Tikustakin asiaa
Seppo Häkkinen: Neulasta saippuaan. Arkisia välähdyksiä uskon maailmaan. Sley-Media 2024. 57 s.
Joillakin ihmisillä on kyky tehdä tikustakin asiaa. Se kyky taitaa olla myös piispa emeritus Seppo Häkkisellä. Hän on toiminut nuorena seurakunnan poikakerhossa ja partiossa sekä pappina toimiessaan osallistunut muun muassa varhaisnuorisotyöhön. Itsekin entisenä poikakerhon pitäjänä tiedän, että korkealentoiset puheet eivät tavoita kuulijaansa. Pitää olla aina jotain konkreettista ja helposti ymmärrettävää. Pojille on tärkeää, että heille kerrotaan asioista ja esineistä ja opetetaan niitä käyttämään, kuten Sepon pappa teki.
Toinen asia on sitten se, että nuorille pitäisi opettaa myös kristinuskon
sanomaa ja sisältöä. Ilman konkreettista kiinnekohtaa nuoren elämään
korkealentoisesta uskonnollisfilosofisesta luennosta tulee esitelmä, joka menee
kuulijalla yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Mitään lamppua ei syty pään
sisällä. Mutta entäpä kun puhe alkaa vaikka vasarasta ja sen käytöstä,
jokaisella pojalla voi jo olla kokemusta sekä siitä, että millaista vasaraa
mihinkin tilanteeseen tarvitaan kuin siitä, että osuessaan vasaralla omaan
sormeensa tuntee vasaran voiman. Vasarakokemuksista voi iltanuotiolla vasaraa
heiluttaen kertoa pojille, että näin on myös meidän hengellisessä elämässämme.
Piispa ammentaa Raamatusta kohtia, joissa vasara mainitaan, ei pelkkänä arkisena
työkaluna, vaan voimakkaana välineenä, jota tarvitaan ihmisen toiminnan
ohjaamiseen. Se on Jumalan sana.
Voi olla, että moni ihminen kaipaa uskonsa kohennukseksi filosofisempaa lähestymistapaa. Arkisten työvälineiden käyttö hengellisen elämän symboleina tuntuu liian naiivilta ja kevyeltä puheelta, joka ei tarpeeksi haasta älylliseen pohdintaan. Taitaa kuitenkin olla niin, että monen papin puhe on niin korkealentoista, että herää kysymys, ymmärtääkö puhuja enää itsekään sitä, mitä on toisille selittämässä. Hengellisen opettajan kiusaus on mystifioida sanomaansa vakuuttaakseen kuulijat omasta oppineisuudestaan.
Tavoitteena pitäisi kuitenkin olla se, että pappi toki on korkeasti oppinut, mutta puhuessaan kuulijoilleen mahdollisimman havainnollinen, selkeä ja yksinkertaisesti hengellisen sanomansa esittävä. Kun puhujalla on puhetta aloittaessaan naula tai neula tai tikku kädessään, kuulijasta tulee katsoja, joka valpastuu oitis seuraamaan, mitä nyt tapahtuu. Tulee mieleen, että Jeesuksen julistus perustui juuri arkisesta elämästä nousevista tutuista esimerkkitapauksista.
Tämän tyyppistä hengellistä opetusta olisi tarvittu silloin, kun se oli vielä kouluissa mahdollista, kun koulujen ovet olivat avoinna hengellisille päivänavauksille. Nyt taitaa tulla ongelmaksi, mistä löytyy niitä luonnollisia tilaisuuksia kohtaamiseen, joissa pitää hengellistä sanomaa tarjolla. Jäädäänkö vain seurakunnan järjestämiin omiin tilaisuuksiin, joissa ei enää kohdata kokonaisia uusia ikäluokkia?
Jää nähtäväksi, millaiseen jakeluun tämä hyväksi apuneuvoksi osoittautuva kirja päätyy kirjallisilla markkinoilla. Ehkä seurakunnan työntekijät on juuri se kohderyhmä, jolla olisi hyvä tilaisuus vielä tuoda kohtaamissaan tilanteissa esille arkiseen kokemusmaailmaan liittyvää yksinkertaista hengellistä julistusta.