Loppiainen, Matt 2:1-12

Saarna Lappeenrannan kirkossa loppiaisena 6.1.2006 jonka yhteydessä

seurakunnan nimikkolähettien matkaansiunaaminen

Matt. 2: 1-12

Virret: 44:1-5, 126, 46:1-4, 45:1- , (47, 228), 172:3.

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: »Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.» Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. »Juudean Betlehemissä», he vastasivat, »sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa:
- Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.»
Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. »Menkää sinne», hän sanoi, »ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.» Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.
Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

Oheinen kuva lienee tullut tutuksi monelle suomalaiselle. Se on jouluyötä kuvaava maalaus Suomen Lähetysseuran toimitalon yhteydessä olevasta Lähetyskirkosta. Kuva esiintyy melkein poikkeuksetta Kauneimmat joululaulut vihkosessa. Alttarin kahta puolen olevat lasimaalaukset 'Jouluyö' (kuvassa) ja 'Jeesus ristillä' on arkkitehti, vapaaherra Karl August Wreden aiheiden pohjalta suunnitellut Carl Wilhelm Sjöberg. Ne valmistuivat vuonna 1922 ja ovat ensimmäiset suomalaisten valmistamat.

Jouluyön tekee loppiaisaiheiseksi ylhäällä loistava tähti ja varjossa kuvastuvat kameleilla ratsastavat itämaan tietäjät.

Loppiainen on erityisesti lähetyspyhä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö moni muukin pyhä antaisi aihetta lähetystyöhön, siitä puhumiseen ja kolehdin kantamista siihen tarkoitukseen, mutta loppiaisella lähetyspyhänä on erityisen vahvat perinteet. Tänään siunataan matkaan kaksi seurakuntamme nimikkolähettiä, toinen, sanoisinko vanha tekijä tai peräti veteraani, nuorisotyönohjaaja Johanna Harjula Japaniin ja noviisi, vasta-aloittava lähetystyöntekijä, sosionomi Kirsi Salmela Thaimaahan. Kirsi menee jatkamaan sitä työtä, jota seurakuntamme nimikkolähettinä on yhden sukupolven ajan tehnyt nimikkolähettimme, diakonissa Anneli Könni. Seurakunnallammekin on vahvat lähetysperinteet. Olemme aika hyvin kunnostautuneet siinä, että seurakuntamme keskeltä on noussut paljon lähetystyöhön lähtijöitä. Seurakuntanuorten parissa on ollut voimakasta lähetysherätystä. Minä henkilökohtaisesti uskoinkin pitkään, että lähetystyö on todella arvostettua laajemmaltikin kuin vain kristillisissä tai tosiuskovaisissa piireissä, mitä sillä sitten tarkoitettaneenkin. Hiljalleen olen kuitenkin oppinut huomaamaan, että on paljon ihmisiä, jotka vieroksuvat lähetystyötä. Rahan antaminen ulkomaille ei miellytä. Se tuntuu ikään kuin olevan pois niistä varoista, joilla voitaisiin lievittää kotimaista hätää. Kirkossamme lähetystyö on saanut virallisesti oikeutetun aseman vasta 1960-luvulla. Sitä ennen se oli niin sanottua lähetysharrastusta. Vieläkin tapahtuu lähetystyön mieltämistä lähetysystävien harrastukseksi. Ei ole kysymys koko seurakunnan yhteisesti tunnustamasta asiasta. Laman jälkeen ovat monien työmuotojen talousarviovarat kääntyneet nousuun. Lähetysjärjestöille myönnetyt avustukset romahtivat laman myötä - mielenkiintoista kyllä ihan saman kaavan mukaan kuin valtion kehitysyhteistyölle myöntämät varat - eivätkä avustukset ole kääntyneet nousuun nousukauden alettua. Vaikka muissa työmuodoissa ja muussa taloudenhoidossa lamasta on päästy, lähetystyössä se edelleen jatkuu. Täsmentäen arvosteluani totean, että olemme jääneet ratkaisevasti jälkeen piispainkokouksen suosittamasta vähimmäistavoitteesta, 2,5 % talousarvion verokertymästä lähetystyölle ja kansainväliselle avulle.

Aina sopii toivoa, että seurakunnasta vielä löytyy ihmisiä, muitakin kuin eläkeläisiä, joille koko maailma on Jumalan toimintakenttää ja ihmisiä autetaan ja heille julistetaan sanomaan Vapahtajasta yli kansallisten ja valtiollisten rajojen. Teemme lähetystyötä siinä uskossa, että ulkomaille jaetut varat eivät vähennä meidän hyvinvointiamme, vaan että niistä koituu siunaus. Jumala siunaa sitä, joka suostuu antamaan ja uhraamaan. Saarnaajan kirja ei ole mikään erityisilmoituksen lähde, mutta sieltä löytyvän sanan saa ottaa todesta: ”Lähetä leipäsi vetten yli, niin ajan mittaan sinä saat sen jälleen.”

Kotkan kirkon erityisiä nähtävyyksiä on taiteilija Pekka Halosen maalaama alttaritaulu "Tietäjien kumarrus" (1900).

Kotkan kirkon oppaan mukaan Halonen maalasi häneltä tilatun 6 metriä korkean alttaritaulun Perttulan tuvassa Tuusulassa ja osti seurakunnan hänelle maksamallaan 6000 mk:lla Halosenniemen. Alttaritauluun Halonen maalasi itsensä lahjan ojentajaksi, veljen pojan lapseksi ja vaimonsa Mariaksi, Perttulan isännän Joosefiksi; oikeassa laidassa oleva turbaanipäinen on apteekkari Gustaf Ignatius Iisalmesta. Taustalla on ehkä kymmenen hahmoa, miehiä ja naisia. Yksi naisista on valkoisessa hunnussa luultavasti kamelin selässä. Valkoiseen kaapuun pukeutunut naishahmo lienee kuolleen ilmestys. Tämä hahmo on taustalla pimeässä, josta ihmisiä, pakanoita, pyrkii kirkkaan Lapsen valoon. Tietäjätkin olivat pakanoita, astrologeja, jotka ovat jo päässeet Jeesuksen kirkkauden piiriin. Alttaritaulu kuvaa loppiaisen sanomaa: taikauskosta ja pakanuudesta voidaan päästä Kristuksen valoon.

Loppiaisen evankeliumi vyöryttää joulukuvaelman keskeiseksi osaksi itämaan tietäjät. Perinteisen mielikuvan mukaan yksi itämaan mageista oli tummaihoinen ja edusti siis Afrikan maanosaa. Oliko yksi itämaan tietäjistä todella afrikkalainen, on kysymys, johon emme varmaan tule saamaan vastausta. Mustaan väestönosaan asti ulottui 2000 vuoden takainen maailma, mutta Thaimaa ja Japani olivat siihen aikaan silloin tunnetun maailman ulkopuolella.

Raamatunkertomus lienee julistusta, jonka tarkoituksena on osoittaa Vanhan testamentin profetioiden täyttyneen heti Jeesuksen syntymästä alkaen. Vieraat kansat vaeltavat Jerusalemiin, kohti temppelivuorta uskoen sieltä löytävänsä jumalallisen totuuden ja viisauden. VT kertoo jopa kuninkaiden tulosta Jerusalemiin. Näin teki tunnetusti Saban kuningatar, joka tuli kuulemaan kuningas Salomon kansainvälistä mainetta saavuttanutta viisautta. Raamatunkertomus ei mainitse tietäjien olevan kuninkaita, mutta VT:n maininta kuninkaista on saanut tämän ajatuksen liikkeelle. Ja tietäjien kallisarvoiset lahjat on antanut lisäpontta ajatukselle kuninkaista, joiden lahjojen lukumäärä antaa aiheen tietäjien lukumäärän arvioinnille. Kulta, suitsuke ja mirha ovat enemmän kuin kallisarvoisia lahjoja. Ne suoranaisesti viittaavat vastasyntyneen lapsen messiaaniseen tehtävään. Kulta on kuninkaallinen lahja. Matteuksen evankeliumi päättyy kuninkaalliseen käskyyn: ”minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.” Nimikkolähettimme täyttävät tätä Vapahtajamme käskyä, suuntana itä. Emme jää odottelemaan, että itämaan tietäjät lähtisivät vaeltamaan länteen etsien vastausta elämän perimmäisiin kysymyksiin läntisestä valtauskonnosta. Nimikkolähettimme menevät idän tietäjien luo kertoen heille, että Vapahtaja, jossa ainoastaan kaikkien ihmisten on löytäminen yhteys elävään Jumalaan, on syntynyt. Se on toiveajattelua, että idässä syntyisi äkkikääntymisiä ja voimakas liike kristinuskoa kohti. Idän suuruskontoja edustavat magit ovat tiukasti kiinni omien perinteittensä ja kansallisten uskontojensa kahleissa. Hyppy idän suuruskonnosta kristinuskoon on iso ja vaikea askel idän ihmiselle, mutta moni on sen askelen löytänyt ja vakuuttunut, että vain Jeesuksessa Kristuksessa on pelastus.

Suitsuke tietäjien lahjana viittaa papilliseen tehtävään. Vanhatestamentillisessa jumalanpalveluksessa pappi levitti suitsutusastialla hyvää tuoksua, mikä samalla kuvasi rukousten kohoamista Jumalan luo. Lehdestä luin, että jossakin Helsingin seurakuntien yömessussa oli levitetty suitsutusta, mikä oli tietysti herättänyt vieroksuvaa hämmennystä. Vaatimatta tällaista käytäntöä kirkkoomme on kuitenkin todettava, että loppiaisen evankeliumi antaisi aihetta levittää suitsukkeen tuoksua. Mirhaa käytettiin vainajien ruumiin voitelemiseen. Ainakin evankeliumin kirjoittaja tiesi, että Jeesuksen tie johti seimeltä ristille. Tämä on kärsivä kuningas. Kärsimyksellään ja kuolemallaan hän tuo meille elämän.

Evankeliumin kirjoittaja ei kuitenkaan kuvaa tietäjiä, mageja kuninkaina. Hän näkee magit ei-kristittyinä astrologeina, jotka vakavissaan etsivät totuutta. He löytävät Vapahtajan ennen kuin Jumalan omaisuuskansa on vielä havainnut mitään. Tässä on piikki kaikelle itseensä tyytyväiselle uskonnolle, joka tuntee olevansa koko totuuden hallitsija. Halveksittujen pakanoiden rehellinen etsintä ajoi jähmettyneen oikeaoppisuuden ohi löytäen Kristuksen, Jumalan lähettämän personoituneen totuuden. Toinen piikki menee totalitaarisen vallankäytön suuntaan, missä kaikki kilpailevaksi epäiltykin valta eliminoidaan, hyvällä tai pahalla. Ehdottomalle yksinvallalle Messias, Jumalan lähettämä Vapahtaja, on uhka. Diktatuuri ei voi sietää oman valtansa suhteellistajia eikä ketään sellaista, joka voisi asettaa heidän valtansa kyseenalaiseksi. Magit edustavat tyypillistä taikauskoa, astrologiaa eli tähdistä ennustamista. Itse asiassa israelilaisten olisi pitänyt tajuta Jeesuksessa ilmi tuleva Messias ja lukea oikein ajan merkkejä ja muistaa Bileamin ennustusta Jaakobista nousevasta tähdestä, 4 Moos. 24:17. Juutalainen ennustus saattoi hyvin olla tuttua Babylonian ja Persian alueilla, minne juutalainen diaspora eli pakkosiirtolaisuudesta syntynyt haja-asutus oli levinnyt. Pakanoiden hapuilu jumalaa kohti, vaikkakin kyseenalaisin keinoin, tuotti tuloksen. Tähtien katselu oli muinoin mystistä, kun ei tunnettu avaruutta. Tähdistä luettiin enemmän mystiikkaa kuin mitä niihin nykyisen tietämyksen vallitessa liittyy. Tähtiin sisältyi jumalallisia voimia, niin ajateltiin. Vaikka profeetta Muhammed hylkäsi monijumalaisuuden, islamin symbolina on kuitenkin puolikuu. Ehkä se muistuttaa meitä taivaankappaleiden merkityksestä Lähi-idän ihmisille ennen muinoin.

Vaikka tähti johtikin tietäjät Jerusalemiin, kuninkaan asuinkaupunkiin, se ei johtanut perille asti. Pakanallinen uskonnollisuus elikkä ihmisen luonnollinen jumalantuntemus vie lähelle lopullista totuutta, mutta jättää kuitenkin vielä ikään kuin verhon silmien eteen. Tarvitaan parempaa opastajaa. Se löytyy Jumalan sanasta. Herodeksen neuvonantajat tiesivät Messiaan syntyvän Betlehemissä Miikan profetian (5:1,3) mukaan. Pitkä kristillinen perinne tulkitseekin tähden Jumalan sanaksi, kuten monet virsikirjamme loppiaisvirret. Yleinen ilmoitus sisältää vain karkeat suuntakoordinaatit pelastuksen lähteelle. Varsinainen ilmoitus vie perille. Raamattulähetystyöllä on suoranainen itseisarvo. Joskus sana ehtii puhua jo omalla painollaan ennen kuin kukaan on ehtinyt julistaa. Kaikkeen lähetystyöhön kuuluu keskeisenä osana raamatunkäännös- ja -levitystyö. Uskonpuhdistuksen tavoitteena on ollut se, että jokainen saa itse lukea Raamattua, ennen kuin kukaan ehtii "selittää". Toisaalta emme taida välttyä itsekään selittämiseltä. Jokainen saa aina omakohtaisesti pohtia lukemansa sanan valossa, onko selitys uskottava.

Isolla kirjaimella kirjoitettuna Sana tarkoittaa Jeesusta Kristusta. Raamatun sana todistaa hänestä, joka on varsinainen oppaamme etsiessämme tietä Jumalan luo. Viime kädessä hän itse näyttää meille tien tai vielä enemmän: on itse tie, Joh. 14:6.