Jouluyö 24.12.03, Lappeenrannan kirkko

Evankeliumi: Luuk. 2: 1-14

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.

Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

- Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

 

Jouluyön messu alkoi virren sanoilla "Nyt seimellesi seisahdan". Tämä ei alkanut vaikkapa sanoilla: Muistelemme tänään tapahtumia kaukaa 2000 vuoden ajoilta. Silloin paimenet kumartuivat pienen lapsen eteen, lapsen, joka makasi seimessä. Ei, emme kerro vain paimenista. Se, mitä kerran paimenet tekivät Betlehemissä, sen me teemme tänään Lappeenrannan kirkossa. Ei tarvitse matkustaa Betlehemiin eikä ryömiä suutelemaan oletetun syntymäluolan paikalla syntymäkirkossa olevaa hopeista tähteä, joka on siis oletettu seimen paikka.  Vapahtaja voidaan toki kohdata siellä, mutta hänet kohdataan myös täällä.

Yksi kuuluisa Jeesuksen syntymää esittävä maalaus on renessanssimaalarin Giotto di Bondonen (1304-06) tuotantoa:http://cgfa.sunsite.dk/giotto/p-giotto13.htm

 

Nyt seimellesi seisahdan. ”Seisahdan” ei tarkoita seisomista, vaan pysähtymistä ja viipymistä ihmeen äärellä ja mietiskelyä, mitä tämä tapahtuma merkitseekään minulle tänään.

Nykyään on tullut tavaksi rakentaa jouluseimi, koteihin ja kirkkoihin. Ei riitä puhe, vaan tehdään näkyväksi se, mistä puhutaan. Tämä tapa on ollut perinne katolisissa maissa. Meillä luterilaisilla otti joulukuusi seimen paikan. Kristillinen symbolihan sekin on, joulukuusi – paratiisin elämänpuu. Ehkä seimi tuo vielä helpommin mieleen joulun. Yksi tapa valmistautua kohti joulua on lisätä jouluseimiasetelmaan esineitä ja henkilöitä aina lisää päivä tai viikko kerrallaan, Jolloin jouluaattona ja joulupäivänä lisätään asetelmaan viimeinen, mutta tärkein asia. Jos aattona asetetaan asetelmaan seimi, niin lapsi laitetaan seimeen vasta joulupäivänä.

Seimi on jouluevankeliumissa merkkinä paimenille. Merkki on asia, josta joku tunnetaan. Merkki voi olla vain sisäpiirille tuttu symboli. Ulkopuolinen ei tajua siitä hölkkäsen pöläystä.

 

Merkissä on jotain salaperäistä ja kiehtovaa. Yksi merkki puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Merkki voi olla ihan arkipäiväinen asia, mutta sen käyttöyhteys antaa merkille erityisen merkityksen.  Kristinuskon symboliikassa seimestä on tullut merkki.

Betlehemin paimenet saavat sisäpiirin tiedon merkittävästä syntymästä. Lapsen löytämiseen liittyvä merkki on ainutlaatuinen. Eläinten syöttökaukalo. Sellaisesta paikasta ei kukaan osaisi etsiä lasta, jos pitäisi omin päin lähteä etsimään vastasyntynyttä.. Tässä tarvitaan tärkeää osoitetietoa, jonka perusteella lapsi löydetään: Hän makaa seimessä.

Mitähän evankelista Luukas haluaa viestittää evankeliuminsa lukijoille kertoessaan Jeesuksen syntymästä seimessä?

Hän kertoo sitä samaa, mikä toistuu kautta evankeliumin, että tämä seimessä syntynyt on merkkihenkilö, joka ei saa ansaitsemansa arvon mukaista kohtelua. Alusta lähtien hän kunnian kuningas, joutuu pienelle paikalle. Hän ansaitsisi asemansa perusteella kuninkaallisen vuoteen kultakaarin ja norsunluisine ja arvopuusta veistettyine koristeineen, lämpimässä, kuivassa ja hygieenisessä ympäristössä, mutta hän syntyy tänne lannanhajun keskelle, vaille minkäänlaista ihmisen arvolle sopivaa sijaa. Hänelle ei ollut sijaa majapaikassa, ei hotellista, ei edes retkeilymajassa, ei ihmisasunnossa, vaan eläinten suojassa. Kun ei muuta paikkaa ollut, mihin hänet olisi voitu laittaa, piti käyttää vähän mielikuvitusta ja luoda eläinten syöttökaukalosta tilapäiskehto, johon vastasyntyneen lapsen voi laittaa. Hätä ei lue lakia. Elämänsä ensi hetkistä alkaen ihmisen pojalla ei ole kunnon sijaa,. mihin hän päänsä kallistaisi. Hän on tilaton, osaton, syrjitty. Syntymäkyläkään ei ole mikään Jerusalem tai Lontoo, kuninkaiden asuinpaikkana tunnettu kaupunki, vaan vaatimaton syrjäkylä. Jumalan toiminta on tällaista. Jumala ei tule näyttävästi kultavaunuissa keskelle maailman metropolia. Hän ilmestyy vaatimattomissa olosuhteissa vaatimattomille ihmisille. Hallitsijoiden hallitsija syntyy halpaan ja halveksittuun asemaan. Pyhä Jumala ilmaisee itsensä pahan keskellä. Korkea kaikkivaltias tulee ilmeiseksi alhaisuudessa. Vapahtaja näyttäytyy vähäisyydessä.

Jumalaa pitää siis etsiä alhaalta, ei ylhäältä, ei sieltä, missä on valtaa ja mahtia, ei sieltä, missä taitoa ja tietoa, ei sieltä, missä ollaan hurskaita ja hyviä.

 

Joulun Jeesus tulee eläinsuojaan, luolaan, talliin, alakertaan, kapaloihin, seimeen. Hänen kunniansa tulee ilmi kunniattomuudessa. Hänen merkityksensä tulee ilmi mitättömyydessä. Hänen herruutensa näyttäytyy heinien keskellä.

Aivan oikein Luther ilmaisee sen virressään (Vk 21):

5. Ah Herra, joka kaikki loit, kuin alentaa noin itses voit ja tulla halpaan seimehen
heinille härkäin, juhtien!
6. Vain heinät on sun vuoteenas, oi Herra, taivaan kuningas, vaikkeivät kultavaattehet sun oisi valtas arvoiset.

Jumala haluaa tänäänkin tulla niiden luokse, jotka ovat vailla majapaikkaa ja omaa kotia. Jumalan huolenpito kohdistuu niihin, jotka ovat tavalla tai toisella sijaa vailla. Se ei tarkoita vain asunnottomia, vaan myös elämän suunnan kadottaneita, henkisesti kadoksissa olevia, elämässään tuuliajolla olevia.

Auttava kätemme on jouluna tavallista herkempi ojentumaan kodittomien ja sijattomien hyväksi. Vauraassa Pohjolassa on syytä muistaa, että taloudelliset kriisimme ovat myrskyjä vesilasissa verrattuna vaikkapa vain itärajan toisella puolella pakkasessa korvisteleviin ihmisiin. Kyllähän heillä tosin voi asuntoa olla, mutta jos pakkasta on huoneessa sisällä 10 astetta, niin kuin viime talvena oli, niin asuntokaan ei auta. Etelän lämpimissä maissa monet ovet asunnon lisäksi leivän puutteessa tautien ja sotien ahdistamina. On meilläkin pahoinvointia ja hätää; tämä koskee työttömiä. He ovat syyttään joutuneet sijaiskärsijöiksi vauraassa maassa.

Jouluna Kristus syntyy myös niiden luokse, jotka ovat hyvinvoinnin keskellä sisimmässään kodittomia. Miten paljon näkymätöntä läheisyyden nälkää ja sanatonta sijan odotusta keskellämme ja sisällämme onkaan!

Samalla tavalla kuin Jeesus hakeutui syntymään talliin ja seimeen, samalla tavalla hän tänään etsiytyy niiden luo, jotka ovat ilman sijaa. Kristus etsii niitä, jotka joko aineellisesti tai sydämessään ovat osattomia. Kristus tekee joulusta juhlan, jossa kodittomat saavat sijan, onnettomat onnen, yksinäiset yhteyden, surulliset ilon.

Luukas nimittää seimeä merkiksi, josta paimenet voivat tunnistaa lapsen. Seimi sanan tavallisin merkitys on tosiaan alhaisuus ja osattomuus. Mutta samalla on sanottava, että seimi on erityisesti jumalanpalveluksessa, ei vain joulujumalanpalveluksessa, vaan jokaisessa jumalanpalveluksessa, siellä missä kuullaan Jumalan sanaa. Luther sanoo: ”Me olemme kuin seimen ääreen kokoontuneet eläimet, ja seimessä pannaan eteemme Kristus sielujemme ravinnoksi.”

Jumalan sana, kasteen ja ehtoollisen sakramentti voivat näyttää mitättömiltä ja vähäisiltä merkeiltä, mutta kätkevät sisäänsä pyhän todellisuuden, armon ja Jumalan itsensä. Sanan ja sakramentin pyhistä merkeistä me voimme löytää Kristuksen niin kuin paimenet löysivät seimestä kapaloidun lapsen.