3. sunnuntai helluntaista         Lappeenrannan kirkko 5.6.05

Evankeliumi: Luuk. 19:1-10

Jeesus tuli Jerikoon ja kulki kaupungin halki. Siellä asui mies, jonka nimi oli Sakkeus. Hän oli publikaanien esimies ja hyvin rikas. Hän halusi nähdä, mikä mies Jeesus oli, mutta ei pienikokoisena ylettynyt kurkistamaan väkijoukon takaa. Niinpä hän juoksi jonkin matkaa edemmäs ja kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen, joka oli tulossa sitä tietä. Mutta tultuaan sille kohtaa Jeesus katsoi ylös ja sanoi: »Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi.»

Sakkeus tuli kiireesti alas ja otti iloiten Jeesuksen vieraakseen. Kun ihmiset näkivät tämän, he sanoivat paheksuen: »Syntisen miehen talon hän otti majapaikakseen.» Mutta Sakkeus sanoi Herralle kaikkien kuullen: »Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.» Sen kuultuaan Jeesus sanoi häneen viitaten: »Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin poika. Juuri sitä, mikä on kadonnut, Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan.»

Virret: 207, 709, 135, 408, 312: 1- , ( 452, 223), 233:4-5.

Hän oli pieni mies. Mitäs sillä on väliä, onko pitkä tai pätkä? Valitettavasti koolla on väliä. Miehelle pienuus on häpeä. Siitä aiheutuu pilkkaa, nauramista. Tappelunujakassa höyhensarjalainen häviää vääjäämättä tukevarakenteiselle. Pientä on helppo kiusata ja nöyryyttää. Pienuudesta voi toki olla hyötyäkin. Voi olla kevyt, ketterä ja sukkela. Pienet saappaat ja pieni takki ovat isoa halvempia. Sakkeus oli ketterä kiipeilemään puissa. Muita tarzaneita pitää nostaa puuhun, kun tämä pikku ipana viilettää puussa kuin apina. Tämä voi mennä raamatunkertomuksen ylitulkinnaksi, mutta kun Sakkeuksen pieni koko nimenomaisesti mainitaan evankeliumissa, niin se houkuttaa ajattelemaan, että pientä miestä kiusattiin jo lapsuudesta alkaen. Häntä haukuttiin milloin rääpäleeksi, milloin pätkäksi, ipanaksi tai tumpiksi. Vaikka Sakkeukselle ei näin olisi tehtykään, moni muu on kuitenkin kokenut pienuuden hyödyt ja varsinkin haitat. Isä ja äiti lohduttivat poikaansa, että kaikki muuttuu paremmaksi ajan myötä. Mutta jospa ei muuttunutkaan?  Sakkeus jäi pieneksi. Hän yritti kompensoida pientä kokoaan opiskelemalla ja tavoittelemalla vaikutusvaltaista virkaa, jossa voisi maksaa potut pottuina ja panna isot miehet polvilleen edessään. Sakkeus onnistui tavoitteessaan – tosin jotkut eettiset ja moraaliset ihanteet isänmaallisuus niin ikään oli uhrattava tälle henkilökohtaisen menestyksen ja vaikutusvallan alttarille. Tullimiesten päällikkönä ylellistä ja tavoiteltua balsamia tuottavassa Jerikossa Sakkeus oli melkein kuin hajuvesimafian johtaja. Viralliset tullimaksut olivat ihan kohtuullisia, mutta tapoihin kuului, että matka hankaloitui ja pysähtyi pitkäksi toviksi, ellei pääjohtajaa ensin voideltu pimeällä rahalla.

Menestystarinalla on toinen puolensa. Vääryydellä varoihinsa päässyt mies oli yksinäinen, vihattu, halveksittu ja onneton ihminen. Hän oli kaiken lisäksi luopio ja isänmaanpetturi. Varallisuus ja menestys eivät tuoneet onnea. Petoksella hankittu omaisuus tuotti miehelle Jumalankin kirouksen. Omatunto ei ollut puhdas. Nimi Sakkeus tarkoittaa puhdasta! Olipa se ironiaa!

Sakkeus oli kuullut huhuja Jeesuksesta, joka oli syntisten ystävä. Hänen seuraajiinsa kuului tiettävästi yksi tullimies. Olisikohan Jeesukselta odotettavissa mitään hyvää sanaa, jos sattuisi kohdalle? Voisiko elämään löytää muutosta? Voisiko aloittaa uudelleen, uudelta pohjalta? Armahtaisiko Jumala tällaista kelvotonta syntistä?

Sattuipa kohdalle tieto, että Jeesus oli tulossa paikkakunnalle. Pienelle, vihatulle miehelle, kansanjoukkoon asettuminen olisi ollut onnetonta. Hän ei näkisi eikä näkyisi. Ihmiset potkisivat, talloisivat häntä, jos eivät peräti mukiloisi. Sakkeus riensi etukäteen kaupunkia ohittavalle tielle ja kiipesi ketterästi, totuttuun tapaansa metsäviikunapuuhun. Häpeällistä oli toki aikuisen ja tunnetun julkisuuden henkilön puuhun kiipeäminen, mutta epätoivoisella ja ennestäänkin maineensa menettäneellä ei ollut enää mitään menetettävää.

Niinpä tapahtui se, mistä jälkeenpäin pitkään ja loputtomasti haastettiin kaduilla ja toreilla: Jeesus huomasi Sakkeuksen, suhtautui häneen ystävällisesti ja hyväksyvästi, oivalsi ehkä hylätyn ja vihatun ihmisen muutoksenkaipuun ja antoi tälle mahdollisuuden. Jeesus löysi Sakkeuksen. Jeesuksesta heijastui Sakkeukseen Jumalan rakkauden lämpö, uudistava ja ihmistä muuttava voima Sakkeuksen sydämen jää, pätemisen tarve ja ahneus sulivat. Sydän ja mieli kääntyivät lompakkoa myöten. ”Puolet omaisuudestani annan köyhille, ja sitä toista puoltakaan en enää pidä itselläni: keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin» hän julisti ja osoitti näin olevansa muuttunut mies. Laki ei olisi vaatinut näin suuria korvauksia. Kaksinkertainen vääryyden korjaaminen olisi riittänyt, ja tässä tapauksessa, kun rikollinen oli vapaaehtoisesti tunnustanut syyllisyytensä ja tarjoutunut korvaamaan vääryyden, pelkkä vahingon arvon korvaaminen lisättynä viidenneksellä korvauksen arvosta olisi riittänyt (4 Moos. 5:7).

Sakkeus oli muuttunut mies ja hän halusi sen myös osoittaa. Kuinka monen parannuksenteko jääkään pelkiksi sanoiksi? Elämä jää muuttumatta. Näin ei ollut Sakkeuksen laita.

Kerrotaan eräästä hengellisestä kokouksesta, jossa monta naista käytti todistuspuheenvuoron. Yksi nainen oli ihan hiljaa. Häntäkin pyydettiin todistamaan., mutta hän kieltäytyi. Häneltä kysyttiin kieltäytymisen syytä. ”Neljä naista, jotka ovat juuri tässä antaneet todistuksensa, ovat jokainen minulle velkaa ja minä sekä perheeni elämme nälässä voimatta ostaa ruokaa” valitti nainen. Todistus, joka ei perustu elämän kääntymiseen, on petollinen ja arvoton. Sakkeuksen ei tarvinnut todistaa sanoillaan; hän todisti teoillaan. Hänessä tapahtunut muutos näkyi ja puhutteli. Ei siihen tarvittu sanoja.

”Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä on kadonnut.” Kadonnut ei suinkaan tarkoita tuomittua ja kirottua. Se merkitsee vain väärään paikkaan tai asemaan joutumista. Joku asia on kadonnut silloin, kun se on joutunut omalta, oikealta paikaltaan väärään paikkaan. Asia voidaan korjata palauttamalla kadonnut takaisin sille kuuluvaan paikkaansa. Sakkeus oli kadonnut, koska hän oli ajautunut, ehkä huomaamattaan ja ajattelemattomuuttaan, kauas Jumalasta. Asia oli korjattavissa. Piti vain ottaa takaisin oma paikkansa, olla kuuliainen Jumalan lapsi hänen perheensä yhteydessä.

 

Kertomus Sakkeuksesta voi tuntua lapselliselta ja pyhäkoulumaiselta. Mutta toivoisin, hyvä kuulija, ettet asennoituisi siihen niin. Sinulla on samanlainen mahdollisuus löytää takaisin kadonnut yhteys Jumalaan. Niin kuin Jeesus katsoi Sakkeukseen Abrahamin poikana Jumalan lupausten perilliseksi, niin sinä kastettuna, mutta Jumalasta erilleen ajautuneena lapsenaan voit palata takaisin armoliittoon, joka on edelleen pätevä. Julkinen päätös ja vääryyksien korjaaminen ovat osoituksia kääntymyksesi aitoudesta. Sanallisia todistuksia ei tarvita, mutta jos haluat kertoa toisillekin Vapahtajasta ja Jumalan armosta, niin ei sitä toki kielletä. Sakkeuksen mukana pelastus tuli koko kotiin, perheeseen.

 

Yllättävää kertomuksessa on se, että uskonnollinen yhteisö kiivaimmin ja selkeimmin sulki Sakkeukselta pelastuksen oven. He halveksivat häntä eniten. He eivät nähneet hänellä olevan mitään osaa pelastettujen joukossa. Onko seurakuntamme tänään yhteisö, johon syntiseksi itsensä tuntevan, kristilliseltä identiteetiltään heikon, on helppo tulla? Tuleeko hän hyväksytyksi sellaisena kuin hän on? Tunteeko hän itsensä rakastetuksi ja tervetulleeksi seurakuntaan? Ensin ei vaadita tekoja, parannusta, uskovan tuntomerkkejä, vaan rakkaus ja hyväksyntä ovat ensin. Jeesus antaa myös mallin, millä tavalla seurakunnan on otettava arat ja eksyneet lämpimään ja armolliseen yhteisöön.

Paluu helluntaijaksoon