2. adventtisunnuntai, Lappeen kirkko  9.12.07

 

Evankeliumi: Luuk. 12:35-40

Jeesus sanoo:

»Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä. Autuaita nuo palvelijat, jos hän tapaa heidät näin valvomasta, tulipa hän ennen sydänyötä tai sen jälkeen!

Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, minä yön tuntina varas tulee, hän ei antaisi murtautua taloonsa. Olkaa tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.»

Virret: 11, 708, 5, 13:1-2, 8:1- , (9, 465), 4: 7-9.

Kasku kertoo, että ensimmäisenä adventtisunnuntaina perhemessussa esitettiin pieni näytelmä, joka kertoi siitä, kun Jeesus ratsasti Jerusalemiin. Kotona kuusivuotias Otto ihmetteli: - Outoa, että Jeesus ratsasti kirkossa aasilla, vaikka Jeesus syntyy vasta jouluna!  Liekö samaa asiaa ihmetellyt Etelä-Saimaan Seepraliitteen aikuinen toimittaja kysyessään, miksi Jeesus ratsastaa kirkkovuoden aikana kahteen kertaan aasilla Jerusalemiin, ensin adventtina, sitten Palmusunnuntaina.

1. adventtisunnuntaina Jeesus ratsastaa Jerusalemiin sen tähden, että sunnuntai on kirkkovuoden avaus ja pääsiäinen on kirkkovuoden keskus. Kaikki on saanut alkunsa pääsiäisestä. Ilman pääsiäistä ei olisi jouluakaan.  Adventtisunnuntait eivät noudata Jeesuksen elämää seuraavaa aikajärjestystä, vaan aihetta. Aiheena on adventus – tuleminen. Jeesus tulee. Hän tulee nöyryytettynä, hän tulee kunniassa, hänen tulonsa on ennustettu, hän syntyy ihmiseksi Maria-nimisestä äidistä. Teemana on siis Jeesuksen tuleminen eri tavoilla. Toinen adventtisunnuntai muistuttaa hänen tulemisestaan kunniassa.

 

Herran tulon odotus oli ensimmäisen kristillisen sukupolven aikana palavaa. Ensimmäinen asia, josta Jeesuksen opetuslapset tulivat pääsiäisen kokemuksessa vakuuttuneiksi oli, että Ihmisen Poika tulee pian Alkuseurakunnassa oli käytössä Maranata –niminen huudahdus (Tule, Herra) joka tarkoitti rukousta, että Herran paluu toteutuisi viipymättä. Monet heprean tai arameankieliset ilmaisut ovat säilyneet kristillisen seurakunnan jumalanpalveluskäytössä alkukielisenä, koska ne ovat olleet niin merkittäviä. Maranata ei ole säilynyt yleisessä käytössä, mutta Raamatussa se toki esiintyy ja siksi sen merkityksestä ollaan tietoisia. Huudahdusta ”Tule Herra” (Maranata) käytettiin varsinkin Herran ehtoollisella, jolloin lisättiin sanat ”ja kadotkoon tämä maailma”. Herran toinen tuleminen on esillä joka pyhä, ainakin jumalanpalveluksissa. Se on uskontunnustuksessa, joka lausutaan yhteen ääneen. Se on esillä ehtoollisenvietossa, jonka yksi keskeinen motiivi on se, että ehtoollinen ennakoi tulevaa taivaallista hääateriaa. Uudessa kirkkomme ehtoollisliturgiassa korostetaan Herran paluun odotusta niin, että seurakunta voi osallistua ehtoollisrukoukseen sanoilla ”Me julistamme hänen kuolemaansa. Me todistamme hänen ylösnousemustaan. Me odotamme hänen tulemistaan kunniassa.” Siinä on se Maranata, suomeksi. Jos tätä vaihtoehtoa käytettäisiin useammin, niin se vahvistaisi asian omaksumista.

Varhaiskirkossa Herran tulemisen odotus sai joskus aikaan jopa epäterveitä piirteitä. Muutamat eivät ehtineet työtäkään tekemään, kun piti vain odottaa kiihkeästi Herran paluuta. Paavalin piti muistuttaa tessalonikalaisia kirjeessään, että joka ei tee työtä, se olkoon sitten syömättä. Ilmeisesti nämä höyrypäät sentään nimittäin osallistuivat ateriointiin. Ei voi sanoa Paavalinkaan ihan meidän mittapuun mukaan säilyttäneen täyttä harkintakykyään, kun hän oli sitä mieltä, että avioliiton solmiminen saattaa näin Herran pikaisen tulon odotuksessa olla tarpeetonta.

Uudessa testamentissa on myös monia kohtia, jotka viestivät siitä, että Herran tulon koettiin viivästyneen. Niissä yhteyksissä muistutetaan kuitenkin siitä, että jos kohta Herran tulo viivästyneekin, älköön kukaan mitätöikö tätä kristillisen uskon keskeistä ja perustavaa vakaumusta älköönkä luopuko elämästä niin, että olisi hetkellä millä hyvällä valmis, kun Herra saapuu.

Kuinka Herran tuloa pitäisi odottaa?

”Pitäkää vaatteenne vyötettynä ja lamppunne palamassa”.

Tämä kuulosta vähän siltä kuin lepoon, nukkumiseenkaan ei olisi enää aikaa. Mutta sitä se ei tarkoita. Ennemminkin sitä, että kun on kaikki valmistelut hyvin hoitanut, niin sen jälkeen voi ihan rauhassa nukkua. Herra ei tule niin hiljaa ja huomaamattomasti, että sitä ei huomaisi. Hänhän tulee pasuunoiden pauhatessa.. Vertaus varkaista ei viesti Herran tulon huomaamattomuutta, vaan äkkiarvaamattomuutta. Ei nykyäänkään kukaan torju varkaita olemalla passissa ja valvomalla kaiket yöt. Varkaat torjutaan lukituksilla ja hälytysjärjestelmillä sekä tyhjentämällä koti arvo-omaisuudesta, joka säilytetään pankin holvissa.

Sanonta kupeet vyötettynä viittaa toki äkkilähtöön. Tämä sana on ihan selvästi peräisin Israelin kansan valmistautumisesta Egyptistä lähtöön eli exodukseen. Silloin oli oltava valmiita ihan oikeasti, mutta sitä valvomista ei tarvinnut tehdä monta yötä peräkkäin. Ehkä vain yhden illan valvominen riitti siinä. Monelle varusmiespalveluksen suorittaneelle - sotaveteraaneista nyt puhumatta - on muistissa, mitenkä palveluksessa valmennettiin äkkilähtöihin, joita ihan harjoituksen vuoksi välillä tehtiinkin. Se tapahtui harjoituksena kriisivalmiuteen. Meillä oli aliupseerikoulussa tapana, että aamuherätyksen jälkeen  piti kahdessa minuutissa olla käytävällä jonossa aamulenkkiä varten. Aika osoittautui niin lyhyeksi, ettei millään meinannut ehtiä mukaan. Niinpä monet varusmiestoverini nousivat ylös jo viittä vaille kuusi. He pukivat silloin ulkoiluvaatteet päälle. Heillä ei ollut siten ”herätessään” mitään kiirettä. He olivat heti valmiit, heille olisi riittänyt 20 sekuntinkin varoaika. Minä olin liian tunnollinen ja ajattelin, ettei tarkoitus ollut mitätöidä sitä tarkoitusta, että lepoaika on käytettävä täysimääräisesti nukkumiseen ja annettu kahden minuutin aika oli nokkeluuskoe, jossa yritettiin harjaantua mahdollisimman nopeiksi. Tunnollisuuteni palkka oli se, että olin melkein aina viimeinen ulkolenkkijonossa. Minua pidettiin tosi hitaana. Mutta onneksi koko alipupseerikoulumme sai päällikön lahjana kuntoisuusloman ripeistä aamutoimista. Mooseksen aikaisessa exoduksessa meneteltiin kuin kertomassani tapauksessa varusmiespalveluksesta. Piti nimenomaan olla valmiiksi pukeutunut, ettei aikaa suttaantunut enää pukeutumiseen silloin, kun piti olla jo menossa.

Me saimme kuntoisuusloman terhakkaasta palveluksesta. Mutta sitä kunniaa emme sentään saaneet, että komentaja olisi kutsunut meidät suureen juhlaan ja itse palvellut meitä pöytäpalvelijana. Mieluummin varmaan pidimmekin ihan omaa lomaa. Mutta evankeliumin kertomuksen mukaan Herran hyvät palvelijat saavat sellaisen palkinnon, jossa Herra itse vyöttäytyy pöytäpalvelijaksi ja kattaa pöydän uskollisille palvelijoilleen. Tämä saattaa viitata pyhään ehtoolliseen, jossa kutsujana on ennen kaikkea itsensä alentanut kärsinyt Kristus. Hän kutsuu luokseen työn ja kuormien uuvuttamat ja antaa levon. Ehtoollinen ennakoi taivaallista hääjuhlaa, jossa on katettu juhlapöytä. Meille runsaasti katettu juhlapöytä ei herättäne suuria intohimoja, ei edes paastonaikana, jolloin pikkujoulujen pitopöydät notkuvat kuin lappeelaiset kinkeripöydät. Toista oli 200 vuotta sitten köyhässä Palestiinassa, jossa monelle oli suuri työ saada hankituksi edes päivittäinen leipä suuremmista herkuista puhumattakaan. Monelle ihmiselle hääjuhlat olivat keitaita erämaata muistuttavaan arkeen. Silloin ei kitsasteltu, vaan nautittiin pöydän antimia säästelemättä, usein ehkä yli varojenkin.

Voittopalkinto on hyvä pitää mielessä kilvoitellessamme kohti taivaallista voittopalkintoa, mutta nyt on hyvä muistaa, että olemme vasta matkalla sinne. Mikä on tämän hetken tärkein tehtävämme? Ensiksi on syytä täyttää sitä tehtävää, jonka Kristus on omilleen antanut. Minkä tehtävän hän sitten on antanut? Luetun evankeliumin jatkosta selviää Jumalan palvelijoiden tehtävä: huolehtia palvelusväestään. Kristuksen tulemisen odotus ei ole arkisen työn unohtavaa hengellistä kunnon kohotusta. Ei, se on oman arkisen työn toteuttamista, erityisesti kotona tehtävää palvelustyötä, mutta kaikki rehellinen työ käy.

Elämme iloisessa toivossa ja odotuksessa. Ei haittaa, vaikka maailma ympärillä pauhaa ja kaikki näyttää menevän päin mäntyä, juuri päinvastoin kuin toivotaan. Maailma näyttää hukkuvan ja menehtyvän väkivaltaan, pahuuteen ja saasteisiin. Monet pelkäävät, että mikähän tästä oikein seuraa, kun on niin paljon pahaa eikä sille mahdeta mitään. Pahan valta vain lisääntyy. Ja kaikki on ihan järjetöntä. Ihmiskunta sahaa itse sitä oksaa, jolla istuu. Vastuuton elämäntapamme tulee esille suhteessamme maahan, veteen ja ilmaan. Jos haluamme säilyttää maailmamme myös tuleville polville, että heillä olisi hyvä elää tässä maailmassa, niin meidän on elettävä järkevästi ja vastuullisesti. On myös tingittävä omista kulutustottumuksista ja jaettava leipä sekä varallisuus. Koko maailma on samassa veneessä. Yksi häirikkö voi pilata koko yhteisön elämän. Oikeusvaltioissa rikolliset suljetaan vankilaan ja pannaan kuriin. Koko maailmaa ajatellen suurimmat rikolliset, oikeat mafiosot, ovat niskan päällä ja saavat tehdä, mitä haluavat. Ei voi muuta kuin toivoa ja rukoilla, että tulee se oikeudenmukainen hallitsija, jolla on valta sekä maan päällä että taivaassa ja pistää asiat ojennukseen.

 

Arkinen lähimmäisen rakkaus on asia, jonka hoitamisesta meidän Herrammekin on kiinnostunut ja ikään kuin malliksi meille evankeliumi kertoo, että Herra tullessaan ryhtyy meidän palvelijaksemme, vyöttäytyy, palvelee meitä ja tarjoaa juhla-aterian.

Toinen tapa valmistautua Kristuksen tulemiseen on elää rauhassa ja sopusoinnussa läheistemme kanssa. Sellaisilta hetkiltä ei ole voitu välttyä, jolloin yhdessä eläminen on mennyt riittelemiseksi.  Joskus on menty yöpuullekin katkeruus ja viha sydämessä. Mutta useimmiten lienee yritetty noudattaa sitä Pyhän kirjan neuvoa, joka kehottaa ”sopimaan riidat ennen kuin aurinko laskee”. Kun näin tehdään, niin silloin ei tarvitse nukkua huono omatunto päänalusena. Herran rukouksessa Vapahtajamme kehottaa nimenomaan antamaan anteeksi. Uusi testamentti kehottaa nimenomaan antamaan anteeksi. Anteeksi pyytämiseen ei kehoteta, vaan anteeksi antamiseen. Anteeksi antamattomalla, katkeralla, on tiukat paikat Herran tullessa. Joka ei ole antanut anteeksi, hänelle ei Herrakaan anna anteeksi. Nämä ovat Jeesuksen ehdottomat ja kovat sanat. Jokainen iltani voi olla viimeinen iltani, parempi siis joka ilta antaa anteeksi. Älköönkä anteeksi pyytämistäkään väheksyttäkö!

Kolmanneksi meidän pitää valmistautua Herran tuloon niin, että meillä on rauha itsemme kanssa. Kun on sisäinen rauha ja tasapaino, silloin on myös rauha Jumalan kanssa. Tätä rauhaa emme saa palkintona lähimmäisen palvelusta, vaan Jumalan lahjana ja armotekona. Parhaiten saamme Jumalan rauhan yksinkertaisessa iltarukouksessa, jossa pyydämme: Aamulla jollen nousisi, taivaaseen ota tykösi.  Anteeksi synnit antaen rauhalla siunaa Jeesuksen.

Joulujakso    Postilla