Ekologista hengellistä elämää
Pauliina Kainulainen: Metsämaja. Luontomietiskelyjä maan kielellä. Kirjapaja 2023. 200 s.
Ilmastonmuutos, luonnon saastuminen, roskaaminen, lajikato – siinä ongelmia, jotka meitä puhuttavat tänään. Kysymys on meitä ympäröivästä luonnosta, joka ihmisen holtittomasta toiminnasta johtuen aiheuttaa vahinkoa meille itsellemme. Voihan ongelmille toki olla muitakin syitä, muttei ihmisen tuhoisaa vaikutusta voi kuitenkaan kieltää. Olemme tottuneet elintasomme jatkuvaan kasvuun ja helppoon elämään, jossa mistään mielihyvää tuottavasta asiasta ei voi luopua. Aina pitää saada lisää enemmän – ja se tapahtuu luonnon kustannuksella.
Tämä on paljolti politiikan kysymys. Valtiollisten toimijoiden on otettava lusikka kauniisti käteen ja ryhdyttävä toimiin luontotuhojen torjumiseksi. Muutkin yhteisöt ja varsinkin luontoa ihailevien tahojen on asetuttava kärkeen luonnonsuojelua edistävissä hankkeissa. Tämä on haaste myös kristilliselle kirkollemme. Kristillinen kirkko on tulkinnut ensimmäistä luomiskertomusta yksipuolisesti ihmisen oikeutena hallita luomakuntaa ja alistaa se valtaansa. Ei ole muistettu toisessa luomiskertomuksessa olevaa rajoitusta ”viljellä ja varjella”.
Teol.tri Pauliina Kainulainen on osoittautunut omaperäiseksi ja yhdeksi merkittävimmistä suomalaisista ekoteologeista ottamalla käyttöön jumalakuvaa edustavan käsitteen panenteismi. Jumala on läsnä kaikessa luodussa, mutta ei kuitenkaan samaistu siihen. Kristillinen jumalakuva voi tuntua kuitenkin joutuvan aina välillä koetteille, kun luonnon kunnioitus lähentelee sen palvontaa. Oikein ymmärrettynä luonnon palvonta on kuitenkin siinä läsnä olevan Jumalan palvontaa.
Tämä kirja jakautuu
peruselementtien maan, veden, tulen ja ilman muodostamiin lukuihin. Ihmisellä on
yhteenkuuluvuuden kokemus luomakunnan peruselementtien kanssa yhdessä elävien
sukulaistemme eläinten kanssa. Maalla tarkoitetaan mahdollisimman
kotoperäistä tapaa ymmärtää yhteyttä kulttuurimme vanhaan syväuomaan,
itämerensuomalaisuuteen tai vielä vanhempaan keräilijä-metsästäjä-sieluun meissä.
Metsäläisestä sielunpohjastamme käsin voimme suhtautua kunnioittavasti ja
kiinnostuneesti toisiin kulttuureihin, jotta ihmiskunta voisi selviytyä käsillä
olevasta moniulotteisesta kriisistä. Olemisen kodossa arvostetaan tasapainoa ja
kohtuutta. Metsämaja voi olla ihan konkreettinen suoja ja piilopaikka, mutta se
symboloi jotain suurempaa: siellä voi etsiä kytkeytymistä myös kristillisen
tradition syväuomaan, mystiikkaan. Tarvitsemme perifeeristä tietoisuutta,
kosketusta toisenlaiseen todellisuuteen, jota Jeesus kutsui nimellä Jumalan
valtakunta.
Vesi elämän peruselementtinä johtaa ajatukset kasteeseen, joka on kertaluontoinen, syvä muodonmuutoksen riitti kristityn elämässä. Mitä kasteen tuottama pelastus merkitsee ihmiselle, sitä voi kuvata veteen heitetyn kiven ympärilleen muodostamista kehistä. Lähin kehä tarkoittaa ihmisessä itsessään tapahtuvaa muutosta, seuraavat kehät hänen läheisiään ja kolmas kehä yhteiskuntaa koskevia muutoksia. Uloin kehä koskee koko luomakuntaa. Kristillinen elämä näyttää usein supistuvan tuohon ensimmäiseen kehään, jolloin käsitys pelastuksesta kaventuu. Jeesus kehotti ihmisiä mielenmuutokseen, joka uudessa käännöksessä ilmaistaan sanoilla ”Uskokaa ilosanoma ja muuttakaa elämänne suunta!” (Mark.1:15, UT 2020). Kun ihminen kohtaa sisimpänsä syvyydessä Hengen kutsun mielenmuutokseen, hän astuu kapealle polulle ja kulkee ahtaasta portista. Se tarkoittaa muutosta entistä yksinkertaisempaan ja luontoa kunnioittavampaan elämäntapaan. Mielenmuutos on avautumista armolle. Tällainen lahja synnyttää suuren kiitollisuuden joka kantaa hedelmänään sekä huolenpitoa kaikenlajisista lähimmäisistä että kaipausta syvenevään yhteyteen toisenlaisen todellisuuden kanssa. Pelastus ei ole vain jotain abstraktia ja tiedollisesti omaksuttavaa. Riitit auttavat mielenmuutoksen prosessissa.
Tuleen tuijottaminen on rituaalista toimintaa, joka tyynnyttää ja pitää ihmistä koossa. Tästä kirjoittaja on saanut kokemusta Suomessa asuvalta alkuperäiskansalta, saamelaisilta, jotka suhtautuvat luontoon kunnioittavasti. Se, mihin kosket, on pyhää
Lähde luontoon. Kytkeydy puuystävään halaamalla, metsälampeen laskeutumalla siihen ja maahan polvistumalla. Hengitä ilmaa. Hengitys on kytkeytymisen perusele. Avaudu sille voimalle, johon olet kytkeytynyt: Hengen todellisuudelle. Anna voiman virrata sinuun. Raamattu voi tuntua vanhentuneelta ja käsittämättömältä, myyttiseltä kieleltä. Myyttiä se usein onkin. Myytti ei ole kirjaimellisesti totta, mutta se on aina totta. Jeesuksen kieli oli vahvasti maan kieltä. Hänen vertauksensa ammentavat luonnosta ja arjen askareista. Sekä hiljaisesta rukouksesta, yksinolosta luonnossa. Hengellisyyden tapa lähestyä Raamattua on hiljaisen rukouksen tapa. Silloin kysytään, mitä Jumala haluaa minulle tällä sanalla tai kertomuksella tänään sanoa. Ajatusta Jumalan valtakunnasta voi lähestyä hengittäen, hengellisyyden ja sisäisen todellisuuden näkökulmasta. Mielemme, joka niin helposti hajautuu tai suistuu huolehtimiseen, tulee kokonaisemmaksi ja tyynemmäksi.
Tarvitsemme koherentin, kokonaisen maailmankatsomuksen, joka sisältää sekä luonnontieteellisen käsityksen maailmasta sen tilasta että hengellisen suhteen maahan. Tarvitaan laajamittaista ekologista kääntymystä. Hengellisyys ei voi vain tarkoittaa yksittäisen ihmisen sisäisen tyyneyden tavoittelua. Lisäksi, ja tuosta sisäisestä valtakunnasta ammentaen, riiteillämme on oltava yhteiskunnallista särmää. Särmäriitillä Kainulainen viittaa rituaaleihin. Jotka sisältävät tietoisen pyrkimyksen yhteiskunnallisten ajatusmallien ja rakenteiden uudistamiseen.
Kirjan kirjoittaja elää niin kuin itse opettaa. Hän asuu maalla, lähellä pohjoiskarjalaista luontoa. Siellä voi oikeasti mennä metsään ja rakentaa sinne majan. Kaikki tarvittava on lähellä, kävellen ja soutaen saavutettavissa. On monimuotoista metsää, suota ja järveä. Astiat voi tiskata käsin, vaikka ulkona ja kuivattaa ne siellä. Kotipihaa ei tarvitse trimmata raivaussahalla. Antaa sen kukkia vapaasti. Metsää ei kaadeta eikä ainakaan tehdä avohakkuita, jotka heikentävät hiilinielua. Kirjoittamisen ohella toimeentulonsa kristillisen yhteisön pappina ansaitseva joutuu toki käyttämään motorisoitua kulkuneuvoa pidemmällä matkoilla. Retriittiohjaajana hän opettaa kuulijoitaan ekologiseen elämäntapaan luonnossa pidettävillä pienimuotoisilla hartaushetkillä, joissa myös vietetään ehtoollista. Jumalanpalvelukset ovat kaikkia aisteja hyväksikäyttäviä tapahtumia, joissa keholliseen toimintaa kiinnitetään erityistä huomiota. Kuulija ei ole vain kuulija, vaan toimija, joka itse pohtii Pyhän kirjan opetuksia ja kyselee Jumalan Hengen ohjausta.
Tekee vielä mieleni mainita, että ekoteologi on myös feministi, joka käyttää mielellään sukupuoletonta teologista sanastoa, koska sanat Herra ja Isä eivät tuota kaikkien ihmisten korviin käsitystä Jumalasta sellaisena toimijana kuin miksi Raamattu hänet kuvaa.
Jos jonkun on vaikea uskoa niin kuin kirkko opettaa, niin helpottaisikohan asiaa se, jos kokeilee tämän kirjan opetuksia?