Bellapais |
||||||
Bellapais
Neljännen matkapäivän retkikohteemme oli
Bellapais’in luostari. Bellapais sijaitsee yhdessä Kyproksen kauneimmista
kylistä sitrusviljelmien keskellä Pentadáktylos-vuoren rinteellä. Kylä on saanut
nimensä goottilaiseen tyyliin rakennetusta luostarista, joka on ranskaksi
Abbaye de la Paix (= rauhan
luostari). Ensimmäiset tänne saapuneet munkit olivat
Saladinin hyökkäystä paenneita
augustinolaisveljiä Jerusalemista. Varhaisimmat rakennukset pystytettiin
1200-luvun alussa, luostarin pääosa kuitenkin Lusignan kuninkaiden
Hugo III ja
Hugo IV aikana. Turkkilaiset
hävittivät luostarin valloitettuaan saaren 1570.
|
|
Luostarin vanhinta osaa edustaa hyvin säilynyt
kirkko, joka noudattaa
ranskalais-goottilaista tyyliä. Matkailumainos kertoo, että kirkossa
säilytettiin reliikkinä palaa Jeesuksen
rististä, mikä teki ristiretkien aikana luostarista pyhiinvaelluskohteen.
Ikään kuin se olisi jotain ihan erityistä! Sen jälkeen kun Pyhä Helena, keisari
Konsantinuksen äiti, löysi ristin, ristinpaloja on varmaan levitetty ympäri
maailmaa enemmän kuin mitään muuta reliikkiä, Suomeenkin, ainakin Raumalle ja
Hattulaan.
![]() |
![]() Sarkofagien vieressä on luostarin piha, jota reunustaa upea kaariholvisto (kuva pienoismallipuistosta). |
Yritin jossain vaiheessa saada vielä kuvaan
arkkipiispa Makarioksen kotitalon
vuoren rinteestä. Ehdin sen kyllä nähdä, mutta en kuvata. Vuoren rinteessä
komeileva loistohuvila on oppaan mukaan perikunnan käytössä.
Menin lähimpään baariin kahville. Siellä ei ollut lisäkseni yhtään asiakasta.
Mutta kun kerran kahvia tarjottiin, niin minä istahdin palveltavaksi. Saatuani
kahvin paikalle tuli myös yksi matkaseurueemme jäsen, kotoisin Lahdesta. Istua
rupattelimme ja tutustuimme toisiimme. Hän kertoi käyvänsä Lahdessa
raamattupiirissä ja hänen tyttärensä on teologi. Kun bussille oli aikaa enää
viisi minuuttia, ehdotin lähtöä liikkeelle reippaalla askeleella. Hyvin ehdimme.
Jalokivi- ja nahkatakkikaupoilla
Meinasin
unohtaa kahden ekskursion selostuksen. Kävimme jossain välissä pääkaupungissa.
Eihän sinne ollut matkaa kuin vajaa 30 km. Meidät ohjattiin tutustumaan suureen
jalokivien välittäjäliikkeeseen. Sinne oli värvätty myyntitykiksi suomalainen
Tuula, joka asuu Anatoliassa. Meille
esiteltiin rubiineja, safiireja ja smaragdeja. Sitten esiteltiin yksi tuntematon
sinertävä jalokivi. Se oli kuulemma
tansaniitti, viime vuosina löytynyt hieno jalokivi, jonka tuotanto
saattaa jonain päivänä loppua, koska kaivos on ehtymässä. Nyt on kiire tehdä
hyvä sijoitus! Sitten meidät ohjattiin isoon saliin, joka oli täynnä vitriinejä
täynnä mitä hienoimpia jalokiviä ja timantteja. Iso joukko myyntitykkejä
hajaantui joukkoomme käymään kauppaa. Hintoja ei kerrottu. Ensiksi piti kokeilla
koruja ja osoittaa kiinnostusta. Sitten viedään johonkin eri huoneeseen, jossa
alkaa hintaneuvottelu. Kun rupattelin muistaakseni juuri mainitsemani
lahtelaisen kanssa, meille tultiin sanomaan, ettei täällä ole tarkoitus
rupatella. Menkää pois, jos ette kerran osta mitään. Me menimme. Tattis vaan!
Seuraavaksi ”karjalaumamme” ohjattiin nahkatakki –outletiin. Homma aloitettiin perusteellisesti muotinäytöksellä. Tämä oli varmaan elämäni ensimmäinen ja viimeinen muotinäytös. Siinä mielessä se oli arvokas kokemus.
Sitten
meidät vietiin suureen saliin, joka oli täynnä nahkatakkeja. Nyt ei ollut
tarkoitus vain katsella ja hypistellä eikä edes kokeilla sopivaa takkia, josta
oli kiinnostunut. Taka-ajatus oli, että pitää ostaa takki. Hintaa ei oitis
kerrottu. Mutta jotenkin kävi ilmi, että tonnilla irtoaisi jo jonkinlainen
takki, parempi viidellä tonnilla. Kiitos ei, en tarvitse takkia enkä
nahkatakkia. Tähän päättyi virallisten retkien osuus.