Pappi uskontojen markkinoilla

Kaisa Kariranta: Seikkailujen kirja. Matkoja näkymättömiin maailmoihin. Kirjapaja 2025. 190 s.

Elämme aikaa, jossa tapahtuu merkittäviä muutoksia ihmisten uskonnollisessa kokemuksessa. Monet ovat vieraantuneet erityisesti kristillisen uskon valtavirrasta, joka on Suomen evankelisluterilainen kirkko. Mitä alemmas kirkon jäsenmäärä laskee, sitä vähemmän sosiaalinen paine tukee kirkon jäsenyyttä. Kirkko koetaan laitoskirkkona ja instituutiona, jolla ei ole kiinnostavaa hengellistä sanomaa. Toisaalta moni ei edes kaipaa hengellisyyttä, vaan korkeintaan henkisyyttä. Kirkollisesta elämästä puuttuu kokemuksellisuus ja koskettavuus. Se on vain pelkkää muotomenoa. Aikaisemmin hengellinen etsintä kanavoitui joko kirkon ulkopuolisiin toimijoihin tai sitten kirkon sisäisiin herätysliikkeisiin. Jälkimmäisissäkin tapauksissa yhteys ”virallisen” kirkon toimintaan jäi ohueksi, koska herätysliike tarjosi hengellistä yhteyttä ja koskettavaa sielunhoidollista sanomaa.

Nyt uskonnollinen elämä on monimuotoistunut. Monet etääntyvät koko uskonnosta ja pitävät itseään uskonnottomina. Saattavatpa jotkut pitää uskontoa ihan humpuukina ellei suoranaisena oopiumina kansalle, jota huijataan. Tarjolla on monenkirjavaa okkultismia, magiaa, spiritualismia, astrologiaa, tarotkortteja ja muita ennustamisnetelmiä, paranormaaleja ilmiöitä, mietiskelyliikkeitä ja vaihtoehtoterapioita. Uskontojen markkinoilla on itämaista uskontoa, hindulaisuutta, johon kuuluu suosittu joogaliike, ja buddhalaisuutta, johon kuuluu Japanissa suosittu zenbuddhalaisuus. Uskontomessuilla esitellään ihan puhdasta ”pakanuutta”, joka voi tarkoittaa Suomessa perinteistä suomalaista luonnonuskontoa. Ihminen on ollut riippuvainen luonnonantimista ja siksi palvontakohteita ovat olleet merkittävät luonnonilmiöt, kivet ja kalliot tai myös metsä, ja luonnon villit eläimet, joita on tavoiteltu saaliiksi. Suosittua on luontaislääkitys, jonka kääntöpuolena on epäluottamus koululääketiedettä kohtaan. Uskonnon alalla vapaa uskonnollisuus edustaa vaihtoehtoa järjestäytyneelle perinteelliselle kirkolliselle elämälle.

Kirkon puolella on tiedostettu tämä tilanne, koska jäsenmäärä on laskenut ja toiminnan sekä erityisesti kiinteistöjen ylläpitäminen on osoittautunut vaikeaksi. Voisiko vaihtoehtoisesta ja vapaamuotoisesta uskonnollisuudesta löytää asioita, joita voisi hyödyntää kirkollisessa toiminnassa? Uudet sukupolvet eivät enää löydä herätysliikkeistä sellaista vaihtoehtoista uskonnollisista toimintaa, joka voisi tyydyttää ihmisen henkisiä tarpeita. Vastauksena on ollut ainakin joogan ja tanssin tarjontaa kirkon piirissä. Tähän liittyy erityisesti tarve keholliseen uskon ilmaisemiseen, joihin naisilla tuntuu olevan viehtymystä. Yleisellä enkeliuskoboomilla on ollut selvä liittymäkohta jopa kirkolliseen uskonelämään, koska enkelit kuuluvat kirkon uskomaan näkymättömään henkimaailmaan. Kirkkomusiikin osalta on päädytty rytmikkään ja tunnelmallisen gospelmusiikin käyttöön ottoon kirkollisessa elämässä. Perinteisen virsilaulun ja urkumusiikin korvaaminen uusilla lauluilla ja pop-musiikista tutuiksi tulleilla soittimilla on tasoittanut tietä uskonnolliselle kokemukselle. Moni varmaan tavoitteleekin juuri uskonnollisia kokemuksia ja elämyksiä. Uskonelämän perustaminen hengellisille kokemuksille johtaa kuitenkaan elämysten hakemisen kierteeseen, jolle ei loppua näy, eikä kirkko suinkaan opeta, että uskon perusta olisi kokemuksissa.

Pastori Kaisa Kariranta on lähtenyt aikamoiselle seikkailulle, kun hän etsii uskonnollista kokemusta pyhistä kivistä, ennustamisesta ja profetioista, johdatuksesta, pyhiinvaelluksesta, joogasta, Äiti Amman halauksesta, suufitansseista, šamanismista, zenbuddhalaisesta meditaatiosta ja pakanamessuilta. Ei ole ihme, että papin harjoittama uskonnollinen etsintä aiheuttaa ankaraa vihapostia kirkollisissa piireissä. Papin on yritettävä salata ammattitaustansa ja verhouduttava valheelliseen identiteettiin. Kannattaako tällaiseen hommaan siis ryhtyä? No, parikymmentä vuotta pappina voi varmaan tuntua puuduttavalta. Voi kokea, että papillisilla toimillaan ei ole saanut luotua yhteyttä ihmisiin eikä ole saanut aikaan hengellisiä kokemuksia, vaikka on yrittänyt toimia kirkon uskon perustalla ja käyttänyt niitä välineitä, joita kirkolla on tarjota. Kaisa kokee kuitenkin, että ”hänen käsiinsä oli annettu rikkinäiset työkalut, Ikea-kassillinen kuluneita sanoja ja käsky kasata niistä linna.” Papin työ alkoi sijaisuuksilla. Sumu kutsumuksen ylle laskeutui kiireen myötä Hautaan siunaamiset seurasivat toisiaan kuin liukuhihnalla. ”En kokenut jumalapuheitteni auttavan ketään. Saarna saarnalta innostukseni puhua Jumalasta väheni. En saanut ihmisiä houkuteltua kirkkoon. Sanat eivät tulleet sydämestä. Aloin tuottaa papillista sanahelinää, mitä kirkon penkissä istuessani kritisoin.” Joku osuutensa papilliseen kriisiin oli myös avioero.

Taisi tämä uskonnollinen etsintä olla siis papillisen identiteetin uutta etsintää. Monen mielestä pakanallisiin menoihin ja rituaaleihin tutustuminen voi johtaa demonien vaikutuksille altistumista. Näinhän monet uskoon tulleet kertovatkin hengellisestä etsinnästään, että he joutuivat demonien vaikutusten alaisiksi, mikä aiheutti syvää pahaa oloa. Demoneista oli sanouduttava kokonaan eroon ennen kuin saattoi päästä elämässään henkiseen tasapainoon. Näitä demoneja ja niihin liittyvää demonien karkottamista Kaisakin ehti tutkia sekä katolisessa että ortodoksisessa ja anglikaanisessa kirkossa. Omaa kokemusta demonien riivauksen kohteeksi joutumisesta hän ei kerro. Ehkä jooga ja pyhiinvaellus ja kehollinen uskon ilmaiseminen jäi käteen myöhemmin seurakunnan työssä hyödynnettävistä toimintatavoista.

Etusivu    Kirja-arvioinnit