Vastaisku somelle: jaarituksesta vuorovaikutukseen

Sirpa Kähkönen ja Mari Leppänen: Kirjeitä läsnäolosta. SKS kirjat 2026. 197 sivua.

Kirjailija ja piispa kohtasivat toisensa Naantalin kirjajuhlilla vuonna 2022. Siitä sai alkunsa kirjeenvaihto, jossa naiset halusivat vaihtaa ajatuksia tutustuen samalla toisiinsa. Kumpikin henkilö on tullut tunnetuksi suurelle yleisölle, Kähkönen menestyneenä kirjailijana ja Leppänen piispana, pakko lisätä, että naispiispana. Naiskirjailijat ovat kyllä saavuttaneet arvostetun aseman, mutta naisen toiminta piispana kohtaa vahvaa vastarintaa. Piispa Marilta on vaatinut - ei vain rohkeutta vaan – myös uhrautumista ryhtyä virkaan, joka hänen oman herätysliikkeensä piirissä ei ole naiselle hyväksyttyä. Herätysliikkeen on helppo puolustaa näkemystään, kun toteaa, ettei maailma voi ymmärtää hengellisen elämän todellisuutta. Kirkkokin asettuu tässä hengellisyyden näkemyksessä Jumalan valtakunnan ulkokehälle. Sisällä ovat vain herätysliikkeen jäsenet, joiden uskonkuuliaisuutta valvovat jokaisessa seurakunnassa Rauhanyhdistyksiksi nimettyjen yhdistysten johtomiehet.

Tässä keskustelukirjeenvaihdossa ei tule enää esille piispa Marin välien selvittely herätysliikkeen kanssa, vaan uudet kirkon sisällä tai liepeillä vaikuttavat hengelliset virtaukset, j oita ovat muiden muassa hiljaisuuden liike, Tuomasmessu ja kristillinen jooga. Osallistuipa Mari herättäjäjuhlillekin raamattutuntia pitämään. Hyppy toisen herätysliikkeen kesäjuhlaan kuuluu toki piispalliseen toimenkuvaan, mutta ehkä tässä tapauksessa oli kysymys herätysliikkeen avautumisesta ulospäin ja piispan halusta tutustua itselleen oudompaan perinteeseen. Kävi Mari toki suviseuroissakin vanhasta muistista, vaikkei enää liikkeen sisällä hyväksyttynä julistajana. Suviseuroista on jäänyt lapsuudesta asti mieleen tunnelma, joka oli kuin taivasta maan päällä. Siellä oli hyvä olla, tapasi paljon tuttuja. Koko seuraväki oli Jumalan suurta perhettä, johon oli turvallista kuulua.

Jooga kuuluu eksklusiivisesta kirkkokäsityksestä tiukasti pitävien mielestä kristitylle sopimattomaan hengellisen harjoituksen kategoriaan eikä siinä näytä auttavan edes kristillinen etuliite. Kun kuitenkin kyseessä on suosittu hengelliseksi mukautetun voimistelumietiskelyn käytöstä, piispa haluaa osoittaa muillekin mallia, että tämä käy kristillisen uskon harjoituksesta. Hänelle on tärkeämpää uskova ihminen kuin institutionaalinen uskonnollisuus. Hiljaisuuden jooga hoitaa kokonaisvaltaisesti ja antaa tilaa sanattomalle kokemukselle. Avara kristinusko tuntuu kodilta. Nurkkakuntainen ahdistaa. Tuomasmessu on nimeään myöten avarakatseinen jumalanpalvelusyhteisö, jonne tervetulleita ovat uskossaan heikot ja epäileväiset. Tuomashan oli se epäilevä opetuslapsi. Ahtaasta herätysliikeuskovaisuudesta irtautunut Mari uskaltautuu puolustamaan ihmisiä, joiden kirkkosidonnaisuus ja uskovaisuuskin on heikkoa. On suorastaan yllättävää, että Mari kertoo avoimesti jumalauskonsa horjumisesta. Se tuskin olisi sallittua herätysliikkeen sisällä. Kaikkien pitää näyttää uskovaisilta eikä epäilyksiään saa paljastaa. Avarassa uskossa on hyvää se, ettei tarvitse näytellä, eikä yrittää olla jotain enemmän kuin on.

Piispa Mari kertoo lukeneensa myös piispa emeritus Wille Riekkisen kirjaa Valo ja pimeys. Hän on tullut tunnetuksi piispana, jonka ajatuksia on arvosteltu ankarasti. Häntä pidetään jopa luopiopiispana. Wille liberaalina piispana saattaa olla tien näyttäjä niille, joille perinteiset uskomisen tavat vaikuttavat liian ahtailta. Jumalan voi nähdä ja kokea toisilla tavoin. Kirjassaan hän kyselee uskon merkitystä elämälle ja yrittää sanoittaa sitä ilman oikeassa olemisen pakkoa. Hän kyselee myös dogmatiikkaa pursuavan uskontunnustuksen mielekkyyttä. Se sanoittaa huonosti nykyajan ihmisten kokemusta Jumalasta. Näihin pohdintoihin Mari suhtautuu varauksellisesti.

Sirpan kirkkosidonnaisuus on kotitaustaa myöten haurasta. Murrosiässä jäi rippikoulukin käymättä kirkosta eroamisen johdosta. Vasta pari vuotta ennen tämän kirjan syntymiseen johtaneesta kirjeenvaihdon alkamisesta hän kävi rippikoulun ja sai rippikoulun opettajakseen Kallion seurakunnan papin, Lisa Enckellin, joka osasi sielunhoidollisesti ohjata opetettavaansa kristillisen uskon maailmaan. Sirpa kotiutui hyvin Kallion seurakuntaan. Hän kokee, että tämä seurakunta asettaa matalan kynnyksen eri taustoista tuleville ja eri tavoin ajatteleville ihmisille. Kirkon katto on korkealla ja seinät avaralla. Sirpa kertoo kirjoissaan myös omista lähiomaisistaan ja heidän kohtaloistaan Suomen historian myllerryksissä. Suomi oli poliittisesti kahtia jakautunut. Kirjailijan mieltä kaihertaa edelleen vanhempiensa kohtalo. Menneisyyttä ei voi enää muuttaa, mutta nyt voisi puhua ja toimia paremman ja rauhallisemman maailman puolesta. Yllättävää, että kirjailijana menestynyt Sirpa haluaakin opiskella suntioksi ja kertoo viihtyvänsä erinomaisesti varsinkin Honkanummen hautausmaalla puutarhatöissä. Kirjailijan kutsumusta se ei kuitenkaan vähennä. Hän on kuitenkin syvästi pettynyt suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen valtaa pitäviin, koska nämä eivät riittävästi tue kulttuuria ja taidetta.

Kirjoittajat tuntuvat olevan hyvin samanmielisiä monista asioista, mutta tämä ajatus oli jo esillä kirjeenvaihtoa suunniteltaessa, ettei tarkoituksena ole käydä repivää keskustelua eikä väittelyä vaan enemmänkin tutustua kirjeenvaihtotoveriin, hänen ajatuksiinsa sekä kokemuksiinsa. Tärkeää on kuunnella toista ja oppia ymmärtämään, kuinka tämä kokee ja näkee. Sähköpostiviestit ovat kirjeitä läsnäolosta, ymmärtämisestä ja asettumisesta toisen asemaan. Tämä on vastakulttuuria vallassa olevalle polarisaatiolle ja siitä kumpuavalle repivälle keskustelulle ja riitelylle puhumattakaan vihapuheesta. Kirjeiden kirjoittajat rakentavat keskinäistä yhteyttä kuuntelemalla ja puhuttelemalla toisiaan kauniisti melkeinpä hellittelynimillä, mikä taitaa olla selvimmin kirjassa esiintyvä naisellinen piirre.

Lukija voi mielessään pohtia kirjoittajien viisaita ajatuksia hengellisyydestä, uskosta, kirkosta, perhe-elämästä, kulttuurista, taiteesta, maailmantilanteesta ja yhteiskunnallisista kysymyksistä sekä naisten asemasta.

Etusivu    Kirja-arvioinnit