Uudenvuodenpäivä Lappeen Marian kirkossa 1.1.07

Virret: 39, Laudamus, 317: 1-2, 40, 36: 4, 600: 1- , 41, 42, 329: 4-5

*Evankeliumi: Luuk. 2:21

Kun oli tullut kahdeksas päivä ja lapsi oli ympärileikattava, hän sai nimen Jeesus, jonka enkeli oli ilmoittanut ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa.

Toimiessani Suomen Lähetysseuran työntekijänä Etiopiassa sain usein vastattavakseni kysymyksen nimeni merkityksestä. Minun oli vastattava, ettei nimeni merkitse mitään ja ettei meidän kulttuurissamme nimillä yleensä ole merkitystä. Se tuntui oudolta kulttuurissa, jossa nimeen aina liittyi merkitys. Etiopialainen kulttuuri on osittain samaa seemiläistä alkuperää kuin Raamatun ja siis Palestiinan kulttuuri. Nimi merkitsee jotain. Se joko viittaa omistajansa syntyperään tai sitten se edustaa vanhempien toivetta, mitä nimen kantajalta odotetaan, millaisen ihmisen hänestä toivotaan varttuvan. Etiopian kristillisessä kulttuurissa nimet ovat enimmäkseen raamatullisia. Kun jollekin annetaan nimeksi Marian voima, niin sellaisen lapsen odotetaan olevan suuren ja kunnioitettavan Jumalan Äidin suojeluksessa kasvava ihminen. Jos nimeksi annetaan Haile Selassie, niin se on vielä jotain mahtavampaa: hän on peräti Pyhän Kolminaisuuden suojassa elävä ihminen. Sellaista nimeä ei tohdita yleensä antaa. Nimi on jotenkin liian pyhä ja kunnioitettava, niin ettei nimen kantajan elämä tule vastaamaan sitä, mitä häneltä odotetaan. Tavallisempaa onkin antaa nimeksi vähän vaatimattomampi Haileab, isän voima, tai Gebre Selassie, Kolminaisuuden palvelija.

Juutalaisessa perinteessä ihmisen nimi myös liitetään usein Jumalan nimeen, niin Jesaja, Jeremia kuin Jeesuskin. Kaikissa näissä nimissä on osana Jumalan pyhän nimen, ns. pyhän tetragrammin neljästä konsonantista se ensimmäinen, joka riittää hyvin kuvaamaan Jumalan toimintaa nimen kantajassa. Jeesus tarkoittaa Herran pelastus tai Herra korottaa. Hepreankielellä nimi kuuluu kokonaisuudessaan Jehoshua´. Tavallisesti nimen lapselle antoi juutalaisessa kulttuurissa isä tai vanhemmat yhdessä. Jeesuksen kohdalla Uusi testamentti kuitenkin korostaa, etteivät Jeesukselle antaneet nimeä hänen vanhempansa. Nimi tuli Jumalalta, enkeli oli tämän viestin sanansaattaja. Nimenantoseremonia yhdistyi ympärileikkaukseen, joka tapahtui, vain pojille, 8 päivän ikäisenä. Ympärileikkauskäytäntö alkaa Vanhan testamentin mukaan Abrahamista. Jeesuksesta tehtiin siis aito Abrahamin, uskon isän, poika. Siinä kohtaa hän ei kuitenkaan eronnut ikätovereistaan, vaan samaistui kansaansa.

Ympärileikkauskäytäntö on ymmärrettävä juutalaista taustaa vasten. Ympärileikkauksessa ihmisestä tuli juutalaisen kansan jäsen; syntymänsä perusteella hän ei sitä vielä ollut. Luukas korostaakin Jeesuksen olleen Israelin oikea Messias, joka alusta pitäen sidottiin elämään lain mukaan. ”Jumala lähetti Poikansa…lain alaiseksi syntyneen lunastamaan lain alaiset” (Gal. 4:4-5). Sovintoveren ensimmäinen pisara vuodatettiin ympärileikkauksessa. Jeesus myös kastettiin, ei sen tähden, että hän olisi tehnyt syntiä, josta hänen olisi pitänyt puhdistautua, vaan hänet kastettiin meidän tähtemme. Vaikka Jeesus ympärileikattiin, hänen lähetyskäskynsä edellytti vain ”kastetta ja opettamista”. Jeesuksen nimen merkitys sisältää kuitenkin  koko hänen messiaanisen pelastustehtävänsä. Senpä takia meidän kulttuurissamme ei ole tapana antaa Jeesus-nimeä ihmisille, ei edes kristillisessä kasteessa, mikä toki nimenomaan tapahtuu Jeesuksen nimessä. Jeesus saa yksin edustaa pyhää nimeä. Jeesuksen nimipäivä ei ole kenenkään toisen nimipäivä. Uudenvuodenpäivä, on Jeesuksen nimipäivä. Jeesuksen syntymäpäivänä, jouluna, ei liioin vietetä kenenkään muun nimipäivää.

Muuten nimipäiväkalenterimme pohjautuu katoliseen aikaan, aikaan, jolloin marttyyrien kuolinpäiviä alettiin viettää heidän syntymäpäivänään iankaikkiseen elämään. Nimipäiväkalenteri ulottuu siis aina kristittyjen vainojen aikaan. Marttyyreja, uskontodistajia, oli niin paljon, että heitä riitti vuoden jokaiselle päivälle. Jokainen päivä oli siis siinä mielessä kristillinen juhlapäivä, että muistettiin aina jotakuta uskonsa tähden kärsinyttä Kristuksen todistajaa. Lapsia kastettaessa usein annettiin nimi syntymäpäivänä vietettävän uskontodistajan mukaan. Toivottiin, että lapsesta varttuisi yhtä uskollinen Kristuksen todistaja kuin oli ollut henkilö, jonka nimeä lapsi kantaa. Kristitty on kastettu taivaallinen esirukoilijansa kaimaksi. Nimiä annettiin toki myös enkelien mukaan, jolloin enkeli oli kaimansa suojelusenkeli.

Englannissa etunimestä käytetään ilmaisua Christian name – se tarkoittaa, että etunimi todella ilmentää kantajansa uskontoa. Ortodoksisessa sisarkirkossamme on edelleen käytössä tämä vanha kristillinen nimipäiväperinne, jonka mukaan kastettu saa nimen autuaasti kuolleelta taivaalliselta esikuvaltaan. Mediassa luetellaan tasapuolisuutta noudattaen kahden nimipäiväperinteen mukaiset nimet. Ortodokseilla on usein samana päivänä monet nimipäivät. Samana päivänä nimipäiväänsä viettävien nimien ei tarvitse olla samaa sanajuurta. Kyseessä onkin useat eri henkilöt, pyhät, joita muistetaan ja joiden mukaan kastetut ovat saaneet nimensä. Tällaisessa kristillisessä perinteessä kastettu kristitty liittyy edesmenneisiin uskonsankareihin ja taivaalliseen riemuitsevaan seurakuntaan. Tuonpuoleisen yhteys tämänpuoleiseen on läsnä elämässä. Oikeastaan radiossa ei ortodoksien kohdalla pitäisi kertoa, kenen nimipäivää tänään vietetään, vaan kuka on se pyhä henkilö, Jumalan oma, jota tänään muistetaan.

Sanottakoonpa tästä nimisymboliikasta mitä tahansa, on hyvä olla siitä tietoinen eikä siinä mitään moitittavaa ole, jos nimipäivä- ja nimenantokulttuuriamme hienosäädämme kristillisen perinteen mukaisesti. Päinvastoin.

Jonkinlaista kulttuurista muutosta on yritetty saada aikaan kirkossamme jumalanpalvelusuudistuksen yhteydessä, kun on palautettu kastekynttiläkäytäntö. On kerrottu, että kastekynttilä muistuttaa aina Jeesuksesta, joka on maailman valo. Hänessä meidät kastetut on siirretty pimeydestä valoon. On kehotettu sytyttämään kastekynttilä kastetun nimi- ja kastepäivänä syntymäpäivän lisäksi ja korostettu, että kastekynttilää voi käyttää myös kirkollisina juhlapäivinä. Se on vähän kuin Suomen lipun käyttö: aina sopivissa tilanteissa sitä voi käyttää ja tietyissä tilanteissa kastekynttilän käyttö on suoranaisesti virallista. Ympärileikkausta ei meidän kulttuurissamme ole käytössä eikä siitä ole tullutkaan kristillisen kirkon tunnusmerkki. Kaste korvaa sen täysin. Ympärileikkaus ja kaste muistuttavat toisiaan siinä, että ne kohdistuvat sylivauvoihin. Joissakin ortodoksissa kirkoissa kastetaan poikavauvoja 8 päivän ikäisenä. Meillä tähän tarkoitukseen sovittu aika on lähempänä 40 päivää, jota vietetään Jeesusta ajatellen kynttilänpäivänä.

Kasteessa emme saa meidän uskomme mukaan pyhimyksiä esirukoilijoiksemme, vaan kummit. Enkeli oli Marialle Jumalan tahdon ilmoittaja; kastetuille Jumalan tahdon ilmoittaja on kummi; hän saa kasteessa tehtäväkseen kristillisestä kasvatuksesta ja esirukouksesta huolehtimisen. Hän on elävä ja läsnä oleva Jumalan seurakunnan edustaja. Kummi-instituution alkuperäistä merkitystä ei usein muisteta. Uskontokasvatus jätettään kunnioituksesta vanhempia kohtaan heidän yksinoikeudekseen, mutta ei kummin silti ole syytä panna kynttiläänsä ihan kokonaan vakan alle. Kristillistä kasvatusvirkaa voi toteuttaa muistamalla kummilasta säännöllisesti rukouksessa ja esim. tilaamalla kouluikään varttuneelle kummilapselle kristillisen lastenlehden.

Uudenvuodenpäivän evankeliumi on on kaste- ja opetusteksti. Kasteessa meidät otetaan Jeesuksen nimiin. Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on näet saarnattava Jeesuksen nimessä kaikille kansoille (24:47). Tähän liittyy myös Apostolien tekojen julistus: ” Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.» (Ap.t. 4:12) Tässä ei ole kysymys nimimagiasta, vaan Jeesuksen persoonasta. Jeesus on kärsimisellään ja kuolemallaan lunastanut minut, ei kullalla eikä hopealla, vaan kärsimisellään ja kuolemallaan. Tätä sanomaa on tehtävä tunnetuksi kaikkialla maailmassa. Jeesus on suuri opettaja ja profeetta, aikakausien käänne, kristillisen ajanlaskun perusta. Mutta hän on enemmän: hän on kärsinyt kuoleman, uhrannut itsensä ainutkertaisena uhrina, että sinä ja minä pelastuisimme. Ei ole muuta Vapahtajaa kuin Jeesus. Ketään ei voi nostaa hänen rinnalleen. Tämä lienee kristinuskon suurimpia loukkauskohtia. On ollut ja on edelleen. Kuinka kristinuskon voi nostaa toisten uskontojen yläpuolelle ainoaksi oikeaksi? Eikö sellainen ole omahyväisyyttä, itsensä korottamista toisten yläpuolelle? Riippuu varmasti tavasta, miten asia esitetään. Ei kai sitä tarvitse ilmaista lausumalla, että toisten usko on väärä ja minä olen oikeassa. Sen sijaan voi sanoa: näin minä uskon. Koen Jeesuksen Herrakseni ja Vapahtajakseni. Toisten uskontojen edustajien silmissä omaa uskonnäkemystään vähättelevä ja häpeävä kristitty ei ansaitse kunnioitusta. Enemmän muslimikin kunnioittaa aitoa ja tunnustavaa uskoa kuin väritöntä, hajutonta ja mautonta maallistunutta kristityn nimellä kulkevaa ihmistä, jonka sisäinen uskon palo on sammunut.

Aloitamme uuden vuoden Jeesuksen nimeen, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä; se tarkoittaa, että me jotka olemme hänen nimeensä kastetut, pyydämme häneltä suojelusta ja siunausta alkavalle vuodelle: Oi Jeesus, anna rauha ja pelastus. Tähän messuun on kutsuttu sekä vanhat että uudet seurakuntamme luottamushenkilöt. On kutsuttu myös kaikki vaaliehdokkaat, sillä seurakunnassa on monia tehtäviä. Jokaiselle, joka haluaa palvella seurakuntaa, löytynee myös tehtävä, jossa voi hyödyntää omaa armolahjaansa. Koko seurakunnallemme toivomme uuden vuoden olevan Jumalan siunaama armon vuosi, annus Domini.

Joulujakso