Rakastakaa vihamiehiänne

43 "Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, 45 jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. 46 Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? 47 Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? 48 Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.

Tänään on se kirkon riemuvuoden H-hetki, jolloin ensimmäiset uudet katekismukset alkavat kolahdella postiluukuista – ainakin melkein - jokaiseen suomalaiseen kotiin. Suomen perustuslaki on aiemmin kolahtanut. Vieläköhän se löytyy hyllystä? Onko ollut käyttöä? Katekismus on kirkon tai kristityn perustuslaki. Voinee hyvin verrata katekismusta perustuslakiin, koska katekismuskin alkaa lailla. Tosin jonkin verran keskustelua aiheutti kysymys, onko järkevää aloittaa kristillisen opin esitystä yleisinhimillisellä lailla eli kaikkien ihmisten ja kaikkien uskontokuntien kuin myös uskonnottomien yhteisellä moraalitajulla, jollaiseksi luterilaisen uskon pohjalta 10 käskyn lain miellämme. Se ei siis ole juutalaista tai kristillistä moraalioppia eikä yleensä mitään bättre folkin etiikkaa, jolla voisimme omahyväisesti röyhistellä rintojamme, että näin jalo moraali meillä, ainakin periaatteessa, on. Ei, 10 käskyn laki on koko ihmiskunnalle yhteistä ethosta, globaalietiikkaa, joka ei erota meitä muista uskonnoista, vaan yhdistää niihin. Käytän ehkä hieman provosoivaa kieltä, mutta toivottavasti se auttaa meitä itse kutakin mieltämään oikein lain merkityksen. Jumala ei ole keksinyt meille käskyjä sitä varten, että pitäisi meille jatkuvasti ankaria käyttäytymissulkeisia ja iloitsisi sadistisesti saadessaan lukea tuomioita langenneille. Päinvastoin: käskyt ovat elämän oma laki. Jos ei Jumala olisi antanut meille käskyjä, ne olisi pitänyt keksiä eli laatia itse. Nykyaikaisen valtion lainsäädäntötyö tarkoittaa juuri yleisen moraalitajun kirjaamista, minkä jälkeen yhteiskunnan järjestyksenvalvojat on valtuutettu vahtimaan lain noudattamista. Jumala ei käske meitä tekemään tai olemaan tekemättä mitään sellaista, minkä oikeellisuutta emme itsekin tunnistaisi.

Jeesuksen vuorisaarna ei ole uusi laki. Sanoiko Jeesus ehkä, että hän tuli kumoamaan lain ja asettamaan tilalle paljon paremman? Ei sanonut, vaan: ”en ole tullut lakia kumoamaan, vaan täyttämään.” Kun Jeesus osoittaa tiettyä vastakohtaisuutta vallitsevan käytännön ja omien ehdottomien sanojensa välillä – ”olette kuulleet sanotuksi, mutta minä sanon teille” – hän korostaa käskyjen alkuperäistä ja ehdotonta tarkoitusta. Inhimillinen käytäntö mielellään vesittää Jumalan tahdon ja kiertää sitä. Jumalan tahdon toteuttaminen näyttää helpolta vain sille, joka tulkitsee sitä yksipuolisesti ja pinnallisesti. Kun kirkko ottaa käyttöön uuden katekismuksen, halutaan samalla herättää keskustelua myös meille sinänsä entuudestaan tutuista, mutta aina vaihtelevien olosuhteiden johdosta uutta terävää tulkintaa vaativista moraalisista velvoitteista. Kaiken lisäksi raamatuntutkimus on myös edistynyt ja suoraan sanottuna tuonut runsaasti uutta valaistusta Jumalan käskyjen alkuperäiseen ymmärtämiseen. Meidän tehtävämme on yhdessä keskinäisessä vuorovaikutuksessa opetella ymmärtämään, mikä on Jumalan tahto tänään tämän päivän ongelmissa. Tarkoitus olisi provosoida koko yhteiskuntaa ottamaan kantaa arvoihin, joita noudattamalla yhteiskuntarauha ja hyvinvointi säilyy. Jeesuksen vuorisaarna ei kuitenkaan tyydy siihen, että rakennamme tänne Pohjolaan omaa Onnelaamme, jolle eivät globaaliset eettiset ongelmat kuuluisi. Jumala antaa auringonpaistetta ja sadetta kaikkialle maailmaan. Jumalan rakkaus ulottuu kaikkialle. Jumala ei jaa hyvyyttänsä vain kristityille. Tällaisilla ajatuksilla Jeesus perustelee lähimmäisen rakastamisen globaalisuutta.

Jeesuksen terävät sanat on tietysti luettava aikansa juutalaisuutta vasten. Aikojen saatossa vahvistui ehdoton monoteismi, ettei ole kuin yksi Jumala, joka on myös maan ja taivaan Luoja. Ja tämä sama koko maailman Jumala, joka on kaikki ihmiset, kielet ja rodut, luonut, on kuitenkin valinnut vain yhden kansan lupaustensa perilliseksi. Juutalaisen käsityksen mukaan pakanoilla – siis ei-juutalaisilla - ei ollut tulevaisuutta. Heidät oli tarkoitettu vain tuhoutuviksi. He olivat halveksittavia sekä epäjumalanpalveluksensa että siveettömyytensä takia. Juutalaisten Pyhässä kirjassa löytyy myös tällaisia ajatuksia, toisaalta sieltä löytyy myös ajatuksia, joiden mukaan muukalaisiin ja toisuskoisiin tuli suhtautua kunnioittavasti. Tätä viimeistä vaatimusta Vanha testamentti perustelee juutalaisten orjuudella. Heille oli itselleen tuttua sorto ja muukalaisuus vieraassa maassa. Älköön vääryys toistuko niitä kohtaan, jotka olosuhteiden pakosta asuvat juutalaisen etnisen yhteisön reviirillä. Osoitettakoon heitä kohtaan ennemminkin samanlaista kunnioitusta, jollaista olisi aikanaan itse toivottu vierailta vallanpitäjiltä. Tehkää toisille niin kuin haluaisitte itseänne kohdeltavan. Tällainen kultaisena sääntönä tunnettu moraalinen ohje oli jo olemassa ennen Jeesusta. Mutta se oli hukkumassa kaksinaismoraalisuuden siinä kuin ylpeän nationalisminkin alle.

Vihollisen vihaamisen käskyä ei Vanhassa testamentissa ole. Tuskinpa Jeesus suoranaisesti sellaista väittää, mutta hän yleistää sanallaan lukuisat vanhatestamentilliset koston ajatukset ja sotaisan Jumala-kuvan, joka säilyi viholliskuvana Jeesuksen aikaan asti. Jälleen kerran on todettava, että Jeesus astui suoranaisesti ulos juutalaisen uskonnon kehyksestä ja suoritti uskonpuhdistuksen, jossa viholliskuvat murrettiin. Jeesuksen vuorisaarnassaan julistama universaali Jumala on koko maailman Luoja ja Kaitsija, joka rakastaa kaikkia ihmisiä erotuksetta, ihonväristä, uskonnosta, vakaumuksesta, syntyperästä ja sosiaalisesta asemasta riippumatta.

Yhdysvaltain presidenttiä Abraham Lincolnia pidettiin aikanaan liian lempeänä vastustajiaan kohtaan. Häntä vaadittiin tuhoamaan vihollisensa. ”Enkö minä juuri siten tuhoakin viholliseni, että teen heistä ystäviäni”, vastasi Lincoln vaatimuksiin. Vihollisuudet ja viholliskuvat eivät maailmasta lopu, mikäli vihollisuuksia pidetään yllä. Ne loppuvat vain, kun vihollisia lopetetaan kohtelemasta vihollisina; heitä aletaan pitää ystävinä. Tämä ei ole vain yksilöetiikkaa, vaan myös kansojen suhteita koskevaa globaalietiikkaa. Tämä on diplomatiaa ja ystävällisten suhteiden rakentamista toisiin kansoihin ja valtioihin.

Ihmiselle on luonteenomaista liittyä aina tuttuihin ja ystäviin. Kun astumme johonkin etukäteen tuntemattomalta näyttävään seuraan, etsimme sieltä aina jonkun tutun. Istumme kauas henkilöstä, jota vierastamme tai pelkäämme. Tätä tapahtuu vaikkapa seurakunnan kirkkokahveilla. Jokainen vaistomaisesti istuu läheisensä, tuttunsa ja ystävänsä kanssa samaan pöytään. Ennestään tuntemattomiin ei haluta nytkään tutustua. Kuinkahan moni seurakuntalainen jää kokonaan pois kirkkokahveilta, koska pelkää tutustua toisiinsa tai pelkää sitä, ettei kukaan varmaan halua tutustua häneen, pelkää myös osakseen tulevaa arvostelua. Seurakunnalliseen pienryhmään ei uskalleta tulla. Pelätään joutumista arvostelun kohteeksi. Onko se varmasti aiheetonta? kysyn vaan.

No, entäs sitten se lähetystyö? Osoittautuuko se tarpeettomaksi tai peräti vahingolliseksi vuorisaarnan etiikan valossa? Moni luulee lähetystyöhön sisältyvän valtapyyteitä ja taka-ajatuksia, oman paremmuuden tuntoa ja toisten halveksimista. Eikö lähetystyö ennemminkin ole juuri Jumalan universaalin rakkauden kuuluttamista sanoin ja teoin? Eikö se juuri ole laskelmoimattoman rakkauden ja hyvyyden osoittamista sekä viholliskuvien purkamista. Lähetystyö ja kansainvälinen diakonia lyövät kättä periaatteissa, että ihmisiä autetaan ja heille osoitetaan rakkautta ilman mitään taka-ajatuksia.