9. sunnuntai helluntaista Laitoshartaudet

Virret: 301, 204, 561

Jeesus sanoo:
»Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle.
Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka.»
Kun Jeesus oli lopettanut puheensa, kansanjoukot olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan. Hän opetti niin kuin se, jolle on annettu valta, ei niin kuin lainopettajat.  Matt. 7: 24-29

 

Entisaikaan rakennustekniikka oli vielä hyvin kehittymätöntä. Sen takia oli tarkkaan katsottava rakennuksen paikka. Näin on varmaan yhä edelleen kehitysmaissa. Meillä voidaan nykyään rakentaa monenlaiselle maaperälle. Minun asuntoalueellani monet talot on rakennettu suolle. Nykyaikaisella tekniikalla ratkaistaan vaikeitakin rakennusongelmia. Maanjäristysalueella ei kuitenkaan ole viisasta rakentaa suuria kerrostaloja ja matalampienkin taloja tärinäkestävyys on varmistettava. Se on selvää, että rakennuskustannuksista ei kannata tinkiä, jos hintana on riski kevyesti rakennetun talon sortumisesta. Nykyaikaisesta tekniikasta huolimatta meillä on tehty karkeita rakennusvirheitä. On rakennettu myrkytetylle maalle maata etukäteen vaihtamatta, radonpitoiselle hiekkakankaalle järjestämättä riittävän hyvin alatuuletusta. Asunnot on tehty liian tiiviiksi tai vesieristys on jäänyt puutteelliseksi, mistä on seurannut homeongelmia. Joissakin maissa rakennukset on rakennettu maaperään, jossa on sortumavaara. 

Jeesuksen, rakentajan pojan vertaus rakentamisesta perustuu kantapään kautta saatuun kokemukseen, luulisin. Mutta jokainen ymmärtää, ettei Jeesus evankeliumissa opeta rakennustekniikkaa. Hän puhuu elämän rakentamisesta kestävälle perustalle. Entisaikaan elämän opetus on annettu kodeissa. Vanhempien elämänohjeet ovat iskostuneet lasten mieliin ja kasvattaneet omaatuntoa toimimaan oikein ja viisaasti. Nykyään vanhemmat eivät oikein uskalla olla vanhempia eivätkä uskalla sanoa, miten asiat ovat, eivätkä omalla elämälläänkään ehkä pysty näyttämään hyvää esimerkkiä. Lapset kasvavat arvotyhjiössä. Paljon ajatellaan, ettei tarvitse kasvattaa. Lapset kasvavat itsestään. Nyt tällainen kasvatusfilosofia alkaa olla ja vanhentunut. Palataan takaisin vanhaan ja todetaan, että vanhempien on uskallettava olla vanhempia ja sanottava suoraan, mikä on sopivaa. Lapsille on uskallettava asettaa rajoja. Vanhempien on uskallettava tuottaa lapsilleen pettymyksiä. Se on hyvää harjoitusta elämään, että on turvallisessa ilmapiirissä kohdannut pettymyksiä. Kun niitä sitten tulee elämässä, ei tule täysin yllätetyksi, kun kaikkea mukavaa ei saakaan tehdä. On jo oppinut sen, että kaikella on rajansa.

Tämän kesän rippikoulussa törmäsin nuorten kanssa aika rajusti 6. käskyn soveltamisessa. Minä sanoin, että kuudes käsky velvoittaa olemaan uskollinen myös tulevalle aviopuolisolleen eli pidättäytymään esiaviollisista suhteista. Se oli kaikille nuorille liikaa tämän päivän elämää ajatellen. Se oli fossiilin puhetta modernina aikana. On totuttu siihen, ettei ole mitään rajoja. Ihmiset saavat itse päättää rajansa. Olla uskollinen tulevalle puolisolleen, josta ei vielä edes tiedä, kuka se tulee olemaan. Se oli liikaa. Yleinen opetus ei nykyään opeta pidättäytymistä, vaan ainoastaan ehkäisyä. Sillä hoidetaan hommat. Jos se ei tepsi, niin sitten on vielä katumuspilleri. Minusta tuo nimitys katumuspilleri on kuitenkin hyvä. Se osoittaa, että näyttäpä tässä sentään vielä jäävän katumuksen varaa. Nuoret olivat sitä mieltä, että ihmisen pitää kokea ja kokeilla kaikkea. Vasta kokeiltuaan voi kukin havaita, mikä on oikeaa ja väärää.  Tätä ajatusta näytään kokeiltaneen myös talonrakennusalalla. Se on tullut kalliiksi. Moni sellaisen kokeilun tehnyt on tiettävästi ajatellut juuri toisin perin, ettei kannata kokeilla. On asioita, missä on parasta jättää kokeilut sikseen ja perustaa aiemmin koeteltuun ja luotettavaan. Jeesuksen opetukset käskyistä on rakentamista perustellun kokemuksen varaan. Jos kokeilla haluaa, niin parasta usein tyytyä vain ajatuskokeeseen. Moni nuori kokeilee päihteitäkin ja huumeita. Ajatellaan, ettei kokeilu mitään haittaa. Nämäkin kokeilut ovat tulleet kalliiksi. Epäonnistunutta elämää voi tietysti yrittää korjata, mutta ei se elämä ole enää samanlaista epäonnistuneen kokeilun jälkeen. Autokolarista voi selvitä hengissä ja toipua, mutta mahdollisesti siitä jää elinikäiset vaivat, jotka vanhetessaan vielä nuortuvat, mikä tässä tapauksessa ei ole toivottava asia.

Elämä on hyvä perustaa Jumalan antamien elämänohjeiden varaan ja niitä kannattaa noudattaa mahdollisimman hyvin. Joissakin tapauksissa kannattaa kokeilla kokemattomuutta. Minä olen kokematon päihteiden, huumeiden ja tupakan osalta eikä minua yhtään harmita tällainen kokemattomuus. Olenkin nuoruudesta rukoillut ja pyytänyt, että Jumala varjelisi minua turhilta kokeiluilta ja luulen, että se rukous on tullut hyvin kuulluksi.

Viisas rakentaja on vertauksen sovelluksessa se, joka kuulee Jumalan sanaa ja noudattaa sitä. Ensiksi pitää kuulla Jumalan sanaa. Nykyään on hirveästi muita asioita ja tehtäviä, jotka kilpailevat Jumalan sanan kanssa. Kaupankäynti ja viihde ovat kaksi asiaa. Nykyään kuvitellaan, että ihminen on niin vapaa, että voi hyvin käydä kauppaakin sunnuntaina. Onkohan se vapautta vai uusi sidos, joka köyttää ihmisen kiireen ja kulutuksen oravanpyörään, niin ettei edes sunnuntaina ole aikaa levätä. Ainakin kaupan alan pätkätyöntekijät ovat lirissä, kun vakinaista työtä ei ole; on vain sellaista työtä, mitä pitää tehdä muiden huviksi, ja pätkätyön palkoilla ei tule toimeen. Jos pätkätyöläiset ovat vielä naisia tai nuoria perheenäitejä, joita tarvittaisiin kotona, niin ei tämä vapaus tunnu kovin hyvältä. Yhden vapaus on toisen riistoa. Sitähän se vapaus tässä maailmassa taitaa ollakin. Suomalaiset miehet ovat tosi vapaita, kun he lähtevät kotoa Venäjälle tai Viroon. Heidän vapautensa revitään venäläis-virolaisten seksityöntekijöiden orjuudesta. Jumalan sanan kuuleminen on vaikeutunut myös mediassa. Media on täynnä hauskaa viihdettä, joka aina voittaa ihmisen mukavuudenhaluisen mielen, niin ettei viitsi kuunnella hartausohjelmia, jos niitä yleensä enää löytää kaiken sekalaisen tarjonnan sumasta. Seurakunnan jumalanpalvelukset ovat jäämässä yhä harvempien harrastukseksi. Kesällä ollaan mökillä ja talvella töissä. Jotta voisi noudattaa Jumalan tahtoa, pitäisi olla ensin Sanan kuulemista.

Toinen asia on sitten sanan noudattaminen. Se on paljon vaikeampaa kuin kuuleminen. Juuri sanan noudattaminen vaatii oman mielihyvän ja halujen kieltämisen. Elämä pitää kääntää sellaiselle vaihteelle, missä ei ajatella koko ajan omaa etua ja mielihyvää, vaan mietitään elämän tarkoitusta, johon kuuluu lähimmäisten hädän kuuleminen ja heidän avuntarpeeseensa vastaaminen. ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen; mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen”, sanoo Jeesus paradoksaalisesti. Kun roikkuu kiinni omissa mieltymyksissään hampaat irvessä, tuntuu koko ajan olevan jotakin vajaa. Kun alkaa elää toisille, ei itseltä enää tunnukaan puuttuvan mitään. Aika merkillistä!

Oikean noudattamisessa on yksi ongelma. Pelkkä tieto hyvästä ja oikeasta ei anna ihmiselle voimaa toimia oikein. Tähän ollaan törmätty mm. huume- ja päihdevalistuksessa. On jaettu nuorille tietoa niin perusteellisesti, että sen perusteella ei enää luulisi kenenkään sortuvan päihteisiin. Nyt on havaittu, ettei valistus pure. Hyvä, ettei siitä ole seurauksena melkein kielletyn hedelmän houkutus. Siis päinvastainen vaikutus kuin oli tarkoitus. Ihminen tarvitsee erityisen voiman toimia oikein. Minä ajattelen, että kristillinen usko voisi olla juuri sellainen voima. Usko, jossa tarraudutaan Jumalan apuun ja rukoillaan, että Jumalan antaisi voimia ja varjelisi pahasta. Moni tarraa Jumalan apuun pikkasen liian myöhään. Parempi tietysti myöhään kuin milloinkaan, mutta monelta se jää vasta sitten kun on ihan pohjalla, kun mikään muu ei ole auttanut. Jumalankin avulla päihdekuopasta nouseminen on äärettömän vaikeaa. Parempi olisi tämä ennaltaehkäisy.

Jeesuksen sanat tukevasta perustuksesta voisi viitata myös edeltävässä jaksossa mainittuihin vääriin profeettoihin, opettajiin, jotka tavoittelevat uskonelämästä erikoisuuksia. Monelle ei tavallinen rukihinen leipä tunnu riittävän uskonelämän alalla. Uskossa pitää olla säpinää ja sykettä. Täytyy kaatuilla, puhua kielillä tai vapista, onpa nauruheräyskin (ennen oli itkuherätyksiä). Usko perustetaan kokemuksiin ja tunteisiin. Se on uskonelämän tavoite, ei siis kuunnella tai lukea yksinkertaista Jumalan sanaa ja yrittää noudattaa sitä. Ei sellainen ei riitä alkuunsakaan. Tavallinen jumalanpalvelus ei monille kelpaa sanan rieskaksi. Täytyy olla sellainen hartaustilaisuus, missä tapahtuu ihmeitä ja sairaat paranevat, ehkä kuolletkin herätetään. Virsien sijasta pitää olla tunteisiin vetoavaa musiikkia ja urkujen sijasta rumpusetti ja saksofoni. Tavallisen kirkkouskovaisen uskonharjoitusta pidetään riittämättömänä ja hengettömänä. Jeesus taitaa olla toista mieltä. Ei pidä etsiä uskonelämästä onnea, mielihyvää ja menestystä, vaan yksin Jumalan tahdon toteuttamista. Jeesuksen kuvapuheessa viimeisestä tuomiosta monet hämmästyvät, kun Jeesus ei tunnistakaan heitä omikseen. He luulevat kuuluvansa oikeaan joukkoon, sillä he ovat tehneet ihmeitä Jeesuksen nimessä. Ajatella! Mutta tuomiolla kysytäänkin, kuka on antanut janoiselle juotavaa, nälkäiselle syötävää, kuka on käynyt tervehtimässä sairaita ja vankeja, kuka on vaatettanut alastoman. Oikea kristillisyys onkin harmaan arjen kristillisyyttä, vähäpätöisiä tekoja itse tekijän kannalta, mutta arvokkaita puutteessa elävän kannalta.

Jeesukselle ihanneusko ei ole voimatonta ja hengetöntä toimimattomuutta, mutta ei myöskään ylihengellistä vouhotusta. Se on vaatimatonta ja hiljaista uskonelämää, jossa uskosta kuitenkin tehdään täyttä totta. Ja kilvoitellaan eli pyritään olemaan toimimatta oman mielihyvän mukaan. Ajatellaan, että ollaan olemassa toisia varten, Jumalan palvelijoiksi kutsuttuja.

Johtaako tämä tekojen kristillisyyteen? Sellaiseen, jossa ei enää pelastuta armosta, vaan hyvistä teoista? Sitä sopii kokeilla, kuka oikeasti pystyy kaikkea noudattamaan. Luulenpa, että useimmat meistä huomaavat, ettemme siihen pysty. Meidän on joka päivä ja varsinkin ilta tunnustettava: ”huono on ollut mun palveluksein.” Syntisin olen ja kelvottomin. Annathan anteeksi, uskollisin.”  Elämä on jokapäiväistä katumusta ja parannuksentekoa. Ei minusta tule yhtään parempaa kuin mitä olen. Turvaudun armoon ja anteeksiantamukseen. Uskon, että Jeesus on viattomalla kärsimisellä ja kuolemallaan sovittanut syntini.