Tuskin olen ehtinyt käsistäni laskea edelliset kirjat, Sensuroitu ja Jumalan synty, kun tietokirjailija Mäkipellolta ilmestyy uusi kirja. Eikä tämäkään kirja ole kevyesti kirjoitettu kyhäelmä, vaan tarkkaan harkittu, tutkittu ja työstetty teos ajankohtaisesta aiheesta.
Sukupuolinen ja seksuaalinen poikkeavuus on
ilmiö, joka on aina ollut olemassa, mutta suhtautuminen asiaan on muuttunut
viimeisen reilun 50 vuoden aikana. Vuonna 1971 homoseksuaalisten tekojen
kriminalisointi poistettiin rikoslaista. Vuonna
1981 Lääkintöhallitus
poisti virallisesta tautiluokituksesta kohdan, jossa homoseksuaalisuus
luokitellaan sairaudeksi. Vuonna
2000 uusi
perustuslaki astui voimaan. Laki sisältää yhdenvertaisuuden lain edessä sekä
yleisen syrjintäkiellon. Eduskunta hyväksyi lain rekisteröidystä parisuhteesta
vuonna 2001. Tässä kehityksessä ei ole kysymys vain yleisen mielipiteen
muuttumisesta, vaan tieteelliseen tutkimukseen perustuvasta havainnoimisesta.
Mäkipelto on teologian tohtorina ja eksegeettinä perehtynyt asian teologiseen
puoleen. Parhaillaan hän valmistelee psykologian alalta väitöskirjaa.
Lääketieteellistä asiantuntemusta löytyy runsaasti sen alan tutkijoilta.
Ymmärrettävästi kirjoittaja keskittyy oman alansa tutkimukseen. Teologisten perusteiden selvittely on sen tähden tärkeää, että homoseksuaalisuutta vastustetaan kiivaimmin uskontoon vahvasti sitoutuneiden tahojen piirissä, joissa myös esiintyy paljon eheyttämistoimintaa. Helluntailaistaustaisena Mäkipelto tuntee hyvin kristillisissä yhteisöissä esiintyvää homovastaisuutta. Hän kertoo paljon omista kokemuksistaan. Välillä melkein lukijaakin nolottaa, kuinka hän paljastaa omaa seksuaalista käyttäytymistään. Ns. vapaissa suunnissa ja useissa luterilaisissa herätysliikkeissä on omaksuttu ehdottoman kielteinen kanta homoseksuaalisuuteen. Oman yhteisön piirissä on alistuttava yhteisön määrittelemiin seksuaalisuuden toteuttamisen muotoihin, joihin ei kuulu homoseksuaalisuuden lisäksi esiaviollinen seksi eikä itsetyydytyskään puhumattakaan muista seksuaalikäyttäytymisen ”perversseistä” muodoista. Seurakunnan jäsentä yritetään kasvattaa yhteisön opetuksen mukaisesti. ”Langennutta” yritetään saada keskittämään ajatuksensa muihin asioihin ja välttämään ajatuksen harhailua seksiin. Onpahan käytetty vastakkaistakin menetelmää: pornolehtien avulla autetaan homoa muuntamaan seksuaalista kiinnostustaan ”oikeaan” sukupuoleen. ”Konstit on monet, sano mummo, kun kissalla pöytää pyyhki.” Näyttää olevan lievempääkin (?) suhtautumista asiaan. Saa olla homoseksuaali, kunhan ei toteuta homoseksuaalisia tekoja. Seurakunnan puhujan tehtäviin tie homoseksuaalilta sulkeutuu ja seurakunnasta erottaminen saattaa tulla kysymykseen. Joku ajattelee, että tuohan on helppo juttu. Sen kun eroaa seurakunnasta. Valitettavasti tiukkana moraalinvartijana esiintyvässä yhteisössä ei eroaminenkaan ole helppoa. Menettää sen yhteisön tuottaman hengellisen annin, josta ei millään muotoa halua erota, vaan kokee olevansa yhtä kristitty kuin kuka tahansa liikkeen jäsen. Ero ei ole hengellisen sanoman elämistä todeksi, vaan sukupuolisen identiteettinsä kokemisessa enemmistöstä poikkeavaksi. Ero merkitsee ystävyyssuhteiden ja oman perheyhteydenkin katkeamista.
Homo yrittää usein viimeisen asti pitää yhteyden seurakuntaan. Hän yrittää toimia annettujen ohjeiden mukaisesti. Hän rukoilee väärän taipumuksensa poistumista ja parantumista. Hän solmii jopa avioliiton vastakkaisen sukupuolen kanssa, mutta ei pysty poistamaan luontaista vetoaan omaan sukupuoleensa, mikä on hänelle ominaista. Avioliitto alkaa natista liitoksissaan, vaikka lapsiakin syntyy. Seurakunta auttaa omilla konsteillaan: pitää sielunhoitotapaamisia, johon kutsutaan manaaja mukaan. Välillä näitä manaajia on kokonainen joukko uskonveljiä, jotka rukoilevat ja lausuvat loitsujaan, jos Jeesuksen nimessä parantamista voi sellaiseksi kutsua.
Sitten on olemassa tämä eheytyshoito, millä nimellä psykologitkin ovat yrittäneet parantaa homoseksuaalista taipumusta, kunnes asiaan liittyvä ymmärrys kasvoi. Uskonnollisella taholla konservatiivisuus pitää paremmin pintansa. Se johtuu siitä, että Raamattu on uskon ja elämän korkein ohje, niin kuin on totuttu sanomaan. Nykyään tosin tämä elämäpuoli on jäänyt kirkollisessa opetuksessa pois. Raamattu on vain uskonelämän perusta. Eettiselle opetuksellekin toki löytyy raamatullisia perusteita, mutta Raamattua on vaikea soveltaa etiikan oppikirjaksi. Tätä asiaa Mäkipelto selvittää hyvin perusteellisesti. Siinä hän on aidoimmin omalla alallaan ja tietää tarkalleen, mistä puhuu. Jos asian nyt vain lyhyesti toteaa, niin Vanha testamentin aikainen yhteiskunta oli hyvin erilainen kuin nykyinen kristinuskon arvoihin perustuva länsimainen yhteiskunta. VT:n aikana oli käytännössä moniavioisuus, jossa aviovaimojen määrää ei ollut edes rajoitettu toisin kuin islamissa. Yleinen käytäntö oli myös prostituoitujen käyttö. Avioliitto oli perheiden välinen kauppasopimus, jonka rikkominen oli moraalitonta ja rankaistavaa. Itsetyydytyskin oli kielteisten asioiden listalla; olisiko ongelmana ollut se, että siinä Jumalan luomistarkoitus, lisääntyminen, jää toteutumatta. Sodoma ja Gomorra tuhoutuivat siveettömyytensä tähden jumalallisella rangaistuksella. Mutta se homous, jota Sodomassa harjoitettiin, ei ollut eroottiseen rakkauteen perustuvaa viehtymystä, vaan julman väkivallan harjoittamista, vihollisen häpäisemistä ja nöyryyttämistä.
Uuden testamentin homouskiellot perustuvat etupäässä apostoli Paavalin opetukseen Roomalaiskirjeessä, joka sisältää syntiluettelon. Oleellista tässä syntiluettelossa on se, että juurisynti on epäjumalanpalvelus, josta kaikki luetellut paheet juontuvat. Varsinkin herätysliikkeiden parissa esiintyvää homoutta on vaikea yhdistää epäjumalanpalvelukseen, kun nämä vähemmistöön kuuluvat poikkeavan seksuaalisen käyttäytymisen omaajat ovat tehneet kaikkensa säilyttääkseen puhtaan omantunnon. Heidän ongelmansa johtuu Jumalan luomistyön moninaisuudesta ja rikkaudesta. Ensimmäisen luomiskertomuksen mukaan Jumala tosin loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, mutta ei ole mikään pakko ymmärtää sukupuolten moninaisuutta vain ääripäihin rajoittuvaksi. Oleellista aikuisten seksuaalisessa käyttäytymisessä on se, ettei seksuaalisuutta toteuteta vastoin kumppanin tahtoa. Seksuaalista käyttäytymistä ohjaa rakkaus, mikä on muunkin inhimillisen ja varsinkin kristillisen käyttäytymisen perusta.
Mäkipellon teoksen varsinainen tarkoitus on kertoa, miten eheytystoiminta rikkoo ihmistä. Parhaiten asia selviää henkilöhaastatteluista. Kirja kertoo kymmenestä kristitystä ihmisestä, joilta kirjoittaja on saanut luvan kertoa heidän tarinansa. On taustaltaan helluntailainen, baptistinainen, konservatiivista herätyskristillisyyttä edustava mies, helluntailainen nainen, miespuolinen Jehovan todistaja, vanhoillislestadiolainen biseksuaali mies, esikoislestadiolainen transsukupuolinen mies, helluntailainen polyamorinen nainen, evankeliseen herätysliikkeeseen kuulunut lesbo naispappi ja adventistimies. Viime mainittu mies nosti manipuloijiansa vastaan kanteen, jonka seurauksena vuonna 2025 Pirkanmaan käräjäoikeus päätyi siihen, että eheytystoiminta täyttää rikoksen tunnusmerkit. Kaikki tapauskertomukset osoittavat häikäilemätöntä hengellistä väkivaltaa, joka aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä oireita, masennusta, paniikkikohtauksia ja itsemurha-ajatuksia. Näyttää siltä, että eheytystoimintaa yritetään peitellä ja se naamioidaan viattoman hengellisen kasvatuksen verhoon. Aiemmin eheytystoimintaa harjoittavan yhdistyksen Aslanin nimi on muuttunut Suomen Elävät Vedet ry:ksi. On huomattava, että kun kansanedustaja Päivi Räsänen sai sakkorangaistuksen pamfletistaan Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät (2004) vuonna2026, oikeus ei pitänyt rikoksena uskonnollisesti perusteltujen väitteiden esittämistä, vaan että lausumilla solvattiin homoseksuaaleja ryhmänä seksuaalisen käyttäytymisen perusteella. Teon rangaistavuuteen vaikutti oikeuden arviossa se, että Räsänen levitti väitteitä kansanedustajana ja lääkärinä. Kirkon kannalta ikävää Räsäsen esiintymisessä on ollut se, että häntä on pidetty (luterilaisen) kirkon edustajana, mitä hän ei ole. Kirkon hitaus tasa-arvoisen avioliiton toteuttamiseen perustuu kirkollisen päätöksenteon hitauteen, joka perustuu siihen, ettei saatu riittävää enemmistötukea kirkolliskokouksen päätökselle. Piispojen tuki asialle kyllä näyttäisi olevan.
Ville Mäkipelto on kirjassaan ansiokkaasti valottanut ihmisten kokemuksia eheytyshoidon nimellä esiintyvästä hengellisestä väkivallasta. Hän on myös selittänyt merkittävästi Raamatun tulkintaan liittyviä ongelmia.