Apostolien päivä (pöytälaatikkosaarna 24.7.2011)

Matt. 16: 13-19

Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: "Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?" He vastasivat: "Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista." "Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?" Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika."
    Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu."

Tulipa taas käytyä rippijuhlissa, kun tyttären poika pääsi ripille. Suomalaiseen puhetapaan on iskostunut puhe ripille pääsystä, kun tarkkaan ottaen puhutaan konfirmaatiosta. Alun perin ripille pääseminen tarkoitti ehtoolliselle pääsyä. Nuorisoa valmistettiin ehtoolliselle opettamalla heille kristinuskon sisältöä, minkä jälkeen he olivat lapsena saadun kasteen perusteella oikeutettuja käymään ensimmäistä kertaa ehtoolliselle. Rippikoulu on siis ollut sekä kaste- että ehtoollisopetusta. Rippikoulu asetettiin jossain historian vaiheessa avioliittoon vihkimisen ehdoksi, mikä käytännössä merkitsi suoranaista rippikoulun pakollisuutta. Puhuttiinkin naimaluvan saamisesta rippikoulun seurauksena. Rippikoulusta voi tietysti puhua monilla eri sanoilla, ja ne kaikki ovat oikeutettuja näkökulmia samaan asiaan: elämän koulu, aikuistumiskoulu, kastekoulu, konfirmaatiokoulu, ehtoolliskoulu, kristinoppikoulu jne. Suomen kieleen on kuitenkin vakiintunut sana rippikoulu. Se nostaa esille yhden kristillisen uskon ulottuvuuden, joka on itse asiassa jäänyt käytännöllisessä uskon harjoittamisessa taka-alalle: ripin. Ainoastaan lestadiolaisessa herätysliikkeessä on rippi nostettu uskon elämän keskukseen, muissa herätysliikkeissä ja kirkkouskovaisuudessa ripin käyttöä ei erityisesti korosteta. Mutta rippi toki kuuluu uskonharjoitukseen. Rukousrippi on toki jokaisen käytössä, erityisesti iltarukouksessa. Silloin tulee luonnollisesti pyydettyä Jumalalta anteeksi kaikkea pahaa, ajatuksia, sanoja ja tekoja, jotka voivat vaikkapa haitata yöunta. Hyvä omatuntohan on paras päänalunen, sanotaan. Jokaiseen jumalanpalvelukseen ja varsinkin ehtoollisjumalanpalvelukseen kuuluu rippi. Siihen sisältyy synnintunnustus ja synninpäästö. Tällainen yleinen synnintunnustus ei ehkä vastaa ihan ripin syvintä olemusta, jossa synnit – mieltä painavat asiat – tunnustetaan Jumalalle rippi-isän tai –äidin läsnä ollessa, jolloin ripin vastaanottaja lausuu jumalallisella valtuutuksella synninpäästön. Yleisen ripin luonnetta vastaa paremmin armonvakuutus: ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Se voidaan toki lausua monilla eri sanamuodoilla. Nykyään on kirkossa vakiintunut tapa, että pappi lausuu yleisen ripin synninpäästön yksityisen ripin sanamuodolla: ”… täten julistan syntisi anteeksi annetuiksi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Mielestäni olisi parempi pitäytyä kirkkokäsikirjan vaihtoehtoihin ja säilyttää yksityinen rippi ja yleinen rippi erillään. Sitä paitsi viime aikoina on korostettu sitä, että moni jumalanpalvelukseen osallistuva kokee synnintunnustuksenkin ilmaisevan huonosti sen tunteen, jonka vallassa hän on kirkkoon tullessaan. Ei ihminen tule kirkkoon synnintunnon painamana, vaan hämillisenä, nolona ja epävarmana. Eivätkö ihmisen todelliset tunteet tulisi huomioida paremmin kirkonmenoissa, kuin väärään olettamukseen perustuva synnintunnustus? Tämä on vähän sama asia kuin luonnehdinta, että Lutherin aikana ihmisen syvin hengellinen ongelma oli, kuinka hän löytää armollisen Jumalan. Nykyajan ihmisen syvin ongelma on, kuinka hän ylipäänsä voi löytää minkäänlaista Jumalaa.

Tämän pyhäpäivän evankeliumi sisältää lausuman, johon perustuu rippi. Jeesus antoi oppilaalleen Pietarille vallan julistaa Jumalan nimissä syntejä anteeksi ja vallan myös sitoa ihminen syntiinsä. Miksi juuri Pietarille? Senkö tähden, että Pietari oli ehkä oppilasjoukon vanhin tai esiintyi heidän johtajanaan, ensimmäisenä vertaistensa joukossa? Luultavasti sen tähden, että Pietari ensimmäisenä tunnusti avoimesti Jeesuksen Messiaaksi. Varmaan muutkin opetuslapset uskoivat samoin, ainakin osa heistä, mutta Pietari oli hyvin nopea käänteissään ja puhui usein ennen kuin oli edes ehtinyt ajatella. Lisäksi Pietari oli kokosydämisesti sitä, mitä hän oli. Hän ei tyytynyt pintapuoliseen

Helsingin tuomiokirkon katolla seisova apostolipatsas

 Jeesuksen seuraamiseen tai pelkkään tarkkailuun ja sivusta seuraamiseen puhumattakaan kriittisen etäisyyden ottamisesta opettajaansa. Pietari oli 100%:nen Jeesuksen seuraaja. Hän laittoi itsensä kokonaan peliin. Siksi hän ensimmäisenä tunnusti Jeesuksen Messiaaksi. Mutta se valta, jonka Jeesus antoi Pietarille, ei silti kuulunut yksinomaan Pietarille. Se valta annettiin jokaiselle apostolille. Sittemmin avaintenvallaksi kutsuttu taivasten valtakunnan portsarin rooli on omistettu nimenomaan Pietarille. Hänet kuvataan kirkollisissa maalauksissa ja veistoksissa vyöllään avaimia kantavaksi henkilöksi. Avaintenvallan käsitteen alkuperä on palestiinalaisessa kaupunkikulttuurissa, jossa kaupungit olivat kukkulalla muurien ympäröimiä linnoituksia, joihin pääsi vain portista sisälle. Jollakin oli portin avaimet. Kaupunkiin ei päässyt helposti sisälle sen jälkeen, kun portit oli suljettu. Vain avainten haltija saattoi päästää ihmisen sisälle. Avainten haltijalla oli aikamoinen valta. Kirkollisessa tapakulttuurissa tämä tarkoittaa sitä, että ripin vastaanottajalla on valta päästää tai olla päästämättä ihmisiä sisälle Jumalan valtakuntaan. Rippi on hieno asia. Se on se osa kristinuskoa, joka on tälle uskonnolle ominaisinta. Rippi tekee kirkosta kirkon. Hyviä elämänohjeita voi jaella monenlaisen opin tai ismin mukaisesti, mutta jumalallista anteeksiantamusta voi välittää vain kristilliseen uskon liittyvällä valtuutuksella. Rippi eroaa terapiasta siinä, että ripissä julistetaan anteeksiantamus. Rippiä ei tietenkään tule asettaa terapian poissulkevaksi vaihtoehdoksi. Kyllä toki terapiaa tarvitaan. Muutamat ihmiset tarvitsevat enemmän terapiaa kuin rippiä. Mutta terapia ei voi julistaa anteeksi. Terapeutti voi sanoa vain: lakkaa syyttelemästä itseäsi, anna itsellesi anteeksi.

 

 

Anna itsellesi anteeksi! Se voi joskus olla vaikea temppu. Ei voi millään antaa itsellensä anteeksi. Ripissä voi ottaa vastaan anteeksiantamuksen toiselta henkilöltä. Se on kirkon aarre, jota ei muulta taholta eikä muusta uskonnosta löydy.

Mutta valitettavasti ripistäkin voi tulla ongelma. Ja on usein tullut. Ensinnäkin monen ihmisen ongelma ei ole synti, vaan häpeä. Näin on myös insestitapauksissa ja monenlaisessa väkivallassa. Uhri syyllistyy hävetessään sitä, mitä hänelle on tapahtunut. Kun väkivallan kohteeksi joutuneelle julistetaan synninpäästö, vahvistetaan hänen syyllisyyden tuntoaan asiassa, johon hän ei ole syypää. Puurot ja vellit menevät sekaisin, kun synninpäästöjä viskellään kevyesti sinne ja tänne tekemättä erotusta siinä, mistä on oikeasti kysymys. Häpeä pitää erottaa synnistä. Ennen synninpäästön julistamista on tehtävä diagnoosi asiasta, johon synninpäästön lääkettä käytetään. Toiseksi ripistä on tullut hengellisen vallankäytön, jopa kirkkokurin väline sen sijaan, että asiaan ei pitäisi liittyä minkäänlaista vallankäyttöä. Lestadiolaisuuskin on joutunut pahaan solmuun rippikäytäntönsä kanssa, kun on ilmennyt, että rippi-isät ovat käyttäneet asiakkaitaan seksuaalisesti hyväkseen. Katolisella kirkolla on ollut sama ongelma, syystä tai toisesta. Ripin vastaanottaja on siis suuressa vastuussa. Herätysliikkeiden piirissä korostetaan sitä, että ripin vastaanottaja voi olla kuka tahansa kristitty eikä siihen tarvita pappia. Näinhän asia tietysti on, mutta kuka valvoo ja opettaa näitä avaintenvallan käyttäjiä, joilta puuttuu kokonaan virkavastuu hengellisessä vallankäytössään?

Aika erikoista on muuten se, että Jeesus antaa raskaan luottamustehtävän, joka on samalla kunniatehtävä, Pietarille. Pietarihan kielsi Jeesuksen silloin kun tämän olisi oikeasti pitänyt tunnustaa Herransa. Mutta juuri Pietari on kaiken tämän jälkeen se oikea henkilö, joka voi synnin tekijälle julistaa anteeksiantamusta. Hän, joka itse on osoittautunut heikoksi ja langenneeksi, pystyy parhaiten langenneita lohduttamaan. Hän ei voi perustaa anteeksiantamusta omaan erinomaisuuteensa eikä hän pysty edes mielessään kerskumaan paremmuutta toisen heikon rinnalla, vaan hän on oikea henkilö vakuuttamaan Jumalan anteeksiantamusta. Sulkeeko Pietari joltakulta Jumalan valtakunnan portin? Liittykö avaintenvaltaan negatiivinen vallankäyttö? Niin se on kieltämättä välillä ymmärretty ja sillä on oikeutettu kirkkokuria. Tosi asiassa avaintenvallan positiivinenkaan käyttö ei sisällä pelkästään rippiä, vaan koko ilosanoman julistamisen. Sitominen on kirkollista hallintoa ilman nöyryyttävän vallankäytön merkitystä. Jeesus perustaa inhimillisen Kristukseen uskovien yhteisön. Nykyään on muotia, ettei kuuluta mihinkään kirkkoon, vaan ollaan olevinaan kristittyjä ilman seurakunnan jäsenyyttä. Kun Jeesus perustaa uskonyhteisön, jossa Pietari ja hänen virkaveljensä ja seuraajansa käyttävät valtaa, niin silloin he johtavat inhimillistä yhteisöä. Tarvitaan seurakunta ja tarvitaan toimellisia johtajia. Järjestys se pitää olla seurakunnassakin. Sitominen on yhteisön järjestyksen ylläpitämistä. Jos taas ei ole seurakuntaa, ei ole armokaan tarjolla. Ei ole julistettua sanaa. Homma on levällään. Jumalan valtakunnan pelto on kesannolla. Näin ei pidä olla. Avainvalta on sitä, että evankeliumia julistetaan ahkerasti ja seurakunnassa vallitsee järjestys.

Kaiken sen jälkeen, mitä Pietarista tiedämme, tuntuu melkein humoristiselta se, että Jeesus antoi Simon Joonaanpojalle uuden nimen Pietari, joka tarkoittaa kalliota. Hän ei osoittautunut saamansa luottamuksen arvoiseksi, vaan kielsi Herransa. Raamatullisessa kielikuvastossa Jumalasta käytetään tavallisimmin nimeä kallio. Jumala on kallio, johon voimme turvata, hän on vuorilinna, jonka turviin voimme paeta. ”Jumala ompi linnamme, ja vahva turva aivan” sanotaan tutussa virressä. Sellaista ihmistä on vaikea löytää, johon voi kaikissa tilanteissa luottaa. Ehkä Pietarin saama Jumalaan rinnastava arvonimi ei tarkoitakaan niin paljon Pietaria henkilönä kuin hänen tunnustustaan, jossa hän ilmaisee uskonsa Jeesuksen messiaanisuuteen. Pietari osoittautuu Jeesuksen arvostavien sanojien vastaanottajaksi vain sen tähden, että hän sattui (?) ensimmäiseksi tunnustamaan Jeesuksen messiaanisuuden. Sen jälkeen on tullut tavaksi, että jokainen kirkkoon liittyjä tunnustaa Jeesuksen Messiaaksi, Jumalan lähettämäksi Vapahtajaksi. Pietari ei ole toisia parempi, mutta on hän silti ensimmäinen, joka tämän tunnustuksen lausui. Pietari oli ensimmäinen sen yhteisön jäsen, joka tunnustaa Jeesuksen erityislaatuisuuden. Evankeliumikertomuksen mukaan parhaimmillaan jotkut tunnustivat Jeesuksen Johannes Kastajan tai profeettojen, Eliaan ja Jeremian veroiseksi. Johannes Kastajan surmatyö osoittautui kansan mielissä niin hävyttömäksi oikeusmurhaksi, että kansa epäili Jumalan lähettävän Johannes Kastajan takaisin kostamaan murhaajilleen. Elia ja Jeremia olivat vanhan liiton suurimpia profeettoja, joihin liittyi kirjoituksissa usko, että he olivat Messiaan tulon ennusmerkkejä. Kansan usko ylsi Jeesuksen suhteen yleensä vain tähän asti, että hän on vielä suuremman Jumalan lähettämän Vapahtajan edelläkävijä. Pietari tunnusti, ettei Jeesus ole edelläkävijä, vaan se lopullisen odotuksen täyttymys. Kirkko ei syntynyt ihan vielä sinä päivänä, kun Pietari lausui tämän tunnustuksen. Kirkko syntyi silloin, kun Jeesus nousi kuolleista ja Pyhä Henki laskeutui oppilaiden päälle. Silloin alkoi kirkon aika. Onko taivaan portilla meitä vastassa Pietari? Näin ajattelemme kansanomaisesti, pienellä huumorilla höystettynä, mutta Pyhä kirja ei missään kohdassa vahvista tätä uskomusta. Taivaan ovi taitaa olla auki. Se aukeaa ainakin sille, joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan lähettämäksi Vapahtajaksi.

Helluntaijakso    Etusivu