4. sunnuntai loppiaisesta (pöytälaatikkosaarna 29.1.2023)
Aiheeseen liittyviä virsiä: 307, 310,
482, 594.
Hengellisiä lauluja: HLV 383, 391, Laula kaikki maa 188.
22 Heti sen jälkeen Jeesus käski oppilaat veneeseen ja käski heidän mennä edeltä toiselle puolelle järveä. Hän huolehtisi väkijoukon matkaan. 23 Lähetettyään joukon pois Jeesus nousi vuorelle omiin oloihinsa rukoilemaan. Illalla hän oli yksin vuorella. 24 Vene oli ehtinyt jo satojen metrien päähän rannasta ja ponnisteli aallokossa vastatuuleen.
25 Aamuyöllä Jeesus tuli oppilaiden luokse järven pinnalla kävellen. 26 Kun oppilaat näkivät hänen kulkevan veden päällä, he kauhistuivat ja huusivat peloissaan: »Se on kummitus!» 27 Mutta Jeesus sanoi heille: »Ottakaa rauhallisesti, minä se olen. Älkää pelätkö.» 28 Pietari vastasi: »Herra, jos se olet sinä, niin käske minun tulla luoksesi vettä pitkin.» 29» Tule!» Jeesus sanoi. Pietari astui veneestä ja meni vettä pitkin Jeesuksen luokse. 30 Mutta sitten hän pelästyi huomatessaan, miten kovaa järvellä tuuli. Hän alkoi upota ja huusi: »Herra, pelasta minut!» 31 J eesus ojensi heti kätensä ja tarttui Pietariin. »Miksi aloit epäillä, vähäuskoinen?» hän kysyi. 32 He nousivat veneeseen, ja tuuli tyyntyi. 33 Silloin kaikki heittäytyivät veneen pohjalle ja sanoivat: »Sinä olet tosiaan Jumalan Poika.»
Tämän päivän evankeliumilla on suuri vaikutushistoria. Jeesuksen oppilaat olivat kyllä varmaan tottuneet myrskyävään kotijärveensä, mutta tämä yksi tapaus on oikein tallennettuna evankeliumiin. Syynä ei ollut kylläkään vain pelottava myrsky, vaan myös se näky, minkä he merellä kohtasivat. Heidän mestarinsa oli tähän asti osoittautunut eteväksi puhujaksi ja sairaiden parantajaksikin. Olipa hän juuri ruokkinut runsaat 5000 ihmistä viidellä leivällä ja kahdella kalalla, mitä voi ihan ihmeeksi kutsua. Ainakin oppilaat kokivat sen ihmeeksi. Mutta sitä ei voinut kukaan kuvitella, että hän voisi tulla heidän luokseen myrskyävän meren päällä ja veneseen tultua tyynnyttää tuulen. Evankeliumi kertoo oppilaiden polvistuneen veneessä Jeesuksen edessä tunnustaen, että hän toimii sellaisella voimalla ja vallalla, joka on vain Jumalalla.
Tämä tapahtuma jäi niin vahavana kuvana, suoranaisena ikonina Jeesuksen seuraajien muistiin, että he valitsivat laivan kristillistä kirkkoa kuvaavaksi tunnukseksi. Laivan mastona on risti, Herra itse ohjaa ja häneen uskovat ovat miehistönä. Mastona on risti, purjeina evankelinen usko, ja Pyhä Henki kuljettaa sitä. Jumalan sana on tällä purrella kompassina, toivo ankkurina ja Jumalan uskollisuus pohjana, johon ankkuri tarttuu. Vesi tarkoittaa maailmaa. Ehkä tällä kuvalla on myös yhteys Nooan arkkiin. Sinne kokoontunut seurue pelastui tuhovoimalta, vedenpaisumukselta, joka hukutti arkin ulkopuolelle jääneet. Nykyään tätä kuvaa käytetään puhuttaessa ekumeniasta eli kirkkojen yhteysliikkeestä. Kreikan sana ekumenia tarkoittaa maailmaa. Kristuksen seurakunnan muodostavat uskovat kaikissa kirkkokunnissa kaikkialla maailmassa. Tämän maailmanlaajan kirkkonsa Kristus ohjaa iankaikkiseen elämään. Opetuslasten matka Gennesaretilla, millä nimellä järveä myös kutsutaan, päättyi onnellisesti tavoiteltuun rantaan. Samoin seurakunta uskoo pääsevänsä ”rauhan rantaan”. Laiva kuvaa siis kristityn onnellista matkaa taivaan paratiisiin.
Erityisesti merenrantaseurakuntien kirkot tunnetaan paikkoina, joihin on
lahjoitettu ns. votiivilaivoja. Ne ovat laivojen pienoismalleja, joita
seurakuntalaiset ovat aikoinaan lahjoittaneet joko kiitokseksi onnistuneesta
merimatkasta tai merihädässä saadusta avusta. Ne voivat myös olla muistoja
merellä hukkuneista. Ja niiden äärellä on rukouksin muistettu kotoa pois olevia.
Kirkkolaivat eivät siis ole olleet pelkkiä koristeita, vaan ne ovat liittyneet
kiinteästi yhteiseen rukouselämään. Samalla ne kertovat jälkipolvillekin
seurakunnan olemuksesta matkalla olevana, rukoilevana Jumalan kansana.
Lappeenrannan kirkoissa ei ole votiivilaivoja, vaikka Suomen suurimman järven
rannalla eletäänkin; joskus annetaan myrskyvaroituksia Saimaallekin. Lauritsalan
kirkkosalin
katossa riippuu
kuitenkin
lappeenrantalaisen venepuusepän
Juha Niemisen
rakentama
keluvene.
Veneen nimi on ”Totuus” ja se ripustettiin kirkkoon lappeenrantalaisen
puunjalostusteollisuuden kunniaksi.
Monissa kirkoissa, erityisesti rannikkoseudulla, on alttaritauluna maalaus, joka esittää evankeliumikertomuksen tapahtumaa: pimeässä yössä näkyy kalastaja-alus myrskyn keskellä. Aluksen miehistö yrittää pitää purjealusta hallinnassaan. Tilanne näyttää ihan epätoivoiselta, mutta pitkin aaltoja lähestyy valoa hehkuva hahmo veden päällä liikkuen. Evankeliumien tradiossa historiallinen Jeesus ja ja ylösnoussut Kristus ovat yhtä, siis sama persoona. Niin kuin veden päällä käveleminen oli tuntemiemme luonnonlakien vastaista, niin ylösnouseminenkin merkitsi siirtymistä uuden luomisen alueelle, jossa elämä on voittanut kuoleman. Veden päällä kävelevä Jeesus on kuoleman voittanut Herra. Hän ilmestyi opetuslapsilleen, kristilliselle seurakunnalle. Opetuslapset tietävät kokemuksestaan, ettei heille ilmestynyt Jeesus ollut aave, henkiolento tai pelkkä näky, vaan todellinen ihminen, mutta samalla ainoa, joka on voittanut kuoleman ja rikkonut luonnonlait.
Luukkaan evankeliumi on ainoa evankeliumi, joka ei kerro tätä episodia, opetuslapsia merihädässä, jolloin Jeesus ilmestyy pelastajaksi, auttajaksi ja myrskyn tyynnyttäjäksi. Luukkaan evankeliumissa on kuitenkin kohta, joka suuresti muistuttaa tätä myrskykertomusta. Kyseessä on kertomus opetuslapsista lukkojen takana piilopaikassaan murehtimassa Mestarinsa elämän traagista päättymistä. Toivo Vapahtajan tuomasta uudesta Jumalan valtakunnasta maan päällä oli romahtanut (Luuk 24:36-39). Opetuslapset eivät tienneet, mitä tehdä, kun toivo oli mennyttä. Juuri silloin Jeesus ilmestyi heidän keskelleen lukittujen ovien sisälle ja sanoi: ”Rauha teille. Älkää peljätkö.” Opetuslapset pelästyivät, sillä he luulivat näkevänsä aaveen (vai pitäisikö sanoa kummituksen). Jeesus jatkoi: ”Miksi te olette noin kauhuissanne…. Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Tämä näyttää vähän myrskykertomusten rinnakkaiskertomukselta ja vaikkei se sitä olisikaan, niin evankeliumitraditiossa katsotaan tapahtumia aina ylösnousemuksen valossa. Tässä mielessä alttaritaulu myrskyävällä merellä taistelevasta veneestä, jonka Jeesus pelastaa merihädästä, viestii kuoleman voittajasta. Hän johtaa kristillistä seurakuntaa maailman myrskyissä.
Kolmas päivän evankeliumin vaikutushistoriallinen kohta on virret ja hengelliset laulut. Onkohan mitään muuta aihetta käytetty niin paljon virsien aiheena kuin kertomusta merihädässä olleesta opetuslasten joukosta. Yksi vaikuttavimpia on vanhemmille ihmisille tuttu hengellinen laulu Mestari myrsky on suuri. Laulun sanat jatkuvat näin: Ja mahtavat laineet käy. On taivaskin mustana juuri, ei apua mistään näy. Mestari, sallitko meidän kurjien hukkua? Joka tuokio tuimasti uhkaa meit aaltoihin haudata. Mä tyyneksi aallot ja tuulet saan. Rauhaa vaan! Raivotkoon viha siis aaltojen tai henkien taikkapa ihmisten, ei hätää kun tullut vain laivahan on Valtias maan, meren taivahan! Saan kaikki mä tahtooni taipumaan, Rauhaa vaan!
Toinen aiheeseen liittyvä virsi on nykyisen virsikirjan No. 307 Kiitos olkoon Jumalalle. Toisessa ja kolmannessa säkeistössä sanotaan: Armon henki johdattakoon, kiiruhtakoon matkamiestä lähtemään maailmasta turmeluksen, ahdistuksen, kotihinsa pyrkimään. Purjeisiin tullta anna, mua kanna meren yli mailleni. Pidä, Jeesus, itse peräää, Herra, herää! Muuten hukkuu haahteni. Virren kirjoittaja Elsa Christina Holmsten on virsikirjamme varhaisin suomalainen naisrunoilija. Oululaisen komissaarin tytär Elsa oli 1700-luvun radikaalipietistejä, joka matkusti 1733 Tukholmaan tavatakseen kuuluisia radikaalipietistejä kornetti Jakob Eerikinpoikaa ja kersantti Erik Erikinpoikaa. Voi olla että tämä virsi syntyi merimatkalla Tukholmasta kotimaahan. Ouluun palattuaan hän täynnä pyhää intoa jätti heti rukouspäivänä menemättä kirkkoon. Sen johdosta hänet tuomittiin sakkoihin, jotka hän suoritti 14 päivän vankeudella. Elsa halusi mennä naimisiin postimestari Johan Wacklinin kanssa, joka myös kuului radikaalipietisteihin. He halusivat tulla laillisesti vihityiksi avioliittoon. Raastuvanoikeudessa toimeenpannussa kuulustelussa rakastavaiset luopuivat separatistisista mielipiteistä. Vain puolisentoista vuotta saivat nuoret puolisot elää yhdessä. Elsa -rouva kuoli 1735 vaikeaan synnytykseen. Seuraavana vuonna hänen miehensä julkaisi vaimonsa kirjoittaman virren, josta on tullut hyvin suosittu virsi. Hautajaisissa sitä on käytetty paljon.
Tunnettu lyyrikko ja muusikko Mikael Nyberg on 1900-luvun alussa kirjoittanut ja säveltänyt hengellisen laulun Tuolla keinuu pieni pursi vasten tuulta ponnistain. Merimiesten mielen mursi myrsky aalloin raivokkain. Jo nuorukaisena Nyberg oli hukkua hirmumyrskyssä Porvoon ulkopuolella. Hengellisellä laululla on siis tausta kirjoittajansa omassa elämässä. Säveltäjä keskittyi myöhemmässä elämässän yksinomaan hengelliseen musiikkiin, mikä tietysti oli valitettavaa hänen lahjakkuuttaan ajatellen, kun hänestä olisi voinut tullut vielä laajemmin säveltäjänä mainetta niittänyt suomalainen. Kristillisen kirkon piirissä hänen laulunsa ovat hittejä.
Mikael Nyberg oli muuten satusetä Zachris Topeliuksen tyttären poika. Niinpä viimeisenä haluan mainita Topeliuksen virren, joka kuuluu suoranaisesti siihen virsikirjan osastoon, jossa on lauluja matkallaolosta, ja matkat olivat siihen aikaan merimatkoja, kun lentokoneita ei vielä ollut keksitty. Virsi 594 sisältyi vuonna 1923 julkaistuun laulukirjaan Virsiä ja lauluja merimiehille ja siirtolaisille (1902), josta se Lauri Pohjanpään suomentamana siirtyi virsikirjaan seuraavan vuosikymmenen lopulla. Virren otsikoksi sopisivat hyvin sanat Usko ja epäusko. Virren keskeinen sanottava nimittäin löytyy sen keskimmäisestä säkeistöstä: ”Jos vaivumme kuin Pietari me epäuskossamme, niin anna Herra kätesi ja ole auttajamme. Ah, uskoamme enennä, niin meille aalto pettävä on vuorenvahva pohja.” Tässä virressä kerrataan siis myös se vain Matteuksen evankeliumissa tallennettu traditio, jossa aina impulsiivinen Pietari ryhtyy järjettömään yritykseen. Kun kerran Jeesus kävelee veden päällä, niin miksipä hän ei voisi tehdä samoin. Hän pyytää: ”Jos se, Herra, olet sinä (etkä aave/kummitus) niin käske minun tulla luoksesi.” Ja Herra käskee vain yhdellä sanalla: ”Tule”. Minusta tämä on vähän humoristinen episodi. Joskus ihminen voi olla uskossaan niin tohkeissaan ja innokas, että uskoo pystyvänsä, mihin tahansa, vaan huonostipa siinä meinaa käydä. Elämän karu todellisuus on, että Jeesus voi kyllä tehdä ihmeitä, mutta meidän rahkeemme eivät siihen riitä. Jeesus ei kuitenkaan toppuuttele innokasta uskoa, päinvastoin, moittii vähäisestä uskosta: »Miksi aloit epäillä, vähäuskoinen?» Ainakin minun on helppo samaistua Pietariin. En nyt sanoisi, että innokkuuteni tähden, mutta uskon heikkouden tähden. En rohkenisi panna Jumalaa koetukselle, kuinka paljon hädässä hän minua auttaisi enkä ainakaan tahdo minkään hengellisen sädekehän saavuttamisen toivossa tehdä ihmeitä. Tyydyn inhimilliseen heikkouteen. Ainoa asia, missä voisin ehkä vähän tehdä parannusta, on siinä, että turvautuisin enemmän Jeesuksen apuun ja luottaisin häneen enkä hössöttäisi ja murehtisi tarpeettomia asioita. Enkä ajattelisi, että maailma kaatuu päälleni, ikään kuin se olisi minun huolehtimiseni varassa.
En tiedä jaksaako lukija/kuulija seurata minua, mutta tekee vielä mieleni mainita, että päivän evankeliumi koskettaa myös nykyaikaista globaalia, yhdentynyttä maailmaamme. Koko maailma on nyt merihädässä. Olemme kaikki samassa veneessä. Ilmaston lämpeneminen on aiheuttamassa katastrofaalisia muutoksia maapallollamme. Jumalan apuakin voi tietysti pyytää ja on syytä pyytää tähän hätään. Ennen kaikkea Jumalan apua pitää rukoilla siihen, että me ihmiset tulisimme järkiimme ja ryhtyisimme radikaaleihin toimiin ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Aika paljon yrityksiä on toki tehtykin. Kaikkein pahinta on, jos joku häirikkö alkaa keikuttaa laivaa ja laiminlyö toimet yhteisen tulevaisuutemme turvaamiseksi. Laivaan taitaa olla astunut myös kaappari, joka järjettömillä sotatoimilla yrittää sytyttää kokonaisen maailmanpalon. Ihmiskunnan on yhdistettävä voimansa ja ryhdyttävä määrätietoisiin toimiin, ettei kaapparin johtama terroristivalio valtaa koko laivaa ja aiheuta historian suurinta tuhoa. Ilmastouhkan torjumiseen sota on mitä tuhoisin tapa toimia tämän päivän maailmassa. Meidän kristittyjen ei pidä käpertyä vain omaan purteemme ja ajatella, että kun me olemme tässä kristilliseksi kirkoksi kutsutussa Nooan arkissa turvassa, niin me pelastamme nahkamme; muun mailman tuho ei ole meidän vastuullamme. Kyllä se vaan on. Yksi ihminen ei voi tietenkään pelastaa koko maailmaa, mutta yksi ihminen voi muuttaa yhden ihmisen koko maailman. Meidän on hyvä toimia kristillisen vakaumuksemme mukaisesti. Ei-kristilliseen maailmaan meidät yhdistää yhteinen moraalitaju, johon kuuluu oikeudenmukaisuus ja totuus. Eikä niitä sovi vääristellä.