20. sunnuntai helluntaista           Iltamessu (Lappeenranta) 29.10.00

Virret: 293: 1-3, 267:1-3, (117), 551:5-6

2 Kor. 1: 18-22

 

"? 18 Jumala voi todistaa, etten sano teille sekä: "Kyllä", että: "Ei." 19 Eihän myöskään Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jota minä, Silvanus ja Timoteus olemme teille julistaneet, tullut ollakseen sekä "kyllä" että "ei", vaan hänessä toteutui "kyllä". 20 Ovathan Jumalan lupaukset, niin monta kuin niitä on, saaneet hänessä vahvistuksen. Siksi mekin vastaamme hänen kauttaan: "Aamen", Jumalan kunniaksi. 21 Mutta Jumala itse vahvistaa meitä ja teitä uskossamme Kristukseen, Voideltuun, ja on myös antanut meille voitelunsa: 22 hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut meidän sydämiimme vakuudeksi Hengen.

 

Uskallatko uskoa? sitä on kysyttävä tänään uskon ja epäuskon sunnuntaiksi otsikoituna pyhänä.  Tekisi yhtä lailla mieli kysyä: ”Uskallatko toivoa?” ja ”uskallatko rakastaa?” Näihin kaikkiin asioihin sisältyy aatteellisuus ja arvolataus. Uskominen merkitsee heittäytymistä elämään, joka ojentautuu luottamaan Jumalaan ja noudattamaan hänen tahtoaan silloinkin kun se vaatii uhrauksia.

Kaikkien lähetyssaarnaajien isä Paavali Tarsolainen oli käynnillään Korintissa perustanut sinne seurakunnan ja vakiinnuttanut sen toiminnan puolentoista vuoden aikana (51-52), minkä hän siellä viipyi. Sitten hän muutti Aigeian meren vastakkaiselle rannalle Efesokseen, yhteen Rooman suurimmista metropoleista. Korintin seurakunta jäi toisten johtajien johdettavaksi. Nämä johtajat sekä horjuttivat Paavalin arvovaltaa että keskeisten kristillisten oppien luotettavuutta. 1. Korinttilaiskirjeestä käy ilmi, etteivät he horjuttaneet vähempää kuin luottamusta Kristuksen ylösnousemukseen. Paavalin mukaan ylösnousemususko on jotain hyvin perustavaa, niin perustavaa, että jos siitä luovutaan, niin silloin voi samalla heittää koko uskon roskikseen. Ylösnousemushan oli koko uuden uskon lähtökohta. Ilman sitä ei olisi koskaan syntynyt mitään juutalaisuudesta erillistä kristillistä uskoa. Korinttilaiset eivät uskaltaneet uskoa. Selkeä opetus on sellaista, missä ei jahkailla puoleen ja toiseen, että asia voi olla niin ja voi olla vähän näinkin. Paavali suoranaisesti kimpaantui. Kirjeillään, useammallakin kuin mitä meille on säilynyt, hän yritti ojentaa seurakuntaa kristillisen uskon vakaalle tielle. Ja hän teki merimatkankin lahden ylitse, kun eivät kirjeet tuntuneet takaavan riittävää arvovaltaa.

Kohta on edessä uskonpuhdistuksen muistopäivä. Silloin Luther naulasi Wittenbergin linnankirkon oveen tunnetut teesinsä. Tämän sunnuntain aihe sopii hyvin siivittämään myös uskonpuhdistuksen ajatuksia. Tarvitaan uskoa ja tarvitaan oikeaa uskoa. Oikea ei tarkoita oikeassa olemista, vaan Raamatulla perusteltavissa olevaa apostolista uskonperintöä. Uskonasioista keskusteleminen ei ole makuasioista kiistelemistä, vaan uskon perusteet löytyvät ja niiden pitää löytyä Raamatusta.

Uskon perusteista voi helposti livetä esim. tekemällä kompromisseja sovun ja yhtenäisyyden aikaansaamiseksi tai popularisoimalla kristinuskoa paremmin yleiseen mielipiteeseen mukautuvaksi. Näin tapahtui jo Lutherin uskonpuhdistukselle. Itse Lutherin työtoveri Melanchton oli taipuvainen kompromisseihin, varsinkin sen jälkeen, kun aika jätti Lutherista. Melanchton oli mm. valmis tekemään myönnytyksiä kalvinilaiseen ja humanistiseen suuntaan henkisessä ehtoollistulkinnassaan sekä vapaan tahdon ja hyvien tekojen korostamisessaan.

Me puolestamme nautimme vielä valistuksen ajan aatteellisista hedelmistä. Niin myönteinen kuin valistus olikin tieteellistekniselle kehitykselle, se vesitti ja järkeisti kristillistä uskoa. Ajalle luonteenomaista oli pyrkiä järjen avulla yleispäteviin uskonnollisiin totuuksiin. Totena pidettiin niitä aatteita, jotka yhdistivät eri uskontoja, ts. uskontojen ominaispiirteitä yritettiin silotella. Uskonnon varsinaisena olemuksena pidettiin siveysoppia. Erityinen jumalallinen ilmoitus kiellettiin samoin kuin ihmeet, joiden katsottiin olevan ristiriidassa luonnonlakien kanssa. Jeesusta pidettiin vain ihmisenä, tosin valistuneimpana sellaisena, ylevänä esikuvana. Tästä valistuksen perinnöstä emme ole vieläkään päässeet irti.

Emme uskalla luottaa Jumalaan hyviin lupauksiin. Meistä tuntuu luontevammalta luottaa vain vähään. Jumala voi tehdä meissä vain sen, mitä itsekin saamme aikaan. Jumala on kyllä mielestämme hyvä ja armollinen meitä kohtaan, mutta ei - nyt ihan - niin armollinen kuin mitä Raamattu kertoo. Tästä kertoo hupaisasti pastori Jolkkonen viimeisessä Teologisen Aikakauskirjan numerossa, jossa hän tutkii kirkkomme kastekaavoja. Nehän ovat parhaillaan uudistettavana. Jolkkosen tutkimuksen mukaan kasteen sisältö ja sen lahjat tulevat kastekaavoissa heikosti esille. Uusimmassa kastekaavassa kasteen sisältö tulee heikosti esille kolmessa rukouksessa viidestä (vielä voimassa olevassa käsikirjassa kahdessa rukouksessa neljästä). Kasteen sisältö on häivytetty niukkojen, psykologisoivien tai monitulkintaisten ilmaisujen taakse. Mitä epämääräisempiä ja arkailevampia sanamuotoja käytetään, sitä enemmän jää tilaa sellaisille painotuksille, jossa kaste vain liittää seurakunnan jäsenrekisteriin tai vain viittaa mahdolliseen tulevaan uskonratkaisuun. Lutherin sana Isosta katekismuksesta on hyvä palauttaa mieliin: ”Koska Jumala on Jumala, hän haluaa myös pitää sen kunnian, että hän antaa paljon enemmän ja runsaammin kuin kukaan voi käsittää. Kaikkein eniten Jumala toivoo, että häneltä pyydettäisiin paljon ja suuria asioita. Jos häneltä ei luottaen pyydetä eikä vaadita mitään, siitä hän pikemminkin vihastuu.”

Paavalilla riittäisi taas töitä. Myllykirjeitä lähtisi Paavalin sulkakynästä sauhuten tai sähköpostia käsikirjakomitealle. ”Uskaltakaa uskoa”, hän kirjoittaisi. ”Eipäs pienennellä eikä vähätellä Jumalan lupauksia!” Paavali ei perustele kiivaita sanojaan oman arvovallan korostamisella. Hän ei sano, että asia on näin, koska sen sanoo Paavali, vaan että ”asia on näin, koska Jeesus, Jumalan Poika on tämän teologisen totuuden takuumies.”

 

Jeesus takaa, että Jumala kuulee rukouksemme ja että suuret uskomattomat lupaukset ovat tosia. Hän on painanut meihin sinettinsä ja antanut vakuudeksi Hengen. Sana, jota käytetään vakuudesta, on ihan sama kuin kauppasopimuksissa käytetyt lainan vakuudet tai kauppojen käsirahat. Jos on maksanut kaupoistaan käsirahan, on vaikea perua kauppaa. Menettää koko käsirahan. Käsirahan maksaja suhtautuu siis vakavasti kauppaan. Hänellä on jo niin paljon kiinni siinä kaupassa, että kaupan peruuttaminen ei tule kysymykseen. Pyhän Hengen antamat kokemukset vakuuttavat meitä Jumalan lupausten paikkansa pitävyydestä. Pyhä Hengen antama kokemus on taivaan esimakua. Pyhän Hengen kosketus saa luottamaan Jumalan lupauksiin. Ihmisten puheiden ja panettelujen mukaan ei pidä suuntautua elämässä. Niiden ei pidä antaa vaikuttaa. Täytyy kääntää katse suoraan Jeesukseen ja Pyhän Hengen toimintaan.

Pyhä Henki oli kyllä korinttilaisille tuttu. Siellähän oikein kerskailtiin hengellisillä kokemuksilla. Jumalanpalveluksissa oli säpinää kuin Nokian kirkossa torstai-iltaisin. Valitettavasti Pyhää Henkeä ei kuunneltu opastajana kaikkein oleellisimmassa: Henki vakuuttaa Jumalan lupausten paikkansa pitävyydestä.

Siispä usko niin kuin on kirjoitettu, tee niin kuin on kirjoitettu, niin saat niin kuin on kirjoitettu.

Rukous: Herra, lisää meille uskoa. Auta meitä uskomaan koko hyvä sanoma, sitä vesittämättä ja turhentamatta.