa, että vain etiikkana tätä onkin luettava.