Jouluaamu 25.12.04, Lappeenrannan kirkko

Virret: 27, 704, 31, 21, 25- , 34:1,4.

Evankeliumi: Luuk. 2:1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

 

Jouluaamun jumalanpalveluksessa (paimenten messu), joka täällä Pohjolassa on perinteisesti ollut joulun tärkein jumalanpalvelus, lähdemme paimenten kanssa Betlehemiin. Siellä näemme sen, mitä on tapahtunut.

Paimenet ovat Luukkaan mukaan ensimmäiset pyhän perheen ulkopuoliset ilosanoman vastaanottajat. Meistä siinä ei tunnu olevan mitään outoa, mutta luulenpa, että evankeliumin ensimmäisissä lukijoissa se herätti hämmästystä. Kuinka näin halpa-arvoiset, etten sanoisi syntiset, ihmiset kelpuutetaan hyvän sanoman vastaanottajiksi?  Hehän rikkoivat sapattikäskyäkin tekemällä työtä vuorotta arjet pyhät. Eivätkä he käyneet temppelissä eikä rukoushuoneessa.  "Nyt keto kirkkoni olla saa", oli heidän todettava elämän realiteetit. Joku on arvellut, että paimenet olivat sentään ammatti-ihmisiä ja hyvin tarpeellisia yhteiskunnalle. Sitä tarpeellisuutta emme todellakaan kiistä, mutta ammatti-ihmisiksi heitä ei oikeastaan voinut sanoa. He olivat yhteiskunnan pohjasakkaa, itse asiassa työttömiä, joille leveämmän leivän puutteessa oli pakko kelvata leipäpalkalla tehtävä halveksittu työ. Muussa tapauksessa olisi pitänyt mennä kerjuulle. Ja yön kylmyyttäkin oli siedettävä, vaikken en tiedä, oliko siellä ihan niin kylmää kuin Pekka Kivekäs kääntää Ruotsin suomenkielisessä virsikirjassa jouluvirttä: Köyhät miehet, parta jäässä vartioivat laumojaan (RKV 129:4. )Mieleni teki tarkistaa, onko sama ilmaisu ruotsinkielisessäkin virsikirjassa; ei, siellä tyydyttiin vähemmän humoristiseen ilmaisuun: Herdar fattiga och frusna - palelevia vain.

Paimenet olivat yölläkin kedolla. Eikö yöksi sentään tulla kotiin tai lammastarhaan ja lasketa, että kaikki lampaat ovat tallella? Otetaan kunnon torkut vaikka haisevassa läävässä ja aamulla taas palataan kedolle, niin ei tarvitse yöllä vahtia laumaa pedoilta, mikä voi tiukan paikan tullen tehdä ammatista vaarallisen. Tietämättä vastauksia kaikkiin kysymyksiin sopinee ajatella, että huolimatta ammatin vähäisestä arvostuksesta vastuullista työtä se oli. Palkkalaisen oli todella pidettävä lukua laumastaan, oltiinpa vaikka kedolla, missä pimeässä yössä luvun ottaminen oli vaikeaa. Paimenella ei olisi ollut, millä kadonnen lampaan korvaa. Jos paimenella oli oma perhe huollettavana, virheisiin oli vielä vähemmän varaa. Pääsiäismarkkinoille oli edullisinta viedä pulleita lampaita ja niitä sai pitämällä laumaa laitumella pidennettyä päivää. Betlehemin kedot eivät ehkä olleet kovin reheviä, päinvastoin kuivia ja karuja. Ravituksi tuleminen vaati pitkää viipymistä laitumella. Yöllä laumaa vartioitaessa ei ollut pahitteeksi, jos paimenia oli useita. Varkaat ja pedot olivat molemmat sellaisia vaaroja, että yksinäinen paimen olisi ollut tosi avuton laumansa suojaksi.. Mitä yksinöinen mies olisi voinut tehdä myös laumoissa liikkuvia susia ja rosvoja vastaan. Useista paimenista oli seuraa toinen toisilleen. Eläin voi toki olla ihmisen ystävä, ainakaan joidenkin ihmisten mielestä niin luotettavaa ystävää ei olekaan kuin koira. Raamatun alkulehdillä kerrotaan, että Jumala loi ihmiselle seuraksi toisen ihmisen, kun eläimestä ei ollut ihmiselle riittävää seuraa, ei ainakaan kommunikaatiotaitoista.

Paimenilla oli varmaan ihan hauskaakin keskenään rupatellessaan. Aika paljon tuli puhuttua politiikkaakin ja parannettua maailma. Ennen kaikkea haukuttiin hallitusta. Kedolla sai vapaasti lausua mielipiteensä. Siellä ei ollut urkkijoita eikä ilmiantajia. Edomilainen kuningas oli päässyt valtaan roomalaisia mielistelemällä. Vallassa pysyminen oli tasapainottelua kansan ja roomalaisten miellyttämisen välillä. Mahdolliset vallantavoittelijat oli teilattava kylmäverisesti. Hankalinta oli, kun ei voinut kehenkään luottaa. Ei edes vaimoonsa. Niitä Herodeksella oli useampia. Yhden vaimon hän surmautti. Paimenet olivat hyvin tietoisia tästä valtapelistä. Manattaessa nykyistä mätää järjestelmää ja suoranaista jumalatonta julmuutta ja pahuutta oltiin ylpeitä siitä, että asuttiin Betlehemissä. Se oli tosin melko vähäpätöinen kylä, mutta maineikkaan Daavid – kuninkaan kotikaupunki. Kuningaskin oli ollut nuorena paimenessa eikä ollutkaan mikään arkajalka. veljessarjassaan Daavid oli ollut nuorin kymmenestä sisaruksesta ja hyvin heiveröinen iästään johtuen. Niin halveksittuja kuin paimenet olivatkin, he eivät olleet pelkureita. Kuningas Daavidista kerrotaan, että paimenessa ollessaan hän karaistui sotilaaksi: Kun leijona tai karhu tuli ja vei lampaan laumasta, niin Daavid lähti perään, löi petoa ja tempaisi lampaan sen kidasta. Kertomus tuntuu uskomattomalta, mutta sitä en ole keksinyt omasta päästäni vaan se löytyy Vanhasta testamentista. Paimenille oli joka tapauksessa ylpeyden aihe, että heidän joukostaan oli kasvanut urhea sotilas, josta tuli vielä maineikas kuningas. Suurin uroteko, mitä Daavidista kerrottiin, ole se, että hänen kerrottiin surmanneen Israelia kiusanneen mahtavan filistealaistaistelijan linkoamalla kiven hänen otsaansa.

Profeetoissa kerrotaan ennustus, että juuri tästä Betlehemistä on tuleva uuden suurkuninkaan syntymäpaikka. Milloinkahan sellainen kuningas mahtaa syntyä? Vai pitäneeköhän ennustus edes paikkaansa, kun siitä ei mainita kuin vain yhdessä pienessä profeettakirjassa ja sielläkin vain kertaalleen. Jos kuningas sitten syntyy, niin mistä tietää hänen syntyneen. Ei sitä voi tietää ainakaan ennen kuin tämä on ottanut vallan käsiinsä. Nykyään hän tuskin syntyy, pohtivat paimenet, sillä eihän tässä kyläpahasessa asu ketään kuninkaallista. Ja monet lupaavat toiveet ovat pettäneet niin kuin kävi makkabealaisten kapinan aikana. Hetkeksi nämä taistelijat pystyivät perustamaan itsenäisen valtakunnan ja saavuttivat kuninkaan arvon, mutta sitten meni itsenäisyys.

Uni alkoi painaa paimenten silmiä näitä rupatellessa. Lopuksi ei valvonut enää kukaan muu kuin vartiovuorossa oleva. Silloin tapahtui jotain outoa, merkillinen valoilmiö ja ääni, joka ilmoitti: Älkää pelätkö… Hämmästyneinä paimenet riensivät kaupunkiin tajuamatta vielä pätkääkään siitä, millainen Kuningas oli syntynyt ja millainen hallitsija hänestä oli tuleva. Toivo oli kuitenkin syttynyt heidän mielissään, sellainen yllättävän ja odottamattoman ilon tunne. Enkeli-ilmoitus- siitähän tästä oli kysymys – ei jättänyt epäilyksen häivää. Viimeistään vastasyntyneen löytäminen vakuutti, että Jumala ei ole hylännyt kansaansa. Ehkä tämä on se luvattu Vapahtaja.

Enempää paimenet eivät päässeet asiasta tietämään. Osa siitäkin, mitä edellä kerroin, on mielikuvituksen tuotetta eikä historiallista faktaa. Kaikkia ensimmäisen joulun tapahtumia ei tarvitse eikä voi selittää, vielä vähemmän rationalisoida, vaan lopuksi vain todeta, että kun kerran koettiin Jerusalemissa kärsivän Messiaan nousseen ylös kuolleista, silloin tai ehkä kauan sen jälkeen haluttiin myös ymmärtää, kuinka tämä eläväksi Herraksi koettu Messias oli syntynyt. Siinä vaiheessa kun syntymäkertomukset laadittiin, ei varmasti ollut käytettävissä nykyaikaisen historiakirjoituksen edellyttämiä dokumentteja, joihin tarina olisi perustettu. Niinpä kertomus paljolti noudatti kristillisen seurakunnan pyhäksi kirjakseen hyväksymän Vanhan testamentin kertomuksen puitteita, joiden tuskin monilta osiltaan tarvitsee poiketa historiallisesta totuudesta. Jeesus ei kuitenkaan osoittautunut Vapahtajaksi ja kuninkaaksi syntymässään, vaan kuolemassaan ja ylösnousemuksessaan. Hänen elämäänsä on tulkittava yhä lopusta käsin. Alkukin palvelee vain lopun sanomaa.

Kumartuessasi siis seimen lapsen eteen et kumarra vain lasta, vaan sitä Jumalan lähettämää Vapahtajaa, joka ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen, vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti. ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Hänen nimeään kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.