Rukoussunnuntai, 5. su pääsiäisestä, Sammonkoti 15.5.07

Joh. 16: 23-33

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
»Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.
Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.»
Opetuslapset sanoivat: »Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.»
»Nyt te kyllä uskotte», sanoi Jeesus. »Tulee aika - ja se on jo nyt - jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.»

Kristillinen usko merkitsee uudistunutta jumalasuhdetta. Jumala on erilainen kuin millaiseksi luonnostamme hänet kuvittelemme; hän on erilainen kuin millaiseksi joku toinen uskonto Jumalan kuvaa. Ei ole kysymys vain idän uskonnoista eikä edes islamista. Kristinuskon Jumala on erilainen kuin millaisena Jeesuksen oppilaat olivat tottuneet Jumalan tuntemaan. Jumala on Isä. Jeesuksen maalaama kuva Jumalasta on vain vähäisessä määrin sama kuin millaiseksi juutalaisuudessa oli opetettu hänet tuntemaan. Joskus poikkeuksellisesti Jumalaa kuvattiin isänä: niin kuin isä armahtaa lapsiaan niin Herrakin armahtaa niitä, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä. Sen lähemmäksi Jumalaa juutalaisuus ei pääse. Niin kuin isä armahtaa lapsiaan. Isähän oli usein etäinen ja ankara. Joskus isä leppyi, jos lapsi nöyrtyi pyytämään isältä anteeksi. Jeesukselle Jumala on sellainen Isä, joka armahtaa lastaan ennen kuin tämä on edes ehtinyt pyytää anteeksi. Jumala rientää tuhlaajalastaan vastaan, jopa juosten. Juutalaisen korvissa se kuulosti täydelliseltä ajatusmahdottomuudelta. Kun Isä ei muutenkaan juokse – hänen arvokkuutensa estää häntä rehkimästä. Eikä hän lapsensa takia sillä tavalla rehki, vielä vähemmän, jos lapsi on osoittautunut kelvottomaksi ja hulttioksi. Jumala ei rakasta lastaan sen tähden, että tämä osoittautuu rakastamisen arvoiseksi. Jumala rakastaa sitäkin, joka eniten hänen rakkauttaan tarvitsee, mutta vähiten sen ansaitsee.

Tämä on rukouksen avain. Kun Jumala on rakastava Isä, jota me lähestymme rukouksessa, emme ole hänelle vieraita emmekä sellaisia, joiden täytyy ansaita rukouksen kuuleminen. Joissakin uskonnoissa Jumalaa pitää lepyttää ja hänelle pitää uhrata saadakseen Jumalan lepytetyksi. Kristinuskon Jumala on Isä, joka huolehtii lapsensa tarpeista ja tekee kaiken ja enemmänkin kuin mitä hänen lapsensa pyytää. Lasten ei yleensä tarvitse pyytää isältä vastaanottoaikaa. Muut ihmiset jonottavat kiltisti kiireisen virkamiehen tai johtajan puheille päästäkseen. Lapsi ohittaa jonot. Nykyään työelämä on kyllä niin hektistä, ettei isillä ole työn puitteissa mahdollista hoitaa perheasioita, mutta Jeesuksen aikaan ei käsittääkseni ollut niin ja kyllä nykyäänkin jompikumpi vanhempi jää kotiin hoitamaan sairasta lasta, ja se on työelämän puitteissa laissa sallittua.

Isä-metaforan puitteissa voi hyvin ymmärtää senkin, ettei Jumala toteuta kaikkia pyyntöjämme. Nykyään muistutetaan vanhempia usein siitä, että lapselle täytyy uskaltaa asettaa rajoja. On liian paljon vanhempia, jotka ostavat itsensä vapaiksi lapsen kohtaamiselta ja ajalta lapsen kanssa hankkimalla näille kulutushyödykkeitä. Jotkut jopa kertovat, että vanhemmat hankkivat lapsille väkijuomia. En tiedä, ihanko omat vanhemmatkin. Joka tapauksessa siitä pitäisi oikean vanhemman tunnistaa, että hän nimenomaan varjelee lastansa kaikelta pahalta niin pitkälle kuin vain mahdollista. Harvemmin isät kuitenkaan odottavat lasta yömyöhällä juoksuiltaan kotiin valvoen hamaan lapsen tulemiseen asti. Äidit tekevät niin perinteisesti. Voi joskus isäkin valvoa – mene ja tiedä. Joku isä on kuitenkin sanonut lapsellensa: Kotiin saat aina tulla, missä kunnossa hyvänsä. Kodin ovet ovat sinulle auki, kävi miten kävi. Se on turvallinen koti lapselle. Sellaisen kodin lapsi tietää, että vanhemman tahdon rikkominen särkee vanhemman sydämen. Se toinen lapsi taas, jolle on sanottu, että päihtyneenä ei sitten ole kotiin tulemista, kokee, ettei hän ole vanhemmallensa kaiken rakkauden arvoinen. Sellaisen vanhemman sydän ei säry, jos lapsi on tottelematon. Isähän on ehdollistanut rakkautensa.

Olen käyttänyt runsaasti aikaa jumala-kuvasta puhumiseen, kun pitäisi puhua rukouksesta. Mutta toivottavasti en turhaan, sillä jumalakuvalla on perustava merkitys rukouksen ymmärtämiseksi. Kun rukoilemme, meidän täytyy tietää, mikä oikeus meillä on lähestyä Jumalaa ja millä tavalla voimme lähestyä häntä. Jonkun virkamiehen luo pääseminen voi olla aika tiukkaa. Seurakunnassakin on määritelty esimiehet ja lähiesimiehet. Asia on esimerkiksi niin, ettei edes tavallinen pappi soittele piispalle, joka on hänen esimiehensä. Vain kirkkoherra soittaa piispalle tai seurakuntayhtymässä vain YKN:n puheenjohtaja. Silloinkin puhelu kiertää jonkun sihteerin kautta, joka harkitsee, voiko hän kääntää puhelua piispalle. Tavallinen pappi hoitakoon piispalle suuntautuvat asiansa lähemmän esimiehensä kautta. En moiti piispaa, että hän näin määrittelee virkatien. Ymmärrän, että hänen on pakko tehdä niin, muuten hän olisi keskusneiti, joka ei muuta ehdi kuin vastailla puheluihin. Varsinaiset työt jäisivät tekemättä. Jumalalla on aikaa kuunnella meidän puheluitamme. Mutta pitkiä puheluita ei tarvitse osoittaa Jumalalle sen tähden, että hän kuulisi meitä vain monisanaisuutemme tähden. Kun Jumala tietää, mikä on meidän parhaaksemme, niin rukous ei olekaan se väline, jolla meidän pitäisi neuvoa Jumalaa, mitä hänen on syytä tehdä hyväksemme. Riittää vain kun sanomme: Tapahtukoon sinun tahtosi. Moni muuten kokee, että se on vaikea rukous. Enkö minä pohjimmiltani toivo sitä, että tapahtuisi minun tahtoni? Monen mielestä vain sellainen rukous on tarpeellinen, missä sanotaan: Tapahtukoon minun tahtoni. Kristillinen usko ei tee Jumalasta meidän juoksupoikaamme eikä toiveidemme tynnyriä, jalomielistä kauppiasta, jonka hyllyiltä pyydämme sitä ja tätä.

Toinen tärkeä asia, on että rukouksemme Jumalalle tapahtuu Jeesuksen nimessä. Tällä ei tarkoiteta vain ja nimenomaan rukouksen muotoa, vaan sitä että Jeesuksessa me kohtaamme itsensä Jumalan, sellaisen Jumalan, joka rakastaa meitä. Jumala taivaan ja maan luojana ja kaiken hyvän jakajana niin tutuille kuin tuntemattomillekin, siis Jumalan ensimmäinen persoona ei ole rukoustemme kohde. Jumala, joka on Jeesuksen tähden sovittanut syntimme ja ottanut meidät lapsikseen, on se Isä, jolle rukouksemme kohdistamme. Jeesuksessa näemme Jumalan kasvot, siksi rukoilemme Jeesuksen kautta. Joskus joku kysyy, pitääkö rukous osoittaa nimenomaan Jeesukselle. Entä jos rukoilee Taivaallista Isää, niin meneekö rukous perille? Menee. Aina menee perille, kun uskomme juuri siihen Jumalaan, jonka Jeesus on meille ilmoittanut.

Rukoilemme Jeesuksen nimessä, mutta toisaalta Jeesus opettaa, että meillä on oikeus lähestyä suoraan Jumalaa. Tämäkin tarkoittaa vain sitä, ettei ole kahta Jumalaa, ankara Isä ja lempeä Jeesus, ja tarvitsisimme siis Jeesusta vain puolestapuhujaksi, koska Jumalalla ei ole meille suoraa vastaanottoa. Tämän opetuksen Jeesus puhui ennen ristinkuolemaansa – tämähän on osa Jeesuksen jäähyväispuhetta. Jeesus ei vasta ristin kuolemallaan lepyttänyt vihaista Jumalaa olemaan meille armollinen. Jumala ei muutu Jeesuksen vaikutuksesta vihaisesta leppyneeksi. Jeesus ei kuollut muuttaakseen vihaisen Jumalan armolliseksi, hän kuoli osoittaakseen, että Jumala on armollinen. Jeesus ei tullut, koska Jumala niin vihasi maailmaa, vaan koska Jumala niin rakasti maailmaa. Jeesus on siis rakastavan Jumalan ilmoittaja.

Jeesuksen oppilaat eivät ymmärtäneet kaikkea. Heidän teki mieli kysyä, mutta heidän ei tarvinnut kysyä. Jeesus itse vastasi kaikkiin heidän kysymyksiinsä ilman, että he olivat ääneen sanoneet, mikä jäi epäselväksi. Se oli oppilaille merkittävä kokemus. He tunnistivat Jeesuksessa sydänten tuntijan, opettajan, joka näkee oppilaidensa sisälle ja vastaa niihinkin kysymyksiin, mitä ei ehdi kysyä. Joillakin hyvillä sielunhoitajilla on sellainen kyky, mutta en neuvoisi ketään ryhtymään leikkimään sielunhoitajaa, joka tuntee hoidettavansa ongelmat ilman, että tämä itse kertoo. Nykyajan sielunhoidossa korostetaan sitä, että aina pitää antaa sielunhoitoasiakkaan itse kertoa, mikä häntä vaivaa eikä mennä arvailemaan toisen ongelmia. Me emme näe ihmisen sydämeen; Jeesus näki. Sallitaan tämä ero meidän ja Jeesuksen välille. Eräs matkamies Skotlannissa kuvasi vanhoilla päivillään kahta saarnamiestä, jotka hän oli elämässään kohdannut. Toisesta hän sanoi: ”Hän näytti minulle Jumalan kunnian!” Toisesta taas hän sanoi: ”Hän näytti minulle oman sieluni tilan!” Jeesus oli saarnamies, joka teki nämä molemmat. Sen tähden Jeesuksen oppilaissa kasvoi usko, ettei Jeesus ollut ihan tavallinen ihminen. Johanneksen evankeliumi avaa tietä kolmiyhteisen Jumalan tuntemiseen, eli kristilliseen jumalakuvaan.

Etusivu    Pääsiäisjakso