2. sunnuntai pääsiäisestä 18.4.2021 (pöytälaatikkosaarna)

Joh. 10:1-10

Rosvo ja paimen

10¹»Minä vakuutan teille: Se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää aidan yli, on varas ja rosvo. ²Lampaiden paimen sen sijaan kulkee portista. ³Hänelle vartija avaa portin. Lampaat kuulevat hänen äänensä ja seuraavat häntä, kun hän kutsuu nimeltä omiaan. ⁴Kun hän on päästänyt kaikki lampaansa tarhasta, hän kulkee niiden edellä. Lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. ⁵Ketään vierasta ne eivät takuulla seuraa vaan pakenevat häntä, koska vieraiden ääni on niille outo.» ⁶

Tällaisen vertauksen Jeesus esitti. Kuulijat eivät kuitenkaan ymmärtäneet, mistä oli kysymys.

Lammastarhan portti

⁷Siksi Jeesus jatkoi: »Minä vakuutan teille: Minä olen portti lampaille. ⁸Kaikki ennen minua tulleet olivat varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat kuunnelleet heitä. ⁹Minä olen portti. Joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. ¹⁰ Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan yltäkylläisen elämän.

 

Ollessani aikoinani kirkkoherranvirastossa päivystämässä sinne saapui aina rahanpyytäjiä. Kerran tuli Konnunsuon vanki, joka oli juuri vapautunut ja rahapulassa. Hän ei pyytänyt rahaa, vaan halusi myydä mukanaan tuomansa, itse kupariin pakottamansa kuvan Mooseksesta. Siinä Egyptistä paennut Mooses toimi midianilaisen appensa Jetron lammaspaimenena. Mooseksella on lammas kainalossaan. Minä ostin tämän taulun, joka on yhä olohuoneeni seinällä. Myyjän mielestä kuparipakotus esittää Moosesta. Mielestäni se voisi esittää ihan hyvin Jeesustakin. Sanoohan Jeesus Johanneksen evankeliumin mukaan olevansa Hyvä Paimen. Jeesuksesta ei kuitenkaan kerrota, että hän olisi ollut joskus paimen ja kainnut lampaita, mutta kerrotaan kyllä, että hänen kävi sääliksi kansaa, joka oli kuin lauma ilman paimenta Matt. 9:36). Myöhemmin kristillisessä kuvataiteessa  yksi yleisimpiä Jeesusta esittäviä kuvia on paimen karitsa olallaan. Tällainen kuva on löytynyt katakombimaalauksena. Kristittyjen vainojen aikana kristinuskoa kuvattiin symbolein. Tällainen on myös kuva paimenesta. Tunnettu on Jeesuksen vertaus kadonneesta lampaasta. Satapäisen lammaslauman omistaja on ollut itse asiassa melko varakas. Ei hänen olisi tarvinnut lähteä yhtä kadonnutta etsimään, paitsi ehkä ahneudessaan, mutta kertomuksen ydin on se, että hän lähti etsimään kadonnutta lammasta kiintymyksestä ja säälistä sekä pelosta, että rakastettu karitsa joutuu pedon saaliiksi.

Kristillinen käsitys Jeesuksesta paimenena ei viittaa siihen, että hänen ammattinaan olisi koskaan ollut paimen - niin tavallista kuin paimentaminen Jeesuksen aikaan olikin. Paimen Jeesuksen epiteettinä viittaa kansan johtajana toimimiseen. Suuret Israelin kansan johtajat olivat oikeasti olleet nuoruudessaan paimenia, nimenomaan lammaspaimenia. Sellaisia olivat niin Mooses kuin Daavidkin. Voisi hyvin sanoa, että Israelin kansalle suuri kansan johtaja oli paimen, vaikkei olisi koskaan lampaita paimentanutkaan. Kansan johtajan ja paimenen tehtävät muistuttavat toisiaan. Paimen toimii lammaslauman johtajana. Tehtävä edellyttää itsenäisyyttä, päättäväisyyttä, nokkeluutta ja rohkeutta.  Paimen pitää laumastaan huolta ja puolustaa sitä.  Paimen voi antautua jopa itse vaaraan laumaansa puolustaessaan. Vaarana eivät ole vain petoeläimet. Myös ihmiset voivat käydä lammasvarkaissa, voivat anastaa vaikka osan laumasta, jos ei kaikkia. Paimenen suhde lampaaseen oli hyvin läheistä. Paimen tunsi lampaansa nimeltä. Tämä ei ollut nykyajan tehotuotantoa, jossa tuotantoeläimet viedään teuraaksi pikakasvatuksella. Lampaat olivat villakarjaa, joita lihotettiin villan tuotantoa varten. Lampaat pysyivät koko lampaan pituisen elämänsä paimenen hoidossa. Lampaatkin tunsivat paimenensa. He tunsivat paimenen pelkästä äänestä. Tätä ei meidän ole vaikea ymmärtää, onhan meilläkin nautakarjaa kasvatettu paljolti maidon tuotannon takia. Lehmät on lypsetty säännöllisesti. Emäntä rientää kiulu kädessään lehmihakaan ja huudollaan kutsuu karjaa lypsylle. Huudon kuullessaan karja saapuu. Lehmiä voidaan kutsua myös nimeltä.

Taisin eksyä vähän liian pitkälle entiseen paimenromantiikkaan. Nythän on evankeliumissa kuitenkin kysymys kansan johtamisesta. Jeesus on Israelin kansan johtaja, joka rakastaa kansaansa ja haluaa pitää siitä huolta. Kansan hyvinvointi on hänelle tärkeää. Jeesuksen ”hallitusohjelmaan” kuuluu köyhien auttaminen, vangittujen vapauttaminen, sokeille näön saaminen ja sorrettujen vapauttaminen niin kuin Jeesus tunnetussa kotikaupunkinsa synagogassa julistaa (Luuk. 4: 18). Paimenella on lammaslaumaansa nähden rajaton valta. Mutta ei sekään työ hyvin suju, ellei paimen toimi kutsumusammatissaan. Ihmisten kaitseminen on paljon vaikeampi tehtävä. Siinä nousee valta helposti päähän. Paimen -vertausta on vaikea soveltaa nykyaikaiseen kansan johtamiseen, koska se tuntuu edellyttävän juuri autoritaarista johtamista. Ihmisen käsissä johtamisesta seuraa usein vallan pönkittäminen ja oman edun ja menestyksen ajaminen. Toisia poliittisia näkemyksiä ei suvaita. Toisinajattelijoita vainotaan. Paimen–vertaus antaisi hyvin aiheen poliittiseen saarnaan. Ovathan ihmisetkin niin usein populistisen propagandan eksyttämiä laumaeläimiä, jotka seuraavat sitä paimenta, joka lupaa eniten, ja lupaa usein sellaista mitä ei aio eikä pysty toteuttamaan. Jeesus edustaa ihan toisenlaista vallankäytön mallia. Hän rakastaa kansaansa ja toimii yksinomaan sen parhaaksi. Hän on valmis antamaan henkensä laumansa edestä ja sen hän myös tekee.

Maalliseksi kuninkaaksi Jeesus ei pyrkinyt. Hän oli Jumalan sanansaattaja. Johanneksen evankeliumi painottaa yksiselitteisen voimakkaasti, että Jumala itse tuli ihmiseksi maailmaan pelastaakseen ihmiset. Pelastus tarkoittaa ihmisen Jumala –suhteen uudistumista. Jumala on se hyvä paimen, joka paimenpsalmissa (Ps. 23) johdattaa laumansa virvoittavien vetten ääreen reheville laitumille. Siitä on Johanneksen evankeliumissa kysymys. Jeesus antaa yltäkylläisen elämän, kun kuulumme hänen laumaansa. Jeesus on ovi Jumalan luo ja Jeesus on ovi Jumalan tuntemiseen. On vain yksi ovi. Tämän voi ymmärtää oman tarhan suojeluna. Palestiinassa lammastarha oli aidattu alue, johon kuljettiin vain yhdestä ovesta. Kun lammaslauma tuotiin yöksi suojaan pedoilta, paimen saattoi hyvin laskea yksitellen laumansa luvun. Yöksi paimen asettui nukkumaan oven suulle niin ettei siitä päässyt kulkemaan muuten kuin hänen ylitseen. Hän saattoi siis tarkasti vartioida laumaansa nukkuessaankin. Tämä homma on kyllä syytä jättää yhä edelleen Jeesuksen hoidettavaksi. Kun uskonnollisten ryhmien johtajat alkavat toimittaa ihmisten kontrolloimista, niin siitä ei hyvä seuraa. Lauma alkaa tuntua pian vankilalta, jossa on ahdistavaa elää. Voi joutua hengellisen väkivallan uhriksi, mistä kokemuksesta yltäkylläinen elämä on hyvin kaukana.

Onko Jeesus ainoa ovi Jumalan luo? Tämä ajatus on nykyään joutunut kyseenalaistetuksi. Eikö jokainen tule omalla uskollaan autuaaksi? Itse tuunattu uskonto tuntuu minusta aika heppoiselta rakennelmalta. Se on vähän samanlainen toiveiden tynnyri kuin populistien maalaama kuva heidän johtamastaan valtiosta.  Toiveet ja unelmat ovat hyviä asioita, mutta niiden toimeenpaneminen vaatisi taikatemppuja. Suuret maailmanuskonnot ovat laajalti hyväksi koettuja. Kuinka niillä muuten voisi olla niin paljon seuraajia? Niissä on paljon hyvää. Niillä on myös yhteistä eetosta, jolla ne voivat toimia yhteistuumin maailmanrauhan ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Uskonnoilla on myös niin suuria eroja, että niiden yhdistäminen on mahdotonta. Toisiin uskontoihin ei pidä suhtautua vihamieleisesti, ei kristitynkään, vaikka pitäisi itseään ainoana oikeassa olevana. Varmin tapa sulkea yhteys toisin ajattelevaan uskonnon harjoittajaan, on väheksyä ja halveksua hänen uskontoaan. Kaikkia on vähintäänkin kunnioitettava ja mieluummin rakastettava. Omassa uskossaan voi tehdä kompromisseja kuitenkin vasta sitten, jos pitää oman uskonsa perusteita todella heiveröisinä. Ei uskontodialogi ole kaupankäyntiä, jossa yhteinen näkemys luodaan omastaan tinkimisestä.

Yksi osuva näkökulma uskontoihin on se, että niissä pyritään miellyttämään ja lepyttämään jumalia. Tämän ajatuksen mukaan Jumala ei ilman muuta lähtökohtaisesti rakasta ihmistä eikä luomakuntaansa, sikäli kuin tämän ajattelutavan mukaan voisi edes puhua Luoja-jumalasta. Jumala pitää lepyttää rituaaleilla. Uskonto on siis suoritususkonnollisuutta. Valitettavasti tällaista näkemystä sovelletaan joskus kristinuskoonkin. Mutta niin ei pidä tehdä. Lähtökohtaisesti Jumala rakastaa luotujaan. Hän on valmiiksi ihmisen puolella. Hän haluaa pelasta ihmisen pahuuden suurelta voimalta, pahuudelta, joka piinaa ihmistä. Ihminen on synnin orja. Nytkin ihmiskunta sahaa juuri sitä oksaa, jolla se istuu, jos näin saa sanoa ihmisen vaikutuksesta ilmastonmuutokseen. Jumalaa ei tarvitse lepyttää. Hän kuulee rukouksemme, mutta ei ole mikään rukousautomaatti, jolla pajatso tyhjennetään. Kaikkein ihmeellisintä on, että Jumala uskomme mukaan armahtaa syntistä. Oikeudenmukaisuuden mukaan hänen pitäisi lakaista meidät häiriköt pois maailmasta pilaamasta planeettamme elämää. Jumala ei lakaise eikä rankaise, mutta hän ohjaa. Hän tahtoo, että me korjaisimme maailman puutteet ja viat. Hän ei tee korjaustyötä meidän puolestamme. Se viisaus, joka meillä on käytössä tuhovoimien palvelukseen, se meidän pitäisi kääntää hyvän kierrättämiseen. Näillä teoillamme emme saa Jumalan hyväksyntää. Saamme ehkä onnettomat olosuhteemme paremmalle tolalle. Jumala-suhteemme ei kuitenkaan perustu hyviin valintoihimme eikä hyvän tekemiseemme, vaan Jumalan armoon.

Teksi mieleni myös sanoa, että kristinuskon perusasetelamassa ihminen ei lähesty Jumalaa, vaan Jumala lähestyy ihmistä. Jumala on aloitteentekijä inhimillisen hätätilamme korjaamisessa.  Uskonnon sijasta kristinuskoa kuvaisi paremmin sana usko. Silloin uskonnon harjoittaminen on pelkistetty. Siitä on poistettu turha sälä, rituaalien viidakko. Sana uskonto perustunee latinan kielen sanaan religio, joka tarkoittaa sitomista. Uskonto on sellainen järjestelmä, joka sitoo ja pahimmassa tapauksessa orjuuttaa. Kristinusko syvin olemus on vapautumisessa. Jeesus on Vapahtaja. Hän vapahtaa ihmisen sääntöjen ja pahojen voimien orjuudesta. Reformoitu sveitsiläinen teologi Karl Barth piti uskontoa esteenä, joka tuli raivata pois, jotta ihminen voisi kohdata Jumalan Kristuksessa. Barthin kirjeenvaihtotoveri, natsien teloittama  saksalainen luterilainen teologi Dietrich Bonhoeffer kehitteli ajatusta ”uskonnottomasta kristinuskosta”. Nämä ovat nykyajan reformaattoreita, tien näyttäjiä, jotka ohjaavat puhdistamaan uskonnon harjoitusta turhasta ja harhaan johtavasta sälästä. Emme oikeastaan osallistu jumalanpalvelukseenkaan harjoittamaan uskonnollisia tapoja, emme myöskään neuvomaan Jumala siitä, miten hänen tulisi säädellä maailman menoa, vaan kiittämään kaikesta siitä hyvästä, mitä Jumala on meille antanut ja pyytämään Jumalalta voimaa hänen tahtonsa toteuttamiseen. Jumalan tahto on aina meidän parhaaksemme.

Pääsiäisjakso    Etusivu