2. sunnuntai helluntaista (pöytälaatikkosaarna 10.6.2012)

Matt. 16: 24-27

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    "Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan."

Pitäisi kieltää itsensä – se kuulostaa niin pahalta, että joku alkaa harkita, pitäisiköhän tästä nousta ja lähteä. Ei kestä kuulla enää enempää. Opettaako Jeesus suomalaisesta kristillisyyttä, johon sisältyy paljon pessimistisiä ja itseä vähätteleviä elementtejä. Olemme oppineet ymmärtämään, että usko on hyvin synkkä asia. Uskoon liittyy itsensä kieltämistä, harmaita tai mustia vaatteita, koruttomuutta, yksinkertaisuutta ja kielteisyyttä hapanta ilmettä myöten. Ottikohan itsensä kieltämisen hyvin perusteellisesti se entinen karjalaismummo, joka vaatimattomuuttaan pukahti sanomaan: ”Mie en oo yhtää mittää…ja kohta mie en oo ennää sekkää.” Tällä linjalla toimittiin siinä seurakunnan nuorten yhteisössä, johon minäkin olen kuulunut. Suosittu hengellinen laulu oli: ”Ah, jospa mitään en oisi, tyhjä särjetty astia vain, tuotu Mestarin jalkain juureen korjaustansa vartoamaan.” Vaatimattomuus on kaunis hyve, mutta se saattaa helposti saada tekopyhän kuorrutuksen, jolloin se kääntyy vastakohdakseen. Suruttomuus oli sellainen ihmisen tila, jota yritettiin karttaa. Suruton on sana, joka kuvaa maailmanmielistä. Hänen vastakohtansa on siis surullinen, sellainen, joka kantaa omien murheidensa lisäksi koko maailman murheita. Maalliset nautinnot ovat kiellettyjä. Ei käydä teattereissa, ei tanssita, ei juopotella, ei käytetä koreita eikä varsinkaan värikkäitä vaatteita, yhdessä herätysliikkeessä miehet eivät käytä solmiota. Herätysliikkeiden välillä on tosin eroja. Siinä missä yksi liike ei siedä ollenkaan juomista eikä ehkä tupakoimistakaan, siinä toinen taas sallii ne. Mutta sama perusvire on yhteinen. Elämän pitää olla synkkää. Tätäkö Jeesuskin tarkoittaa, kun hän kehottaa kieltämään itsensä?

Ei se taida niin mennä. Itsensä kieltäminen tarkoittanee vain sitä, ettei ajatusten pidä koko ajan pyöriä oman navan ympärillä. Sillä ei ole väliä, mitä väriä on pukenut päällensä eikä silläkään onko ehostanut itseään, Vaan sillä, elääkö elämänsä itseä vai toisia ajatellen ja toisten hyväksi toimien.

Itsensä kieltämisestä tulee mieleen uskonnollinen askeesi. Jeesus asettuu tämän ajatuksen mukaan joukkoon uskonnollisten askeesivalmentajien joukkoon, joiden tarkoituksena on kouluttaa ihmistä maallisista iloista ja nautinnoista kieltäytyjäksi. Tämä on vahva juonne myös kristinuskossa, mutta en sano, että meidän pitäisi nyt lähteä kulkemaan siihen suuntaan. Uskonpuhdistukseen asti vahvistui katolisessa kirkossa käsitys, että kunnon uskovan piti kouluttaa itseään ja karaista kieltäytyäkseen nautinnoista. Kaiken lisäksi oli olemassa erityinen uskonnollinen sääty, jonka piti skarpata tavallista tallaajaa enemmän. Niitä olivat hengelliseen sääntökuntaan kuuluvat henkilöt, jotka tekivät elinikäisen naimattomuuslupauksen. Seksuaalielämästä kieltäytymisen lisäksi piti eristäytyä siviilielämästä ja sulkeutua luostariin. Ehkä luostarit olivat sitä varten, että niissä saattoi paremmin valvoa sitä, että yhteisön jäsenet tosiaan noudattavat annettuja määräyksiä.  Suljetussa yhteisössä ei ollut edes mahdollista kohdata vastakkaista sukupuolta, kun se kerran katsottiin asiaan kuulumattomaksi. Myös hengellisten harjoitusten noudattamista oli helpompi ohjailla suljetussa yhteisössä. Varmaan ymmärrettiin, että perhe-elämästä kieltäytyminen oli itsensä Jeesuksen antama malli. Kun kerran häntä piti seurata, niin silloin piti siis kieltäytyä myös avioelämästä.  Munkki Luther noudatti annettua mallia, kunnes hän alkoi epäillä sen mielekkyyttä ja oikeellisuutta. Hän tuli siihen johtopäätöksen, että tämä on harhaanjohtavaa jumalisuutta. Ihmisen pyrkimys pyhittyä harjoitusten avulla nautinnoilta ei säästä häntä ensinnäkään nautintojen halulta eikä toisekseen tee oikeutta Kristuksen sovitustyölle eikä Jumalan luomistyölle. Jumala on luonut meidät seksuaalisiksi olennoiksi ja siunannut ihmisen hedelmällisyyden. Eikä Jeesus edellyttänyt omilta oppilailtaan naimattomuutta. Paremman hengellisyyden viilaaminen erilaisilla vippaskonsteilla on vain omavanhurskauden pönkittämistä. Sillä konstilla tehdään Jumalan rakkaus turhaksi. Meidän ei tarvitse yrittää saavuttaa enkeleiden sukupuoletonta olotilaa. Eikä meistä enkeleitä koskaan ole tarkoitus tullakaan. Jumala lunasti meidät ihmisinä, joina saamme pysyä.

Olisi luullut, että kaiken tämän jälkeen protestanttinen kirkko olisi pysynyt Lutherin johdattamalla evankeliumin ymmärtämisen tiellä, mutta niin ei ole käynyt. Ihmisellä on vahva halu ja pyrkimys olla itse oma jumalansa ja tulla Jumalan kaltaiseksi omilla harjoituksillaan. Suomalaisessa kristillisyydessä on korostunut sulkeutuneisuus ja elämänkielteisyys. Toistaa uskonkohtaa, Kristuksen lunastustyötä on ylikorostettu ensimmäisen uskonkohdan, Jumalan luomistyön, kustannuksella. 

Vaikkei elämänkielteisyys siis leimaa kristillistä uskoa, niin kieltäytyminen erilaisista nautinnoista kuuluu itse elämään eikä se ole uskontojen keksimää ilon pilaamista. Historia opettaa, että monet saavutukset perustuvat rohkeiden ihmisten omaa turvallisuuttaan vaarantaviin urotöihin, joilla he ovat piirtäneet nimensä historian lehdille. Jos ei olisi otettu riskejä, monta lääketieteellistä parannuskeinoa olisi jäänyt keksimättä. Ilman riskinottoa monta elämää helpottavaa teknillistä apuvälinettä olisi jäänyt keksimättä. Ilman äitien ottamia riskejä monta lasta olisi jäänyt syntymättä. Riskin ottamisessa oma elämä ja turvallisuus on pitänyt alistaa korkeamman käden varaan. Moni kieltäytyy nautinnoista terveydellisistä syistä. Joko ehkäistäkseen sairastumista tai käyttäen dieettiä hoitokeinona moni kieltäytyy makuelämyksistä. Kalanmaksaöljy ei ehkä maistu hyvältä, mutta pitkän päälle uskotaan sen tuottavan terveyttä. Moni nuori innostuu nykyään luonnonsuojelijaksi ja eläinten oikeuksien puolustajaksi. Kansalaistottelemattomuus saa meidät vanhemmat rypistämään otsaamme, mutta nuorten intomielisyys voi olla myös ihailtavaa. Monet riskeeraavat henkensä luontoa puolustaessaan. Nuoret ajattelevat, että maailma täytyy pelastaa tuleville sukupolville. Me vanhemmat taas ajattelemme, että pääasia on turvata elintasomme kasvu omaksi elinajaksemme. Ehkä tulevat sukupolvet keksivät uusia keinoja, millä he voivat säilyttää saman elintason kuin me. Aika paljon jätämme sen varaan, että ihme pelastaa tulevan maailman kaikesta siitä jätöksestä, minkä me olemme maahan ja mereen kylväneet. Voi olla, että nuorten touhussa on paljon haihatteluakin, mutta toisaalta ympäristöliikkeet ovat myös saaneet aikaan merkittäviä parannuksia yhteiskunnan välinpitämättömyyteen.

Itsensä kieltäminen on Jumalan tahtoon suostumista. Se tulee esiin Herran rukouksen toisessa rukouksessa: Tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa. Herran rukouksen toisena rukouksena se osoittaa jo sijajärjestyksessään asian painoarvoa. Siinä on kristityn ja maailmanihmisen välinen ero, että kristitty asettaa oman tahtonsa alisteiseksi Jumalan tahdolle. Maailmanihminen asettaa aina oman tahtonsa ensimmäiseksi. Kristitylle itsensä kieltäminen merkitsee Jumalan tahtoon alistumista. Kristitty ajatteleekin niin, että Jumalan tahto on kaikkein parhain. Kristityn mielestä ei ole järkevää toimia oman tahdon mukaan, sillä Jumala tietää, mikä on minulle parhaaksi. Jumala voi kääntää pahatkin asiat hyväksi. Sen tähden ei voi tapahtumien kulusta päätellä suoraviivaisesti, mikä on itselle hyväksi. Se, mikä nyt näyttää olevan huonoa ja epätoivottavaa, voi pidemmässä juoksussa osoittautua hyväksi, siunaukseksi.

Helluntaijakso    Etusivu