2. sunnuntai joulusta (pöytälaatikkosaarna 5.1.2020)

Evankeliumi: Joh. 10: 22-30

Oli talvi, ja Jerusalemissa vietettiin temppelin vihkimisen vuosijuhlaa. Kun Jeesus käveli temppelialueella Salomon pylväikössä, juutalaiset piirittivät hänet ja tiukkasivat: ”Kuinka kauan sinä kiusaat meitä? Jos olet Messias, sano se suoraan.”
Jeesus vastasi: ”Minähän olen sanonut sen teille, mutta te ette usko. Teot, jotka minä teen Isäni nimissä, todistavat minusta. Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.”

Tämän sunnuntain otsikko kirkkokäsikirjassa on Herran huoneessa. Olemme Herran huoneessa, kun olemme kirkossa. Kreikan kielessä kirkkoa tarkoittava sana merkitsee Herralle kuuluvaa. Kirkko on Herralle kuuluva. Se on omistettu Herralle Jumalalle. Voihan Herraa tietysti palvella vaikka metsässä – ”nyt metsä kirkkoni olla saa”, kuten tutussa laulussa sanotaan. Metsä voi olla tavallaan ihan yhtä merkittävä Jumalan kohtaamisen paikka kuin kirkko kristillisen uskonkin mukaan, sillä ”Jumala ei asu käsin tehdyissä temppeleissä”, todistaa yksi varhaiskirkon ensimmäisistä työntekijöistään, marttyyrikuoleman kärsinyt Stefanus. Mutta sieltä puuttuvat keskeiset kristillisen uskon tuntomerkit, Kristukseen viittaavat kuvat ja esineet. Siksi on nähty tarpeelliseksi rakentaa kirkkoja, ja myös uskon yhteisöllisyyden takia. Metsässä puuttuu uskonharjoituksen yhteisöllisyys. Joillekin voi ostoskeskus olla nykyajan kirkko sanan merkitystä vähän kauempaa hakien. Kun kirkot ovat auki pyhäpäivisinkin, sinne voi mennä shoppailemaan. Ostoskeskuksen uskonnollinen lempinimi on ostosparatiisi tai sitten tavarataivas. Siellä voi ostaa itselleen kaikkea kivaa, jos rahat riittävät. Jos ei riitä, niin voi ainakin katsella. Ja siellä voi viettää aikaa, ehkä tavata tuttuja ja rupatella. Seurustelun ’sakramentti’ on yhteisöllistä ajan kuluttamista vastapainoksi viiltävälle yksinäisyydelle, jota voi kokea omassa pienessä taloudessaan. Ennen vanhaan vain kirkko oli ihmisten kohtaamispaikka keskellä kylää. Nyt kohtaamispaikkoina toimivat ostosparatiisit.

Puhumme nyt kuitenkin kirkosta. Kirkon yhtenä esikuvana on Jerusalemin temppeli. Evankeliumi kertoo Jeesuksen käyneen aika usein temppelissä, vaikka hänen kotipaikkansa oli kolmen päivämatkan päässä Galileassa. Ainakin suurten juhlien aikaan oli tapana tehdä pyhiinvaellus temppeliin. Siellä tapahtui jotain sellaista, mitä juutalaisuudessa pidettiin uskonharjoituksen ytimenä. Se oli uhri. Jotta ihminen voisi olla yhteydessä Jumalaan, tarvittiin uhria. Uhrina saatettiin käyttää sadon hedelmiä kuin myös eläinuhreja. Kotieläimestä luopuminen saattoi olla suuri uhraus. Sillä uhraaja osoitti todellisen halunsa osoittaa kuuliaisuutta Jumalalle, vaikkei hän omaa kotieläintään uhrattavaksi tuonutkaan. Temppelissä oli kolme osaa, pakanoiden esipiha, uskonnonharjoituksen esipiha ja kaikkein pyhin. Ensin mainittuun saattoivat tulla kaikki ihmiset uskontokuntaan kuulumattakin. Toisessa esipihassa oli ensi naisten piha ja sitten pappien piha, jossa tapahtuivat uhritoimitukset. Siellä juutalainen saattoi käydä sovittamassa syntinsä ja rikkomuksensa. Uhrin kautta hän oli vapaa ja puhdas. Hän oli Jumalalle kelvollinen. Temppelin ydinosa, kaikkein pyhin, oli pimeä ja tyhjä huone. Siellä oli kyllä aikanaan sijainnut liitonarkku, jossa säilytettiin Mooseksen tallentamia laintauluja ja ylipappi Aaronin versovaa sauvaa, mutta ne olivat hävinneet silloin kun Nebukadnessar oli 600 vuotta takaperin ryöstänyt Salomon temppelin.

Päivän evankeliumi kertoo temppelissä vietetystä temppelin vihkimisen vuosijuhlasta. Se oli viikon mittainen juhla, jota vietettiin 160-luvulla eKr. tapahtuneen temppelin saastuttamisen ja uudelleen käyttöön oton muistoksi. Antiokus Epifanes – niminen Syyria-Palestiinan kreikkalainen hallitsija halusi tehdä Jerusalemin temppelistä kreikkalaisen uskonnon keskuspaikan. Juutalaisuus haluttiin hävittää, ainakin sen uskonto. Juutalaiset nousivat kapinaan ja he onnistuivat vapauttamaan kaupungin pakanallisesta menosta. Temppeli otettiin uudelleen käyttöön juhlallisin menoin. Tällä juhlalla oli monta nimeä, alttarin pyhittämisen juhla, koska saastunut alttarin piti pyhittää uudelleen, temppelin puhdistamisen juhla, koska koko temppeli piti puhdistaa uudelleen ja valon juhla (hepreaksi Chanukka), koska tämän juhlan kunniaksi jokaisessa kodissa sytytettiin juhlalamput viikon, itse asiassa kahdeksan päivän, ajaksi. Valot olivat merkkejä Israelin vapautumisesta pakanavallan sorrosta, siis eräänlainen toinen pääsiäinen. Toiseksi valojen sytyttämisen aiheena oli vanha legenda, jonka mukaan temppelin seitsenhaaraista kynttilänjalkaa sytytettäessä oli jäljellä vain yksi vanha öljylamppu, jossa oli jäljellä saastumatonta öljyä. Se oli sinetöity ylipapin sormussinetillä. Tämän lampun öljymäärä oli niin vähäinen, että kaiken järjen mukaan sitä ei olisi riittänyt kuin yhdeksi päiväksi. Tapahtui kuitenkin ihme, pienen lampun öljy riitti kahdeksaksi päiväksi. Siihen mennessä ehdittiin jo valmista uutta öljyä ja pyhittä se käyttöön. Temppelin vihkimisen vuosijuhlan merkkinä oli se, että lamput paloivat kahdeksan päivää sekä temppelissä että kodeissa.

Jeesus otti temppelissä käydessään huomioon valon juhlan ilmoittaessaan järisyttävän itseilmoituksen: ”Minä olen maailman valo. Joka minua seuraa, se ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo.” Nämä sanat on tapana tuoda julki kastetoimituksessa kastekynttilää ojennettaessa. Temppelin vihkimisen vuosijuhlassa lausutut sanat ovat keskeisessä osassa meidän tärkeässä kirkollisessa toimituksessamme.

Pakanoiden esipihaa reunustivat Salomon pylväät. Nämä olivat varmaan ainoat Salomon aikaisesta temppelistä jääneet osat, jotka oli sisällytetty uuteen Herodeksen rakentamaan temppeliin. Pylväät edustavat siis historian havinaa. Yllättävästi Herodes on säilyttänyt maineen temppelin rakentajana ja siinä mielessä juutalaisen uskonnollisen identiteetin vahvistajana, vaikka muuten hänen maineensa oli vallanhimon saastuttama, ja liittoutuminen Rooman kanssa teki hänestä isänmaan petturin. Evankeliumin mukaan Jeesus kävi keskustelua juutalaisten uskonnollisten johtajien kanssa tässä paikassa. Kerran aikaisemmin Luukkaan evankeliumi mainitsee Jeesuksen käyneen 12-vuotiaana ’rippikoulupoikana’ keskustelua juutalaisten oppineiden kanssa. Sen keskustelun sisällöstä ei evankeliumi kerro mitään. Mutta varmaan Jeesus puntaroi jo silloin omaa uskonnollista identiteettiään.

Tulin käyneeksi jouluna Muuramen kirkossa, jonka alttaritaulu (William Lönnberg 1929) esittää Pietaria ja Johannesta ns. Kauniilla portilla Salomon pylväskäytävässä Apostolien tekojen mukaan. Pietari parantaa ramman kerjäläisen. Alvar Aallon suunnittelemassa kirkossa toistuu Salomon pylväskäytävä kirkon sivurakennukseen rakennetussa holvipylväikössä. Tässä kirkossa pidetään jumalanpalvelusta Salomon pylväskäytävässä Jerusalemin temppelissä.

Nyt Jeesus on Johanneksen evankeliumin mukaan jo melkein edellä aikaansa. Sillä hän kertoo niin suurin sanakääntein omasta asemastaan ja suhteestaan Jumalaan, että tässä esiintyy jo pitkälle edenneen varhaiskirkon uskoa Jeesuksen merkityksestä. Myöhempään ajankohtaan viitannee myös keskustelun sisältö, joka kertoo kristillisen uskonyhteisön ja juutalaisen seurakunnan kärjistyneistä väleistä. Sitä evankelista ei kyllä mainitse, että hänen kirjoittaessaan temppeli oli jo tuhoutunut ja saastunut roomalaisten vallanpitäjien toimesta. Varhaiskristillinen kirkko oli irtautumassa juutalaisilta juuriltaan ja heidän välillään oli vakavia kahnauksia. Kun Jeesus esitti näkemyksiä omasta suhteestaan Jumalaan, omasta asemastaan ja merkityksestään, juutalaisten oppineiden otsat olivat kurtussa ja närkästys ilmeni puheesta. Jeesuksen usko ja juutalainen perinteinen usko olivat törmäyskurssilla. Evankelistan johdanto tähän Raamatun kohtaukseen alkaa sanoilla ”oli talvi”. Ainakin keskustelijoiden suhteet olivat jäisiä.

Evankeliumikertomus on käännekohdassa. Ollaan siirtymässä joulusta pääsiäiseen. Juutalaiset oppineet etsivät aihetta nostaa syyte. Aihe oli jo ilmeinen: blasfemia eli Jumalan pilkka. Jeesus pilkkaa Jumalaa, koska hän nostaa itsensä Jumalan veroiseksi. Hän käyttää itsestään vain Jumalalle kuuluvaa itseilmaisua ”Minä olen.” Jeesuksesta oli päästävä eroon. Juutalaisten oppineiden onneksi teloituksen suorittivat pakanalliset johtajat, niin ettei oppineiden tarvinnut itse tahrata käsiään verellä. Rististä tuli kristinuskon merkki, häpeän merkistä voiton merkki. Erityisesti Johanneksen evankeliumissa risti on kunnian merkki. Tosin kuin muissa evankeliumeissa, joissa Jeesuksen elämän huippuhetki oli kirkastusvuorikokemus, Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen kirkastuminen tapahtuu ristillä. Siinä hän lausuu viimeisinä sanoinaan ”Se on täytetty” ja antaa henkensä.

Risti on kristillisen kirkon tuntomerkki, katsotaanpa sitä sisältä tai ulkoa. Kirkon kupolissa on risti. Alttarilla on aina krusifiksi Raamatun lisäksi. Useimmiten alttaritaulukin kuvaa Ristiinnaulittua. Kirkossakin on uhrialttari. Rajoitetussa mielessä voidaan puhua tässä uhrista. Jeesus kärsi uhrikuoleman maailman syntien tähden. Muuta uhria ei enää tarvita. Alttari ei kuitenkaan viittaa vain eikä ehkä nimenomaan uhriin, vaan ehtoollispöytään, jonka ääressä Jeesus vietti oppilaidensa kanssa viimeisen yhteisen illan. Hän asetti ehtoollisen sakramentin, jota nauttimalla me pääsemme osallisiksi Jeesuksen uhrikuolemasta. Meillä on tapana kokoontua alttarikaiteen ääreen ja siihenkin vain rivi kerrallaan, sillä koko seurakunta ei mahdu ehtoollispöydän ääreen eikä edes alttarikaiteen ääreen yhdellä kertaa. Alttarikaide muodostaa puoliympyrän. Kaiteen voi kuitenkin kuvitella olevan koko ympyrä, jonka näkymätön osa edustaa ajan rajan toiselle puolelle päässyttä Kristuksen seurakuntaa, myös meidän omaisiamme, jotka ovat siirtyneet Jumalan luo. Taisteleva seurakunta polvistuu yhdessä perille päässeiden kanssa ylistämään Jumalaa. Nautimme taivaallista ateriaa, joka lahjoittaa ikuisen elämän. Tämän armon osallisuuteen pääsemme kirkossa. Herran huone on meille taivaan esikartano.

Etusivu    Joulujakso