Käytännöllisen teologian päivitystä

Suvi-Maria Saarelainen, Anuleena Kimanen & Tapani Innanen (toim.): Uskonto – yhteisö – yksilö. Uskonnollinen kehitys moninaistuvassa yhteiskunnassa. Suomen Teologinen Kirjallisuusseura 2021. 296 s.

Minulta jäi käytännöllinen teologia opiskeluaikana cum lauden tasolle. Laudatur -seminaariin sentään osallistuin, koska pienenä haaveenani oli yhdistää raamatuntutkimus käytännölliseen teologiaan. Yhtälö taisi olla jo lähtökohdaltaan mahdoton, mutta osoitti kyllä suuntautumiseni. Kirkolliseen työhön tarvittiin ymmärtääkseni vahvaa Pyhän kirjan tuntemusta, mutta samalla työn piti olla hyvin käytännöllistä. Se siitä.

N ykyään käytännöllinen teologia on laajentunut useiksi aladisipliineiksi. Minun opiskeluaikanani 60-luvun puolivälissä se oli sitä yhtä ja samaa ”varsinaista (myöhemmin ’yleistä’) käytännöllistä teologiaa”. Vuonna 1970 perustettiin uskonnonpedagogiikan ja kirkkososiologian professuurit. Edellisenä vuonna oli jo perustettu apulaisprofessorin virka, joka myöhemmin nimettiin pastoraaliteogian oppituoliksi, kun virasta samalla tehtiin professuuri. 2000-luvulla käytännölliseen teologiaan tuli uskonnollisen viestinnän ja uskonto-oikeuden tutkimus. Puhun tässä siis Helsingin yliopiston yliopiston teologisesta tiedekunnasta. Turun Åbo akademissa ei noudateta ihan samaa sapluunaa ja Joensuussahan teologinen opetus tapahtuu humanistisen tiedekunnan sisällä.

Esiteltävä artikkelikokoelma muodostaa juhlakirjan, jolla kunnioitetaan professori Antti Räsäsen työtä hänen täyttäessään 60 vuotta. Kun minä päätin teologiset opintoni, meni Antti Räsänen alakouluun. Tällä tarkoitan sitä, että teologinen tutkimus on ehtinyt minun elämäni aikana harpata jo monia askeleita niin, että olen ehtinyt pudota kyydistä pois. Onneksi on näitä kirjoja ja voi hiemen päivittää tietojaan, vaikkei niitä nyt enää mihinkään varsinaisesti tarvita. Mutta ehkä tämä on pelkkää akateemista mielenkiintoa. Asioita pitää tutkia, vaikkei siitä aina välitöntä hyötyä olisikaan.

Yksi kirjan artikkeleista kertoo tästä käytännöllisen teologian kehityksestä, joka alkoi Helsingin yliopistossa vuonna 1864 professori Frans Ludwig Schaumanin toimesta. Hänen merkittävimpiä aikaansaannoksiaan oli muuten vuoden 1869 kirkkolain laatiminen. Laki oli aiempaan verrattuna hyvin edistyksellinen, ja siihen tuli muun muassa uskonnonvapauden periaate. Suomen kirkko lakkasi olemasta valtionkirkko, koska keisarikunnalla oli oma uskontonsa.

Uskonto, opetus- ja oppiminen -nimisen otsikon alla oleva artikkeli kertoo teologian opiskelijoiden hakumotiiveista ja niiden yhteydestä oppimiseen. Tämän tutkimuksen tulokset eivät ole yllättäviä: opiskelijoiden hakumotiiveissa korostuu itsensä kehittäminen ja toisten auttaminen. Motiivit ovat samat, vaikka opintosuunnat vaihtelevat yleisestä teologiasta uskonnontutkimukseen. Uramaterialistinen motiiivi ei korostunut papeiksi tai opettajiksi suuntaavilla opiskelijoilla.

Juhlakirjan ensimmäinen artikkelikokonaisuus sisältää kirjoituksia otsikon Uskonto, lapset ja nuoret – alla. Artikkeleissa pohditaan mm. uskonnollisesta perinteensiirrosta sukupolvelta toiselle ja luterilaisten ja musliminuorten uskonnon oppimisesta. Merkille pantavaa joskaan ei ehkä yllättävää jälkimmäisessä artikkelissa on, että perheen vaikutus uskontokasvatuksessa oli musliminuorilla selvästi merkittävämpää kuin luterilaisilla. Varmaan muslimien asema vähemmistökulttuurina vaikutti oman uskonnon korostuneeseen merkitykseen.

Artikkelissa Koti, kaverit ja kirkkomaa kodin kavereiden vaikutus uskonnollisuuteen tuntuu itsestään selvältä. Yllättävä näkökulma on kirkkomaa. Olisiko haudalla käymisen perinne aika vahvaa. Sen verran nuorikin ajattelee elämänsä päätepistettä, että tietää joskus päätyvänsä hautausmaalle. Iso osa tutkimukseen osallistujista on käynyt vanhempiensa kanssa ainakin joulukirkossa tai osallistunut kauneimpiin joululauluihin. Hämäläisen pikkupaikkakunnan nuoret arvostavat perinteitä, mikä näkyy myös runsaana osallistumisena rippikouluun. Kirkolliset toimitukset näyttävät olevan tärkein syy kuulua rippikouluun. Kantahämäläiset z-sukupolven nuoret näyttävät olevan kulttuurikristittyjä, jotka haluavat jatkaa kirkon perinteitä myös omassa tulevassa perheessään.

Uskonto aikuisuudessa nimisen otiskon alla tutkitaan mm., miten ja miksi Suomessa rukoillaan, tehdään havaintoja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalvelusyhteisöistä ja kerrotaan Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien laulujen valinnasta ja parisuhdekäsitysten muutoksesta Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Viimeksi mainittu artikkeli kuvaa kirkossa käytyä keskustelua eronneiden vihkimisestä, avoliitosta sekä homoseksuaalisuudesta ja samaa sukupuolta olevien parisuhteista. Kirkon kolmen kiistakysymyksen kehityslinjoissa on ollut havaittavissa samankaltaisia piirteitä. Suhtautuminen mainittuihin kiistan aiheisiin on muuttunut vähitellen kieltävästä hyväksyvämmäksi. Eronneiden vihkiminen ja avoliitot nykyään enimmäkseen hyväksytään, sen sijaan homoseksuaalisuuteen ja samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin liittyvät näkemykset jakavat kirkkoa. Eri aiheita koskevia keskusteluja ei käydä samaan aikaan, vaan peräkkäin. Aiheet liittyvät laajempiin teologisiin kysymyksiin etiikan perusteista, Raamatusta ja kirkosta. Sen takia ratkaiseminen ei ole helppoa.

Etusivu    Kirja-arvioinnit