2. adventtisunnuntai, Toivokoti (yksityinen vanhainkoti) 9.12.03

 

Luuk. 21: 25-33 (34-36)

Jeesus sanoi:
»Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.»
Hän esitti heille myös vertauksen:
»Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.»
(»Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää. Pysykää siis alati valveilla ja rukoilkaa itsellenne voimaa, jotta selviäisitte kaikesta siitä, mikä on tapahtuva, ja kestäisitte Ihmisen Pojan edessä.»)

Virret: 5: 1-3, 11, 8: 3-5.

Joulun suuri juhla tuntuu nitistävän adventin, joulun odotuksen ajan alleen niin, ettei adventista erotu mitään. Samaa voi ehkä sanoa joulustakin, niin kuin jo joululaulun tekijä näkee: Jeesus lapsi hankeen hukkuu ja unohtuu. Jos hän ei huku hankeen, niin tavaran ja kulutuksen alle. Minä ajattelin puhua adventista. Kyllähän täällä Toivokodissakin vielä joulusta puhutaan useampaan kertaan, mutta adventti voi unohtua.

Adventti on kuva kristillisestä uskosta laajakulmalla katsottuna. Näkyy kokonaisuus, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Adventti sijoittaa siis joulunkin suurempaan kokonaisuuteen. Jos kuvasta näytetään vain pieni osa, saattaa helposti kokonaisuus hämärtyä. Televisiossa on joskus ollut sellaisia visailuja, joissa kuva on jaettu olisiko 9 lohkoon, joita avataan yksi kerrallaan. Aina pitää arvata, mitä kuva esittää, kun kuvaa avataan lohko kerrallaan. Kuka ensimmäiseksi arvaa, mitä kuva esittää, on voittaja. Noin kolmen ensimmäisen luukun kohdalla kuvan sisältö on pelkkää arvaamista. Ei siitä saa vielä mitään tolkkua.  En tiedä onko tämä sopiva johdanto siihen, mitä sanon joulun ja adventin suhteesta. Joku näkee Jeesuksessa vain pienen lapsen syntyneenä ankeissa olosuhteissa, seimen oljilla, tosin kenties vielä lapsen viaton ilme kasvoillaan. Lapsi on onnellisen tietämätön siitä, millaiseen maailmaan hän on syntynyt. Jos kuitenkin näkyy kuvan vain pienestä lapsesta, ei vielä tiedä kovinkaan paljon, kenestä on kysymys ja mihin, ehkä peräti maailmanhistoriallisiin puitteisiin tapaus sisältyy. Adventti avaa koko horisontin. Se on laajakulmakuva. Kaikki näkyy, aina profeettojen ennustuksista aikojen loppuun asti. Perinteisesti on nähty vanhin Kristus-ennustus paratiisina kuullussa Jumalan sanassa: On tuleva hän, joka polkee rikki käärmeen pään. Adventti näyttää myös lopun: kerran alhaisissa oloissa syntynyt lapsi, on kuningas, jolle Jumala on antanut kaiken vallan sekä taivaassa että maan päällä.  Adventti kertoo myös nykyisyydestä. Seimen oljille syntynyt lapsi on läsnä kristillisessä seurakunnassa tänään sanansa ja sakramenttiensa kautta.  Monia viehättää tässä kokonaisuudessa eniten tuo yksityiskohta, vastasyntynyt lapsi. Siinä on jotakin hellyttävää, vastustamatonta. Se on toivoa antava näky. Mikä siihen lisätään, on vaikeasti sulatettava kristillistä dogmatiikkaa, joka menee yli ymmärryksen. Pitäisikö siis tyytyä pelkästään lapsikuvaan ja heittää tämä loppu menemään? Ei todellakaan. Varsinkin tämä loppunäky kerran syntyneen heiveröisen saaneen lapsen nousemisesta kunniaan on lopputuloksen kannalta käänteentekevä tosiasia. Olkoonkin että se on uskonasia. Ainutlaatuista ei ole lapsen syntymä, ei edes syntymä halpa-arvoisissa olosuhteissa. Tänäänkin syntyy monenlaisiin olosuhteisiin ja ihan varmasti myös tallin oljille lapsia. Sen olen itse nähnyt työskennellessäni Etiopiassa. Jokainen maaseudun koti on samalla aina talli. Heinille härkien kaukalon siellä lapset syntyvät. Ei se olekaan mitenkään tavatonta. Mutta se, että Jumala korottaa jonkun korkealle ja antaa hänelle kaiken vallan, niin se on tavatonta. Ja se tekee asiasta meidän kannaltamme tai uskomme kannalta kiintoisan. Tämä kaikkeuden Herra on korjaava vääryydet ja pystyttävä oikeudenmukaisen järjestelmän. Ja se tapahtuu siten, että hän ensiksi tässä nykyisyydessä antaa meille syntimme anteeksi. Hän hoitaa meitä sanan ja sakramenttiensa kautta. Kerran ikuisuudessa hän antaa meille uuden iäisen elämän. Niin vaikeaa kuin sitä ehkä onkin uskoa, sitä voi ainakin toivoa huikeimmissa kuvitelmissaan. Raamattu sanoo kuitenkin, ettei tämä huikea toivo ole pelkkä unelma. Vaan sen toteutuminen on varmaa.

Adventti on paastonaikaa, ns. pieni paasto. Kirkkoherra ehti työkokouksessamme todeta, että onpa se aika turha paasto, kun ei siitä kukaan välitä eikä seurakuntakaan noteeraa sitä sen kummemmin. Vietetään pikkujouluaikaa, mässätään ja kulutetaan, kun pitäisi syödä hillitysti ja viettää viikkokaupalla älä osta mitään – päivää. Maailman menoa ei voi toiseksi muuttaa, se on totta. Seurakunta viettää tätä paastonaikaa kuitenkin siten, että tuo esille adventin sanomaa, vaikka pieninä palasina ja vaatimattomille kuulijakunnille. Eikä se haittaa mitään, että välillä julistaa joulun sanomaa. Voihan olla niin, että jollekin ihmiselle se ennen joulua kuultu joulun sanoma jää kuitenkin koko jouluna ainoaksi kerraksi, jolloin tätä sanomaa kuulee.

Toisena adventtina kuultavassa sanassa näkyy koko kristillisen seurakunnan toivorikas tulevaisuus. Kristus on kunniassaan tuleva takaisin ja perustava uuden maan, jossa vanhurskaus asuu. Elämme iloisessa toivossa ja odotuksessa. Ei haittaa, vaikka maailma ympärillä pauhaa ja kaikki näyttää menevän päin mäntyä, juuri päinvastoin kuin toivotaan. Maailma näyttää hukkuvan ja menehtyvän väkivaltaan, pahuuteen ja saasteisiin. Monet pelkäävät, että mikähän tästä oikein seuraa, kun on niin paljon pahaa eikä sille mahdeta mitään. Pahan valta vain lisääntyy. Ja kaikki on ihan järjetöntä. Ihmiskunta sahaa itse sitä oksaa, jolla istuu. Suurimmat maat USA, Venäjä ja Kiina eivät hyväksy Kioton ilmastosopimusta, jonka hyväksymisellä maailma ehkä voitaisiin pelastaa katastrofilta. Mutta nämä hyväkkäät eivät suostu yhteisiin hyvän elämän pelisääntöihin. Eniten ihmetyttää USA, että se perustelee kieltäytymistään yhteisestä sopimuksesta sillä, että sopimus vaarantaa tämän maan hyvän talouskehityksen. Eihän se vaaranna pelkästään omaa talouskehitystään, vaan koko maailman pystyssä pysymisen. Sitä paitsi, jos heidän taloudellinen hyvinvointinsa on vaarassa, niin mitenkä sitten muiden talous voi kehittyä, talous, joka jo ennestään on huonommalla tolalla. Suurten maiden käyttäytymistä ei voi kuvata millään muilla sanoilla kuin häikäilemättömyys, itsekkyys ja vastuuttomuus. Jos haluamme säilyttää maailmamme myös tuleville polville, että heillä olisi hyvä elää tässä maailmassa, niin meidän on elettävä järkevästi ja vastuullisesti. On myös tingittävä omista kulutustottumuksista ja jaettava leipä sekä varallisuus. Koko maailma on samassa veneessä. Yksi häirikkö voi pilata koko yhteisön elämän. Oikeusvaltioissa rikolliset suljetaan vankilaan ja pannaan kuriin. Koko maailmaa ajatellen suurimmat rikolliset, oikeat mafiosot, ovat niskan päällä ja saavat tehdä, mitä haluavat. Ei voi muuta kuin toivoa ja rukoilla, että tulee se oikeudenmukainen hallitsija, jolla on valta sekä maan päällä että taivaassa ja pistää asiat ojennukseen.

Adventtivirret auttavat meitä sulattelemaan adventin sanomaa. Adventtivirsiä ei paljon lauleta, mutta jos lauletaan edes adventtina, niin se voi olla riittävästi. 2. adv:n sanomaa heijastaa parhaiten varmaan virsi 11. Virren kirjoittaja Dora Rappard oli lähetystyöntekijän tytär, joka kasvoi keskellä lähetystyön maailmaa. Hänen isänsä Samuel Gobat oli nuoruudessaan lähetyssaarnaajana Etiopiassa. Doran syntymän aikoihin 1800-luvun puolivälissä hän toimi lähetyskoulun johtajana Maltan saarella ja sitten yli 30 vuotta evankelisena piispana Jerusalemissa. Raamatun pyhät paikatkin siis tulivat tutuiksi Dora Gobatille hänen nuoruudessaan. Solmittuaan avioliiton lähetyssaarnaaja C.H. Rappardin kanssa Dora Gobat joutui/pääsi lähetystyöhön Egyptiin. Pisimmän päivätyön puolisot kuitenkin suorittivat Sveitsissä, jossa he johtivat Crischonan vuorella olevaan vanhaan kappeliin ja pyhiinvaelluspaikkaan sijoitettu uudenaikaista lähetyslaitosta. Täältä, ”vuorella olevasta kirkosta” lähti vuosien mittaan lukuisia siellä koulutuksensa saaneita lähetysihmisiä työhön eri tahoille maailmaa. Rouva Rappard oli syvällinen kristitty. Hänen mielensä oli kääntynyt taivaallisiin.  Hän odotti hartaasti Kristuksen tulemusta. Mutta tämä odotus ei vienyt häntä toimettomuuteen. Päinvastoin: lähetyslaitoksessa aherrettiin innokkaasti suurta tarkoitusta varten. Evankeliumi oli vietävä maailman ääriin asti. Dora Rappard, suuren laitoksen johtajatar ja monilukuisen lapsiparven äiti kirjoittaa muistelmissaan: ”Tuli yllin kyllin tehtäviä. Minun oli aluksi opittava vain se suuri asia, ettemme me ole mitään emmekä osaa mitään ilman Herraa, mutta että hänen kansaan me voimme tehdä ja uskaltaa mitä hyvänsä.” Dora Rappard oli pyhiinvaeltaja, joka kulki kohti suurta visiota ja eli toivossa. Siitä kertoo hänen adventtivirtensä. Dora Rappard kuoli samana vuonna, jolloin tämä hänen virtensä painettiin Suomen kirkon Virsikirjan lisävihkoehdotukseen vuonna 1023. Siitä se sitten tuli virsikirjaamme vuonna 1938.