Laskiaissunnuntai (Pöytälaatikkosaarna 19.2.2023)
Päivän aiheeseen liittyviä virsiä: 301, 55, 295, 274, 939, 907.
Joh. 12:25-33 (UT 2020)
25 Se, joka rakastaa elämäänsä, tuhoaa sen; se, joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, pääsee ikuiseen elämään. 26 Jos haluaa olla minun palveluksessani, on seurattava minua. Minun palvelijani on siellä missä minäkin. Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
27 Nyt olen järkyttynyt. Mitä osaisin sanoa? Rukoilisinko: ’Isä, pelasta minut tästä hetkestä’? Mutta minähän olen tullut juuri tätä hetkeä varten. 28 Isä, kirkasta nimesi!»
Silloin taivaasta kuului ääni: »Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.» 29 Paikallaolijat sanoivat äänen kuultuaan, että ukkonen oli jyrähtänyt. Toiset väittivät, että enkeli oli puhunut Jeesukselle. 30 Silloin Jeesus sanoi: »Ääni ei kuulunut minun vuokseni vaan teidän vuoksenne.» 31 Nyt tämä maailma tuomitaan; nyt tämän maailman ruhtinas heitetään ulos. 32 Ja kun minut nostetaan maan kamaralta, vedän kaikki luokseni.» 33Näin sanoessaan Jeesus viittasi siihen, miten hän kuolisi.
Elämä on paradoksaalista, siis näennäisen ristiriitaista. Ihminen kadottaa sen, mitä hän tavoittelee. Oman onnen tavoittelu johtaa onnen menetykseen. Näin Jeesus opetti. Mutta näin voi myös päätellä arkihavainnon perusteella. Terapeutti ja kirjailija Tommy Hellsten kirjoitti asiasta kokonaisen kirjan Saat sen, mistä luovut. Hän ei perustele kirjan otsikossakin esille tulevaa väitettään Jeesuksen opetuksella, vaan psykologialla. Jos ihminen etsii vain omaa parastansa ja tavoittelee yhä enemmän itsellensä, hän lopulta tuhoaa itsensä, ei vahingoita vain muita, vaan myös omaa sieluansa. Tässä on kysymys elämän tarkoituksen etsimisestä. Ei meidän kaikkien toki tarvitse joutua niin dramaattiseen ja traagiseen tarkoituksen etsimiseen kuin Jeesus, joka Johanneksen evankeliumissa käy omaa Getsemane-taisteluaan jo kärsimystielle lähtiessään: ’Isä, pelasta minut tästä hetkestä’? Mutta minähän olen tullut juuri tätä hetkeä varten. Kirkkoraamattu kääntää edellisen lauseen sanoin: Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Se tarkoittaa, että ’juuri tämähän on elämäni tarkoitus’. Jeesus siis rukoilee itse opettamansa rukouksen sanoin sen kolmannen pyynnön mukaan: Tapahtukoon sinun tahtosi = ”Isä, pelasta minut tästä hetkestä”, ’suo ettei tämä ristin kärsimyksen nyt-hetki koskaan tulisi’. Sitten hän jatkaa torjumalla edellisen pyynnön ”tähän on elämäni tähdännyt”, joten ei tätä voi eikä pidä perua. Näin pitää tapahtua. Meidän kohdallamme se tarkoittaa sitä, että epäitsekäs elämä on mielekästä. Se antaa elämälle tarkoituksen. Rakkaus ja palvelu on suurinta ja tärkeintä. Sillä elämäntavalla ei ansaita mitään taivaspisteitä ikään kuin taivaiseen päästäisiin omilla suorituksilla ja ansioilla. Näinhän asia ei ole uskomme mukaan. Epäitsekkään elämän tarkoitus on toimia toisten hyväksi. Se on sitä samaa, mitä vanhemmat usein tekevät lastensa hyväksi. He altistavat itsensä epämukavuuksille lastensa hyväksi. Vanhempi ei katso olevansa vapaa toteuttamaan itseään ja elämään ikään kuin lapsia ei olisikaan. Koko elämäntapa on muutettava lasten mukaan toimimiseksi, toki sillä erotuksella, ettei lasta voi vastuuttaa elämän valinnoista. Sitä varten ovat vanhemmat, että he tekevät valinnat lasten puolesta. Sekin on lasten hyväksi toimimista, vaikkeivät lapset toki mukisematta niele niitä valintoja, joita vanhemmat heidän puolestaan tekevät.
Oman itsensä hemmotteleminen on tietysti mukavaa, mutta terveydentilalle se voi olla haitallista. Herkkuruokien syöminen ja makeisilla mässäily lihavoittavat ja lihavuuden mukana tulevat elintasosairaudet, joista lääkäri on oikeampi henkilö luennoimaan kuin minä. Makeisista menevät hampaat huonoon kuntoon. Hampaiden terveydentila heijastuu koko kehoon. Paastoaminen ei ole vain kristittyjen tapa poistaa kehosta haitallisia kuona-aineita. Asian tajuavat kaikki ihmiset uskonnäkemyksestä riippumatta. Moni harjoittaa terveyspaastoa ihan oman hyvinvointinsa tähden. Terveillä elämäntavoilla ei vain pidennä elämää, vaan parantaa elämänsä laatua. Oma lukunsa ovat sitten terveydelle haitalliset nautintoaineet, kuten päihteet ja tupakointi. Viimeksi mainitun haitan suhteen yhteiskunta on nykyään terävöittänyt suhtautumistaan. Alaikäisiltä tupakointi on kielletty ja kieltoa myös valvotaan. Työpaikkatupakointi on nykyään kielletty. Muutamat taloyhtiöt näyttävät kieltävän tupakoinnin talossa ja sen välittömässä ympäristössä. Ruokapaasto on nykyään entistä haastellisempi, kun ympäristön suojelu ja ilmakehän lämpeneminen vaatii siirtymistä liharuoasta kasvisruokaan. Kristillinen usko ei tässä liikehdinnässä ole se lain lukija, vaan sitä ovat ympäristötietoiset ihmiset.
Kristilliselle asenteelle on ominaista elämän alttiiksi antaminen, käytettäväksi, jopa uhrattavaksi luovuttaminen. Tätä näkemystä voi pitää vaativana lakina. Näyttää siltä, että usko orjuuttaa. Asiaa voi myös katsoa toiselta kantilta. Elämästä tulee mielekästä, sisältöä antavaa, kun ei elä vain itselleen. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo! Toisten hyväksi eläminen voi näyttää oman sielun vihaamiselta, mutta se ei ole mitään itsetuhoa, vaan päinvastoin oikeata itsetuntoa. Elämä Kristuksen hyväksi, maksoi mitä maksoi, ja elämä toisten hyväksi eivät ole vaihtoehtoja, vaan ne molemmat ovat itsekkään elämän vastakohta. Kuuluisa evankelista Christmas Evans oli tunnettu siitä, että hän oli aina liikkeellä evankeliumin asialla. Hänen ystävänsä neuvoivat häntä ottamaan vähän rennommin. Hän vastasi: ”Parempi kulua kuin ruostua.” Kun Ranskan kansallissankari Joan d’Arc sai tietää vihollistensa olevan voitolla ja oman tuhonsa olevan lähellä, hän rukoili Jumalaa: ”Minulla lienee enää vuosi jäljellä elinaikaa – käytä minua niin kuin hyväksi näet.” Jeesus opetti elämän paradoksia, joka on säilynyt kaikissa evankeliumeissa. Evankelista Johannesta tunnetumpi muotoilu tälle elämän filosofialle on evankelista Matteuksen muotoilema: ”Joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”
Tämän kristillisen elämänkäsityksen perustaja ja toteuttaja on Jeesus Kristus itse. Hän päätti tämän Johanneksen evankeliumin Getsemane-rukouksensa sanoihin rukouksensa sanoihin ”Isä, kirkasta nimesi!” Johanneksen evankeliumissa ei ole kirkastusvuorikertomusta, jossa Jeesus kohtaa vuorella Vanhan testamentin pyhät hahmot. On vain Golgatan kukkula, jolla Jeesus kärsii kuoleman. Mutta se, minkä piti olla kuolema, totaalinen loppu, se onkin Kristuksen kirkastuminen. Hän on saattanut loppuun sen työn, jonka Isä oli antanut hänen tehtäväkseen. Hän voitti kärsimällä ja ansaitsi iankaikkisen elämän kaikille seuraajilleen. Niin kuin synoptisten evankeliumien kirkastusvuorikertomuksissa taivaasta kuului ääni, niin tässäkin evankelista Johanneksen sanoin kuului ääni: »Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.» Paikallaolijat sanoivat äänen kuultuaan, että ukkonen oli jyrähtänyt. Toiset väittivät, että enkeli oli puhunut Jeesukselle. Luukkaan evankeliumin Getsemane-kertomuksessa sanotaan: ”Silloin taivaasta ilmestyi hänelle enkeli, joka vahvisti häntä.” Useimmat paikalla olleista tulkitsivat kuulemansa äänen ukkosen jyrähdykseksi. VT:ssa ukkonen usein esitetään Jumalan ääneksi. Evankeliumin kirjoittajan mukaan Jumalan ääni ei ole mikään luonnonilmiö eikä myöskään taivaallisen puheen kaiku, josta juutalaiset lainopettajat puhuivat korostaessaan Jumalan ja ihmisten välistä suurta välimatkaa. Johanneksen Jumala puhuu välittömästi Jeesukselle, Isä Pojalleen, ilman minkäänlaista välitystä.
Mitä ääni taivaasta sitten sanoi: »Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.» Jumala oli kirkastanut läsnäolonsa Jeesuksessa kahdessa tapahtumassa, kastettaessa ja kirkastusvuorella. Molemmissa tapauksissa taivaasta kuului Jumalan ääni. Toki Jumala ilmaisi kirkkautensa myös Jeesuksen tekemissä tunnusteoissa. Entäs mitä tarkoittaa: »Ääni ei kuulunut minun vuokseni vaan teidän vuoksenne.»? Eihän väkijoukko erottanut sanoja taivaasta kuuluneesta äänestä. Evankeliumin kirjoittaja tahtoi ehkä sanoa vain, ettei Jeesus tarvinnut uskon vahvistusta, mutta ihmisten, kaikkien, jotka Jumalan sanaa kuulevat, on tultava siitä vakuuttuneiksi.
Johanneksen kuvaus jatkuu: »Nyt tämä maailma tuomitaan; nyt tämän maailman ruhtinas heitetään ulos. Ja kun minut nostetaan maan kamaralta, vedän kaikki luokseni.» Nyt-hetki on tuomion hetki. Koko maailma, koko ihmiskunta on nyt tuomiolla. Evankelista Johannekselle viimeinen tuomio ei olekaan aikojen lopulla, vaan se on Golgatalla. Jeesuksen kuolema merkitsee sitä, että Jumala pelastaa ihmiskunnan ja myös tuomitsee ne, jotka eivät ota hänen rakkaudentekoansa vastaan, jotka eivät siis usko. Tuomio kohdistuu ennen muuta tämän maailman ruhtinaaseen. Hänet syöstään vallasta. Tämän maailman ruhtinas ei ole kuolema, vaan Paholainen, josta uusi testamentti kyllä käyttää rumempiakin nimiä.
Lopuksi Jeesus sanoi: »Ja kun minut nostetaan maan kamaralta, vedän kaikki luokseni.» Kirkastuminen on kaksimerkityksinen sana; se on korottamista kahdessa merkityksessä: ”Maasta vain vähän ylemmäksi eli ristille ripustamista. Ristiinnaulitseminen oli alunperin persialainen teloitustapa. Koska parsilaisen uskonnon mukaan kuollut ruumis saastuttaisi maata, teloitettu nostettiin ristinpuuhun kuolemaan. Mutta toiseksi ”kirkastuminen” merkitsee Johanneksen evankeliumissa ”maasta” taivaan kirkkauteen korottamista. Molemmat korottamiset merkitsevät voittoa. Jeesus tiesi, millaisella kuolemalla hän oli kuoleva. Hän tiesi, ettei häntä odottanut kuoliaaksi kivittäminen, mikä oli juutalainen teloitustapa, vaan ristiinnaulitseminen, joka oli roomalainen teloitustapa. Korottaminen merkitsee voittoa pimeyden voimista. Sitten Jeesus sanoo vetävänsä kaikkiluoksensa. Ketkä ovat nämä kaikki? Tähän kysymykseen on helpointa vastata Johanneksen evankeliumiin sisältyvällä ns. pienoisevankeliumilla (Joh. 3:16) Jumala rakasti maailmaa niin paljon, ettei yksikään Kristukseen uskova hukkuisi. Kuitenkin vain ne pelastuvat, jotka uskovat Kristukseen, jotka ottavat hänet Pelastajanaan vastaan. Edellä on myös vakuutettu, ettei ketään, joka tulee Jeesuksen luo, heitetä ulos.
Kirkkomme alttaritaulu on hyvin perinteinen, Kristus ristillä. Tämä on suoraan päivän evankeliumin kuvitusta. Tässä ei kuvata Jeesuksen äitiä tai muuta saattojoukkoa ristin äärellä. Tässä alttaritaulussa kuulijat ja katselijat olemme minä ja sinä. Me olemme Jeesuksen ristillä tapahtuva korotusta katsomassa. Luterilaista kirkkoa moititaan siitä, että olemme pitkäperjantain uskovia emmekä pääsiäisen. Ainakin päivän evankeliumi on vahvasti pitkäperjantaipainotteinen, mutta ei se tietenkään tarkoita, sitä etteikö ristiä olisi seurannut ylösnousemus Laskiainen vie meidät kohti pitkääperjantaita. Seuraamme paastonaikana Kristuksen kärsimystietä.