Hengellistä matkailua
Esko Miettinen: Suomalainen pyhiinvaellus. Seitsemän matkaa pyhän jäljillä Pernajasta Pajalaan, Kalannista Kemiöön, Uukuniemeltä Nivalaan, Hattulasta Hietaniemeen. Väyläkirjat 2025. 192 sivua.
Pyhiinvaelluksesta on tullut (jälleen ?) muotia. Keskiajalla pyhiinvaellus tarkoitti matkaa pyhimysten haudoille kiitoksena yliluonnollisesta tai toisten ihmisten avusta tai toiveena sairaudesta parantuminen. Luther kyseenalaisti katolisen käytännön, jonka mukaan pyhiinvaelluksessa voitiin saavuttaa syntien anteeksianto tai muita etuja. Luther korosti, että pelastus saavutetaan yksin uskosta, ei suoritusten, kuten pyhiinvaellusten kautta.
Suomessa pyhiinvaellus tarkoittaa nykyisin matkaa, jossa ihminen keskittyy
miettimään omaa elämäänsä päästäkseen selville omista ajatuksistaan ja löytämään
ehkä uuden suunnan tai merkityksen elämäänsä. Sen on siis jonkinlaista elämän
tarkoituksen ja sisällön etsimistä. On hyvä poistua kauemmas kodista, irtaantua
menneisyyden taakasta, ehkä jopa entisestä elämäntavasta. Jotta siitä tulisi
pyhiinvaellus, täytyy vaellukseen tietysti liittyä sellaisia kohteita, joissa
spirituaalinen ajattelu löytää virikkeitä. Suomalaisten kristittyjen kohteina
ovat olleet usein kristikunnan merkittävimmät pyhiinvaelluskohteet, kuten
Jerusalem, Rooma ja Santiago de Compostela. Viime aikoina on elvytetty myös
suomalaisia tai skandinaavisia pyhiinvaellusreittejä. Turussa toimii nykyään
oikein pyhiinvaelluskeskus Turussa. Pyhiinvaellus on osa hiljaisuuden liikkeen
toimintatapoja.
Tietokirjailija Esko Miettinen on tarttunut tähän suosiota saaneeseen teemaan ajatuksella, että urheilusankareiden ohella on myös uskon sankareita. Jospa lähtisi kiertämään Suomenmaata etsien suomalaisten hengellisten vaikuttajien jalanjälkiä ja miettien sitä hengellistä sanomaa, jota he ovat levittäneet maahamme menestyksellisesti.
Kirjaan on koottu joukko matkoja seitsemän matkan kokonaisuuksiksi. Yhteen matkaan voi olla koottuna eri aikoina tehtyjä retkiä, joilla on kuitenkin jokin yhteinen nimittäjä. Tekijä ei tyydy vain kulttuurimatkailuun, vaan haluaa nimenomaan pohtia hengellisen elämän kysymyksiä ja etsiä sielulleen ravintoa. Jokainen matka alkaa rukouksella ja päättyy myös rukouksella. Hengellinen pohdintakin on rukouksen omaista.
Matkat jäsentyvät suureksi osaksi Suomen herätysliikkeiden vaikutushenkilöiden ympärille. Kirjoittaja ei itse ole sitoutunut mihinkään herätysliikkeeseen erityisesti, mutta osaa nähdä näissä kaikissa positiivisia puolia. Rukoilevaista herätysliikettä hän käy tutkimassa Vakka-Suomessa ja Satakunnassa. Käänteentekevä on erityisesti kalantilainen Liisa Eerikintytär (s. 1733), josta varhainen herännäisyys alkoi. Sitten siirrytään horrossaarnaajiin, joita edustavat kaksi Annaa, Lagerblad (1741-1811) ja Rogel (1751-1784). Ensin mainittu on minulle tuntematon nimi, mutta teksti kertoo, kuinka vaikuttavasta henkilöstä on ollut kysymys. Kirjoittaja suhtautuu kunnioittavasti ja ihmetellen tähän karismaattiseen erityisilmiöön, joka näyttää olevan ”naisten heiniä”. Kirjoittaja käy myös vastakkaisella puolella Suomea tutkimassa uukuniemeläistä horrossaarnaaja, Helena Konttista (1871-1916), joka on myös yhden herätysliikkeen, uukuniemeläisyyden ”äiti”.
Rukoilevaisuuskaan ei rajoitu vain Lounais-Suomeen, vaan Henrik Renqvist (1789-1866) edusti samansisältöistä herätysliikettä Karjalan suunnalla, samassa suunnassa kuin Konttinen. Renqvist joutui myös vasten tahtoaan Svartholman saarelle Loviisan edustalle. Hän oli vankina vankien joukossa, tosin ilman rikosta, jos ei sellaiseksi lasketa hengellisen levottomuuden aiheuttamista.
Myöhempi herännäisyys alkoi Savossa Lapinlahden Telppäsniityllä heinätöissä. Kirjoittaja käy paikan päällä aistimassa karismaattisen ilmiön tunnelmaa. Sen jälkeen onkin hyvä syy siirtyä Aholansaareen, jossa vaikutti ”kahden hiippakunnan piispaksi” itseään tituleerannut savolaismies Paavo Ruotsalainen (1777-1852). Paavon historiaa seurataan tarkkaan ja on tietysti pakko käydä myös Jyväskylässä, jossa on ainakin kolme paikkaa, joita on ehdotettu paikaksi, jossa epätoivoinen nuori mies löysi hengellisen ohjaajansa seppä (Jaakko) Högmanista (1750-1806). Herännäisyys ei rajoittunut vain Savoon. Samaan aikaan syntyi samanhenkinen liike Pohjanmaalle. Tämän herätyksen johtohahmona oli pappi N. K. Malmberg (1807-1858), joka vaikutti Nivalassa ja Lapualla. Malmberg ja Paavo tapasivat toisensa ja tunsivat edustavansa samaa herätystä.
Toisin kävi Lounais-suomalaisen papin Fredrik Gabriel Hedbergin (1811-1893) suhteen. Alkuaan hän oli herännäisyyden seuraaja, mutta alkoi pikku hiljaa väsyä herännäisyyden ikävöivään uskoon, jossa Jumalan lupauksia ei osattu ottaa vastaan iloiten ja omistaen. Siitäpä syntyi itse asiassa suoranainen herännäisyyden vastaliike evankelisuus. Hedberg vaikutti mm. Kemiön kirkkoherrana ja tarinaa riittääkin sitten sekä Kemiön kirkosta että Hedbergistä Lutherin teologian intohimoisena seuraajana.
Lestadiolaisen herätysliikkeenkään perustajaa ei unohdeta. Lars Levi Laestadiuksen (1800-1861) tutkiminen vie poikkeuksellisesti Ruotsin puolelle Pajalaan, jossa Laestadius vaikutti suomalaisalueella. Myöhemmin lestadiolaisuus on levinnyt ympäri Suomea ja valitettavasti jakautunut moniin suuntiin. Kiihkeä uskonnollisuus vetää myös tiukkoja rajoja ja karismaattinen kristillisyys nostaa esiin karismaattisia persoonia, jotka eivät välttämättä tule keskenään kovin hyvin toimeen.
Tutustutaan myös 1900-luvulla syntyneeseen uuspietistiseen liikkeeseen ja kerrotaan professori Osmo Tiililän (1904-1972) ja kirkkoherra Erkki Niinivaaran (1907-1985) välisestä konfliktista. Niinivaaran kannatti asevelipappien edustamaa uuskansankirkollisuutta. Lutheriin vedoten Niinivaara halusi palauttaa arkiselle kutsumustyölle sen jumalallisen arvon. Haluttiin rakentaa yhteyksiä kirkosta vieraantuneisiin. Uuspietismi kannatti jyrkän rajan vetämistä maailman ja uskossa elävien väliin. Kirjoittaja vierailee Niinivaaran haudalla ja käy Hengellisillä syventymispäiville todeten, ettei pietistinen herätyshenki tullut erityisen kuuluvasti esille. Tämän kirjan tarkoitushan ei ole olla uskonnollisen väittelyn areena.
Ettei kukaan luulisi, että suomalainen kristillisyys ilmenee vain herätysliikekristillisyyden vaikutuspiirissä, Miettinen vierailee Pernajassa ja esittelee suomalaisen reformaation voimahahmon, Mikael Agricolan (1510-1557) ja kulkee Pyhän Henrikin (k.1156) jalanjäljissä Lounais-Suomessa ja Satakunnassa. Käydään Henrikin nimikkokatedraalissaTurun tuomiokirkossa, Suomen kansallispyhätössä.
Suomen kirkollista elämää esitellessä ei voi välttyä kuvataiteen esittelemistä. Tässä mennään paljon taidehistoriaan, mutta sitähän ei voi välttää, sillä aluksi oli vain kirkollista kuvataidetta. On pakko käydä ainakin Hattulan kirkossa, joka on tullut kuuluisaksi Anneli Kannon historiallisesta romaanista Rottien pyhimys (2021). 1700-luvun kuvataidehistoriaa edustavat Haukiputaan (rakennettu 1762) ja Kempeleen (rakennettu 1689-1691) kuvakirkot. Kirkollisen kuvataiteen grand old manina viime vuosisadalta tunnetaan Lennart Segerstråle (1892-1975). Muitakin kuvataiteilijoita esitellään ja kirkkoarkkitehdeistä mm. Alvar Aalto (1898-1976) ja Erik Bryggman (1891-1955). Näitä nimiähän riittäisi, mutta kirjan kokoa ei voi liikaa paisuttaa. Muut nimet vaativat jo uuden teoksen. Tekee mieleni kuitenkin mainita, että kotiseutuani muistetaan sentään yhdellä taideteoksella. Se on ”reikäenkelinä” tunnettu Enkeli Lauritsalan kirkkoa vastapäätä olevassa puistossa. Tekisi mieli lisätä, että samaisen kuvanveistäjän Kauko Räsäsen (1926-2015) toinenkin veistos löytyy Lappeenrannasta, nimittäin luovutettuun Karjalaan jääneiden sankarivainajien muistomerkki Äiti-Karjala Keskuspuiston itälaidalla.
Miettisen teos sisältää vahvan annoksen suomalaista kulttuurihistoriaa, minkä voi katsoa kuuluvaksi ihan jokaisen suomalaisen sivistykseen kuuluvaksi. Moni ei ehkä tajuakaan, että hänen kotinsa lähietäisyydessä on kohteita, jotka olisi syytä tuntea. Ja kun nyt ekologisista syistä suositellaan lentomatkustamisen vähentämistä, niin tässäpä on vihjeitä kotimaan matkailun elvyttämiseksi. Miettinen ei halunnut tehdä turistiopasta, mutta voisiko matkailua ja hengellistä pohdintaa yhdistää toisiinsa. Matkailukohteissa ei hengellisyys hyökkää päälle aggressiivisesti.