Pitkäperjantai (pöytälaatikkosaarna) 19.4.2019

Luuk. 23: 33-46

Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi, he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. Mutta Jeesus sanoi: »Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.» Sotilaat jakoivat keskenään Jeesuksen vaatteet heittämällä niistä arpaa.

Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: »Muita hän kyllä on auttanut – auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu.» 
Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle hapanviiniä ja sanoivat: »Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi.»  Jeesuksen pään yläpuolella oli myös kirjoitus: »Tämä on juutalaisten kuningas.»

Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: »Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!» Mutta toinen moitti häntä: »Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa.» Ja hän sanoi: »Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.» Jeesus vastasi: »Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.»

Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: »Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.» Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.

Lappeenrannan kirkkoa voi hyvällä syyllä kutsua pitkäperjantain kirkoksi. Olemmehan täällä aina alttaritaulumme äärellä Jeesuksen ristin juurella. Ristiinnaulittu Jeesus ei tietenkään ole poikkeuksellinen alttarikuva. Päinvastoin, evankelisluterilaisen uskomme mukaan krusifiksi julistaa uskomme ydinsanomaa. Kun jollekin modernille ihmiselle ristiinnaulitun kuva voi olla säikäyttävän mykistävä, suoranaisesti lapsille sopimaton uskon symboli, on krusifiksin alapuolelle kirjoitettu selitys: Niin rakasti Jumala maailmaa. Ehkä tämäkään selitys ei vielä tavalliselle tallaajalle avaa uskon maailmaa. Miten niin historian julmimpiin kuuluvassa teloitustavassa voi ilmetä Jumalan rakkaus. Meidän pitäisi siis osata tämä rippikoulussa pakollisiin ulkolukukappaleisiin kuuluva Raamatun jae kokonaan: Niin Jumala rakasti maailmaa, että hän antoi ainoan Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Jos näkökulmaa haluaa vaihtaa, niin voisihan alttaritaulun alapuolella olevan tekstin lukea toisinkin päin: Niin rakasti maailma Jumalaa. Maailman rakkaus Jumalaa kohtaan oli todellisen rakkauden irvikuva. Se oli puutteellisen ja tunnottoman rakkauden kuva, jolla maailma kohteli Vapahtajaansa.

Alttaritaulun yläpuolella on toinenkin raamatunlause, jonka voi tulkita viittaavan alla olevaan lasimaalaukseen. Hän kantoi meidän sairautemme. Se on melkein suoraan siitä Vanhan testamentin lukukappaleesta, joka luetaan pitkäperjantaina todistuksena Jumalan pelastussuunnitelmasta, jonka mukaan Israelin Messias onkin kärsivä Vapahtaja. Hän kärsii meidän syntiemme tähden, jotka hän on ottanut kantaakseen.

Meidän alttaritaulustamme puuttuu muutamia elementtejä, joita on useissa keskieurooppalaisissa ristiinnaulittua esittävissä tauluissa. Niissä Jeesuksen ristin juurella on pääkallo. Kuva tietysti muuttuu entistä kauheammaksi, ellei peräti sietämättömäksi. Pääkallo voi olla merkkinä siitä, että ristiinnaulitseminen tapahtui tunnetulla teloituspaikalla, jossa oli ennenkin toimeenpantu kuolemanrangaistuksia eikä näiden kuolleiden jäännöksiä tavattu haudata kunniallisesti, vaan jäännökset jätettiin villieläinten ja petolintujen huomaan. Pääkallo muistuttaa myös siitä, että teloituspaikka tunnettiin Pääkallon nimisenä. Meillä on tapana sanoa, että joku paikka on pääkallonpaikka, kun siellä tehdään käänteentekeviä päätöksiä. Ehkä tämä sanonta kuitenkin arkistaa sitä pyhää tapahtumaa, joka on uskomme keskeinen sisältö. Pääkalloksi kutsuttiin myös koko sitä kaljua kallion lakea, josta oli tullut yleinen teloituspaikka. Se sijaitsi ihan kaupungin vieressä, mutta kuitenkin sen ulkopuolella. Muitakaan hautauksia ei suoritettu kaupungin muurien sisällä. Pääkallonkuva ristiinnaulitun Jeesuksen alapuolella  sisälsi teologisen sanoman. Ei se ollutkaan mikä tahansa pääkallo, vaan ensimmäisen ihmisen Aadamin pääkallo. Aadam – siinä kuin hänen vaimonsa Eeva -  joutui paratiisista karkotetuksi, koska he olivat tottelemattomia Jumalan nimenomaisen kiellon suhteen. Aadam aiheutti lankeemuksellaan pelastuksen tarpeen. Uskomme mukaan viaton Jeesus saattoi kumota sen kirouksen, jonka Aadamin lankeemus aiheutti. En tohtisi kuitenkaan tulkita sovitusoppia kovin jyrkästi latinalaisittain, että Jumalan kiivaus ja ankaruus vaati ihmisuhria syntien sovitukseksi. Asiat vain kääntyivät niin, että puhdas ja viaton joutui kärsimään. Jumala puolestaan käänsi pahan hyväksi.

Pääkallo ristin juurella julistaa ihmisen – sana ihminen on muuten hepreaksi Aadam – karkottamiseen paratiisista. Ortodoksisessa pääsiäisveisussa sanotaan Jeesuksesta, että hän kuolemalla kuoleman voitti. Olisiko pelastus voinut tapahtua muuten, on ehkä tarpeetonta pohdiskelua, kun ei siihen voi saada mitään täsmällistä vastausta. Meille riittää Raamatun selvä todistus: Jumala käänsi häpeällisen ja julman kuoleman voitoksi. Tämä oli ennustettu jo profeetoissa, ellei haluta mennä vielä kauemmaksi, nimittäin paratiisiin, jossa Jumala kirosi ihmistä  lankeemukseen johtaneen käärmeen ja ilmoitti: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi (1 Moos. 3:15). Kristus on ns. toinen Aadam, joka tottelemattomuuden ja lankeamisen sijasta on Jumalalle kuuliainen aina ristinkuolemaan asti. Ensimmäinen Aadam toi lankeemuksen ja paratiisista karkotuksen, Toinen Aadam oli kuuliainen ja avasi paratiisin portin taas auki. Paratiisi ei siis ole maantieteellinen paikka, jossa olisi hyvät ja vaivattomat olot. Paratiisi on olotila, jossa synnit on julistettu anteeksi ja sydämessä vallitsee Kristuksen rauha.

Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi muuta rikollista. En tiedä, olivatko he puhdasta pahuuttaan henkirikoksen tehneitä, joilta vaadittiin henkirikoksen sovittamista hengellään. Vai olivatko he poliittisia rikollisia, jotka taistelivat isänmaansa puolesta roomalaisia miehittäjiä vastaan. Kun ei maassa voinut vapaasti vaikuttaa ja osallistua äänestyspäätöksellä maan hallintoon, oli pakko käyttää epädemokraattisia keinoja muutoksen aikaansaamiseksi. Kuoleman edessä terroristillakin oli vakava paikka.  Toinen heistä pilkkasi Jeesusta. Toinen taas tajusi intuitiivisesti – niin minä asian ymmärrän – ettei Jeesus ollut tehnyt mitään rikkomusta, vaan hän oli oikeusmurhan uhri. ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi”. Ryöväri teki valtavan uskon hyppäyksen turvautuessaan Jeesukseen. Se on kyllä aika uskomaton sana, että julma terroristi, joka ei ehkä tuntenut yhtään Jeesusta, yhtäkkiä kääntyy hänen puoleensa. Se oli kuitenkin sellainen hätäparannus, joka on mallina meille kaikille jälkipolville. Vaikka olemme pahoja ja vaikka olemme sortuneet mitä häpeällisimpiin rikkomuksiin, vaikka olemme tehneet murhan – moni on tehnyt lapsen murhan – niin Jeesuksen sovitustyö riittää vielä viimeisellä hetkellä tehtynä hätäparannuksena johtamaan meidät pelastettujen puolelle tuomiopäivänä. En toki kehottaa ketään jättämään parannustaan viimeiseen hetkeen. Parannus kannattaa tehdä aina tässä ja nyt. Parannus ei tarkoita oman elämän parantelemista, jotta itse sovittaisin pahat tekoni. Ei, se tarkoittaa turvautumista Jeesuksen armoon. Ristiinnaulittu rikollinen ei osannut pyytää Jeesukselta muuta kuin että tämä muistaisi häntä päästyään siihen valtakuntaan, johon hän oli oikeutettu pääsemään viattomuutensa takia. Hän ei tohtinut kuvitella, että hänellä olisi mahdollisuuksia syntiensä sovittamiseen. Jeesuksen vastaus avasi hänelle uuden todellisuuden ja uuden mahdollisuuden. Kristillisen uskon mukaan meitä ei tuomita tekojemme mukaan, vaan anteeksiantamus Kristuksen tähden vapauttaa meidät tuomiosta. Jeesuksen sanat olivat synninpäästö katuvalle ryövärille. En minäkään uskalla turvautua muuhun kuin anteeksiantoon. Olen toki yrittänyt elää hyvin ja moitteettomasti ja ainakin näyttää vähän paremmalta kuin mitä olen. Mutta viattomimmillaankin tunnen, että jos pelastuminen on kiinni minun hyvyydestäni, niin huonosti siinä käy. Minulle tämä on hyvä rukous: Jeesus, muista minua. Ristiinnaulittuun ryöväriin voi soveltaa apostoli Paavalin sanat: ”Jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme hänen kanssaan myös elää” (Room. 6: 8).

Luukkaan evankeliumin kertomuksessa pelastus on läsnä tässä ja nyt eikä vasta viimeisenä päivänä. Se on hyvin lohduttava ja selkeä ajatus. Anteeksiantamus tässä ja nyt siirtää paratiisiin. Tai ainakin oikeuden astua sinne sitten, kun lähtö tulee. Iltarukouksen sanoin: ”Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi.”  Jeesuksen ristin äärellä tulee esille toinen – vai liekö jo kolmas – iltarukous: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni. Se on juutalaisten yleisin iltarukous, joka mainitaan myös Psalmissa 31 (jae 6). Tosin Jumalaa ei juutalaisessa iltarukouksessa puhutella epiteetillä Isä. Jumalan kuviteltiin pysyvän kunnioittavan välimatkan päässä ihmisestä. Hän oli kansansa kuningas, mutta kukapa nyt rohkenisi kuvitella Jumalaa yhtä läheiseksi kuin isää. Jeesukselle Jumala oli kuitenkin ennen muuta juuri Isä. Jopa ristillä riippuessaan. Olisi luullut, että viimeistä siinä vaiheessa Jeesus ottaisi hieman etäisyyttä Jumalaan, joka oli hyljännyt hänet. Siltä ainakin tuntui. Mutta ei: ristillä riippuessaankin Jeesus kokee Jumalan isäksi, jonka käteen voi elämän jättää turvallisin mielin. Turvallisin mielin sen tähden, että Jumalan voima ulottuu myös kuoleman rajan taakse. Näkikö Jeesus pitkäperjantain takana pääsiäisen aamun valon. Näin ainakin evankelistat antavat – liekö ennakoiden – ymmärtää Jeesuksen kärsimysilmoituksista päätellen. Me ainakin tiedämme sen, ettei kaikki päättynyt pitkäperjantaihin. Tänäkään päivänä Jeesuksen suunnattoman kärsimyksen äärelle meidän ei tarvitse toppuutella ajatuksemme lentoa. Ei tämä pääty tähän. Jumala kääntää tappion voitoksi.

Etusivu     Pääsiäisjakso