Konfirmaatiomessu, Lappeenrannan kirkko 2.7.06

Virret:  814, 704, 135, 512, 813,  236, 511: 1- , 517, 743, 329: 4-5.

4. sunnuntai helluntaista, Matt. 9: 9-13

 

Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: »Seuraa minua», ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.
Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: »Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!» Jeesus kuuli sen ja sanoi: »Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.' En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.»

Kun nuori hakee johonkin oppilaitokseen, häneltä kysytään papereita ja suosituksia. Pyrkijöitä on niin paljon, että vain valioyksilöt selviävät. Voi olla sellaisiakin oppilaitoksia, mihin tarvitaan mainetodistusta. Ainakin työpaikkaan tarvitaan mainetodistus. Jos jo etukäteen on jostakusta tiedossa epäedullisia ominaisuuksia, niin parempi on olla ottamatta sellaista ollenkaan työhön. Näinhän se menee – elämän luonnollinen käytäntö.

Kun Jeesus kutsui seuraansa ihmisiä, niin olisi odottanut, että siinä nyt ainakin täytyy olla tiukka ja tarkka syyni, keitä tähän joukkoon kelpuutetaan. Sekin vielä menettelee, jos pistetään rima sopivalle keskikorkeudelle, niin että rupusakki karsiutuu. Mutta Jeesus menettelee aivan käsittämättömällä tavalla kutsuessaan seuraajiaan, joista oli määrä tulla apostoleja, Kaikkivaltiaan Jumalan lähettämän Vapahtajan etuvartiojoukkoa, uuden Jumalan valtakunnan ensimmäiset työntekijät. Jeesuksen valinnat näyttävät ihan mahdottomilta, ensin hän kutsuu kalastajia, noita pyhätyötä tekeviä Jumalan käskyn rikkojia. Sitten hän kutsuu veronkantajan, joka virkanimikettään paremmin tunnettiin virkansa moraalisesta statuksesta, ”syntinen”. Se tarkoitti ihmistä, josta kunnon kansalaisen oli parasta pysyä kaukana ja jonka kanssa ei saanut olla kanssakäymistä. Jos on oikein jalo uskovainen, niin ei edes tervehdi veronkantajaa. Tätä meidän voi olla vaikea ymmärtää, miksi veronkantajat nyt saattoivat niin syntisiä olla. Meilläkin verottaja on toki vihattu, mutta ei henkilökohtaisten ominaisuuksiensa takia, vaan meidän kannaltamme epämiellyttävää tehtävää hoitavana. Verottaja käy armotta meidän lompakollamme. Tosin joku voisi yrittää hyötyä verottajan ystävyydestä siinä toivossa, että henkilökohtaisella tuttavuudella voisi vaikuttaa verotuksen lieventämiseen. Mutta ei se käy. Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneita maita. Se tarkoittaa sitä, että henkilökohtaisilla suhteillakaan ei onnistu keventämään verotustaan. Palestiinan veronkantajat olivat vihattuja, koska he olivat vieraan ja pakanallisen miehittäjävallan palveluksessa. Sen lisäksi he käyttivät valta-asemaansa härskisti omaksi edukseen keräämällä veroja matkustavaisilta ei vain valtiolle, vaan omaan pussiin. Ja veroja oli paljon. Jos joku luulee, että nykyään verotus on mennyt mahdottomaksi, niin Raamatun kuvauksen aikaan verotuskäytäntö oli monin verroin ankarampi ja kaiken lisäksi mielivaltaista. Mitä kiivaampi uskova, sitä vihamielisempi suhtautuminen veronkantajiin! Juutalaisen uskonkäsityksen mukaan muuta vallanpitäjää ja kuningasta ei pitänyt hyväksyä kuin Jumala yksin.  Juutalaisen lain mukaan veronkantaja piti erottaa synagogasta, seurakunnasta. Hänet oli luettava saastaiseksi kuin rituaalisesti epäpuhtaina pidetyt eläimet tai asiat. Hän ei kelvannut todistajaksi eli kuului kansalaisluottamuksensa menettäneiden joukkoon. Hän kuului samaan joukkoon kuin rosvot ja murhamiehet.

Kutsumalla oppilaakseen Matteuksen, veronkantajan, Jeesus otti siis suuren riskin. Hän asetti oman maineensa ja uskottavuutensa epäilyksenalaiseksi. Hän samastui koko juutalaisesta yhteisöstä pois potkittuihin.

On oletettavaa, ettei Matteus kutsun saadessaan ollut tietämätön Jeesuksesta. Ei Kapernaum mikään niin suuri kaupunki ollut, etteikö tätä uutta syntisten ystäväksi ja sairaiden parantajaksi tiedettyä opettajaa olisi tuntenut. Jeesuksen maine oli jo kiirinyt ympäröivälle maaseudullekin. Matteuksella oli siis jonkinlainen ajatus siitä, että Jeesus on persoona, jonka hän ennemmin tai myöhemmin joutuu kohtaamaan. Ja Matteuksella oli tunne, ettei tämä ihmisten vihaamana henkilönä oleminen mitään herkkua ole, vaikka rahantulo on taattua köyhyyden keskellä.  Hän tiesi rikkautensa olevan muilta vääryydellä ja petoksella hankittua. Huonolla omallatunnolla eläminen tuo monenlaista haittaa, vie jopa yöunet. Sen Matteus tiesi kantapään kautta. Sen tähden Jeesuksen kohtaaminen oli hänelle etsikkoaika. Tuskinpa hän osasi kuvitella saavansa Jeesuksella kutsua oppilasjoukkoonsa. Se oli hänelle suuri yllätys, kaikesta Jeesuksen hyvyydestä tietoisenakin. Hän odotti varmaan enemmän saavansa häpeän leiman otsaansa Jeesuksenkin suusta. Mutta kun sieltä tuli hyväksyvä kutsu, se tiesi Matteukselle menoa. Hän vaihtoi valta-aseman ja rikkauden alhaiseen asemaan ja köyhyyteen. Siinä kävi kuin eräässä Matteuksen itsensä tallentamassa Jeesuksen vertauksessa kauppiaalle, joka löysi yhden kallisarvoisen helmen. Sen löydettyään kauppias myi kaiken omaisuutensa saadakseen omakseen tuon helmen. Päästyään Jeesuksen oppilaaksi mikään muu ei merkinnyt mitään Matteukselle. Kaikki muu sai mennä. Tästä yhdestä hyvästä kannatti pitää kiinni, vaikka menetti kaiken muun.

Rippikoulussamme oli käytössä rukoushelmet. Kirkkokansa voi luulla, niin kuin minäkin ennen asiaan tutustumista, että rukoushelmillä lainomaisesti pyöritetään rukouksia. Ei, sitä se ei ole. Rukoushelmet ovat kuin pieni katekismus, jota voi katsella ja jonka avulla voi mietiskellä uskon keskeisiä asioita. Kertomus Matteuksesta tuo ensisijassa mieleen ensimmäisen rakkaushelmen. Jeesus näkee Matteuksessa ihmisen, joka tarvitsee Jumalan rakkautta. Se antaa Matteuksen elämälle uuden tarkoituksen. Ansiottoman rakkauden kokeminen sulattaa Matteuksen kovan ja itsekkään sydämen.

Yhden asian Matteus otti mukaansa tulliaseman tiskiltä, kynän. Vaikkei Matteuksen evankeliumia voi väittää sellaisenaan Matteuksen kirjoittamaksi, hän oli kuitenkin poikkeus Jeesuksen seuraajien joukossa oppineisuutensa vuoksi. Hän oli luku- ja kirjoitustaitoinen, ja hänelle oli mahdollista kirjoittaa kokemuksensa Jeesuksesta muistiin. Matteuksen evankeliumi kohosi varhaiskirkossa kaikista evankeliumeista kaikkein tärkeimmäksi. Sen sijoittelu Uuden testamentin kokoelman alkuun ei johdu teoksen kirjoitusajankohdasta, vaan sen arvostetusta asemasta. Otaksutaan, että tämä oli evankeliumi, jota alun perin käytettiin merkittävän varhaiskristillisen suurseurakunnan, Syyrian Antiokian rippikouluoppikirjana eli kasteopetuskirjana. Siihen sisältyivät käskyt selityksineen, Jeesuksen elämä ja opetukset, lyhyt uskontunnustus, ehtoollisen asetussanat ja kastekäsky.

Matteus oli omakohtaisesti kokenut, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä. Usein ihmiset rakastavat vertaistansa tai itseänsä ylempää seuraa. Sellaista vierasta, joka ei pysty kutsumaan vastavuoroisesti kylään ja jolla ei varaa pitää pitoja, sellaista ei kutsuta. Eikä huonomaineisia, likaisia ja huonotapaisia, sivistymättömiä kutsuta hienoihin piireihin. Jeesus ei valinnut seurapiiriään kutsuttujensa ansiollisuuden, hyvämaineisuuden ja tunnettuuden perusteella, vaan siksi, että nämä ihmiset tarvitsivat eniten hänen apuaan. Kerrotaan eräästä muinaisesta maineikkaasta kreikkalaisesta opettajasta, Diogeneestä, joka arvosti hyveellistä elämää ja oli teräväkielinen. Hän vietti enimmän aikansa Ateenassa, mutta arvosteli Ateenan rappiota verraten sitä yksinkertaiseen spartalaiseen elämään. Eräänä päivänä joku sanoi: ”Jos kerran arvostat niin suuresti Spartaa ja vähättelet Ateenaa, miksi et jätä Ateenaa ja siirry Spartaan?” Diogenes vastasi: Riippumatta siitä, mitä tahtoisin, minun on pysyttävä siellä, missä minua eniten tarvitaan.” Jeesus halusi pysyä syntisten seurassa, siellä hän tunsi itseänsä eniten tarvittavan. Jeesuksen vastustajat, fariseukset olivat kuin lääkäreitä, jotka pelkäsivät saavansa sairailta infektion. He eristäytyivät syntisistä säilyttääkseen oman puhtautensa. He halusivat itse pelastua ja antaa muiden hukkua. Oman sielun pelastus oli heille tärkeintä, ainoa tavoittelemisen arvoinen asia. Käyköön syntiselle, miten hyvänsä. Omapa on asiansa.  He olivat kiinnostuneempia toisten arvostelemisesta kuin heidän auttamisestaan. Kun lääkäri kohtaa potilaan, joka sairastaa inhottavaa, luotaan työntävää sairautta, hän auttaa potilasta ja yrittää parantaa tämän. Ei syntinen tarvitse meidän inhoamme ja halveksuntaamme, vaan apuamme.

Farisealainen hyvyydenharjoitus oli toisten halveksimista ja tuomitsemista, kun sen olisi pitänyt olla anteeksiantoa ja myötätuntoa. He olivat kuin lääkäreitä, jotka pyrkivät tarkkaan sairauden diagnoosiin ilman aikomustakaan ryhtyä toimiin, jolla potilas voidaan parantaa. He katsoivat, että katuojaan hukkuva syntinen sai sen, mitä tämä ansaitsi. Uskonto merkitsi fariseuksille oikeaoppisuutta, ei toimintaa lähimmäisten hyväksi. Jeesukselle laupeudenharjoitus oli uskonnollisia muotomenoja oleellisempaa. Tätä oivallusta hänen ei kylläkään tarvinnut keksiä omasta päästään, vaikka varmaan hän olisi sen tarvittaessa keksinyt. Mutta fariseustenkin takia oli tärkeää siteerata pyhiä kirjoituksia (Hoosea 6:6), etteivät he voisi syyttää Jeesusta omavaltaisuudesta.

Rippikoulu ei erottele oppilaita eikä pidä sisäänpääsykuulusteluja. Rippikoulu on kaikille avoin. Konfirmaatioon ja ehtoollisellekin saavat tulla kaikki halukkaat. Ne, joita ei ole ennen kastettu, kastetaan, mutta siinäkään ei tarkastella ihmisen moraalisia ominaisuuksia. Korkeintaan keskustellaan siitä, miksi tämä kaikki tapahtuu. Ihminen itse päättää sitoutumisestaan Kristuksen seuraajaksi. Ehtoollinenkin on syntisten, itsensä kelpaamattomiksi ja heikoiksi tuntevien ateria. Herran aterialla Jeesus yhä tänään aterioi publikaanien ja syntisten kanssa. No, eikö se rippikoulun tarkoitus ole sitten tehdä nuorista kilttejä ja kunniallisia, nuhteettomia kansalaisia? Voi olla, mutta väkisin ei kenestäkään voi vääntää kilttiä ja nuhteetonta. Sitä paitsi ihminen on sitä, mitä hän on saanut osakseen. Jos joku on saanut kokea ylenkatsomista ja päähän potkimista, on vaikea edellyttää häneltä hyvää käyttäytymistä. Mutta se että ihminen saa osakseen ansaitsematonta rakkautta, sulattaa jään ja alkaa versoa rakkautta. Ihmistä pitää tankata hyväksynnällä ja rakkaudella, niin hän latautuu kuin akku ja sisältää juuri sitä varausta, mitä häneen on ladattu. Jeesus on hyvyyden lähden, energiapakkaus, jonka lähellä oleminen voi uudistaa meidät.

Helluntaijakso