6. sunnuntai pääsiäisestä       Iltakirkko 18.5.90

3.vsk, Ef 1:16-23

Virret: 103:1-3, 176:3-4, 551:3-4.

 

Olen lakkaamatta kiittänyt Jumalaa teistä muistaessani teitä rukouksissani. Minä rukoilen, että Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja näkemisen hengen, niin että oppisitte tuntemaan hänet ja että hän valaisisi teidän sisäiset silmänne näkemään, millaiseen toivoon hän on meidät kutsunut, miten äärettömän rikkaan perintöosan hän antaa meille pyhien joukossa ja miten mittaamaton on hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Se on sama väkevä voima, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi. Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.

 

Eräs vanha - toivottavasti ei kulunut - tarina kertoo, kuinka Jeesus maanpäällisen työnsä päätyttyä astui taivaaseen. Taivaassakin hän kantoi ristinkärsimyksensä merkkejä. Enkelit puhuivat hänelle. Gabriel sanoi: "Mestari, sinä olet varmaan kärsinyt paljon ihmisten takia maailmassa?" "Kyllä olen", vastasi Jeesus. "Entä tietävätkö kaikki ihmiset, kuinka paljon heitä rakastit ja mitä teit heidän tähtensä?", kysyi Gabriel. "Eivät ainakaan vielä", sanoi Jeesus. "Vain muutamat ihmiset Palestiinassa tietävät." "Mitä sitten olet tehnyt sen hyväksi, että kaikki saisivat tietää?" ihmetteli Gabriel. Jeesus vastasi: "Olen käskenyt Pietaria, Jaakobia, Johannesta ja muutamia muita kertomaan minusta, ja näitä edelleen toisille ja niin edelleen, että viimein kaikki tulisivat tuntemaan minut." Gabriel näytti hyvin epäilevältä tietäen, millaisia köyhiä ja arvottomia ihmisiä he olivat. Niinpä hän sanoi: "Entä jos Pietari, Jaakob ja Johannes väsyvät tai entä jos heidän jälkeensä elävät ihmiset unohtavat? Entäpä jos 20. vuosisadan ihmiset lopettavat sinusta kertomisen? Eikö sinulla ole muita suunnitelmia?" Jeesus vastasi: "Minulla ei ole muita suunnitelmia. Olen jättänyt tehtävän heidän varaansa."

Kristillisellä seurakunnalla ei ole mikään sivurooli Jumalan pelastussuunnitelmassa. Jääköön vaikka edellä kerrottu tarina epähistoriallisena ja ehkä epäraamatullisenakin omaan arvoonsa, niin tosiasia on, että Jeesus antoi 12 opetuslapselle Öljymäellä tehtäväksi tehdä kaikki kansat opetuslapsikseen. Eikä se ollut mikään pila! Apostolien teot kertoo, kuinka alkuseurakunta otti annetun tehtävän vakavasti. Se kertoo myös sen, että Jumala antoi voimia tehtävän mukaan. Ihmeitä alkoi tapahtua. Jumala on valinnut seurakuntansa työnsä välikappaleeksi. Kristinoppimme sanoo: "Kristuksen työ maailmassa jatkuu hänen seurakunnassaan Pyhän Hengen työnä... Raamattu nimittää seurakuntaa Kristuksen ruumiiksi"(KO 44). Seurakunta on Kristuksen kädet, jotka toteuttavat hänen työtään. Se on jalat toimiakseen hänen käskyläisinään. Se on hänen äänensä puhuakseen hänen sanojaan.

Eräässä keskieurooppalaisessa kirkossa on alttarilla kädetön Kristus-patsas. Kun kuvanveistäjältä kysyttiin, miksi hän oli jättänyt patsaan kädettömäksi, hän vastasi: "Kristuksella ei ole tässä maailmassa muita käsiä rakkauden tekoihin kuin ne kädet, jotka ovat hänen omillaan, hänen seurakuntansa jäsenillä." Eräässä pyhäkoululaulussakin sanotaan osuvasti: "Kädet pienet työhön Herran, jalat pienet tiellensä, korvat kuulemahan ääntään, huulet Herraa kiittämään." Seurakunnan tehtävänä on todistaa Kristuksesta.

Lappeenrannan seurakunnan lähetyskannatus on n. 40 mk/seurakunnan jäsen vuodessa. Saakohan sillä rahalla edes bussilippua Taavettiin. 10 lähettäjää saisi yhden lähetin Helsinkiin asti. Lähetysvastuun kantamisessa taitaa olla parantamisen varaa!

Apostoli Paavali siivittää seurakunnan työtä rukouksella. Ensimmäiseksi hän rukoilee seurakunnalle viisauden henkeä, että se oppisi paremmin tuntemaan Jumalan ikuisia totuuksia. Jokaista seurakuntalaista kutsutaan tietämään, mikä se toivo on, johon Jumala on kutsunut. Tukeva raamatunopetus pohjustaa lähetystyötä. "Raamatun selitys on ensimmäinen uskonnollisen herätyksen edellytys" on tunnettu viisaus, mutta ei valitettavasti seurakunnan laajan jäsenistön keskuudessa suosittu ja tavoiteltu asia. Kristillinen elämä on päivittäistä kasvamista Jumalan enenevään tuntemiseen.

Paavali rukoilee seurakunnalle myös uuden toivon syntymistä. Maailma, joka ei tunne Jumalaa, on epätoivon vallassa. On uskonnollisiakin ääriryhmiä, joiden maailmanlopun sanoma lähentelee epätoivon lietsomista, kun sen pitäisi olla toivon herättämistä. Me kristittyinä tiedämme, että Jumala johtaa maailmanhistoriaa kohti onnellista päätöstä. Siksi ei ole syytä antautua paniikin valtaan, vaan on ryhdyttävä määrätietoisesti työskentelemään oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Apostoli väläyttää loppukohtauksen, niin kuin kirjan lopusta jo varkain katsoisi, millainen päätös kirjassa on. Maailmanhistorian päätöksen me jo tiedämme: Jumala on silloin kaikki kaikessa.