3. sunnuntai loppiaisesta       Piiluvan srk-koti, Lappeenranta

rippikoulujumalanpalvelus 22.1.06

Evankeliumi: Mark. 1:29-39

Synagogasta he menivät suoraan Simonin ja Andreaksen kotiin. Jaakob ja Johannes olivat mukana. Simonin anoppi makasi kuumeessa, ja hänestä kerrottiin heti Jeesukselle. Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan.

Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Hän paransi useita erilaisten tautien vaivaamia ja ajoi ulos monia pahoja henkiä. Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet.

Varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, Jeesus nousi ja lähti ulos. Hän meni paikkaan, jossa hän sai olla yksin, ja rukoili siellä. Simon ja hänen toverinsa riensivät etsimään Jeesusta ja löysivät hänet. He sanoivat hänelle: »Kaikki etsivät sinua.» Mutta Jeesus sanoi: »Me lähdemme nyt täältä ja menemme naapurikyliin. Minun on saarnattava sielläkin, sitä vartenhan minä täällä olen.» Niin hän lähti ja kiersi kaikkialla Galileassa, saarnasi synagogissa ja karkotti pahoja henkiä.

 

”Rakkaat kristityt, minulla on ilo ja kunnia kertoa teille Herrasta ja Mestarista Jeesuksesta, sainhan viettää hänen seurassaan ikimuistoiset päivät kotijärveni rannalla, kun hän kutsui minut – minutkin – oppilaakseen”, kertoi paremmin Pietarina tunnettu Simon runsaslukuiselle kuulijakunnalle Roomassa 60-luvun alussa. "Olimme veljeni kanssa kalastamassa heittoverkoilla, kun silloin vielä outo ihminen kutsui meitä. ’Lähtekää minun mukaani!’ Minä olin sentään jo kolmenkymmenen ikäinen ja perheellinen mies. Älkää luulko, että päätös kypsyi minulle siitä hetkestä. Ei, vaikka kalastajan ammatti ei ollut mitään herkkua. Sehän oli halveksittu, jopa syntiseksi leimattu työ. Mutta ehkä senkin tähden, ettei kalansaaliilla aina voinut hurrata, vaihtoehtoinen elämänmuoto kävi aina välillä mielessä. Ajattelin aluksi, että voihan sitä Jeesuksen seurassa vähän 'hengailla' ja katsoa, mikä tyyppi tämä oikein on.

Tuli juuri parahiksi pyhäpäivä, sapatti, ja astelimme synagogaan. Meidän paikkamme taisi olla usein tyhjänä synagogassa. Tuumin, mitä arvokkaat herrat ajattelevat, kun 'meikä', kalalle haiseva työntekijä tulee rukoushuoneeseen. Shown päärooliin en kuitenkaan päässyt minä. Se oli tämä opettajamme, joka alkoi opettaa. Hänen opetuksessaan oli lumovoimaa ja iskevyyttä. Heti jokainen tajusi, että nyt puhuu se, jolla on valta ja sana hallussaan. Nyt puhuu se, jonka sanat sattuvat ja hoitavat kuulijaa.  Kaikkein paras oli vasta tulossa. Synagogassa oli yksi hörhö, joka alkoi kimittää Jeesukselle. Herra sanoi: ’Vaiti!’. Sekopää vaikeni huudon kanssa, vai pitäisikö sanoa: päästi mölyt mahastaan. Kaikki ihmiset olivat aivan hämmästyneitä. Synagogassa oli totuttu istumaan arvokkaan näköisesti ja kuuntelemaan lainopettajien sivistyneiltä kuuluvia selityksiä, josta me rahvas emme ymmärtäneet muuta kuin että vaikea on taivaan valtakuntaan päästä, kun pitäisi kaikki tuo tietää ja osata.

Jumalanpalveluksen jälkeen menimme kotiini, jossa vaimoni lisäksi asuivat anoppini ja veljeni. Nyt sattui niin, että anoppini oli sairastunut kuumeeseen. Hänen tilansa näytti hyvin huolestuttavalta. Tavallisesti tällaisia sairauksia yritettiin hoitaa maagisilla taikatempuilla, kuten veitsen sitomisella hiuspalmikolla orjantappurapensaaseen ja siihen liittyvillä taikasanoilla tai henkien manaajien loitsuilla ja taikaesineillä. Mieleenikään ei tullut, että Jeesus voisi tehdä jotakin asialle, ellei hän korkeintaan pitäisi rukouksen. Mutta arvatkaas, mitä tapahtui? Jeesus meni koruttomasti anoppini vuoteen ääreen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet ylös. Ja kuume lähti anopista. Jos Jeesus teki edellisen parantamistekonsa synagogassa kaiken kansan nähden, ettei joku sanoisi ilkeästi julkisuushakuisesti, niin tämä teko sitten ainakin oli ihan päinvastainen. Hiljaa yksityisyydessä tapahtunut teko, josta todistamme vain me lähimmät Jeesuksen oppilaat. Minuun teko teki erityisen vaikutuksen. Jos olin lähtenyt Jeesuksen seuraan hetkeä aikaisemmin epävarmana ja kyselevänä, niin nyt minä aloin lämmetä. Minusta alkoi tuntua, että Jeesuksen seuraaminen on minulle nyt tärkeämpää kuin mikään muu. Olin suorastaan innostunut ja utelias näkemään, mitä kaikkea Jeesus vielä tekeekään. Oli kuin kevätpurot olisivat lähteneet pauhaten liikkeelle Jeesuksen toiminnan myötä, maisema ja elämä alkoivat hehkua väreissään. Oli tapahtumassa jotain fantastista kuin uusi luominen. Tänne kotiseudulleni Galileaan, kuoleman varjon maahan, koitti valo. Jeesus oli voittanut minut omakseen. Tämän opetuslapseuskoulutunnin opetuksena tajusin ensimmäiseksi, että inhimillinen hätä pitää saattaa Jeesuksen tietoon. Taikatemput ja loitsut sekä manaamiset on parasta jättää Kannetaan huolemme Jeesuksen eteen ja pyydetään: ”ota Herra kädestä ja auta.” Herra on auttaja, pelastaja, sitä tarkoittaa muuten hänen nimensäkin.

Kunnioituksesta anoppiani kohtaan minun on vielä mainittava, että parantuminen ja pelastuminen ei tarkoittanut sitä, mitä ehkä luulette, että hän olisi sanonut: pitää mennä vielä vähän huilimaan, ettei vain rupea uudelleen huippaamaan. Ei, hän kävi heti käsiksi töihin, ihan niin kuin sairastuminen olisi ollut näytelty episodi. Tekisi mieli sanoa, että anoppini antoi esikuvan siitä, mitä Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa. Meidät on pelastettu palvelemaan. Ei pelastuminen tarkoita sitä, että astutaan valaistuneiden ja säädyltään korkea-arvoisempaan herra- tai rouvapiiriin, vaan arkinen elämä jatkuu entiseen tapaan. Jeesus opetti meitä myöhemmin sanoen: ”Suurin on se, joka palvelee.”

 

Huhu Jeesuksesta kantautui jo samana päivänä koko kaupunkiin. Tuli mieleen, että sairaus taitaa olla ihmisen normaalitila tässä maailmassa ja terveys poikkeus säännöstä. Kaikenlaisia sairaita kannettiin Jeesuksen eteen heti illan pimetessä, ensimmäisten tähtien syttyessä taivaalle, mistä laskettiin sapatti päättyneeksi. Sapattinahan ei saanut kantaa ketään eikä liioin kävellä sapatinmatkaa pidempää matkaa. Jeesuksen ammattitoverit, rabbit, olivat uskonnollisia esitelmöitsijöitä, joiden 'bravyyri' oli luetella kaikkia asioita, mitä sapattina ei saanut tehdä. Jeesus osoittautui minulle yhdessä päivässä opettajaksi, joka ei vain opeta, vaan parantaa, saarnamieheksi, joka ei vain saarnaa, vaan myös toimii. Kansa ryntäsi Jeesuksen luo. Hätä oli suuri. Sairauden ja hädän keskellä ihmiset kokivat itsensä avuttomiksi ja Jumalan hylkäämiksi. Nyt tuntui siltä, että Jumala ei ole hylännyt meitä. Jumala on lähettänyt meille auttajan. Hänellä on vastaanotto tänään Kapernaumisssa, meidän kotikaupungissamme. Hänen vastaanottonsa oli aamupäivällä synagogassa, iltapäivällä yksityiskodissa ja illalla vielä kadulla. Avun saaneista iltahämärän kulkijoista Jeesus teki parannustyönsä kautta aamuvalon kulkijoita. Jeesus johti ihmiset iltahämärästä (hesperiasta) aamun sarastukseen (auroraan). Elämä sai uuden suunnan.

 

Mutta aika moni tyytyi vain vaivansa poistumiseen. Jeesus oli tehnyt tehtävänsä, Jeesus sai mennä. He eivät etsineet Jeesusta koko elämänsä auttajaksi ja uuden suunnan antajaksi. He etsivät vain ruumiinsa paranemista. Seuraavana hetkenä he olivat valmiita jatkamaan elämää entiseen malliin ja unohtamaan hyväntekijänsä. Liian monelle ihmiselle usko on vain pahan päivän hätävara, hätärukous ja hätäapu. Hädän hetkellä huudetaan Herraa suuressa ahdistuksessa, hädän mentyä sanotaan: kiitti, tästä eteenpäin selviänkin jo omin avuin. Herralla olisi annettavaa myös hyvinä päivinä. Tarvitsemme häntä joka päivä. Noustessaan ylös taivaaseen Jeesus sanoi meille: minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."

Näin Simon Pietari puhui roomalaisille eikä hänen puheensa vielä tähän päättynyt, mutta me tyydymme nyt tähän ja tunnustamme uskomme (apostolinen uskontunnustus).

Joulujakso    Postilla