Keskustelukulttuurissa tarvitaan kehitystä
Laura Arikka: Dialogi pelastaa maailman ja muita oivalluksia käymistäni keskusteluista.Kirjapaja 2021. 159 s.
Viime aikoina on noussut esille tarve kehittää keskustelukulttuuria. Some-alustat näyttävät suosivan yksinpuheluita, mutta pahinta on kuitenkin vihapuhe. Siinähän ei ole kyse keskustelusta ollenkaan. Kuulemani huonoin esimerkki poliittisesta keskustelusta on epäilemättä Yhdysvaltojen presidenttikandidaattien vaalikeskustelu. Keskustelijat kävivät keskustelua, jolle leimaa antavia oli keskustelukumppanin puheen keskeyttäminen, päällepuhuminen, valheellisten perusteiden esittäminen ja itsensä kehuminen. Keskustelijat eivät kuunnelleet toisiaan. Heidän tavoitteensa oli voittaa puhumalla kaksinkamppailu äänestäjien suosiosta. Se oli hyvä oppitunti siitä, mitä on huono keskustelu.
Minusta tuntuu, että myös meidän
parlamentissamme käydään välillä keskustelua, jossa vastapuolen argumentteja ei
kuunnella, vaan omaa näkemystä vängätään väkisin ja valhetietoa sijoitetaan
puheen lomaan muka jonkin tutkimuksen vahvistamina argumentteina. Surkuhapaista
keskustelua oli kunnallisvaalien alla perussuomalaisten temppu, jolla puhetta
pitkitettiin pikku tunneille tavoitteena saada aikaan tilanne, jossa demokratia
kumotaan väsytystaktiikalla.
Poliittisen keskustelun ongelmana on aina vallantavoittelu. Lähtökohtaisestikaan ei siis pyritä käymään rakentavaa keskustelua, vaan vaikuttamaan poliittisiin valtasuhteisiin.Sanomalehtien mielipidepalstoilla esiintyy myös keskustelun nimellä esiintyvää valhepropagandaa, jossa puolustetaan omaa näkemystä enemmän ja vähemmän valheellisin perusteluin, koska oma näkemys halutaan vallitsevaksi ja vastapuoli yritetään argumentoida väärässä olevaksi tai jopa mielenvikaiseksi.
On valitettavaa, jos korkeassa ja edustavassa asemassa olevat kansan johtajat antavat mallia loukkaavasta puhetyylistä, jossa vastapuolta ei kuunnella eikä kunnioiteta samalla kun omaa näkemystä markkinoidaan ainoana oikeana totuutena. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
Nyt on ilmassa selvästi halua parantaa keskustelukulttuuria. On myös havaittu, että keskustelua voi harjoitella ja opetella. Sitran perustama Erätauko-niminen säätiö on ottanut oikein asiakseen yhteiskunnallisen keskustelukulttuurin kehittämisen. Samaa menetelmää voi toki soveltaa kaikenlaiseen keskusteluun aiheesta kuin aiheesta. Säätiön toiminnanjohtaja sai sananvapauspalkinnon työstään keskustelukulttuurin kehittäjänä. Säätiö järjestää koulutustilaisuuksia, joissa opetetaan keskustelumenetelmiä. Mukana on lukuisia tahoja aina valtionkansliasta alkaen ministeriöihin asti kuin myös kuntia ja kaupunkeja ja kansalaisjärjestöjä, erityisesti partio, sekä myös kirkollisia tahoja. Kirkon perheneuvonnassahan keskustelun ja vuorovaikutuksen kehittäminen on ollut avaintehtäviä alusta alkaen. Parisuhteen ongelmana on usein kommunikaatiovaikeus, jossa ei puhuta eikä niinmuodoin pussata. Muuhun keskustelukulttuuriin ei tietenkään tarvita jälkimmäistä, vaan sitä edellistä: keskustelemista, johon sisältyy kumppanin kuuntelemista. Viestinnän tulee olla minä-viestintää, jolla vältetään yleistäminen ja vastapuolen syyttäminen.
Arikka kertoo kirjassaan, että tätä viestinnäin opettelemista on otettu käyttöön myös rippikoulussa. Hän itse suhtautui asiaan epäilevästi, mutta kokeilun jälkeen joutui tunnustamaan, että se toimii. Paras muoto keskusteluun on piiri, jossa jokainen voi nähdä toisensa eikä kukaan kehtaa ruveta näpelöimään puhelinta toisten silmien edessä. Keskustelijaan tarvitaan aina puheenjohtaja, jonka tehtävän on taata keskustelijoille tasavertaiseen mahdollisuudet esittää omia näkemyksiään. Ei hiljaisuss monekaan keskustelijan kohdalla tarkoitta, ettei ole mitään sanottavaa, vaan ettei ole kovin sanavalmis, vaan tarvitsee aikaa ja annetun tilaisuuden näkemyksensä esittämiseen. Hyvälle keskustelulle on ominaista, että kaikki saavat siihen osallistua. Sanavalmiin henkilön ongelma,voi olla se, että hän kyllä puhuu paljon, muttta sanottavaa ei ole enempää kuin hilljaisellakaan. Joskus puheenjohtajan pitää olla jopa tyly ja rajoittaa keskusteluaikaa. Jos ryhmässä on sihteeri, joka kirjaa käydyn keskustelun, voidaan keskustelua havannoida myös jälkikäteen. Usein keskustelijat kertovat keskustelua käyhyn yksimielisesti, mutta kirjallisia muistiinpanoja tarkasteltaessa käy ilmi, että keskustelussa on ollut runsaasti erilaisia näkemyksiä. Korona-aikaan erätauko-menetelmää haluttiin soveltaa myös etätapaamisiin. Kas vain, käyhän se menetelmä siihenkin, vaikka siinä puuttuu muutamia oleellisia hyvän keskustelun vaatimia edellytyksiä. On jopa niin, että joillekin ihmisille tämä etäkeskustelu sopii kaikkein parhaiten!
Hyvä keskustelu on usein se, jossa ei ole paineita tavoitteista. Silloin ei tarvitse niin voimallisesti puolustaa alusta lähtien omaa näkemystään ja jättää kuulematta tai huomioon ottamatta toisenlaisia ajatuksia.
Nyt on keskustelutaitojen opettelemisen aika. Hyvin keskusteltu on sama kuin hyvin suunniteltu: puoliksi tehty!