Maalaistytöstä yliopiston rehtoriksi

Raija Sollamo: Yliopistolla kuin kotonani. Elämää ja eksegetiikkaa, naistutkimusta ja tasa-arvotyötä. Väyläkirjat 2025. 279 sivua.

Raamatun alkukielten professori Raija Sollamo on julkaissut muistelmansa. Teos olisi kyllä kannattanut julkaista ilman ystävien ja oppilaiden pyyntöäkin, sillä se sisältää paljon tietoa Helsingin yliopistosta, sen teologisesta tiedekunnasta ja teologisesta tutkimustyöstä. Raija on minua muutaman vuoden vanhempi. En muista kuin kerran tavanneeni hänet teologisen tiedekunnan kirjaston aulassa. Minä taisin olla siihen aikaan jo civis, kun minulla oli aikaa tutustua kirjaston antiin. Raija hoiteli omia asioitaan vanhempana civiksenä vähän sen näköisenä, että hän oli jo kirjastossa kuin kotonaan. En tehnyt tuttavuutta hänen kanssaan, mutta jälkeenpäin selvisi, kuka henkilö siellä käytävässä oli touhunnut.

Raijan teoksessa minua kiinnostaa ajanhistoria, joka alkaa hänen lapsuuskodistaan Padasjoella. Koulun käyminen oli siihen aikaan paljon vanhempien vastuulla. Ei ollut itsestään selvää, että suntio-haudankaivajan tytär hakeutuu oppikouluun, joka sijaitsee pitkän matkan päässä kotipitäjästä. Lasten oppikouluun lähettäminen oli vanhemmille taloudellinen haaste. Ja kun lapsia oli neljä, niin siinä haaste vielä nelinkertaistui. Vanhempien sijoitus lapsiinsa kyllä kannatti, vaikka ainahan siinä riskinsä on, kun pienen lapsen lähettää koulukortteeriin. Lapsuuden leikit ja elämä 1940-50 -lukujen maalaispitäjässä on oma mielenkiintoinen historiansa, kouluaika toinen elämänvaihe. Lahjakas ja kunnollinen oppilas selvisi koulustaan primana, mikä antoi vahvat lähtökohdat akateemiselle uralle. Teologin kutsumus ei tullut ihan ensimmäisenä mieleen, vaan opettajan ura, mutta sitten kypsyi ajatus hakeutua uskonnon opettajaksi.

Ei käynyt ihan selville, oliko maalaistyttö ensimmäistä kertaa elämässään Helsingissä. Saattajana ollut isäkään ei tiennyt, missä on yliopisto yhtä vähän kuin opiskelija-asunto Tehtaankadulla. Opinnot yliopistolla ovat mielenkiintoista luettavaa, kun on itse käynyt läpi osapuilleen samat kuviot. Opettajia esittelevä kuvaus kertoo osin samoista opettajista, joita minullakin oli. Kielten opinnoissa lahjakas oppilas päätyy kuvaamaan ennen kaikkea Vanhan testamentin professori Ilmari Soisalon-Soinista (Soiskia), jolle minäkin aikanani tentin VT:n apron ja cumun yhdellä kertaa. Olin saanut vanhemmilta opiskelijoilta neuvon, että Lauha antoi tenttiä kaksi arvosanaa yhdellä kertaa, mutta Lauha ehti juuri siirtyä pois ylipistolta, joten jouduinkin tenttimään Soiskille. Hän ei tainnut tykätä siitä, että suoritan samassa tentissä molemmat arvosanat, mutta mistäpä minä olisin sen tiennyt.

Soiski valikoitui sitten Raijalle laudatur-seminaarin pitäjäksi ja aiheena oli Septuagintan käännöstekniikka. Siitä alkoi syvetä Raijan ura Septuagintan tutkijana, mikä myöhemmin ohjautui Qumran -tutkimuksen pariin. Molemmissa on kysymys ennen kaikkea Vanhan testamentin käännöksistä. Alkuteksti oli enimmäkseen hepreaa, käännökset kreikaksi. Läheinen yhteistyö nuoren opiskelijan ja viisikymppisen professorin välillä johti seksuaaliseen häirintään, mitä naisopiskelija ei osannut ennakoida, mutta jatkossa hän keksi keinot ehkäistä noloon tilanteeseen joutumisen. En tiedä, onko nykyään me too -kampanjan ansiosta pystytty nostamaan kynnystä epätoivotulle käytökselle. Kauan ei kestänytkään, kun neiti Pursula solmi avioliiton Matti Sollamon kanssa, mikä sekin varmasti oli nostamassa kynnystä seksuaaliselle häirinnälle.

Pitkä tie teologian tohtoriksi -luvussa kirjoittaja kertoo, minkälaisen työn ja vaivan takana on edetä opinnoissa korkeammalle tasolle, mikä tarkoittaa parhaassa tapauksessa jäämistä tutkijan ja yliopisto-opettajan alalle. Jo lisensiaattivaiheessa opiskelijan ympärille oli kuitenkin kertynyt vertaisjoukko, joka suoritti jatko-opintoja. Luulen, että tällaisessa kollegiaalisessa yhteisössä oli hyvä edetä toinen toistaan tukien yhä pidemmälle työssään. Välillä tosin ajatus saattoi lipsahtaa toisillekin poluille. Tulipa Raija hankkineeksi pappisvihkimyksenkin, mikä samalla edesauttoi toimintaa tasa-arvon hyväksi, mikä naisteologille oli hyödyksi. Vahvistettiin oppineiden naisten rintamaa, joiden tehtävänä oli lasikattojen rikkominen naisten osallistumisessa yhteiskunnan korkeimpiin virkoihin. Raija osallistui Tampereen piispanvaaliinkin, ehkä ei nimenomaan omasta tahdostaan, vaan niiden ystävien pyynnöstä, jotka muodostivat tukiryhmän. Muuten piispanvaali tehtiin perinteiseen tapaan sammutetuin lyhdyin. Naispiispuuden lasikatto jäi tällä erää murtumatta. Raijalla se tiesi sitä johdatusta, että elämänura jatkuu tieteen tekemisen alalla.

Niinpä tie vei tohtorin tutkinnon jälkeen apulaisprofessoriksi ja dosentiksi. Siinä kohtaa jo lasikatto murtui. Oppineilla naisilla oli velvollisuus ajaa tasa-arvoasiaa ja ottaa osaa feministiseen liikkeeseen. Kutsuja tuli myös seurakunnista luennoimaan jostain naisaiheesta, tärkeimpänä aiheena varmaan naispappeus. Siitä riitti puhuttavaa ja perusteltavaa vielä senkin jälkeen, kun naispappeus oli hyväksytty. Tasa-arvotyötä tarvittiin myös Helsingin yliopistossa. Perustettiin tasa-arvotoimikunta ja pantiin yliopiston sisällä seksuaalinen häirintä syyniin. Raija kuului alusta alkaen Yhteysliikkeeseen, jonka tehtävänä oli homoseksuaalien oikeuksien puolustaminen.

Se oli selvää, että Raamatun alkukielten tuntijaa tarvittiin uudessa raamatunkäännöstyössä ja siihen liittyvässä apokryfikirjojen kääntämisessä.

Raija Sollamo valittiin teologisen tiedekunnan dekaaniksi vuonna 1992. Se merkitsi myös jäsenyyttä yliopiston konsistorissa. Tästä ei ollut pitkä matka siihen, että Raija valittiin ylipiston vararehtoriksi. Edellisen rehtorin kauden päättyessä rehtorin tehtävät siirtyivät vararehtorille niin kuin tosin oli muulloinkin ollut tapana, että tarvittaessa vararehtori sijaistaa rehtoria. Vararehtorin tehtäviin kuului Helsingin yliopiston kirjastolaitoksen kehittäminen ja kansainvälinen arviointi, opetuksen kehittäminen sekä opetuksen ja tutkintojen kansainvälinen arviointi, uuden opetusteknologian käyttöönotto, aikuiskoulutuksen organisaatiouudistus, tiedekuntarakenteen kehittäminen, työhyvinvoinnin kehittäminen ja yhteistyö ammattikorkeakoulujen kanssa. Yliopistouran huippu olisi kai ollut kanslerin virka. Siinä vaalissa tuli kuitenkin tappio, tasavallan presidentti nimitti tehtävään sopivaksi katsomansa henkilön. Vakinaisen rehtorin virkakin tuli hakuun, mutta mitä ylemmäs mennään, sitä tuulisempaa on. Sitä paitsi, eihän teologian professoria nyt sentään näin merkittävään tehtävään valita, vaikka olisi sopiva ja pätevä. Raijan selitys oli kuitenkin, että hän tuli vaaliin väsyneenä eikä jaksanut kehua itseään ylitsevuotavasti eikä motivaatiokaan ollut ihan tapissaan. Elämä jatkui siis vanhassa virassa eksegetiikan laitoksella. Työn keskeinen sisältö oli väitöskirjojen ohjaaminen. Professori Heikki Räisäsen johdolla oli perustettu teologiseen tiedekuntaan Suomen akatemian huippuyksikkö, jonka työn johtaminen siirtyi Raijan vastuulle. Huippuyksikön toiminnalle ei saatu kuitenkaan enää jatkoa. Siirryttyään eläkkeelle Raija jatkoi työtään, ennen kaikkea väitöskirjojen ohjausta. Erityisesti Qumran -projekti tuotti uusia väitöskirjoja, ja ne olivat laadukkaita.

Kaikkia kirjan tapahtumia, kuten seminaareja, kansainvälisiä kokouksia ja muita ulkomaan matkoja ja edustustehtäviä ei ole tähän toimien kuvaukseen saatu mahdutettua. Tärkein anti oli kuitenkin se, että Raija tunsi kulkeneensa koko elämän johdatettuna. Työ oli kutsumustyötä ja yliopisto oli hänelle kuin koti.

Etusivu    Kirja-arvioinnit