Retki Karpasian niemeen

Kolmas matkapäivämme, tiistai, suuntautui Karpasiavuoriston niemelle. Otin kuvan maantiestä, jotta saisi käsityksen, millaisia teitä pitkin siellä ajeltiin. Ainakin tässä vaiheessa tie oli vielä erittäin hyväkuntoista asfalttia. Hyvä ajotie kulkee niemen pohjoisrannan kautta. Niemen pohjois- ja eteläreunalla on hiekkarantoja ja joitakin hajallaan olevia kirkkoja, joihin kuului matkakohteemme, Pyhän Andreaksen luostari saaren kärjessä, ei nyt ihan nokassa kuitenkaan. Karpasiavuoristo on kukkulaista maisemaa, jossa tapaa villin aasin populaation, sekä autiota rantaa, joka suo kerran vuoteen merikilpikonnille munimispaikan.

Rizokarpaso (Dipkarpaz) on kahvitaukomme paikka (kuva yllä oikealla). Se on viimeinen kaupunki – vai kyläkö lie? – ennen niemen kärkeä, joka on lähes asumatonta seutua. Pysähdymme kirkon vierelle. Kysyin oppaalta, kenelle tämä kirkko on pyhitetty. Hän sanoi, ettei kenellekään. Koska tällainen asia on katolisessa kirkossa mahdottomuus, jäljitin asiaa netistä ja selvisi, että kirkko on omistettu Pyhälle Senesiokselle (kuva alla vas.), joka on Rizokarpason kylän suojeluspyhimys ja koko Karpasian niemen suojelija. Kirkko on rakennettu 1100-luvulla lähelle luolaa, jossa Pyhä Synesios asui. Kirkko on yksi kolmesta kirkosta, joka säästyi Turkin miehittämällä alueella tuhoamiselta ja museoksi tai moskeijaksi muuttamiselta, koska seudulla asuu muutama sata Kyproksen kreikkalaista. Opas tiesi, että kirkon avain on papilla, jolla on myös P. Andreaksen kirkon avain. Ilman papin läsnäoloa kirkkoon ei siis pääse sisälle. Nousimme kirkon vierestä rinnettä ylös viereisen moskeijan tasanteelle, josta sai hyviä kuvia kirkon suuntaan.

Kävimme myös moskeijassa (kuva yllä oik.). Nettikartan mukaan se kantaa Recep Tayip Erdoganin nimeä. Hän on turkkilaisten nykyinen ’pelastaja’. Vaihtuukohan nimi, kun presidentille tulee noutaja?

Kävimme moskeijassa sisällä. Ei tarvinnut etsiä avaimia imaamilta. Ostin pääkadun pikku myymälästä pähkinälajitelmapussin.

Matka jatkui niemen eteläreunaa pitkin.  Saavuimme Kultarannalle, näköalapaikkaan. Tälle rannalle kokoontuvat merikilpikonnat munimaan, kun se aika koittaa. Muniminen tapahtuu yhdessä yössä eikä sitä tiedä, milloinka se hetki koittaa. Emme ainakaan jääneet odottelemaan. Edellämme kulkeva bussi pysähtyi. Oliko tie poikki? Ei, vaan siellä oli yksi niemen päänähtävyys, villi aasi. Kamerani olisi pitänyt olla valmiina, että ehdin ottaa kuvan. En ehtinyt.

Etusivu    Seuraava