Tarvitaanko eksorkismia?

Lea Kujanpää: Ettei tarvitse pelätä. Henkimaailman kohtaaminen. Karas-Sana 2023. 285 s.

Kerrotaan, että eräältä piispalta kysyttiin, uskooko hän Paholaisen olemassaoloon. Piispa vastasi: En usko, sen minä näen.

Tällä anekdootilla ei päästä kovin syvälle pahan ja persoonallisen pahan olemassaoloon, mutta hyvään alkuun kuitenkin. Maailmamme on pahan vallassa. Pahuus saa meissä itse kussakin erilaisia ilmenemismuotoja. Mutta onko tämä pahan valta jonkin persoonallisen olennon tai riivaajahenkien, demonien, aiheuttamaa, se jää uskon asiaksi. Se on siis yhtä vaikea kysymys kuin Jumalan olemassaolo, jolle ei voi keksiä mitään aukotonta tieteellistä selitystä. Uskonto on sitten se yleinen inhimillinen kokemusmaailma, jonka peruskäsitteisiin kuuluu jumala isolla tai pienellä kirjoitettuna.

M e kristityt elämme tässä kokemusmaailmassa, jota kantaa pitkä vuosituhantinen perinne. Uskomme Kolmiyhteiseen Jumalaan, joka on elämän alkaja ja ylläpitäjä ja joka rakastaa luotujaan ja tahtoo kaikille pelkkää hyvää. Toisessa persoonassaan, Jeesuksessa, hän on varmemmaksi vakuudeksi uhrannut oman poikansa kuolemaan pelastaakseen meidät synnit ja Pahan vallasta. Uskomme myös, että Jumalalla on vastavoima, jota Saatanaksi tai Perkeleeksi kutsutaan. Tämä määrite kirjoitetaan isolla kirjaimella, koska olentoa pidetään persoonallisena pahana, joka taistelee Jumalan hyviä tarkoituksia vastaan. Kristillisen uskon mukaan Paholainen (edellisten kirosanojen eufeeminen vastine) on jo tuhoon tuomittu, mutta niin kauan kuin elämämme nykyisessä olomuodossamme jatkuu, hän kiusaa meitä. Voisiko Paholainen sitten olla joskus jonkinlainen Jumalan rakkikoira, jolla Jumala sallii meitä kiusattavan, onkin jo vaikeampi kysymys. Jobin kirjasta voisi ehkä saada tällaisen käsityksen.

Kansan Raamattuseuran koulutusjohtaja, pastori Lea Kujanpää, on tarttunut tähän kysymykseen tarmokkaasti. Hän on kohdannut monia henkilöitä, jotka ovat kokeneet pahan vaikutuksen riivaajahenkinä, demoneina, jotka kiusaavat ihmistä. Hän on myös ammattinsakin puolesta perehtynyt Raamattuun ja kertomuksiin demoneista (tätä nimitystä Uusin raamatunkäännös UT2020 käyttää riivaajahengistä), jotka esiintyvät Uuden testamentin kertomuksissa. Kysymys on siitä, kuinka UT:ia tulkitaan. Ovatko nämä riivaajat persoonallisia olentoja vai Raamatun myyttisen kielen luomia hahmoja, jotka ilmentävä pahauuden vaikutuksia? Kujanpää on pannut merkille, että yleinen ajattelu on nykyään kääntymässä siihen suuntaan, että sekä demonit että itse (pää)Paholainen ovat Raamatun kuvaannollista kieltä. Tavallisesti tätä aihepiiriä ei uskalleta tai ei haluta käsitellä eikä kohdata ollenkaan. Se sivuutetaan, koska aihepiiristä ei ole olemassa mitään faktatietoa eikä Raamatun kuvamaailmaa voi enää pitää nykyaikaan sopivana. Kirjoittaja on kuitenkin vakuuttunut siitä, ettei mikään ole oikeasti muuttunut, paitsi käsitys Raamatusta kirjana, jota pitää demytologisoida. Kirjoittajan puolustukseksi on sanottava, ettei esimerkiksi uusin katekismuksemme (Katekismus, 1999) suinkaan kiellä persoonallisen pahan olemassa oloa, vaikkei siitä olekaan erillistä kappaletta, kuten vanhassa Kristinopissamme vuodelta 1948. Katekismus on hyvin pelkistettyä tekstiä. Herran rukouksen kuudennessa pyynnössä mainitaan kuitenkin Perkele Jumalan vastavoimana ja samaan pyyntöön liittyvässä Lutherin Vähän Katekismuksen sitaatissa pahaa kutsutaan nimellä Saatana. Seuraavassa seitsemännen pyynnön selityksessä todetaan, että ”Jumalan valta on Saatanan valtaa suurempi”.

Kujanpää kritisoi sitä, että kirkossamme käsitellään niin vähän tätä aihetta. Monet ihmiset ovat yhä tänään demonien riivaamia ja kun he kääntyvät kirkon työntekijä puoleen pyytääkseen apua, nämä pistävät leikiksi ja turhentavat koko ongelman. Pahan vallan kokija ei uskalla enää kysyä keneltäkään, mutta kokee asian kuitenkin vaivaavan itseään.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Tähän aiheeseen pitäisi perehtyä. Piispojen olisi syytä ottaa asia agendaansa ja lisätä tähän aihepiiriin kuuluvaa opetusta, kirkon linjausta. Joitakin pappeja pitäisi kouluttuaa demonien manaajiksi, niin kuin katolisissa kirkoissa on tapana. Demonien ulosajaminen eli eksorkismi pitäisi sisällyttää piispojen valvomaksi toiminnaksi. Näin vältettäisiin se, ettei asialle tehdä mitään sekä se toinen vaihtoehto, että toimittaisiin karismaattisten mallien mukaan vapaasti ja villisti, mikä merkitsisi hengellisen väkivallan vaaraa.

Kujanpää on ensin kirjoittanut oman tekstinsä, jossa hän kuvailee kristinuskon opetusta Pahan vallasta ja Jeesuksen toimintaa ja opetusta demoneista. Hän selvittää myös henkien erottamista, taikauskoa ja okkultismia. Kirjoittaja ottaa vähän etäisyyttä nykyään suosittuihin intialaisesta meditaatiokulttuurista omaksuttuihin vaikutteisiin. Kun kirkon jäsenet ilmoittavat uskovansa henkisiin asioihin, mutta vierastavat kirkon opetuksen mukaista uskoa, niin kirkko on tullut houkutelluksi vieraista uskonnoista vaikutteita saaneisiin käytäntöihin.

Kirjassa viitataan siihen, että lähetystyöntekijöillä on kokemusta pahojen henkien vaikutuksesta. Ainakin siinä suhteessa se pitää paikkansa, että Afrikassa Kristuksen tuoma pelastus koetaan nimenomaan vapautumisena pahojen henkien vallasta, kun meillä länsimaissa Kristuksen koetaan pelastavan meidät synnin vallasta. Henkimaailma kuuluu läheisesti Afrikan perinteisiin uskontoihin. Noituus ja magia ovat tuttuja afrikkalaiselle. Raamattukoulussa, jossa toimin opettajana, kerrottiin eräästä oppilaastani, että häntä vaivaa riivaaja. Kävin oppilaan kanssa keskusteluja. Ongelmia hänellä varmasti oli, mutta en pystynyt havaitsemaan riivattuna olemista. Hän jatkoi raamattukoulun käyntiä ilman, että olisi ollut tarvetta jatkaa hänen kanssaan asian käsittelyä.

Kirjan toisessa osassa on 14 tapauskertomusta, jossa henkimaailman läsnäoloa omassa elämässään kokeneet henkilöt, kaikki kirkon työntekijöitä, kertovat omia kokemuksiaan. Tapauskertomukset kuulostavat vähän entisajan kummituskertomuksilta, mutta ne ovat toki autenttisia kokemuksia. Ne ovat kuitenkin jotenkin rosoisempia kuin Kujanpään oma analyysi.

Kirja alkaa piispa Seppo Häkkisen saatekirjoituksella, joka ilmaisee lyhyesti ja ytimekkäästi asiaan liittyvän kirkollisen uskon ja opetuksen. Esipuheen on allekirjoittanut monta raamattuspesialistia, jotka pitävät kirjan aihepiiriä merkittävänä antaen tukensa kirjoittajalle.

Etusivu    Kirja-arvioinnit