5. sunnuntai loppiaisesta, Piiluva 9.2.03 Perhejumalanpalvelus

Mark 4: 26-29

Jeesus sanoi: »Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut.»

 

Tulikin kiire, kun huomasin puolitoista viikkoa sitten, että perhekirkkosunnuntain evankeliumi kertoo vertauksen maan kasvusta. Pitäisi siis kokeilla itse tätä kasvattamisen vaikeaa lajia ennen 9. helmikuuta. Etsin siemeniä ja viimein löysin heinän siemeniä. Sitten etsin multaa, ja se oli jäässä. Ei ole helppo kasvattaa, kun on epäsopiva ajankohta, mutta toisaalta on syytä valmistautua hyvissä ajoin. Varsinkin kasvukauteen pitää varautua hyvissä ajoin. Suomessa onkin kunnostauduttu nykyään ajoissa kylvämiseen. Perunatkin istutetaan maan ollessa vielä osittain jäässä. Pakkasen yllättäessä kasvimaa peitetään harsolla ja varmuuden varalta sadetuksella ehkäistään mahdollisten versojen jäätyminen.

Minä sain heinän kylvetyksi pieneen astiaan, jota säilytin sisällä ikkunan lähellä, että kylvös sai valoa. Mullosta piti kastella ensin ihan kunnolla ja sitten huolehtia jatkuvasti kastelusta. Siihen valon määrään, mikä on tarjolla tähän vuodenaikaan, oli tyytyminen. En käyttänyt keinovaloa.

Aika erikoiseen vuodenaikaan sattuu tämä evankeliumilukukappale käsiteltäväksi. Ulkona ei nimittäin tähän vuodenaikaan kasva tiettävästi mikään syötävä. Mitähän asioita syötävän kasvin kasvattaminen edellyttää?

Tarvitaan siemen, maaperä, vettä, lannoitusta (?), valoa, lämpöä, tuholaisten torjuntaa ja aikaa.

Mitä varten Jeesus kertoi tällaisen vertauksen?

Hän halusi verrata maanviljelijän työtä ihmisen kasvamiseen kristittynä, siis hengelliseen kasvamiseen. Mitä asioita tarvitaan hengelliseen kasvamiseen?

Kerronpa erään Jussi tarinan, että olisi helpompi ymmärtää, mitä hengellinen kasvu voisi tarkoittaa. Jussi syntyi kotiin, jossa oli erityisesti rukoileva äiti. Rukous sinänsä on vahva tuki hengelliselle kasvulle: rukousten lapset eivät joudu hukkaan. Jussilla on myös ehjä koti. Äiti ja isä rakastavat toisiaan. Siinäkin asiassa Jussi on onnekas. On helpompi oppia tuntemaan rakastava Jumala kodissa, jossa vanhempien välillä on rakkaus. Vanhempien keskinäinen rakkaus heijastuu myös rakkautena lapseen. Jussin isää ei ehkä voi kuvata nimenomaan rukoilevaksi, mutta hän on mies, joka kantaa vastuuta kodistaan ja on kaiken lisäksi vielä linja-auton kuljettaja ammatiltaan, niin että poikien sietää olla ylpeitä isästään. On toinenkin poika tässä perheessä, vanhempi poika Jaakko. Molemmat pojat menevät pyhäkouluun ja poikakerhoon, selvähän se. Äiti pitää siitä huolen ja isä luottaa äitiin ja on kiitollinen siitä, että äiti tekee niin. Hän kokee, ettei hän ehdi aina lapsista huolehtimaankaan, kun hän on työnsä takia niin paljon pois kotoa. Poikakerhosta on vielä suora tie seurakunnan nuorten toimintaan. Jussi löytää sinne helposti tiensä, mutta Jaakolle käy jostain syystä huonommin. Hänellä ei satu olemaan ikätovereita, joilla olisi samanlainen harrastus. Vaikka Jussin ja Jaakon lähtökohdat – hyvä ja turvallinen koti sekä rukoileva äiti - ovatkin samanlaiset, poikien kehitys on erilainen. Jussi löytää hyviä ystäviä jotka tukevat hänen hengellistä elämäänsä. Vaikka poikien äiti on harras uskova, ei hän vaadi pojilta mahdottomia eikä tuputa uskoa. Äiti on käynyt joskus vapaiden suuntien rukouskokouksessa. Siellä piti nostaa käsi sen merkkinä, että haluaa juuri nyt tulla Jumalan lapseksi. Äiti koki, että hänen ei tarvitse orjailla tuollaisen kehotuksen kanssa. Mutta hän näki, kuinka siellä oli muutamia nuoria, jotka epäröivät mitä tehdä. Hän tiesi, että nuori, joka kokee tulleensa painostetuksi uskonasiassa voi myöhemmin kääntyä koko uskoa vastaan.  Ei istutettua kasvin tainta pidä mennä mullasta etsimään ja ruopimaan. Täytyy odottaa ja antaa kasville aikaa kehittyä. Senkin jälkeen kun kasvi on varttunut, täytyy sille antaa kasvun rauha. Jussin äiti ymmärtää, että uskonelämän kasvulle on myös annettava aikaa. On luotettava siihen, että Jumalan sanassa on voima. Jumalan työ vaatii meissä aikaa. Ihminen voi joskus taitamattomalla innollaan saada aikaan vahinkoa Jumalan viljavainiolla.

Seurakunnan yhteydessä Jussi kasvaa kiinni Jumalan sanaan, joka on se siemen, mikä hänessä alkaa itää. Seurakuntayhteys on se maaperä, jossa siemen parhaiten kasvaa ja menestyy. Kun Jaakolla ei ole seurakuntayhteyttä, hän ajautuu toisenlaiseen seuraan. Hän alkaa käyttää alkoholia. Ei hänen tarkoituksenaan ollut tulla alkoholistiksi. Hän ei vain halunnut tuottaa pettymystä kaveripiirilleen. Seuran vuoksi on otettava, vaikkei itse sitä oikein hyväksyisikään. Jaakko on lähtenyt vaikealle tielle. Hänen valitsemallaan tiellä pitäisi uida vastavirtaan. Kuolleet kalat uivat myötävirtaan ,elävät vastavirtaan. Joka mukautuu huonoihin tapoihin, on valinnut kuolleen kalan elämäntavan.  Alussa Jaakko ajattelee, että hänhän voi lopettaa alkoholinkäytön halutessaan. Pitkän päälle hän ei enää voi. Kun on antanut pahalle pikku sormen, se voi viedä koko käden. Niin taitaa käydä Jaakolle.  Toivoa ei pidä hänenkään kohdalla heittää. Voi olla, että jonain päivänä hän löytää uudelleen seurakuntayhteyden ja Jumalan voimallinen sana riittää nostamaan hänet pois harhatieltä.

Jussin kohdalla käy onnellisemmin. Seurakuntayhteydestä hän löytää itselleen aviopuolisonkin. Heistä kasvaa perhe, jossa pyydetään Jumalalta voimaa taistella kiusauksia vastaan. Ei luoteta omiin voimiin eikä omaan viisauteen, vaan Jumalan apuun. Jussin perhe käy kirkossa ja kotona toimitaan Jumalan sanan mukaan, pidetään iltarukoukset ja ruokakin siunataan. 

Mutta entä jos ei ole edes rukoilevaa äitiä ja kaiken kukkuraksi isä on kovin ankara. Näin kysyessämme hyppäämme ihan erilaiseen kotiin kuin mikä oli Jussi ja Jaakolla. Voiko sellaisesta kodista, jolle hengellinen elämä on vierasta löytää ollenkaan tietä Jumalan luo? Kyllä voi. Evankeliumin julistaminen tarkoittaa juuri sitä, että kerromme Jumalasta, joka rakastaa kaikkia ihmisiä ja haluaa johdattaa heidät totuuden tielle. Lapsi tosin saa mallin Jumalasta omista vanhemmistaan, mutta jos vanhemmat hyvin vähän muistuttavat kristillistä Jumala-kuvaa, niin opetuksella asia voidaan korjata. Kerrotaan, että uskonpuhdistajalla, jonka nimen mukaan kirkkommekin on saanut nimensä, Martti Lutherilla oli ankara isä, hyvin ankara. Hänen kasvatuksensa taisi olla myös hieman ehdollistavaa. Kun Luther vaihtoi alaa juristista papiksi, hänen isänsä, joka oli häntä teititellyt, alkoi taas sinutella häntä.  Luther luuli, että Jumala on hyvin ankara niin kuin hänen isänsä. Jumalalle pitää suorittaa kelvatakseen hänelle. Aikansa yritettyään Luther yhtäkkiä oivalsi, ettei Jumala olekaan niin kuin hänen oma isänsä. Kotien käyttöön tarkoituksessa lyhyessä kristinopin oppikirjassaan Katekismuksessa hän kirjoittaa: Jumala rakastaa meitä niin kuin paras mahdollinen isä. Jumala voi jonkin verran muistuttaa isääsi, mutta ei aivan yksi yhteen, paitsi ihan ihannetapauksessa. Jumala rakastaa sinua niin kuin paras mahdollinen isä.

Kenenkään ei pidä luulla, että Jumala täydellisesti muistuttaisi omia vanhempia. Aikuistuttuaan moni pettyy vanhempiinsa. Silloin pitää muistaa, ettei Jumalaan tarvitse pettyä. Hän on erilainen. Hän on voimallinen saamaan aikaa hengellistä kasvua sinunkin elämässäsi. Maaperä sinussa voi olla huono. Voit olla kivikova ja voi olla tuholaiset viihtyvät siinä maaperässä, jota edustat. Mutta Jumalan sanan siemen on voimakas. Runsas sanan kylvö vaikuttaa niin, että ainakin osa siemenistä alkaa versoa. Jumalan sanan hoito, poikakerho, seurakunnan jumalanpalvelus, raamattupiiri ovat tilaisuuksia, jotka hoitavat hengellistä elämää sinussa ja karkottavat pois tuholaiset. Älä luota omiin voimiisi äläkä viisautesi. Anna Jumalan sanan hoitaa ja ohjata sinua. Jos Jumala on aloittanut hyvän työnsä sinussa, niin hän on vievä sen myös hyvään päätökseen.

 

Voi olla, että jäätte vielä kysymään, mitä hyötyä tästä uskonelämän hoidosta oikein? Mitä hedelmää se tuottaa? Juu, se on hedelmäpuu, totta tosiaan. Se tuottaa hyvää hedelmää: onnea, iloa, rauhaa, ystävällisyyttä. Uudessa testamentissa on luettelo yhdeksästä hedelmästä. Yhdeksän tarkoittaa kolme x kertaa kolme. Se tarkoittaa äärimmäisen tuottoisaa hedelmällisyyttä. Se näkyy käytännössä mm. siinä, että kun joillakin hengellisillä kesäjuhlilla kokoontuu Lappeenrannan kaupungin väkimäärän kokoinen väestö juhlille, niin siellä ei tarvita montaa poliisia eikä tapahdu yhtään järjestyshäiriötä. Ketään ei puukoteta, ei edes lyödä. Telttakaupungin lukemattomista avoimista teltoista ei varasteta mitään. Hengellinen julistus on ulkopuolisillekin varkaille niin vahvaa myrkkyä (huono sana tähän yhteyteen), etteivät he kehtaa tulla tämän sanan vaikutuspiiriin. Jumalan sana vaatii teoista tilille sitä, joka liikkuu huonolla omallatunnolla. Toisenlaisilla nuorten festivaaleilla sen sijaan tarvitaan runsasta poliisivartiota, Saapas-huoltoryhmää ja ambulansseja korjaamaan pahoinpideltyjä, sammuneita ja raiskattuja hoitoon. Varkaus on siellä niin pieni rikos, ettei sellaisten tutkimiseen ole kenelläkään aikaa. Asiat on pantava tärkeysjärjestykseen. Huono puu kasvaa huonoa hedelmää.

Hyvä puu tekee hyvää hedelmää. Kun annamme Jumalan sanan hoitaa meitä, olemme hyvässä turvassa.