Joonan merkki

29 Kun ihmisiä tuli yhä lisää, Jeesus alkoi puhua teille:

"Tämä sukupolvi on paha sukupolvi. Se vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki. 30 Niin kuin Joona oli merkki niniveläisille, niin on Ihmisen Poika oleva merkkinä tälle sukupolvelle. 31 Etelän kuningatar herää tuomiolle yhdessä tämän sukupolven ihmisten kanssa ja langettaa heille tuomion. Hän tuli maan ääristä saakka kuulemaan Salomon viisautta, ja tässä teillä on enemmän kuin Salomo! 32 Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona!

Loppiainen – vanha joulu

Etupainoinen joulunviettomme saa joulun tuntumaan jo ohi menneeltä. Kuitenkin tänään vietämme alkuperäistä joulua tai pitäisi oikeastaan sanoa vanhaa joulua eli Roomassa talvipäivän seisauksen aikaan Saturnalia -juhlan paikalle määriteltyä joulun ajankohtaa varhaisempaa käytäntöä. Tätä ajanlaskua, juliaanista ajanlaskua, noudattavat monet ortodoksiset kirkot. Koska esim. Etiopiassa ortodoksinen kirkko edustaa vallitsevaa perinnettä, noudattavat siellä protestanttisetkin kirkot yhtenäistä kalenteria. Kun ensi kertaa 31 vuotta takaperin astuin vaimoni kanssa Etiopian maaperälle, siellä vietettiin parhaillaan joulua. Kaikki ihmiset Addis Abebassa olivat pukeutuneet juhlatamineisiin, mikä merkitsi valkeita vaatteita. Olimme juuri ehtineet viettää koti-Suomessa joulua, ja niin pääsimme Etiopiassa vielä viettämään uutta joulua, tosin ajanlaskun mukaan, joka on vajaa kahdeksan vuotta jäljessä nykyisin käytössä olevaa ns. yleisaikaa. Jos siis teistä josta kusta tuntuu, ettei tämä nyt enää voi olla mikään joulu, niin kyllä se sitä on sanan varhaisemmassa merkityksessä. Tietty dagen efter – tunnelma joulupukkijuhlaamme on syytäkin ottaa, jos haluamme päästä alkuperäisemmän joulun tunnelmaan. Ihan alkuperäisessä joulussa ei ollut lunta, tonttuja eikä rekiretkiä, ei edes pimeää vuodenaikaa Pohjolan tuntemassa merkityksessä. Minä vuodenaikana Jeesus syntyi, ei varsinaisesti tiedetä. Mutta syntyi milloin vain, niin ei ollut hanget korkeat nietokset eivätkä järvet jäässä Vapahtajan synnyinseudulla. Kun loppiaisesta on meidän kirkollisessa kalenterissamme vakiintunut Matteuksen evankeliumin joulukertomuksen ansiosta itämaan tietäjien eli pakanalähetyksen juhlapyhä, niin on syytä todeta, että useimmissa maissa, joissa tehdään kirkkomme lähetystyötä, ei ole Pohjolan talvista tunnelmaa joulunviettoa ryydittämässä. Mutta kaupallinen joulu on monissa maissa, myös niissä maissa, joissa Jeesuksesta ei tiedetä mitään eikä häntä varsinkaan tunnusteta. Kehitysmaissa, eritoten maaseudulla ei tunneta edes kaupallista joulua. Joulun tunnelmaa kehitysmaissa voi ennemminkin olla aito paimentolaisympäristö, jossa karjasuoja on lähellä ihmisten asumusta ja uusi kansalainen putkahtaa maailmaan enimmäkseen heinille härkien kaukalon tai ilman kaukaloa, mutta oljille kuitenkin tai banaaninlehdelle. Karjan lämpö lämmittää vaatimatonta heinämajaa ja sen ihmisasukkaita kylmässä yössä.

Koska viime vuonna saarnasin tutusta Matteuksen joulukertomuksesta, sallittaneen, että käytän nyt vaihtoehtoista saarnatekstiä, joka johdattaa Palestiinaan, Assyriaan eli nykyiseen Irakiin ja Etiopiaan, joka ehkä sijaitsi nykyistä pohjoisempana.

Joona - epälähetyssaarnaaja

Evankeliumi kertoo lähetyssaarnaaja Joonasta sekä Salomosta ja Saban kuningattaresta. Joona oli varsinainen epälähetyssaarnaaja, joka pakeni Jumalalta saamaansa tehtävää ja kutsumusta lähtemällä ihan vastakkaiseen suuntaan kuin mihin Jumala oli kehottanut häntä lähtemään. Kun ei niskuri lähetyssaarnaaja suostunut millään täyttämään tehtäväänsä, Jumalan piti käyttää kovia konsteja ja tehdä ihmeitä. Joona heitettiin mereen ja kalanvatsakoulun jälkeen lähetyssaarnaaja viimein suostui menemään sinne murjaanien maahan, mihin hänet oli lähetetty. Mutta sen sijaan, että hän olisi iloinnut ihmisten kääntymisestä, niin hänpä pahastui siitä. Joona edusti vallitsevaa juutalaista ajattelua: Pakana ei ole edes sen arvoinen, että hänelle kannattaisi kertoa elävästä ja oikeasta Jumalasta. Sekä merimiehet että Niniven asukkaat edustavat kertomuksessa pakanoita, jotka ovat halukkaita kääntymään Jumalan puoleen, jos heille vain annetaan siihen tilaisuus. Heihin voisi hyvin soveltaa Psalmin sanaa: "Etiopia kiiruhtaa ojentamaan käsiänsä Jumalan puoleen", Ps. 68:32, vanha käännös; uusi käännös: Nubia.

Nubiasta en tiedä, mutta tämän päivän Etiopia suoranaisesti kiiruhtaa ojentamaan käsiänsä Jumalan puoleen. Kun Etiopian luterilainen kirkko perustettiin vuonna 1959, sen jäsenmäärä oli 20.000. Tällä hetkellä kirkkoon kuuluu 2,5 miljoonaa jäsentä. Vajaan 40 vuoden aikana jäsenmäärä on yli 100-kertaistunut. Kasvu jatkuu edelleen. Kirkkojen tyhjyyttä ei tarvitse Etiopiassa haikailla. Jos myöhästyt jumalanpalveluksesta, saat olla melko varma, että istuinpaikkaa ei löydy. Ehkä löydät paikan ulkoa kovaäänisten kuuluvuusalueelta, mutta et näe puhujaa, et kuoroa etkä voi seurata kaikkea, mitä kirkossa tapahtuu.

Joonan ja Israelin missio

Joonan kirja edustaa Raamatussa samanlaista profeetallista ja missionaarista painotusta, kuin Jesajan kirjan jälkimmäinen osa (Jes. 40-): Israelin kansan tehtävänä on olla pakanain valkeutena ja johtaa pakanatkin pelastuksen tuntemiseen. Nimi Joona tarkoittaa kyyhkystä. Samaa lintua pidetään Israelin kansan vertauskuvana. Pitääkö Jumalan kurittaa Israelin kansaa yhtä ankaralla kädellä kuin profeetta Joonaa, että se tekisi niitä tekoja, joita Jumala siltä odottaa? Näinhän Jumala menettelikin sallimalla Israelin pakkosiirtolaisuuden Assyriaan (missä Ninive sijaitsi).

Onko Suomessa ahdasta etnistä uskonnollisuutta?

Suomessakin on vaarana ahdas uskonnollinen ajattelu, että kristinusko edustaa vain länsimaista kulttuuria ja sopii kyllä Suomelle, mutta muut maat pitäkööt omat jumalansa ja tapansa. Älköön heitä häirittäkö ja vaivattako meidän uskonnollamme! Tällaista käsitystapaa on vaikea yhdistää Raamatun missiologiaan: Jumala on kaikkien Jumala ja kaikilla kansoilla on oikeus oppia tuntemaan elävä Jumala. Kristillisestä jumalakuvasta nousee lähetystyön velvoitus, ei mistään erillisestä eikä yksittäisestä raamatunkohdasta. Lähetystyön imago meidän kulttuurissamme on hieman vinksahtanut. Sitä kuvaa Pekka Hiltusen viime vuoden kristillisenä kirjana palkitussa teoksessakin esiintyvä tarina, jossa tupakkakauppias tenttaa lähetystyöntekijältä hänen toimintansa oikeutusta. Oman työnsä oikeutusta hän ei kyseenalaista. Ilmeisesti kaikkea muuta saa kaupata, uskontoa ei. Mutta lähetystyö ei ole kauppaa, se on vastikkeetonta rakkauden toimintaa ihmisten parhaaksi. Usko on enemmän toiminnan motiivi kuin propagandatuote.

Keskihakuisen lähetysajatuksen malli

Kertomus Salomosta ja Saban kuningattaresta on malli sentripetaalisesta, keskihakuisesta lähetysajatuksesta. Ei aina tarvitse lähteä minnekään tehdäkseen lähetystyötä. Joskus pakanat tulevat oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti kuulemaan Jumalan sanaa, sitä viisautta, jonka elävän Jumalan tunteminen antaa. Saban kuningatar tuli kuuntelemaan Salomon viisautta. Oppiko hän samalla tuntemaan Israelin Jumalan vai kävikö päinvastoin, että Salomo sai pakanallisia vaikutteita, mene ja tiedä. Etiopiassa uskotaan Saban kuningattaren olleen Etiopian hallitsija, jonka vaikutus ulottui Punaisen meren toisellekin puolelle. Uskotaan myös, että Salomon ja Saban kuningattaren suhteesta syntyi poika, joka nousi Etiopian valtaistuimelle äitinsä jälkeen. Tämä Raamatun pohjalta syntynyt keskiaikainen legenda esittää Etiopian kristillisen keisarisuvun alkuperäksi kuningas Salomon. Etiopian kirkko ja valtio ylläpiti Haile Selassieen asti tätä kristillisen vaikutusvallan perustelua. Se oli kirkon ja valtion pyhä liitto, joka päättyi 25 vuotta sitten sosialistiseen vallankumoukseen.

Keskihakuinen lähetystyö toteutuu Suomessakin enenevässä määrässä pakolaisia, jotka olosuhteiden pakosta ovat tulleet vieraaseen maahan. Monet sanovat, ettei heille pidä tuputtaa kristillistä uskoa, koska heille on jo muutenkin riittävä shokki tulla uuteen kulttuuriin. En tiedä, kuka tässä on tuputtanut. Suomen luterilaisen kirkon lähetystyö ei ole tuputtamista, vaan rakkaudellista ihmisistä välittämistä. Siihen kuuluu huolenpito ja myös kristillinen todistus - ilman tyrkyttämistä.

Asiallisen tiedon antaminen lähetystyöstä ja sen motiiveista on vaikeaa. Ihmiset, jotka hakeutuvat lähetystilaisuuksiin tai lukevat lähetystyötä koskevia kirjoituksia, ovat jo valmiiksi asialle myötämielisiä. Ne taas, jotka suhtautuvat ennakkoluuloisesti, karttavat tilaisuuksia, joissa ennakkoluulot rapisisivat. Toivottavasti seurakunta, kirkko ja varsinkaan sen luottamushenkilöt ja työntekijät eivät osoittaudu nihkeiksi tälle asialle, joka nousee kristillisen uskon ytimestä. Seurakuntamme vapaehtoiset lähetysuurastajat ansaitsevat erityisen kiitosmaininnan. Vapaaehtoinen kannatus on seurakunnassamme esimerkillisessä kunnossa.