1. sunnuntai joulusta, Lappeen kirkko 30.12.07

Virret: 20, 49: 4, 257: (vuorovirsi), 43: 3, 28: 1- , 30.

Luuk. 2: 33-40

Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin. Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, lapsen äidille: »Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.»
Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan. Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen. Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle, ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.
Kun he olivat tehneet kaiken, mitä Herran laki vaati, he palasivat Galileaan kotikaupunkiinsa Nasaretiin. Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo seurasi häntä

 

Uuden vuoden vaihde lähenee. Kun uusi tulee, vanha saa väistyä. Vanhan pitää väistyä. Usein vuoden vaihtumista kuvataan pilakuvissa ihmishahmoin. Vanhaa vuotta edustaa vanha pitkäpartainen ja raihnainen ukko, uutta vuotta iloisesti sätkivä vauva, joka ei maailman murheista vielä mitään tiedä, mutta jonka kasvaessaan on otettava vastuu elämästä. Uusi ei vanhasta piittaa, ei ole edes tietoinen eikä vanhoista kysele. Joskus muutos voi olla raju. Se ei ole enää millään tavalla edes vanhan jatke, vaan vanhan syrjään sysäävä.

Tämä ajatus sopii tänään kuvaamaan seurakunnan kirkkoherran vaihtumista. Minä tosin olen ollut vain väliaikainen kirkkoherra ja minun sopi hyvin jatkaa edeltäjäni linjalla. Tuskin mandaattinikaan sisälsi valtakirjaa suurille muutoksille. Vaali sen sijaan antaa pohjan ihan erilaisille yrityksille luotsata seurakunta uusille linjoille. Vaalikeskustelussa kyseltiin muutosjohtajaa. Kysymys jo loi suuntaviivaa sille, mitä tulevaisuuden odotetaan tuovan tullessaan. Ennakoidaan, että tulevien vuosien kuluessa tulee tapahtumaan suuria muutoksia. Olemme kuluneen vuoden aikana jo valmistautuneet muutoksiin. Olemme laatineet pitkän tähtäimen suunnitelmaa, vuoteen 2015 ulottuvaa strategiaa, jossa kartoitetaan toimintaympäristössä odotettavissa olevat muutokset, miettineet seurakunnan perustehtävää, visioita ja arvoja. Joskus suunnittelu voi tuntua kuin itsetarkoitukselta tai ylhäältä päin valmistellulta toimintaohjeelta. Olemme kuitenkin lähteneet siitä, että tätä suunnitelmaa ei tehdä ylhäältä päin, vaan että se on kaikkien - sekä työntekijöiden että luottamushenkilöiden yhteinen kokemus siitä, mihin ollaan menossa ja mitä on tehtävä, jotta seurakunta olisi elinvoimainen vielä kahdeksan vuoden päästä. On nähty, että tähän aikaan sisältyy suuria muutoksia. Lappeen seurakunnan väkimäärän odotetaan kasvavan kolmella neljällä tuhannella  ja seurakunnan alueen laajenevan käsittämään myös Nuijamaan, Ylämaan kuin mahdollisesti myös Lemin. Ihan niin suureksi seurakunta ei ole kasvamassa alueellisesti kuin mitä se oli 600 vuotta sitten, miltä ajalta on ensimmäinen maininta Lappeen kirkkoherrasta, Gudmundista nimeltään. Nykyiseen verrattuna kuitenkin Lappeen seurakunnan jäsenmäärän odotetaan kasvavan ja  seurakunta tulee olemaan ikärakenteeltaan nuorekas. Nuoren aikuisväestön ei ennakoida suhtautuvan kirkkoon perinteitä kunnioittavasti ja jäsenyyteen uskollisesti sitoutuvana, vaan haasteellisen kriittisesti. Sen tähden seurakunnan on varauduttava tulevaisuuteen valmiina kuuntelemaan nuoren sukupolven toiveita ja ajatuksia. Vanhat ja varsinkin vanhentuneet toimintatavat on muutettava tarvittaessa. En lähde ennakoimaan, että täällä otettaan käyttöön samat menetelmät, joilla Helsingissä tällä hetkellä kampanjoidaan kosiskellen nuoria aikuisia mauttomiksi arvioiduilla mainostoimiston tempuilla. Tosin Helsingin kampanjan tuloksista ei vielä tiedetä. Voinemme varmaan ottaa oppia siitä, ettei tarvitse samoja virheitä toistaa. Joka tapauksessa se, mikä on Helsingissä todellisuutta tänään,  toistuu muutaman vuoden viiveellä täällä. Viime vuonna Lappeen seurakunnasta erosi 38 henkilöä. Edellisvuodesta eroajien määrä kasvoi 9 hengellä. Laskin uteliaisuuttani, kuinka paljon Lappeen seurakunnasta eroaa väkeä vuonna 2015, mikäli kasvuvauhti jatkuu samaa tahtia – 347 henkeä. Toivottavasti olen väärässä!

 

Päivän evankeliumi kuvaa suurinta aikakausien käännettä kristillisjuutalaisessa kulttuurissa. Juutalaiset odottivat Messiasta, Vapahtajaa, joka oli kääntävä kansansa alennustilan loistoksi ja menestykseksi. Odotettiin, että menestyksekkäimmän Israelin kuninkaan Davidin päivät palaisivat uuden samasta hallitsijasuvusta olevan vallanperijän voimakkailla otteilla. Odotettiin nimenomaan Messiasta, ei tavallista sotapäällikköä, joka tekee vain inhimillisen voitavan parempien olojen saavuttamiseksi, vaan Messiaan. Messias oli toimiva jumalallisella vallalla ja voimalla. Mahdottomankin hän oli tekevä mahdolliseksi. Meidän näkökulmastamme Messiasodotukset olivat ylisuuret. Israelin Messias oli oleva sekä maallinen että hengellinen hallitsija. Hänen hallituspaikkansa saattoi siis olla hyvin sekä temppelissä, kansallispyhätössä, että kuninkaanlinnassa. Vaikea kuvitella, että vain kaksi vanhusta olisi jaksanut odotella Messiaan tuloa. Varmaan niitä oli paljon enemmän, mutta evankeliumin kahden henkilön voidaan kuvitella edustavan suurempaa Messiaan odottajien joukkoa.  Evankelista Luukas antaa etusijan näille vanhuksille, jotka edustavat vanhinta mahdollista ikäluokkaa. Heidän uskollinen odotuksensa palkitaan, sanoisinko urheilutermillä, kalkkiviivoilla, kun he ovat jo lähes päättämässä maallisen vaelluksensa. Heissä ei ole oleellista vain heidän vanhuutensa, vaan myös heidän hengellisyytensä. Suoranaisesti profeetallisella intuitiolla he tajuavat, että temppeliin tuotu lapsi on heidän odottamansa tuleva Messias. Merkille pantavinta on, ettei heidän Messiasodotuksensa kulminoidu yksinomaan voittoisaan sotapäällikköön, vaan kärsivään Messiaaseen. »Tämä lapsi on pantu koetukseksi: monet israelilaiset kompastuvat ja monet nousevat. Hänet on pantu merkiksi, jota ei tunnusteta, ja sinun omankin sydämesi läpi on miekka käyvä. Näin tulevat julki monien sisimmät ajatukset.»

Tuntuu vähän siltä kuin vanha Simeonkaan ei olisi oikein tiennyt, mitä hän sanoi. Mutta me tiedämme, että ne olivat osuva kuvaus siitä Messiaasta, jonka me tunnemme. Jeesus oli Herra ja Messias, joka herätti vastustusta ja vieroksuntaa. Jeesusta ei hyväksytty. Hänen oma kansansa suhtautui häneen nurjasti. Varsinkin kansan uskonnolliset johtajat pitivät häntä vaarallisena kansanvillitsijänä ja aiheuttivat Messiaan lynkkaamisen. Kaikkein vaikein osa oli pienen lapsen äidillä, jonka sydämen läpi oli kuvaannollisesti miekka käyvä. Hänestä oli tuleva myyttinen äitihahmo, joka oli kantava kuollutta poikaa sylissänsä. Maria ei sitä varmaan silloin ymmärtänyt – pitäisikö sanoa onneksi. Kuinka hän olisikaan jaksanut kestää niin musertavaa tietoa, jos  se olisi merkinnyt sen tajuamista, että poika parhaimmassa iässään tullaan häpeällisesti teloittamaan ristillä! Vanhan ja Uuden liiton välillä ei ollut tässä tapauksessa katkosta, vaan uusi jatkoi vanhan pohjalle. Mutta näin kivuttomastihan siirtyminen uuteen liittoon ei tapahtunut, ja siitä ennakoi jo Simeonin ennustus.

Naisprofeetta Hannasta ei mainita enteellisten sanojen lausujana, mutta miehisen profeetan täydentäjänä, ehkä ihan lain täyttäjänä siinä, että kahden todistajan suulla oli tärkeät tapahtumat todistettava.

Hanna ja Simeon edustavat tänään monia iäkkäitä ja uskollisia kirkossa kävijöitä. Emme ole nähtävästi onnistuneet samaan nuoria ja työikäisiä aikuisia kirkkoon. Tullaanko siinä koskaan onnistumaankaan? Mutta kaikkihan me vanhenemme ja moni suuntaa matkansa kirkkoon sitten, kun työelämä ei enää verota voimia, mutta hengellinen elämä vaatii sisäisten akkujen lataamista. Luulen kyllä, että Simeon ja Hanna olivat koko ikänsä uskollisia sanankuulijoita. He olivat uskollisuuden perikuvia. He kävivät temppelissä, vaikka kaikki ei mennyt edes sen parhaimman hengellisen perinteen mukaan, mitä he odottivat. He olivat kuin niitä vanhoja heränneitä, jotka eivät luopuneet kirkossa käymisen tavasta niin kauan kuin siellä Isä meitää luetaan. Menkööt kirkon menot sitten muuten miten tahansa ja olkoot saarnat vaikka puutteellisia puheita. Hannasta kerrotaan, että hän oli leski, ollut sitä jo 84 vuotta. Hän oli siis mennyt hyvin nuorena naimisiin, mutta ei ollut solminut uutta avioliittoa. Olisiko lesken suru tehnyt hänestä hengellisesti etsivän, joka halusi omistaa elämänsä Jumalan palvelemiseen? Suru oli kääntynyt hänessä hengelliseksi

lohdutukseksi ja kiitollisuudeksi. Usko Jumalaan muodostui elämälle uuden merkityksen avaavaksi voiman lähteeksi. Hän ei jäänyt suremaan sitä, mitä oli menettänyt, vaan kokenut uuden voiman. Leski oli kokenut surun, mutta voittanut katkeruuden, kovuuden, pahan ja kapinamielen Jumalaa kohtaan. Suru voi tehdä ystävällisemmäksikin, lempeämmäksi, myötätuntoisemmaksi. Suru kypsyttää ihmistä. Suru pakottaa tarkistamaan oman elämän perustusta ja arvoja. Se voi tukahduttaa uskon tai juurruttaa sen lujemmin. Hanna oli vanha eikä lakannut koskaan toivomasta. Ikä vähentää ruumiin voimia ja ulkonaista kauneutta. Surun seurauksena voi tulla alistuvaksi ja synkäksi, oleviin oloihin tyytymättömäksi, murjottajaksi. Hannan tapauksessa ikävuodet eivät lamauttaneet toivoa. Jumalan voimavarat eivät ole riippuvaisia sukupuolesta eikä pappeudesta. Hanna oli Pyhän Hengen valtaama. Hän ei edustanut vain VT:n hurskautta, vaan oli esikuvana UT:n leskiviralle. Lesket olivat sielunhoitajia ja äidillisiä huoltajia. Hanna sai tähän voiman yhteisestä jumalanpalveluksesta sekä yksityisestä rukouksesta. ”Ne rukoilevat parhaiten yhdessä, jotka rukoilevat ensin yksin” sanotaan. Koska Hanna oli päivittäin yhteydessä voimanlähteeseen, katkeruus ei saanut hänessä sijaa. Jumalan voima tuli näkyviin heikkoudessa.

Hannan nimi kuvaa hänen olemustaan. Nimi tarkoittaa armoa ja kiitosta. Penuelin tytär – Penuel tarkoittaa Jumalan kasvoja eli läsnäoloa, joka puolestaan oli Asserin heimoa – nimi tarkoittaa onnea ja pelastusta. Simeon siis symboloi rukousten kuulemista ja Hanna Jumalan armollista läsnäoloa pelastuksen päivänä.. Juudan ja Leevin jälkeläisten joukkoon oli tullut Israelin ”kadonneittenkin” heimojen edustaja. Simeon ja Hanna olivat ns. ”maan hiljaisia”, tavallista uskonnollista maan kansaa. He odottivat Messiasta, Israelin pelastajaa. He rukoilivat hänen tuloansa.

Elävä hengenelämä ei tyhjenny vain viranhaltijoiden sinänsä tärkeisiin toimiin. Jumalan Henki vaikuttaa tavallisissa seurakuntalaisissa, jotka rukoillen odottavat Jumalan valtakunnan toteutumista. Vanhat ihmiset voivat vaikuttaa joskus höppänöiltä ja heidän lapsenomainen uskonsa naurettavalta yksinkertaisuudelta, missä tosiasioita ei nähdä eikä tunnusteta. Mutta juuri siinä Simeon ja Hanna ovat meille esikuvia, että he jaksavat visioida tulevaisuutta. Simeon on jättänyt syvän jäljen kristillisen seurakunnan jumalanpalveluselämään. Kynttilän päivänä luettavan evankeliumin osana on Simeonin ylistysvirsi, joka sisältyy jokaiseen myöhäisillan rukoushetkeen: Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä sanasi mukaan, sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi.

Joulujakso    Etusivu