Puu ja hedelmät

33 "Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. 34 Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. 35 Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. 36 Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. 37 Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi."

Jeesus heittäytyy aika jyrkäksi puheissaan. Joka asiasta joudumme käräjätupaan tai peräti Jumalan tuomion eteen. Joutuu vastaamaan Jumalan tuomioistuimen edessä teoista, sanoista ja ajatuksista. Tässä kohtaa on kysymys sanoista. Jeesus vaatii seuraajiltaan huomion kiinnittämistä sanoihin ja puheisiin.

Suomalaisessa yhteiskunnassa on viime aikoina tapahtunut moraalin kiristymistä, luulisin. ”Musta huora” -nimittelyn lipsauttaminen tuli hiljattain yhdelle kaverille kalliiksi, oliko se pari tonnia? Se on tonni per sana. Kalliita sanoja! Että sanoista voi joutua tilille, on tullut näin todistetuksi nykypäiväisellä esimerkillä. Rippikoululeireillä on pyritty joskus juurittamaan rumaa kielenkäyttöä säännöllä, että jokaisesta kirosanasta on maksettava lähetystyölle kymppi. Niin jalo päämäärä kuin tällä rangaistustavalla onkin, se on negatiivista lähetyskasvatusta. Lähetystyö edustaa tässä sakkomenettelyssä syyllisyydestä kasvavaa velkaa, jota maksamalla sovitan syntejäni. Ei oikein tunnu hyvältä.

Etelä-Saimaan toimittaja joutui tilille yhdestä rumasta takapuolen synonyymista. Hän ei joutunut sentään maksamaan rumasta kielenkäytöstä, mutta sai moitteita lukijoilta sopimattomasta ja alatyylisestä kielenkäytöstä. Itse hän ei myöntänyt syyllistyneensä sopimattomaan kielenkäyttöön. Tässä tapauksessa oli ymmärtääkseni kysymys tapakulttuurista. Niin vapaamielisessä ajassa kuin elämmekin, mitä tahansa kielenkäyttöä ei suvaita julkisuudessa.

Jeesuksen puhekritiikki ei liiku vain tapakulttuurin alueella. On kysymys vakavammista sanankäytön haitoista. Kun nyt uusi katekismus tulee jakeluun, niin herää kysymys, minkä käskyn alueelle ruma ja vahinkoa aiheuttava kielenkäyttö sijoittuu. Yleensä kai ajattelemme, että toiseen käskyyn. Perinteisestihän nimenomaan kiroilun on katsottu kuuluvan toisen käskyn reviiriin. Jeesuksen tulkinnassa on luultavasti kysymys paljon enemmän 5. käskystä. Sanat ovat miekanpistoja, joilla toista ihmistä lyödään ja haavoitetaan.

Aihe Jeesuksen varoitukseen pahoista sanoista nousee edeltävästä tilanteesta, jossa kirjanoppineet ja fariseukset leimasivat Jeesuksen toiminnan, hyvät työt, paholaisen aikaansaannoksiksi. Se oli niin julmaa ja rienaavaa puhetta, että sen kuultuaan ei voinut olla hiljaa. Oliko kyseessä suoranainen Pyhän Hengen pilkka? Jeesuskin käytti vastauksessaan kovia sanoja: ” Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja!”

Jeesus antoi perusopetusta: ”Hedelmistään puu tunnetaan…Mitä sydän on täynnä, sitä ihminen puhuu.” Jo kauan sitten kreikkalainen näytelmäkirjailija Menander totesi: ”Ihmisen luonto tunnetaan hänen sanoistaan.” Huulilta pursuaa ylös ja esille se, mitä on sydämessä/ajatuksissa. Sanat ovat itse asiassa hyvin paljastavia. Ei tarvitse kauan keskustella jonkun kanssa, kunnes voi havaita, onko mieli puhdas vai likainen. Äkisti huomaa, onko puhuja ystävällinen ja sympaattinen vai julma, tunteeton tai arvosteleva. Saarnaajasta ja opettajastakin voi päätellä, onko hänen mielensä puhdas ja selvä vai likainen ja sotkuinen. Ihminen paljastaa puheillansa sen, millainen hän on.

Jeesus totesi ihmisen joutuvan tuomiopäivänä tilille jokaisesta turhasta sanasta. Turha tarkoittaa sanaa, jota ei ole tarkoitettu saamaan mitään aikaan. Sana voi olla yhtä turha ja hyödytön kuin hedelmätön tai kuiva puu, viljelemätön maa tai päivä, jolloin ei voi tehdä työtä.

Millainen ihminen on, tulee ilmi sanoista, jotka hän puhuu harkitsematta, ajattelematta, ilman estoja. Huolellisesti harkittu sana voi olla laskelmoitua teeskentelyä. Varuillaan ollessaan ei päästele harkitsemattomia sanoja. Mutta silloin kun heittäytyy oikein vallattomalle tuulelle – sattuuko se suomalaiselle toisen kaljalasin jälkeen – silloin alkaa juttu lentää. Muistan vuosien takaa tilanteen, jolloin oli keksitty merkittävä laite, magnetofoni. Olin enoni luona kylässä ja nauhuri oli pantu salaa nauhoittamaan keskustelut. Parhaimpina hetkinään puheliaaksi heittäytyvä isäni oli usutettu juttutuulelle niin, että hän oikein tosi innoissaan ja tohkeissaan alkoi iskeä tarinaa. Jonkin ajan kuluttua pantiin isäni hämmästykseksi ja kauhistukseksi nauhuri soimaan. Onneksi siinä ei kuitenkaan ollut sinänsä sensuroitavaa puhetta niin, että pikku pila ei aiheuttanut suuttumista, vaan meni huumorilla ohi.

Toinen muisto minulla on luokkakokouksesta vuosia takaperin. Tapasin sen oppilastoverini, joka minua usein kiusasi koulussa. Nyt kohtasimme ihan herrasmiesmäisesti ja tuntui siltä, että kiusaaminen oli ollut vain lapsellista kateutta, josta ollaan aikuisina päästy yli eikä enää vanhoja muistella, ei ainakaan pahalla. Mutta annas, kun rantakalan painikkeena oli nautittu vähän miestä väkevämpää, niin siitäkös se kiusaaminen taas alkoi. Olin syvästi pettynyt ja pahoillani.

Ettei kukaan ajattelisi, että minä vain toisia moitin, niin on tunnustettava, että usean kerran olen joutunut harkitsemattomista sanoista kiinni, olipa se sitten opiskeluaikana sanottu hauskaksi tarkoitettu pila opiskelutoverilleni tai kotona vaimolle sanottu pilkkupila, joka on tullut ymmärretyksi - ei pilana vaan – ikävänä arvosteluna, jota selvitellään koko illan. Harkitsematta ja suutuspäissä sanotut sanat aiheuttavat usein eniten vahinkoa. Jälkeenpäin on vaikea peruuttaa ilmaan heitettyjä sanoja. Voi sanoa, etten sitä tarkoittanut, mutta siihen voi kumppani vastata: ”Miksi sitten sanoit, jos et kerran tarkoita?” Aina, kun tulee riita, niin muistetaan nämä loukkaavat sanat. Ne kaivetaan esiin. Vahingossa viskattu sana voi aiheuttaa haavan, joka aina märkii ja ilmoittaa olemassaolostaan, kivusta. Kreikkalainen filosofi Pythagoras on sanonut: ”Heitä mieluummin tahaton kivi kuin tahaton sana.”

Monessa kodissa pilanpäiten sanottu sana on herättänyt suuttumusta ja suuttumus saanut sanomaan rivin harkitsemattomia sanoja takaisin ja sitten on toinenkin puoli avannut ”hanat auki”. Ja kun puolin ja toisin on sanoja ammuttu säästelemättä kuin järeillä tykeillä, niin sen jälkeen kotikin vaikuttaa kuin Groznyi sodan jäljiltä. Tuntuu, että ampumajälkiä ei saa korjattua enää koko jäljellä olevan elämän ajan, vaikkeivät vielä huonekalut olisi lentäneetkään eikä tartuttu leipäveitseen vahvojen sanojen varmemmaksi vakuudeksi. Olen minäkin joskus nuorempana suutuspäissäni heitellyt esineitä, mutta en onneksi osunut kehenkään. Aihetta suuttumukseen ei puuttunut; oli usein pinna kireällä - sattuneesta syystä. Primitiivireaktio ei kuitenkaan ole oikea purkautumistapa. Psykologit pitävät ymmärtääkseni tärkeänä, että ihmisellä olisi tilaisuus purkaa paha olonsa mm. huutamalla. Sielunhoidon menetelmissä ei tällaista keinoa mainita, mutta kuka tietää, jos vaikka Kuronen käyttäisi sitä perheneuvonnassa! Eräässä vanhainkodissa – se ei ollut Lehmuskoti – alkoi kesken ehtoollisenvieton yksi potilas kiroilla oikein rumimmalla sanalla pahaa oloaan. Hoitajat rauhoittelivat noloissaan pyhän tunnelman häiritsijää. Luulen, että tällä potilaalla ei ollut mitään ehtoollisjumalanpalvelusta, vielä vähemmän Jumalaa, vastaan. Ehkä hän olisi tarvinnut tosiaan huutosielunhoitoa, jossa hän olisi saanut rauhassa purkaa pahaa oloaan, menneisyyden mörköjä, jotka pulpahtivat esille sielun syvyyksistä, kuka tietää millaisista vääryyksistä ja muista kärsimyksistä.

Kokemusta on harkitsemattomista sanoista niin minulla kuin myös teillä itse kullakin. Kun näin on, niin moni varmaan ajattelee Jeesuksen opetuksesta tehtävän johtopäätöksen olevan, että pois turhat ja harkitsemattomat sanat, pois leikinlasku ja pila, pois euroihmisen salonkeihin kuuluva small talk, olkoon kristityn puhe aina harkittua ja vakaata, mieluiten harvasanaista puhetta, jos ei voi jättää sanoja kokonaan pois. Mutta tämä ei ole oikea johtopäätös Jeesuksen sanoista. Ei hän kehota vähäpuheisuuteen eikä nimenomaan edes harkitsemaan sanoja. ”Hedelmistään puu tunnetaan.” Kun sanat paljastavat, millainen olet, älä ryhdy ulkokultaiseksi näyttelemään sivistynyttä hölmöä, vaan tee ainoastaan se johtopäätös, että sanasi ovat paljastaneet, mitä sisimmässäsi on. Puhdista ja hoida puuta, älä kiillota hedelmiä! Tutki itseäsi, tutki sydämesi tilaa. Jumala ei tuomitse sinua harkittujen sanojesi, vaan harkitsematta lausuttujen sanojesi perusteella. Jumalalla on magnetofoni, johon hän on nauhoittanut puheemme. Tuomiopäivänä istumme korvat punaisina kuuntelemassa, mitä tuli sanottua. Ainoa turva tuomiolla on anteeksiantamus, ja se on olemassa – onneksemme.