Julkisen vallan kriitikko
Tapani Ruokanen: Silminnäkijänä. Docendo 2024. 488s.
Lehtimies on valinnut elämäkertansa otsikoksi osuvasti sanan ”silminnäkijänä”. Jo pienestä pitäen Tapanin kutsumukseksi kirkastui journalistin ura. Isä oli kauppias ja äiti opettaja, mutta pojalla oli oma kutsumuksensa. Aluksi painopiste oli valokuvauksessa. Intuitiivisella vaistolla koulupoika tajusi, että hyvällä kameralla ja taitavalla kuvauksella voi vangita ympärillä tapahtuvaa toimintaa. Kuvaajalla oli niin kiire kuvien valmistamisessa, ettei niitä ehtinyt viedä valokuvausliikkeeseen kehitettäviksi. Se taito piti opiskella itse. Rohkea oma-aloitteinen toiminta vei pojan 15-vuotiaana Lapin kansan avustajaksi. Harjoituskenttänä journalistin työhön oli tietysti oman koulun teinikunta, mutta olemalla silminnäkijänä oikealla paikalla oikeaan aikaan saattoi yllättäen tekaista sellaisen skuupin, jolle löytyi ei vain palstatilaa, vaan etusivun uutistilaa, kun ei muutakaan huomiota herättävää pääuutista ollut tarjolla. Yksi tällainen yllättävä skuuppi oli lehmän kuolema Lapin maantiellä. Eihän se mikään maailmaa järisyttävä uutinen ollut, mutta ihmisten uteliaisuutta herättävä paikallinen uutistapahtuma kuitenkin. Tämän omaelämäkerran työnimenä oli Lehmän kuolema ja muita skuuppeja seitsemällä vuosikymmenellä matkalla Gutenbergin kirjanpainosta digiaikaan.
Ylioppilaaksi valmistuttuaan
Tapani Ruokanen opiskeli teologiaa ja valtiotieteitä Helsingin yliopistossa
ja sai pappisvihkimyksen vuonna 1973. Jatko-opintona nuori pappi suoritti
lehtimiestutkinnon Sanomakoulussa, Toimittajauraansa hän aloitteli
radiossa, televisiossa ja SANA-lehdessä. Tuohon aikaan minäkin olin
kerran Ruokasen haastateltavana saavuttuani lähetystyöstä kotimaanlomalle. Se
tapaus oli niin vähäinen ja merkityksetön, ettei kirjassa ole siitä mainintaa
enkä muista itsekään siitä paljon mitään. 80-luvulla Ruokanen oli toimittajana
Suomen Kuvalehdessä ja Kotimaa-lehden päätoimittajana. Seuraavalla
vuosikymmenellä hän sai kutsun Suomen Yhdyspankkiin ja toimi mm.
viestintäjohtajana. Vuosikymmenen puolivälissä hän oli uudelleen Kotimaan
päätoimittajana, kunnes hän siirtyi 1996 Suomen Kuvalehden päätoimittajaksi.
Toimittaja oli toiveammatissaan, mikä ei suinkaan tarkoittanut helppoa elämää. Journalisti oli aina hälytysvalmiudessa kuin ambulanssi, jonka on lähdettävä liikkeelle mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Toimittajan tehtävänä ei tietenkään ollut pelastaa ihmishenkiä vaan uutisoida maailman menoa. Oma henki oli usean kerran vaarassa, kerran Etelä-Kiinan merellä laivan joutuessa myrskyyn, toisen kerran autopommin räjähtäessä Beirutissa, kerran Filippiineillä hotellipalossa ja viimeinen tätä kirjaa viimeisteltäessä. Tämä onnettomuus sattui ihan kotikulmilla hiihtolenkillä. Kaikki kertomukset on tallennettu muistelmakirjaan yksityiskohtaisesti. Vaikka uutisten kirjoittaja aloitti toimintansa valokuvaajana, niin jatkossa hänellä oli melkein aina ammattivalokuvaaja mukanaan. Toimittajan on hyvä keskittyä haastatteluun ja tapahtuman kirjalliseen taltiointiin ja uutisten toimittamiseen omaan lehteen niin nopeasti kuin se ikinä oli mahdollista. Toimittajan ura vei tekijänsä eri puolille maailmaa, vilkkaista suurkaupungeista syrjäisille seuduille, läntisistä teollistuneista maista kehitysmaihin, kaikkiin maanosiin.
Teokseen on tallennettu pitkä lista maailman julkkiksista, joita kirjoittaja on haastatellut. Joukossa ovat Äiti Teresa, paavi Johannes Paavali II, Jasser Arafat, Wojciech Jaruselski, Lech Wałęsa, Ernesto Cardenal, Mihail Gorbatšov, Nelson Mandela.
Kirjaan on dokumentoitu kymmenien vuosien ajalta merkittäviä uutistapahtumia ympäri maailmaa. Sodat, konfliktit ja tapaturmat sekä luonnonkatastrofit ovat merkittävimpiä uutisia. Tiedotusvälineet kilpailevat siitä, kuka ehtii ensinnä laatimaan koko maailmaa kohahduttavan uutisen. Erityisesti Suomen Kuvalehti oli edustava kansallinen uutiskanava, joka pyrki satsaamaan uutistoimituksen nopeuteen ja vaikuttavuuteen. Siinä oli aina kysymys myös lehden taloudesta huolehtimisesta. Talous perustui kaupalliseen toimintaan eli tilaajamäärän kasvattamiseen. Lehden toimittamisessa oli kysymys myös lehtimiehen etiikasta. On toki olemassa juorulehtiäkin, joiden tarkoituksena on vain viihdyttää lukijoitaan, mutta niidenkin on oltava varuillaan, sillä lehteä kohtaan voi nousta helposti kanne, jos uutisoidaan valheita ja varsinkin loukataan jonkun kunniaa. Tällaisen taistelun keskelle joutui myös Ruokanen. Oli etsittävä yksin totuutta ja oikeutta eikä mukauduttava poliittisen vallan painostukseen. Ruokanenkin joutui muutaman kerran oikeuteen, ei aina vain omasta syystään. Jos toimittaja mokasi, päätoimittaja sai rangaistuksen. Kaikkia tapauksia kirjoittaja ei mainitse elämäkerrassaan, johtuuko se siitä, että tekstiä on muutenkin melkein liian kanssa vai siitä, että saatuja tuomioita pitää vääränä. Lehtimies näyttää joutuvan välillä napit vastakkain myös poliisin sekä salaisen poliisin (Supon) kanssa.
Suomalaiselle sanomalehdelle on ollut kunnia-asiana toimia kriitikkona julkiselle vallalle, joka helposti salaa omia virheitään ja vaatii lehdistöä kuriin, mikä tarkoittaa pyrkimystä rajoittaa sananvapautta. Mutta juuri sananvapauden takiahan meillä on vapaa ja poliittisesti riippumaton lehdistö. Nykyään painetun sanan julkaisemiselle ovat tulleet omat ongelmansa. Lehtien toimitus ja varsinkin jakelukustannukset ovat tehneet lehtien toimittamisen niin kalliiksi, että tilaajamäärät laskevat. Valtiolla on tarvetta korottaa arvonlisäveroa, minkä seurauksena valtion tulot ehkä kasvavat, mutta lehden toimittamisen kannattavuus heikkenee. Sanan vaputta ei enää ole, jos ei ole sanojaa eikä sanojen julkaisijaa. Siirtyminen digiaikaan merkitsee painetun sanan merkityksen vähenemistä. Lehtien on ollut pakko sopeutua digiaikaan, ja toimittaa samaan aikaan uutisia sekä painettuna että netissä. Tässä kilpailussa nopeat syövät hitaat ja vahvat heikot.
Ruokasen oma elämäkerta on hyvä kooste parin viimeisen sukupolven aikana tapahtuneista maailmanhistoriaa mullistavista käänteistä ja maailmanpolitiikasta kuin myös oman maamme poliittisista farsseista. Voi katsoa, mitä mieltä Ruokanen on vaikkapa siitä, kuinka 90-luvun lama olisi voitu välttää.