Evankeliumi: Luuk. 2:1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Nyt Betlehemiin! sanotaan joulupäivän otsikossa kirkkokäsikirjassa. Kuvauksessa vielä täsmennetään asiaa: Jouluaamun jumalanpalveluksessa (paimenten messu), joka täällä Pohjolassa on perinteisesti ollut joulun tärkein jumalanpalvelus, lähdemme paimenten kanssa Betlehemiin. Siellä näemme sen, mitä on tapahtunut.

Ikävä todeta, ettei tänä päivänä ole Betlehemiin menemistä äärimmilleen kärjistyneen Israelin ja palestiinalaisten vihanpidon seurauksena. Matkustaminen sinne olisi sinänsä äärimmäisen helppoa. Yhtä nopeasti kuin ajaisi autolla länsirannikolle, olisi lentokoneella Jerusalemissa tai vaikka Betlehemissä, jos sinne voisi laskeutua koneella. Nyt on kuitenkin surullista ja ironista, että rauhanruhtinaan syntymäpaikka on sotatanner.

Aina se on ollut sotatanner. Sitä vartenhan sinne - niin kuin koko maailmaan - tarvittiin rauhanruhtinasta. Ajanlaskumme alussa koko Palestiina oli miehitetty. Silloin maassa asui juutalaiskansa, joka oli ymmärtääkseni samassa asemassa vallanpitäjiin kuin arabit eli palestiinalaiset tänään israelilaisiin nähden. Rooman valta oli ylivoimainen miehitysvalta. Se vastasi suhteellisesti ajatellen hyvinkin Yhdysvaltojen iskuvoimaa tämän päivän maailmassa. Sellainen ero kuitenkin näillä kahdella vallalla on, että Rooman rinnalla ja yläpuolella ei ollut minkäänlaista kilpailijaa eikä maailman moraalista mielipidettä, jolla tämän päivän maailmassa sentään uskoisin olevan melko suurta merkitystä. Maailman moraalinen tuomio ja kansainväliset boikotit voivat kohdistua myös suurvaltoihin. Roomaan nähden ei ollut mitään boikottia eikä mitään vaikutusvaltaista moraalisen tuomion ilmaisevaa instanssia. Rooma saattoi alistaa pienet kansat vasallivaltiokseen ja asettaa sinne mieleisensä nukkehallitsijan, jonka valta puolestaan perustui juonitteluun. Mitä mielipuolisempi paikallishallitsija, sitä parempi roomalaisille! Tämän päivän maailma on suorastaan humaani ja inhimillinen verrattuna maailmaan ajanlaskumme alussa, mutta tuhoaseet ovat tänään voimakkaammat kuin koskaan. Jeesuksen syntyessä terrori oli juutalaisen kanssa puolustautumiskeino vallanpitäjää vastaan. Mahdollisesti parilla Jeesuksen opetuslapsellakin oli terroristitausta. Tänään puhutaan arabeista terroristeina. Se onkin alistetun ja sorretun ainoa puolustautumistapa, olipa keino oikea tai väärä.

Kanaanilaisen Lehmu-jumalan, epäjumalan, huoneesta tuli sen juudealaisen suvun kotikaupunki, josta syntyi Daavid, kaikkia israelilaisia yhdistänyt kuningas. Betlehemistä odotettiin myös syntyvän sen daavidilaisen kuninkaan, joka oli lopullisesti lyövä Israelin viholliset. Evankeliumin mukaan Jeesus syntyi tässä Daavidin kotikaupungissa. Jeesuksen daavidilainen syntyperä tunnustettiin silloinkin, kun hänet teloitettiin ristillä. Ristin yläpäähän kirjoitettiin kuolemantuomion syy, vai oliko toimenpide pelkkää pilkkaa! Roomalaisten tuhottua juutalaisten kapinan vuonna 70 j.Kr. juutalaiset hajaantuivat entistä enemmän ympäri maailmaa ja Juudean asuttivat toiset kansat, jotka myöhemmin siirtyivät uskonnoltaan Muhammedin oppiin. Toisaalta seudulla on ollut kauan myös kristillistä asutusta. Aikoinaan kirkkoisä Hieronymus teki kuuluisan latinankielisen käännöksensä juuri Betlehemissä, luolassa. Jo ensimmäinen kristityksi kääntynyt keisari Konstantinus, jonka äiti nimenomaan oli kristitty, rakennutti Betlehemiin syntymäkirkon Jeesuksen syntymäluolan perimätiedon mukaiselle paikalle. Kirkkoa voi pitää maailman vanhimpana edelleen käytössä olevana kirkkona. Syntymäkirkon kellot soivat taistelujen ja ristiriitojen, mutta myös rauhan ja sovinnon kieltä edelleen. Betlehemin alueen piispa on Suomessakin opiskellut ja täällä teologian maisterin tutkinnon suorittanut palestiinalainen Munib Younan. Hän kuuluu seurakuntalaisineen tällä hetkellä sorrettuun kansanryhmään. Israelilaiset sotilaat käyttivät kirkon omistamaa, Beit Jalan oppilaskotia paikkana, josta tulitettiin palestiinalaisia. Suomesta lähetettiin paheksunta siitä, että kirkon tila otetaan väkivalloin sotilaalliseen käyttöön. Tämä palestiinalaisten evankelisluterilainen kirkko on sovinnon rakentaja. Yhteistyössä messiaanisen juutalaiskristillisen kirkon kanssa pyritään rakentamaan siltaa viholliskuilujen yli. Pidetään viikonloppuleirejä yhdessä tai lähdetään erämaaretkille, jossa heimoveljen täytyy oppia tuntemaan toisiaan ja yrittää selviytyä yhdessä vaikeista haasteista. Ennakkoluulojen on pakko hellittää ja yhteisymmärryksen lisääntyä. Järjestön nimi on Reconciliation, Sovitus.

Israelin ja palestiinalaisten välinen vihanpito on monitahoinen juttu. Se jakaa täälläkin mielipiteitä. Useat asettuvat toisen puolelle toista vastaan. Emme täällä kirkossa järjestä äänestystä, kenen puolelle kukakin asettuu. On hirmu vaikea yrittää olla puolueeton ja asettua taistelevien osapuolten ulkopuolelle ja tukea rauhaa ja sovintoa, mutta se on ainoa oikea päämäärä. Meidän osuutemme tässä rauhantyössä on esirukous, oikean ja tasapuolisen informaation jakaminen ja viholliskuvien purkaminen. Suurten maailmanvaikuttajien tehtävä on patistaa riidan osapuolia sovinnon tielle.

Konflikti on sekä uskonsotaa että poliittista vallantavoittelua, jonka osapuolina on kaksi eri kansaa. Kumpikin kansa tarvitsee kotimaata. Siispä olisi opittava jakamaan alue ja elämään yhdessä. Koston kierre on erimielisyyksien ja kaunan jatkumisen tae. Senpä tähden olisi vaihdettava kostoiskut rauhantahdon eleisiin, mikä on minun helppo sanoa, kun en ole sopimusosapuoli. Jeesuksen toisessa kotikaupungissa, pitäisikö sanoa kasvinkaupungissa, Nasaretissa on tällä hetkellä myös kristittyjen ja muslimien napit vastakkain. Israelin viranomaiset ovat antaneet luvan moskeijan rakentamiselle Nasaretin Neitsyt Marian ilmestyksen katolisen basilikan viereen. Rakennuslupa on osoitus Israelin hallituksen halusta luoda tahallaan vastakkainasettelua Palestiina muslimien ja kristittyjen välille. Katolista basilikaa isännöivät fransiskaanimunkit arvioivat, että toteutuessaan iso moskeija jättäisi varjoonsa basilikan, joka on suosittu pyhiinvaelluskohde. Munkit myös pelkäävät moskeijaa rakennuttavan fundamentalistisen muslimiyhteisön estävän kirkon käytön. Varat moskeijan rakentamiseen tulevat islamilaiselta säätiöltä, jolla epäillään olevan yhteyksiä islamilaisiin ääriryhmiin. Moskeijaa rakennuttavat ryhmät ovat usein kivittäneet kirkkoon meneviä kristittyjä. Hallituksen lupa moskeijan rakentamiseen asettaa kyseenalaiseksi Israelin kyvyn suojella pyhiä paikkoja.

Israelin hallitus on antanut muslimeille luvan rakentaa iso ja näyttävä moskeija kristillisen kirkon viereen, mistä olisi se seuraus, että kristillinen kirkko jää moskeijan varjoon ja johtaa kristityt ja muslimit keskinäiseen vihanpitoon. Tämä voisi sopia hyvin Israelin politiikkaan. Jos voitaisiin nostaa kristityt palestiinalaisia vastaa, se palvelisi hyvin hallituksen pyrkimyksiä siirtää eripura itsensä ulkopuolelle. Kristityt ovatkin joutuneet ahtaalle Palestiinassa. Kristityt ovat nykyään muuttaneet pois Palestiinasta yhtä ahkerasti kuin juutalaiset vuonna 70 juutalaissodan jälkeen.

Rauhanruhtinaalle on töitä ja tehtävää tämän päivän maailmassa. Kristillinen kirkko on opettajansa haastama rauhantyön välikappale. Vaikka kristillinen kirkko onkin jakautunut ja keskinäiset suhteet ovat olleet aika ajoin sodankäynnin asteella, meidän on lopetettava häpeän tuottaminen Herrallemme. Perinteistä kristillistä kieltä käyttäen on polvistuttava sekä seimen että Vapahtajamme ristinkin juureen, kiitettävä häntä armosta ja anteeksiantamusta, joka on kaiken sovinnon lähde. Jeesuksessa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa. Ihmisellä ei ole enää sota Luojansa kanssa. Saamme armahdettuina synnit anteeksi. Levitämme sovinnon sanomaa antamalla oma-aloitteisesti lähimmäisten rikkomukset anteeksi. Aika hyvää sovinnon työtä on myös köyhyyden ja puutteen sekä epätasa-arvon poistaminen maailmasta. Paremmin ja pitkäjänteisemmin tehoaa ihmisten hädän ja köyhyyden poistaminen terroriin kuin sota. Yritän olla vaikka vannoutunut idealisti, mutta näen, että niin kauan kuin on sorrettuja ja ihmisoikeuksiltaan poljettuja ihmisryhmiä maailmassa, niin kauan riittää myös terrorismia. On siis käytävä käsiksi terrorismin syihin eikä taisteltava vain pintailmiötä vastaan. Herramme haastaa meidät rauhantekijöiksi.