Pastoraalinen pappi

Leena Huovinen: Suorituksesta vapaa alue. Bazar 2025. 286 sivua.

Elämäkertakirjoja näyttää ilmestyvän runsaasti. Eikä olisi hullumpi ajatus, että joka iikka kirjoittaisi elämäntarinansa muistiin. Ainakin oma jälkipolvi kiinnostuu siitä sitten, kun aika jättää tästä mummista tai papasta. Toinen asia on sitten, kannattaako jokaisen julkaista elämäntarinaansa painetussa muodossa. Löytyykö sille kustantaja vai pitääkö kustantaa itse?

Kustantaja on kyllä aika pätevä arvioimaan, sisältääkö kustantamansa kirja niin painavaa asiaa, että se kannattaa julkaista, mikä tarkoittaa, että kirjalle on odotettavissa menekkiä.

Opiskelija- ja kisapapin tarinassa on kiinnostavaa mielenkiintoinen elämäntarina, joka alkaa tavallisesta savolaisnuoresta papiksi ja työ naispappina (jos nyt sallitaan tämä sukupuolittava ilmaus pappeudesta) haastavissa tehtävissä Helsingin yliopistossa ja korkeakouluissa sekä Suomen edustusjoukkueiden kisapappina ympäri maailmaa kahden vuosikymmenen aikana. Helsingin korkeakouluissa Leenan työn piiriin kuului 90 000 opiskelijaa.

Jokaisen ihmisen elämään sattuu monenlaisia mukavia - ja valitettavasti myös ikäviä sattumuksia. Mutta niin erikoista tapahtumaa en kyllä ole kuullut kuin Leenalla, että syntymänsä jälkeen hänet luovutettiin erehdyksessä väärille vanhemmille. Vauvat vaihtuivat synnytyslaitoksella. Onneksi äiti huomasi erehdyksen. Jokainen sentään halunnee pitää oman lapsensa. Hauskoja sattumia on runsaasti eikä niitä kannata tässä kovin paljon kertoa, mutta tulkoon vielä mainituksi taksimatka Hartwall-areenalla vietetty urheilugaalaan. Matka alkoi taksinkuljettajan kiroilulla, kun hän kuuli kohteen, jonne oli odotettavissa ruuhkainen väylä. Missä ominaisuudessa asiakas sitten oli menossa tuohon turhaan ja tarpeettomaan tilaisuuteen. ”Kisapappina”. Kuljettaja totesi happamasti, ettei hän tykkää inisevistä naispapeista, jollainen hänen tielleen oli sattunut jossain kastetilaisuudessa. Mainitussa urheilugaalassa 2015 kisapappi sai vuoden taustavoiman tunnustuksen ansiokkaasta toiminnastaan, mitä tietoa vaille taksikuski jäi ja saattoi jatkaa elämäänsä ennakkokokemustensa vankina.

Mitä naispapin työhön tulee, on selvää, että se on ollut ja voi olla yhä edelleen paljon haastavampaa kuin miehisen virkaveljensä. Ehkä tilanne ajan myötä korjaantuu. Siitä on enteitä. Totesihan kirjoittajan kummipoika kerran katsoessaan piispanvihkimystä televisiosta: ”Voivatko miehetkin olla pappeja?”

Pääkysymys tämän elämäkerran kohdalla on tietysti kysymys, mihin tarvitaan opiskelija- ja kisapappia. Eikö niissä tehtävissä tarvita lääkäriä, terapeuttia, psykologia ja tutoreita? Samaa asiaa ihmettelivät entiset norjalaiset hiihtoveteraanit, jotka sattumalta liftasivat suomalaisen kisapapin kyytiin Sveitsin Alpeilla. Heille kisapapista oli ainakin se apu, että he pääsivät haluamaansa kohteeseen ilmaisessa kyydissä. Ylenpalttista ystävällisyyttä eivät norjalaiset kuitenkaan unohtaneet, vaan he toimittivat kuljettajalleen aikanaan postitse samanlaisen norjalaisvillapaidan kuin toisella kyytiläisellä oli ollut päällään kisareissulla. Kisapapin tehtäviin muuten kuuluu myös urheilijoiden kuljettaminen paikasta toiseen ja monenlaiset huoltotehtävät, vaikkeivät ne olekaan toimenkuvan ytimestä. Mutta kisapappi ei voi olla kisapappi, jos hän ei osallistu myös urheilijoiden tukemiseen heidän omimmassa tehtävässään. Hiihtäjille tarvitaan apulaisia, jotka ladun varressa ojentavat sopivan ehjän sauvan katkenneen tilalle. Ja siinä hommassa pitää olla nopea.

Kisa- ja opiskelija papin ominta työtä on pastoraalinen toiminta. Sitä ei tee lääkäri eikä opintoneuvoja. Pastoraalinen työ on istumista ihmisen vierelle ja kysymistä: ”Mistä haluat puhua?” Sielunhoito on usein ymmärretty vain uskoontuloon auttamiseksi ja ripiksi. Asiakaslähtöinen auttaminen lähtee ihmisen omasta tilanteesta. Keskustelun johtaminen toiseen aiheeseen vie väärille raiteille ehkä ihminen tule autetuksi omassa ongelmassaan. Papin tehtävä ei ole antaa vastauksia vaan etsiä vastausta yhdessä autettavansa kanssa. Tarkoituksena on, että ”kohtaaminen olisi tila, missä voi turvallisesti puhua elämäntilanteesta sellaisena kuin se on ja että henkinen umpikuja avautuisi edes vähän ja siihen heijastuisi välähdys toivosta ja valosta.” Papin laaja-alaisesti sivistävä yliopistollinen perustutkinto on hyvä pohja ihmisten kohtaaminen. Pastoraaliseen toimintaan antaa lisäarvoa kasvatustieteen ja psykologian opinnot sekö kouluttautuminen työnohjaajaksi, työyhteisösovittelijaksi, työyhteisökonsultiksi ja ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi, mistä kirjan kirjoittajalla on omakohtaista kokemusta. Pastoraalisuus viittaa sekä paimenidylliin eli paimenaiheisiin perustuvaan taiteelliseen työhön että käytännölliseen teologiaan, joka tutkii ihmisten kohtaamisia. Paimen pitää huolta laumastaan. Naisella saattaa olla miestä paremmin taito ja kyky hoivata omaa laumaa. Viiden lapsen äitinä Leenalla on kokemusta kantapään kautta omistaan huolta pitämisestä. Kuudes lapsi kuoli ennen syntymäänsä raskauden loppuvaiheessa. kohtalotovereita. Ikävästä ja raskaasta kokemuksestakin voi tulla voimavara silloin, kun kohtaa toisia vastoinkäymisiä kohdanneita.

Ihmissuhteet ovat yleisimpiä aiheita, joista papille tullaan puhumaan. Suhteet vanhempiin, ystäviin, puolisoon ja omaan itseen mietityttävät ja aiheuttavat murhetta. Harvemmin papin luo tullaan puhumaan onnellisia tarinoita. Tavallisesti on mielessä asioita, jotka mietityttävät ja aiheuttavat murhetta. Papin tehtävä on iloita iloitsevien ja itkeä itkevien kanssa. Yhä useammin puheenaiheina ovat avoimet suhteet tai polyamoria. Muutos on tapahtunut pikkuhiljaa 2010-luvulta lähtien. Elämme avoimempaa aikaa, että papille voi tulla puhumaan asioista, joita ympäristö tai kirkko paheksuu. Parasta olla häkeltymättä mistään. Luulenpa, että kovin vanhanaikaisesti ajattelevalle papille nousee tie pystyyn. Ei mahda mitään, mutta sukupuoli- ja seksuaaliasioissa jämähtäminen yleisestä oikeustajusta poikkeavalle kannalle sulkee sielunhoidollisen luottamusssuhteen. Tiedän kyllä, että moni uskoo eheytyshoidolla pystyttävän tervehdyttämään ihmistä ”luonnolliseen” sukupuoliseen käyttäytymiseen. Mutta entäpä, jos kysymys ei olekaan sairaudesta vaan seksuaalisesta identiteetistä? Leena Huovisen mukaan asia on niin, että yhteiskunta toimii kristillisemmin kuin kirkko, joka moraalin valvojana ottaa oppimestarin paikan. Näin tehdessään kirkko menettää kansan luottamuksen. Yleisen oikeustajun murtamiseen eivät riitä raamatulliset perusteet. Tarvitaan myös järkisyitä ja lääketieteellistä ymmärtämystä. Pahaa ei tekisi myöskään Raamatun ymmärtäminen historiallisessa kontekstissään. Teologisen perustelunkin pitäisi olla vakuuttava. Leena sai lesboparin vihkimisestä kutsun piispan puhutteluun, mikä ei ole yhtään miellyttävää, vaikka siitä selviäisi ilman kurinpidollisia toimenpiteitä. Valitettavasti pappi joutuu joskus pelkäämään, että mahdollinen soitto tuomiokapitulista tietäisi kuulusteluun joutumista. Leenallekin tuli kerran keskellä pääkaupunkiseudun liikennevilinää soitto Pappisliitosta, joka onneksi ja yllätykseksi sisälsikin iloisia uutisia. Vähän Leenaa jäi kaihertamaan, ettei piispa Huovinen onnitellut häntä vuoden papiksi valinnasta. Onnittelut lähetti kuitenkin Espoon piispa.

Kisapapin työssä tärkeää on toimia urheilijan rinnalla, ei vain voitoissa vaan myös tappioissa. Enimmäkseen urheilija kohtaa jälkimmäisiä. Voittajilla kyllä riittää onnittelijaa ja kannustajaa, mutta tappion kärsinyt ei kärsi vain tappioita. Hän on urheiluväen luottamuksen pettäjä. Eipä ihme, että urheilija kärsii usein mielenterveyshäiriöistä. Faneille ei riitä se, että urheilija tekee parhaansa ja katsoo, mihin se riittää. Jotkut tekevät sen epätoivoisen teon, että käyttävät dopingaineita. Jos ei urheilija pääse helpolla, vielä vaikeampi tilanne on ainakin joukkueurheilussa valmentajille. Melkein yksi epäonnistunut peli voi merkitä sitä, että joku ehdottaa valmentajalle potkuja. Suurin osa huippu-urheilusta tarkoittaa sijoittumista 10 parhaan ulkopuolelle. Jos kuka tukea kaipaa, niin se on juuri häviön kokenut urheilija, joka tarvitsee tukea ja lohdutusta. Pappi tarjoaa kohtaamilleen ihmisille suorituksesta vapaan alueen, jossa ei katsota onnistumista ja menestystä vaan kohdataan ihminen ihmisenä. Opiskeluelämässä on samanlainen suorittamisen kierre kuin urheilussa. Aina pitää käydä tenteissä ja suorittaa arvosanoja. Joskus arkinenkin elämä on kilpailua siitä, kuka menestyy parhaiten.

Urheilun ongelmiin kuuluu se, että nykyään urheilussa boikotoidaan niitä maita vastaan, jotka käyvät sotaa tai rikkovat ihmisoikeuksia vastaan. Jotkut urheilijat ilmoittavat vain urheilevansa eivätkä halua ottaa poliittista kantaa. No, syy siihen on aivan selvä. Sitä enemmän liksaa tulee urheilijan käteen, mitä räikeämmin maassa rikotaan kansainvälisiä poliittisia pelisääntöjä. Usein ne urheilijat, jotka muutenkin jo ansaitsevat eniten, moninkertaistavat tulonsa siirtymällä ihmisoikeuksia polkevaan maahan. On myös monia urheilijoita, jotka ottavat tässä asiassa poliittista kantaa ja kieltäytyvät lähtemästä kisaamaan maihin, joissa ihmisoikeuksia loukataan..

Mielenkiintoista on se, että urheilija- ja opiskelijapappi pitää tärkeänä kaikenlaisten ihmisten kohtaamista. Kristittyjen ei pidä koteloitua omiin kuppikuntiinsa eikä suojella itseään eikä lapsiaan erilaisuuden kohtaamiselta. Erilaisuuden kohtaamisesta Leena saikin hyvän kokemuksen vietettyään vuoden opiskelijavaihdossa Etelä-Afrikassa. Olemme erilaisia ja meidän pitää hyväksyä toisemme erilaisina. Tämä tarkoittaa tietysti omaa itseä, ettei minun tarvitse olla samanlainen kuin toiset vaan voin olla oma itseni. Kirkko, joka vaalii vain samanmielisten ykseyttä, sulkee aina ulkopuolelleen ison joukon ihmisiä. Kutsu yhteyteen kutsuu sisälleen myös ne, joille kirkko on etäinen ja vieras. Jokainen ihminen on yhteyden arvoinen. Kastamattomien elämä on yhtä arvokas kuin kastettujen. Kirkon tehtävänä on tarjota ihmisille suorituksesta vapaa alue, jossa ei katsota menestystä tai menestymättömyyttä, ei onnistumisia eikä virheitä vaan ihmistä itseään.

Etusivu    Kirja-arvioinnit